MAGIC KNIGHTS
RAYEARTH
tarina lyhyesti Kolme 14-vuotiasta tyttöä, jotka ovat luokkaretkellä Tokion Tornissa, vajoavat Prinsessa Emerauden kutsumina toiseen maailmaan, Cephiroon, jossa käydään taistelua vangitun Emerauden ja mahtavan vihollisen Zagaton välillä. Jotta Hikaru, Umi ja Fuu voisivat lyödä Zagaton, heidän täytyy kehittyä legendan mukaisiksi taikaritareiksi, ja vapauttaa tuulen, tulen ja veden henget. Apunaan heillä on hullunkurinen otus Mokona, joka osaa lausua ainoastaan yhden sanan ("pu"). Mokonalla on kuitenkin valtavia kykyjä, vaikka sitä ei päältä katsoen uskoisi.
Esimerkiksi hänen otsassaan kimaltelevaan jalokiveen voi varastoida rajattomasti erilaisia tarvikkeita.
Tyttöjen ainoa mahdollisuus palata takaisin Tokioon on noudattaa Cephiron legendaa ja lyödä Zagato, vaikka se vaikuttaakin mahdottomalta. Ensin heidän pitää kuitenkin löytää legendaarinen lähde Eterna, joka on ainoa paikka, josta voi saada legendaarista mineraalia escudea, joka puolestaan on ainoa materiaali, josta artisaani Presea pystyy luomaan käyttäjänsä mukana kehittyvät aseet. Voi sitä iloa, etenkin kaikkeen jo valmiiksi tyytymättömän Umin kohdalla, kun heille paljastuu, että legendaarinen lähde Eterna onkin kaksiulotteinen!
manga
tekijä Clamp (teksti: Nanase Okawa, piirrokset: Mokona Apapa, Mick Nekoi, Nanase Okawa ja Satsuki Igarashi.)
ilmestymisvuodet 1994-1995
julkaisija (Japani) Kodansha
julkaisija (USA) Mixx Entertaiment
anime
tuotanto
kanava
tuotantovuodet 1994-1995
musiikki
1. intro
Naomi Tamura: Yuzurenai negai (Unyielding Wish)  eps. 1-20
sävel Naomi Tamura & Hiroshi Ishikawa, sanat Naomi Tamura.
1. outro Keiko Yoshinari: Asu e no yuuki (Courage For Tomorrow) eps. 1-20
2. intro Ayumi Nakamura: Kirai ni narenai (Can't Hate You) eps. 21-42
sävel ja sanat Ken Takahashi
2. outro Minako Honda: Rarabi - Yasashiku Dakasete (Lullaby) eps. 21-42
sävel MIO, sanat Satomi Arimori
3. intro
Naomi Tamura: Hikari to kage o dakishimeta mama (While Embracing The Light And The Dark) eps. 43-49
sävel Naomi Tamura & Hiroshi Ishikawa, sanat Naomi Tamura
3. outro Keiko Yoshinari: Itsuka kagayaku (Some Shiny Day) eps. 43-49
sävel Tooben Yukawa, sanat Keiko Oikawa.
seiyuu
Hikaru Shiido Hekiru Shiina
Umi Ryuuzaki Konami Yoshida
Fuu Houooji Hiroko Kasahara
Mokona Yuri Shiratori
Emeraude Megumi Ogata
Guru Clef Nozomu Sasaki
Zagato Yuurouta Kosugi
Presea Emi Shinohara
Ferio Takumi Yamazaki
Ascot Minami Takayama
Taata Aya Hisakawa
Tatora Kikuko Inoue
kertoja Saeko Shimazu
* mukana on siis suurinpiirtein jokainen tunnettu nimi, paitsi jumalatar Hayashibara - kaikkea ei voi saada.