Saimme ensimmäisen shelttimme 24-vuotiaina, kun asuimme Sievissä Keski-Pohjanmaalla. Akin kotona Suomussalmella on aina ollut koiria, Pauliinalla ei koskaan, joten Aki halusi perheeseemme koiraa. Melko nopeasti päädyimme shetlanninlammaskoiraan sen viehättävän ulkomuodon, koon ja luonteenpiirteiden ansiosta, vaikkemme muistaneet nähneemme elävää shelttiä.

Vierailulla Jyväskylässä saimme mahdollisuuden nähdä kaksi shelttipoikaa, kun pääsimme tutustumaan Sivosen Seijan Napaan ja Anselmiin Kortepohjan yo-kylässä. Seija antoi meille hyviä ohjeita siitä, mihin sheltin ostossa tulee kiinnittää huomiota. Pentuvälittäjältä Piirosen Lealta saimme kuulla, että Ylivieskassa olisi shelttipentue ja kävimmekin katsomassa Mattilan (nyk. Similä) Vuokon soopelipentuetta ja varasimme siitä itsellemme narttupennun, jos se olisi silmäterve. Viivi muutti meille pääsiäisen jälkeen vuonna 1993 ja se on ollut mitä parhain koira. Akin armeija-aikana se piti minulle seuraa. Näyttelyt kiinnostivat meitä heti alusta alkaen, joten Viiviäkin käytettiin näyttelyissä. Agility tuli ohjelmaamme heti, kun sitä alettiin Ylivieskassa harrastaa. Olimme mukana Herralan Vilin kurssillakin. Viivi oli seuramme ensimmäisissä epävirallisissa kilpailuissa toinen ja sai ruusukkeen ja palkinnon. Halusimme Viiville kaveria ja mukavaa näyttelykoiraa, joten laitoimme sellaisen Vuokolle tilaukseen. Olimme niin tyytyväisiä Viivin luonteeseen, että halusimme toisen koiran samasta kennelistä. Odotimme Nooraa vajaan vuoden. Onneksi Feijun pentueeseen syntyi yksi trikkinarttu, jonka sitten saimme omaksemme vähän ennen joulua 1994.

Työt veivät meidät etelään, sillä emme onnistuneet saamaan töitä kotipaikkakunniltamme Iisalmesta tai Suomussalmelta ja täällä alkoi pikku hiljaa herätä kiinnostus omaan kenneltoimintaan ja pentuihin. Agility ja näyttelyt olivat myös ohjelmassa. Nykyisin harrastammekin sitä omilla tekemillämme esteillä vuoden ympäri. Nooralle tehtiin terveystarkastukset (silmät, polvet, lonkat). Kävin kasvattajan peruskurssin syksyllä 1995 ja saimme kennelnimen – Akiliinan - tammikuussa 1996. Ensimmäinen pentueemme syntyi marraskuussa 1997. Metson Sirkka-Liisa (Silimen kennel) oli erittäin suurena apuna ensimmäisen pentueemme kanssa. Ilman häntä hommasta ei olisi tullut yhtään mitään. Suurkiitokset Sirkalle! Samoin haluamme kiittää sekä Helena Tuomea (Riishill's kennel) että Lea Piirosta (Snowglow's kennel) heidän kaikesta avustaan ja puhelintuestaan, jota olemme saaneet useamman pentueemme kanssa. Yhteistyö kaikkien kasvattiemme isienomistajien kanssa on sujunut erittäin hyvin ja jouhevasti - kiitokset heille siitä!

Nyt meillä on neljä koiraa, joista yksi on oma kasvatti. Kaikki koirat ovat omalla ja eri tavalla rakkaita, ehkä sillä ensimmäisellä on kuitenkin oma erityinen paikka sydämessämme – olemmehan kokeneet sen kanssa niin paljon yhdessä! Haluamme tietenkin huolehtia koiristamme mahdollisimman hyvin. Pyydämmekin Annakaisan hieromaan emot kuntoon pennutuksen jälkeen. Olen itse käynyt lyhyen koirahierontakurssin, jolla olen oppinut hieronnan alkeet ja hieron itse koirani. Agility on kuitenkin sen verran rankka harrastus koiralle, että sen lihaksistosta täytyy pitää huolta.

Meillä on ollut seitsemäntoista pentuetta ja 46 pentua (v. 2008).  Kasvatushomma on tuonut mukanaan monenlaista, erityisesti koko joukon uusia  mukavia ystäviä eri puolilta Suomea, mutta välillä myös stressiä ja raskaitakin asioita. Pentukuolemat ovat aina niin kovin ikäviä ja suru kestää kauan.

Pyrimme kasvattamaan mukavia shelttejä mukaville ihmisille tutkituista vanhemmista. Pentumme luovutetaan n. kahdeksanviikkoisina silmätarkastettuina, sirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina. Meillä on korkeintaan pari pentuetta vuodessa. Kaikki kasvattamamme pennut ovat meille luonnollisesti  hyvin tärkeitä. Pidämme aktiivisesti yhteyttä kasvattiemme omistajiin ja olemme käyneet katsomassa jokaista niistä useampaan kertaan niiden uusissa kodeissaan. Kasvattejamme asuu Oulussa, Ylivieskassa (3), Seinäjoella (2),Lapualla (2) Varkaudessa (2), Helsingissä (5), Haminassa (2), Kokkolassa (3), Lahdessa (3), Mikkelissä, Kausalassa, Hangossa, Mäntsälässä, Turussa (2), Vuorentaustassa (2), Jyväskylässä, Purmossa, Kuopiossa, Kirkkonummella, Pyhtäällä, Hollolassa, Hyvinkäällä, Iisalmessa, Keravalla, Vaasassa, Kemissä ja Nastolassa (3). Kaikki kasvattimme ovat tervetulleita meille ilmaiseksi hoitoon esim. omistajien lomamatkojen ajaksi, jos vain hoidon ajankohta on meille sopiva. Pennut kasvavat neliviikkoisesta lähtien keittiössä ja olohuoneessa, jossa ne tottuvat normaaliin perhe-elämään ja kaikkiin elämisen ääniin. Sisäsiisteysopetus aloitetaan myös mahdollisimman varhain. Pyrimme totuttamaan pennut myös autoon ja lapsiin. Pyrimme antamaan kasvateillemme mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämään uusissa kodeissa ja tekemään niiden muuton uusiin koteihin mahdollisimman helpoksi sekä pennulle että sen uusille omistajille.

Pauliina

Tuula Pauliina Järvelä o.s. Tuovinen s. 18.5.1966 Kaavi. Muutin isän ja äidin kanssa Iisalmeen 1967, kävin siellä peruskoulun ja lukion. Opiskelin Jyväskylän yliopistossa filosofian maisteriksi. Nykyisin olen töissä  Tiirismaan lukiossa, jossa opetan ruotsia ja ranskaa. Asun  mukavasti omakotitalossa Villähteellä Nastolan kunnassa Nastolan ja Lahden rajamailla Kymijärven rannalla.
Kesäisin vietämme paljon aikaa Suomussalmella, josta olemme ostaneet itsellemme asunnonkin.

Harrastuksiani ovat mm. agility, pesäpallo, ehdoton suosikkijoukkue Sotkamon Jymy, penkkiurheilu, eritoten pesäpallo, ampumahiihto, paini, yleisurheilu ja jääkiekko. Olen aina pitänyt musiikistaa, aloin soittaa pianoa kuusivuotiaana ja huilua yläasteella ollessani. Akin kotistudiossa musisoimme yhdessä ja äänittelemme kaikenlaisia tuotoksia. Liikunta,  lähinnä pilates, kävely ja punttisalilla käynti ovat myös lähellä sydäntäni. Lisäksi olen toiminut monissa eri yhdistyksien hallituksissa elämäni aikana:  OAJ:n Sievin py (jäsen), Jokilaaksojen kieltenopettajat ry (sihteeri). Lahden seudun kieltenopettajat (puheenjohtaja, sihteeri, jäsen, varajäsen), Päijät-Hämeen Agility-Urheilijat ry (sihteeri), Villähteen Agility-Urheilijat ry (perustajajäsen, sihteeri) sekä  viimeisimpänä Koiraharrastajien CRPS2-tuki ry (varapuheenjohtaja). Lisäksi olen toiminut neljä vuotta Lahden oay:n yhdysopettajana entisellä koulullani.

Pauliinasta tehdyt lehtijutut


 Pauliinan sukutaulu

Matti Veikko Tuovinen

s.1939 Karttula

FM, äidinkielenopettaja ja kirjailija
Kalle Veikko Tuovinen

s. 23.10.1905 Karttula

maanviljelijä
Paavo Tuovinen

s. 4.7.1864

Maaninka

maanviljelijä
Antti Tuovinen s.14.7.1836
Maaninka maanviljelijä
Olof (Olavi) Tuovinen 1794 Paavo Tuovinen 21.6.1769 Olavi Tuovinen 1737
- - - - - - -
Kristina Kröger 1736
Anna Hyvärinen
Liisa Korhonen 1.2.1797 Christer Korhonen 24.4.1760 Christer Korhonen
- - - - - - -
Maria Juditar
Katrina Tuovinen
o.s. Styr
s. 10.2.1844 Kuopion mlk
David Svensson
Styr 5.4.1819
Sven Styr
Anna Caisa Korhoin s.1798
Maria Savolainen
1.5.1811
Matts Savolain
26.9.1789
Matts Savolain
- - - - - - -
Catharina Kröger
Stina Kaisa Eskelin
Loviisa Tuovinen
o.s. Ollikainen

s.15.2.1875

Pielavesi
Asta Tuovinen
o.s. Jussila

s.5.1.1903 Jääski

kotitalousneuvoja
Valdemar Ilmari Jussila

s. 5.2.1878

Orimattila
maanviljelijä
Signe Lyydia Jussila
o.s. Peltola

s.  24.2.1883

Orimattila
Kerttu Tuovinen
o.s. Räty

s.1937 Sortavalan mlk

Tilastokeskuksen haastattelija
Toivo Matias Räty

s.18.12.1899 Jaakkima, Sortavalan mlk

maanviljelijä, rautatyöläinen
Juhana Räty

s.23.4.1865

maanviljelijä
Matti Räty s. 25.8.1837
Sortavalan mlk
Ingeborg Räty
o.s. Tolkki
s. 19.2.1839
Lars Tolcki
14.11.1804
Johan Tolcki
Maria Simbura
Vappu Helena Räty
o.s. Tiainen

s.23.12.1877
Paul Henriksson
Tijainen 23.8.1843
Henrik Tijainen
Walborg Behm
Helena Nukarinen
Lempi Räty
o.s. Toiviainen

s.24.11.1909 Uukuniemi
Heikki Juho Toiviainen

s.11.9.1864

Uukuniemi

maanviljelijä ja räätäli
Lauri Toiviainen
s.26.12.1837 Uukuniemi
Anna Toiviainen
o.s. Eronen s.6.2.1843
Maria Toiviainen
o.s. Kiuru

s. 17.6.1870

Copyright Aki ja Pauliina Järvelä