Olemme aloittaneet tammikuussa 2005 Salpausselän kaverikoiratoiminnan.Viivi, Noora, Juulia, Rita ja Nelli hyväksyttiin testissä kaverikoiriksi. Kaverikoirat voivat vierailla esimerkiksi vanhainkodeissa, vammaisten palvelukeskuksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja muissa paikoissa ilostuttamassa kaikenikäisiä ihmisiä, jotka eivät jostain syystä voi hankkia omaa koiraa.  Toiminta perustuu pitkäjänteiseen, sitoutuvaan toimintaan sekä vaitiolovelvollisuuteen. Kaverikoiratoiminta on käynnistynyt syksyllä 2002 ja tällä hetkellä kaverikoiria on viitisenkymmentä. Kaverikoira tuottaa iloa, vaihtelua, mielenvirkistystä ja uusia elämyksiä. Kaverikoirat tarjoavat pyyteetöntä kiintymystä ja ne nostavat hyvinvoinnin tunnetta. Kaverikoirat eivät ole terapiakoiria, ne eivät siis ole mukana hoitotilanteissa. Valtakunnallisesti kaverikoirat tunnistaa keltaisesta työhuivista. Parhaimmillaan kaverikoirasuhde kestää koko eliniän. Vierailut ovat täysin vapaaehtoistoimintaa, joten niistä ei tarvitse maksaa mitään.

Me käymme ilahduttamassa lapsia ja nuoria, joilla ei ole mahdollisuutta omaan koiraan. Lapset leikkivät koirien kanssa, rapsuttelevat ja silittelevät sekä ulkoiluttavat niitä. Etenkin Rita nauttii suunnattomasti kaverikoirana olemisesta.


Noora, Juulia, Nelli ja Rita saivat Suomen ensimmäiset shelteille myönnetyt Suomen Kennelliiton kaverikoiramitalit (numerot 80-83) ja kunniakirjat Lahden kansainvälisessä koiranäyttelyssä 22.4.2006. Kuvassa Noora ja Rita, sillä Juulia ja Nelli joutuivat jäämään kotiin palkintotilaisuudesta mammaloman takia. Palkittuja kaverikoiria oli parisenkymmentä. Kuvassa koirilla uudet Kennelliiton oranssit kaverikoirahuivit ja Pauliinalla kaverikoirapinssi.




Copyright Aki ja Pauliina Järvelä