SLAYERS
tarina lyhyesti Aikakaudella, jolloin maailma oli vielä nuori, lohikäärmeet, ritarit ja maagikot vaeltelivat aarteita etsien ja piilottaen seikkailuista toiseen. Punapäinen 15-vuotias Lina Inverse on maailman toiseksi paras mustan magian taitaja. Paras on hänen isosiskonsa, legendaarinen Luna Inverse, jolta Lina on oppinsa saanut. Luna Inverse ei esiinny sarjassa koskaan, vain Slayers Nextin alkuteksteissä ja mainoskatkokuvassa. Lina kohtaa retkillään vaalean ritarin Gourry Gabrievin, joka on yksinkertainen tapaus, mutta osaa käyttää valomiekkaa. Poikatyttö Linan ja muskelimies Gourryn välille saattaa kehittyä jotakin, tai olla kehittymättä.
Pohjimmiltaan Slayers parodioi kaikkia mahdollisia rooli-ja videopelikonventioita. Mojovaa huumoria ja loppumattomia seikkailuja riittää. Puupäähuumoria edustaa Linan ja Gourryn pohjaton ruokahalu, loistoluokan jännitystä sellainen hahmo kuin opportunistinen demoni Xelloss, josta voi olla Linalle suurta apua, mutta vain niin kauan kuin se sopii hänen omiin tarkoituksiinsa. Zelgadiss on loistava velho, joka on jäänyt vangiksi rumaan kivimäiseen ruumiiseen, ja roikkuu mukana vain löytääkseen lopulta keinon palata takaisin omaan hahmoonsa. Amelia on puolestaan erittäin oikeudentuntoinen prinsessa, joka hallitsee valkoisen magian jalon taidon. Amelian esikuva on hänen isänsä prinssi Phil, joka pasifistina ja rauhaa rakastavana hallitsijana käyttää harvoissa taisteluissaan asiaankuuluvia taisteluotteita tyyliin "Pacifist Crush". Kun järjen sana ei kuitenkaan tehoa, pääsee Lina heittämään dragonslavensa, jonka tehoa katsellessaan voi vain ihmetellä, kuinka oikein keksi keskiajalla ydinpommin.
Slayersin mikämikämaa ei ole erityisen omaperäinen paikka, vaan käyttökelpoinen standardikulissi. Maailman taustalla oleva mytologia on vaikuttava, mutta ei kuitenkaan häikäisevä. Slayersin lumo ei perustukaan näihin tekijöihin, vaan jännityksen ja huumorin onnistuneeseen yhdistelmään, ja ennen kaikkea henkilöhahmoihin joilla on luonnikkuutta ja oma henkilökohtainen historiansa. Kukaan tarinaa eteenpäin vievistä hahmoista ei ole sitä miltä päältä katsoen näyttää, ja tämähän on juuri se tarinankerronnan avain, joka on tehnyt Final Fantasy -peleistä sitä mitä ne ovat. Tällaisia japanilaisen oppikirjan mukaisia fantasiatarinoita yritetään maailmassa tekaista joka päivä miljoonien tarinatehtailijoiden toimesta, ja sääntönä on, että sellainen ei onnistu oikeastaan koskaan. Slayersissä on päästy hahmojen nahan sisälle, ja osattu nauraa päälle.
Elokuva- ja OVA-versiot kertovat Linan varhaisemmista seikkailuista yhdessä Nagan kanssa. Naga on tumma velhotar joka on muodoiltaan -krhm- tyrmistyttävä, ja jonka hohottava nauru on tuhoisa ase jo sinänsä.
manga
tekijä Hajime Kanzaka & Rui Araizumi
ilmestymisvuodet 1994-
julkaisija (Japani) Kadokawa
julkaisija (USA) Dark Horse
anime
tuotanto Toei Doga / SoftX
kanava TV Tokyo
tuotantovuodet 1995-
musiikki
1. intro
Megumi Hayashibara: Get Along
sävel: Vink. Slayers I
* Millainen on täydellinen intro? Siinä pitäisi näyttää ainakin muutama ruutu alkuperäisestä mangasta, kunnianosoituksena alkuperäisteokselle. Jos hahmot perinteiseen tapaan juoksentelevat niityllä, pitäisi kuvakulman ainakin olla virkistävä. Päähenkilöt pitäisi näyttää itse teossa niin sankarillisina kuin myös koomisina (ja tämä on erittäin tärkeää), ja jos lopussa näemme ikimuistettavan kuvan Lina Inversestä punainen siluetti tuulessa hulmuten, ja teemana on iskevä Megumin laulu, niin silloin on kyseessä täydellinen intro. 
1. outro Megumi Hayashibara: Kujikenai kara
Slayers I
2. intro

Megumi Hayashibara: Give a Reason
sävel: Vink. Slayers Next
* Huippukohta: Lina yrittää hätistää hirviötä tarjoamalla englantilaisia lakritsikonvehteja. Tietokone-efektit toisaalta eivät sittenkään sovi yhteen piirrostyylin kanssa.
2. outro Masami Okui: Jama wa sasenai (Don't Intrude)
Slayers Next
3. intro

Megumi Hayashibara: Breeze
sävel: Vink. Slayers Try
* Aivan erilainen, surumielinen tunnelma. Keskellä introa erittäin kaunis kuva Linasta, joka kerää taikavoimaansa hehkuvaksi palloksi syliinsä.
3. outro Megumi Hayashibara: Don't Be Discouraged
sävel: Vink. Slayers Try
* Samoihin aikoihin valmistuneen Slayers Extra OVA:n huomattavin musiikkikappale oli Megumin maaginen ja maaninen "Going History", jota ei voi kyllin suositella.
OVA Lukuisia elokuvia ja OVA-tuotantoja. Muutamia mainitaksemme:
Slayers Return, Slayers The Movie, Slayers Special, Slayers The Great. 
seiyuu
Lina Inverse Megumi Hayashibara
Gourry Gabriev Yasunori Matsumoto
Zelgadiss Hikaru Midorikawa
Amelia Masami Suzuki
Sylvia Yumi Toma
Naga Maria Kawamura
Martina Mifuyu Hiiragi
Zeros Akira Ishida