RANMA 1/2 
tarina lyhyesti Lukiolaispoika Ranma Saotome ja hänen valmentaja-isänsä Genma Saotome ovat Japanin huomattavimpia itsepuolustustaidon mestareita. Harjoittelumatkalla Kiinassa tapahtuu valitettava onnettomuus. Kamppailun tiimellyksessä Ranma ja Genma putoavat Jusenkyon kirottuun lähteeseen, minkä seurauksena Ranmasta tulee povekas nuori tyttö, ja Genma muuntuu jättiläispandaksi. Kirouksen ulkoisista ilmenemismuodoista pääsee vähäksi aikaa eroon käymällä kuumassa suihkussa, mutta heti kun henkilöt kastuvat kylmässä vedessä, he muuntuvat uudestaan. Etsiessään ratkaisua kiroukseen myös muut sarjan henkilöt kaatuilevat kirottuihin lähteisiin suorastaan epidemianomaisesti. Takahashille tyypillisesti henkilögalleriaan lukeutuu noin 20 päähenkilöä ja 50 sivuhenkilöä, joiden edesottamuksista syntyi tarinaa yhdeksän vuoden ajan. 
Koska Ranmassa aiheena on itsepuolustustaito, kaikki maan ja taivaan välillä muuntuu sarjan käsittelyssä itsepuolustus- ja kamppailu-urheiluksi. Nuudeleiden kotiinkuljetus, rytminen kilpavoimistelu ja jopa teeseremoniakin muuttuu kamppailu-urheiluksi, kun sen oikein oivaltaa. Ranman seikkailujen päämäärä on tietysti päästä eroon kirouksesta. Värikkäiden vaiheiden jälkeen siihen päästäänkin. Mutta kuinka käy Tendon ja Saotomen sukujen päämiesten suunnitelmalle naittaa Ranma ja Akane toisilleen?
manga
tekijä Rumiko Takahashi
ilmestymisvuodet 1988-1997, 38 albumia (tankouban).
julkaisija (Japani) Shonen Sunday / Shogakukan
julkaisija (USA) Viz Communications
anime
tuotanto Kitty Film
kanava Fuji TV
tuotantovuodet 1989-1993
musiikki kautta aikojen sijoitus: 3.
1. intro
Etsuko Nishio: Ja ja uma sasenaide (Don't Make Me a Shrew) eps. 1-18
sävellys Kunio Muramatsu, sanat Yukinosuke Mori
* legendaarinen jappappaa-renkutus, josta joko pitää tai pakotetaan pitämään. Hahmot juoksentelevat ympäriinsä, ja Akanella on vielä pitkä tukka.
 
1. outro
Kaori Sakagami: Puratonikku tsuranuite (Let's Be Platonic) eps. 1-13
sävellys Tsugotoshi Gotou, sanat  Takashi Matsumoto
* nerokas diskobiitti, alkusäkeistöissä äkillinen rytminvaihdos intron jälkeen ja kaksi säettä on kirjoitettu täyteen pelkästään sisäsointuja. Outron aikana kaksi identtistä selluloidikalvoa kulkee päällekkäin toisiansa vastaan, ja kohtaavat keskellä Panda-Genman kohdalla.
 
2. intro
Ribbon: Ritoru deitto (Little Date)  eps. 25-41
sävellys Tsugotoshi Gotou, sanat Noriko Miura
 
2. outro
CoCo: Equal Romance   eps. 14-18
sävellys Mioko Yamaguchi, sanat Nemuko Oikawa
 
3. intro
CoCo: Omoide ga ippai (Full Of Memories)  eps. 42-63
sävellys Masayuki Iwata, sanat Nemuko Oikawa
* klassikkoiskelmä, josta myöhemmin tehtiin myös DoCo-versio.
 
3. outro
Etsuko Nishio: Don't Mind Lay-Lay Boy (Don't Mind After-Next Boy) eps. 19-41
sävellys Akihiro Yoshimi, sanat Yukinosuke Mori
 
4. intro
Yoshie Hayasaka: Zettai (Absolutely)  eps. 64-87
sävellys Toshiaki Matsumoto, sanat Nemuko Oikawa
 
4. outro
Lambada Ranma   eps. 42-56
sävellys Kenji Kawai, sanat Ranma Travelling Opera Troupe
* kaikki hahmot saavat suunvuoron tässä hupikappaleessa
 
5. intro
Kusu Kusu: Chikyuu ookesutora (Earth Orchestra) eps. 88-117
sävellys Makoto, sanat Jiroo
* aitoa afrikkalaista highlifea suoraan Tokiosta!
 
5. outro
Tokyo Shounen: Puruzento (Present)   eps. 57-72
sävellys Katsuhito Teshirogi, sanat Michiru Sasano
 
6. intro
Azusa Senou: Mou nakanaide (Don't Cry Anymore)  eps. 118-135
sävellys Ichiroo Hada, sanat Noriko Miura
 
6. outro
Yawmin: Friends   eps. 73-87
sävellys Shunichi Minami, sanat Junko Ooyama, sovitus Eiri Moji
* Sarjan suurimpia tähtihetkiä. Pelkistetyn, mutta toimivan grafiikan taustalla soi ainutlaatuisen hienosti sovitettu ilmava, hitaahko diskokappale.
 
7. intro
VisioN: Ravu shikaa can't stop it (Love Seeker Can't Stop It)  eps. 135-161
sävellys VisioN, sanat Mitsuko Komuro
* Parasta animaatiota mitä alku- ja lopputeksteissä on nähty. Ranma koheltaa abstraktissa ympäristössä pakomatkalla 4. intron tavoin. Musiikkiraidalla soittaa Japanin Queen, jonka Bohemian Rhapsody -plagiaatista ei puolentoista minuutin alkutekstit riitä antamaan täyttä kuvaa.
 
7. outro
Michiyo Nakajima: Hinageshi (Red Poppy)   eps. 88-117
sävellys ja sanat Kyoko Endo
 
8. outro
Miho Morikawa: Positive   eps. 118-135
sävellys Tsukasa, sanat Junko Sato.
* Klassinen loppupätkä, jossa Ranma piirtyy arkki arkilta, kunnes lähtee juoksemaan piirustuspöydältä omenoita nappaamaan. Tästä ei voi olla pitämättä.
 
9. outro
Piyo Piyo: Niji to taiyou no oka (A Hill With Rainbow And Sun)  eps. 136-161
sävellys ja sanat Shigezou Uemura
* Koko Ranma-maailman toiseksi paras laulu TV-sarjan viimeisissä lopputeksteissä. Laulajan Takahashi-universumista lainattu taiteilijanimi kruunaa kaiken.
 
DoCo Ranma: Megumi Hayashibara; Akane: Noriko Hidaka; Shampoo: Rei Sakuma; Nabiki: Minama Takayama; Kasumi: Kikuko Inoue; sävellykset: Kenji Kawai.
* Naishahmojen ääninäyttelijät levyttivät kaksi albumia suurenmoista musiikkia: DoCo First (1991 Pony Canyon PCCG-00142) ja DoCo Second (1994 Pony Canyon PCCG-00326). Jälkimmäisessä DoCo esittää kaksi laulua livenä hysteerisen yleisön huutaessa minuuttikaupalla, ja ensimmäisellä levyllä kuullaan koko populaarimusiikin historian merkittävin teos; Kenji Kawain ja DoCo:n "Usotsuki" (Liar). Paul McCartney ja Brian Wilson kalpenevat kateudesta!
Seiyuu
Ranma-kun Kappei Yamaguchi
Ranma-chan Megumi Hayashibara
Akane Tendou Noriko Hidaka
Nabiki Tendou Minami Takayama
Kasumi Tendou Kikuko Inoue
Genma Saotome Kenichi Ogata
Shampoo Rei Sakuma
Happosai Ichiroo Nagai
Kuno Hirotaka Suzuoka
Cologne Miyoko Asou
Ryoga Kohichi Yamadera
Mousse Toshihiko Seki
Kodachi  Saeko Shimazu