JEESUS (JESHUA hepreaksi)
hebr. Yehoshua
Jeesuksen asemasta on paljon kiistaa ja väittelyä. Toiset sanovat Jeesuksen olevan luotu, jotkut sanovat Jeesuksen olevan Isä ja jotkut kiistävät kokonaan Jeesuksen Jumaluuden. Raamattu opettaa selkeästi, että Jeesus on Jumala, mutta Jeesus ei ole kuitenkaan Isä. Jos haluat saada selville totuuden siitä mitä Raamattu opettaa Jeesuksesta, niin sinun tutkia kaikki kohdat, jotka opettavat siitä kuka Jeesus on. Näiden kaikkein kohtien tulee muodostaa sopusointuinen ristiriidaton kuvaus Jeesuksesta, eli jokaisen kohdan tulee pysyä samassa linjassa, eikä yksikään kohta saa mennä toisestansa kanssa ristiriitaan, vaan niiden tulee muodostaa yhtenäinen kokonaisuus.
Jumala puhuu viimeisinä
päivinä Poikansa kautta, Hänen Poikansa on Jeesus. Isä ja Poika loivat sen mikä
on taivaissa ja maan päällä, eikä ilman Poikaa ole syntynyt mitään, mikä
syntynyt on. Jeesus on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen (prototokos)
ennen kaikkea luomakuntaa.
Jeesus oli olemassa ennen luomakuntaa ja Hän
Isänsä kanssa loi luomakunnan, sen mikä on taivaissa ja maan päällä. Se mitä
tarkoittaa tuo Pojan syntyminen, niin jää ihmiskunnalle tässä ajassa
salaisuudeksi, asiaksi, jota ihminen ei voi eikä kykene ymmärtämään. Sen voimme
ymmärtää, että Jumala oli Sana, mikä on oikea sanajärjestys Johanneksen
evankeliumissa. Alussa Jumala loi
taivaan ja maan, niinhän Raamattu aloittaa Jumalan ilmoituksen ihmiskunnalle.
Jos kerran Jumala (Elohim) loi taivaan
ja maan, niin silloinhan Pojan täytyy olla Jumala. Eihän Raamattu voi
valehdella meille, kun Raamattu kertoo meille Isän ja Pojan luoneen taivaan ja
maan ja ilmoittaa sen olleen Jumala, joka loi taivaan ja maan. Asia on silloin
täysin selvä, eikä siihen ole vastaan sanomista. Raamattu ei puhu meille, että
Isä loi Pojan, vaan Poika oli jo alussa olemassa. Poika loi Isänsä kanssa koko
luomakunnan, taivaassa olevat enkelit ja kaiken mitä on maan päällä. Me
joudumme tyytymään Raamatun ilmoitukseen ja olkaamme arkana tämän Raamatun
sanan kanssa; Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa,
hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika,
2 Joh 1:9. Se mitä Raamattu opettaa on tärkeää
ja kuka menee yli kirjoitusten, Hänellä ei ole Jumalaa, mutta joka pysyy
kirjoituksissa hänellä on sekä Isä ja Poika.
Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa
oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut
meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän
myös on maailman luonut ja joka,
ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki
voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut
Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,
Hebr 1:1-3
kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi
olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, häntä, joka on
pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa
valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän on
näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä
hänessä
luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja
näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja,
kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, Kol 1:12-16
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana
oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä
hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Joh 1:1-3
Kun kerran Jumala puhuu kaiken tänä päivänä
Poikansa Jeesuksen kautta, niin katsotaan mitä Jeesus sanoo.
Ja hän sanoi heille: "Te olette alhaalta, minä
olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta. Sentähden
minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua
siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne." Niin he sanoivat
hänelle: "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi heille: "Juuri se, mitä
minä puhunkin teille,
Joh 8:23-25.
Jeesus sanoi; ” te kuolette synteihinne, sillä
ellette usko minua siksi, joka Minä olen, niin te kuolette synteihinne”.
Raamattu opettaa Jeesuksen olevan Jumala ja jos emme tätä usko, niin emme ole sisällä
pelastuksen arkissa. Jos joku opettaa, että Jeesus on ylienkeli Miikael ja jos
Jeesus ei olekaan ylienkeli Miikael, niin silloin ollaan ulkopuolella pelastus
arkin. Nyt katsommekin ettei Jeesus ole eikä voi olla ylienkeli Miikael.
Jeesushan oli luomassa taivaassa olevia enkeleitä, eihän enkeli voi luoda
enkeliä. Jos Jeesus on ylienkeli, niin silloin Raamatussa lukisi ylienkeli ja
Jumala loivat taivaan ja maan, mutta kun ei lue. Mutta katsotaan ja annetaan
Raamatun itsensä todistaa tämä ylienkeli väite vääräksi. Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut
isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan
kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on
maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa
kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen
synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä
niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.
Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani,
tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen
Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"? Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa
maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit".
Kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Istu minun
oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi
astinlaudaksi"?
Hebr 1:1-6,13. Jumala ei ole sanonut kenellekään enkelille, että sinä olet Minun Poikani, ei kenellekään tarkoittaa myös Miikaelia. Kaikkien Jumalan enkelten tulee kumartaa Jeesukselle, myös ylienkeli kuuluu enkeleihin ja hänkin kumartaa Jeesusta. Eikä kenellekään enkelille ole Isä sanonut ”Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi”. Tämä heprealaiskirjeen kohta osoittaa täysin epäraamatulliseksi ja vääräksi väitteen, että Jeesus on ylienkeli. Te hukutte synteihinne ellette usko Minua siksi, joka Minä olen. Jumaluuden koko täyteys Kol 2:9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti, Kreikankielessä on sana Theos, joka tarkoittaa Jumalaa. Theos on vastine hepreankielen Jumala sanalle. Kol 2:9 ei kuitenkaan esiinny sana Theos, vaan sana Theotes, joka tarkoittaa Jumaluutta ja asemaa ja tilaa olla Jumala ja Jumalana. Herra Jeesus on Jumala ja Hänessä asui koko Jumaluuden täyteys ruumiillisesti, kun Hän vaelsi maan päällä. Jumala asuu Jeesuksen opetuslasten sydämissä Ef 2:22 ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä. Paavali opetti, että Uuden Liiton uskovissa, eli Herran Jeesuksen opetuslapsissa Jumala asuu Henkensä kautta. Joh 14:23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Herra Jeesus sanoi, että jos joku rakastaa Jeesusta ja pitää Jeesuksen sanansa, niin Isä rakastaa häntä ja Isä sekä Herra Jeesus tulevat asumaan heidän sydämiinsä. Raamattu todistaa Jumalan asuvan uskovan ihmisen sydämessä; samoin Raamattu todistaa, että Isä ja Poika asuvat uskovissa Pyhän Hengen kautta. Nämä Raamatun kohdat todistavat sen, että vain Jumala voi asua uskovan ihmisen sydämessä Pyhän Hengen kautta. Tämä todistaa sen, että Raamattu opettaa Jeesuksen olevan Jumala, mutta ei Isä. Psalmin todistus Psa 145: Psa 45:6 ¶ Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti; sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. Hebr 1: Psalmi 45:6 on käännetty alkutekstin mukaan, joka sanoo Jumala sinun valtaistuimesi. Heprealaiskirjeen 8 luku siteeraa Psalmi 45:6 ja sanoo, että Jumala on sanonut Pojastaan; Jumala sinun valtaistuimesi pysy aina ja iankaikkisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että Isä Jumala sanoo Herran Jeesuksen olevan Jumala. Niin Psa 45:6 kuin Hebr 1:8 ovat alkutekstin mukaisia käännöksiä. Raamatun todisteet Herran Jeesuksen Jumaluudesta ovat kiistattomat ja selkeät. Totinen Jumala Joh 17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. KJV: John 17:3 3 And this
is life eternal, that they might know thee the only true God, and Jesus Christ,
whom thou hast sent. 1 Joh 5:20 Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä. 1 Joh 5:20 kääntää jakeen lopun alkutekstin
mukaisesti: Apostoli Johannes tuo selkeästi esille, että
Jeesus on Jumala. Apostoli Johannes kirjoitti Johanneksen kirjeen sekä
Johanneksen evankeliumin. Kirjeessään Johannes tuo esille, että Jeesus on
totinen Jumala. Jos Jeesus ei olisi totinen Jumala, niin Johannes ei olisi
voinut kirjoittaa Hänen olevan totinen Jumala.
Jeesuksen
nähneitten ihmisten käsitys Jeesuksesta
Pietarin näkemys Jeesuksesta;
Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän
Jumalan Poika". Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä,
Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut,
vaan minun Isäni, joka on taivaissa, Matt 16:
16,17 Pietarille tämän asian ilmoitti Jeesuksen Isä. Onko Jeesus Jumala vai vain Jumalan Poika. Otan erään esimerkin, olen Isä ja nimeni on Petri ja sukunimeni on Paavola, ja minulla on poika nimeltä Miika. Miika on Petrin poika ja Petri on Miikan isä. Onko Miika Paavola vai Paavolan poika. Miika on Paavola ja samalla myös Paavolan poika. On vain yksi Paavola, jossa on Petri ja Miika, toista samanlaista Paavolaa ei ole. Petri ei ole Miika, eikä Miika ole Petri. Petri on suurempi Miikaa, onhan isä aina pojallensa auktoriteetti, mutta Miika jää silti Paavolaksi. Näin on myös Jeesuksen ja Isän laita. Jeesuksen sanoessa, Isä on minua suurempi, se ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että Jumala (Isä ja Poika) loi taivaan ja maan.
Tuomaksen todistus;
Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa
taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien
ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha
teille!" Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso
minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole
epäuskoinen, vaan uskovainen". Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun
Herrani ja minun Jumalani!" Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden,
että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin
uskovat!" Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän
kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden; mutta nämä ovat kirjoitetut, että
te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon
kautta olisi elämä hänen nimessänsä, Joh 20.26-31.
Opetuslapsetkin sanoivat Jeesuksen olevan Herra ja
Jumala. Jeesus vahvistaa Tuomaksen todistuksen sanomalla; "Sentähden, että minut näit, sinä
uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" Tuomas olisi
tehnyt Jumalanpilkan sanomalla Jeesusta Jumalaksi jos Jeesus ei olisi Jumala,
niin Jeesuksen olisi pitänyt nuhdella Tuomasta Jumalanpilkasta. Mutta koska
Jeesus on Jumala, niin Hänen ei tarvinnut nuhdella Tuomasta, Jeesus vain
vahvisti Tuomaksen sanat; ” Minun Herrani ja minun Jumalani”, sanomalla; sinä
uskot, että olen sinun Herrasi ja Jumalasi ja sen tähden, että näit Minut, sinä
uskot. Autuaat ovat ne, jotka eivät näe minua ja kuitenkin uskovat. Me jotka
emme nähneet Jeesusta Hänen lihansa päivinä, mutta uskomme, että Jeesus on
Herra ja Jumala, me olemme autuaita. Jeesus on Jumala Raamatun ilmoituksen
mukaan.
Juutalaisten näkemys Jeesuksesta;
Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja
käy". Ja mies tuli kohta terveeksi ja otti vuoteensa ja kävi. Mutta se
päivä oli sapatti. Sentähden
juutalaiset sanoivat parannetulle: "Nyt on sapatti, eikä sinun ole lupa
kantaa vuodetta". Hän vastasi
heille: "Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: 'Ota vuoteesi ja
käy'." He kysyivät häneltä:
"Kuka on se mies, joka sanoi sinulle: 'Ota vuoteesi ja käy'?" Mutta parannettu ei tiennyt, kuka se oli;
sillä Jeesus oli poistunut, kun siinä paikassa oli paljon kansaa. Sen jälkeen Jeesus tapasi hänet pyhäkössä ja
sanoi hänelle: "Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei
sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi". Niin mies meni ja ilmoitti
juutalaisille, että Jeesus oli hänet terveeksi tehnyt. Ja sentähden juutalaiset
vainosivat Jeesusta, koska hän semmoista teki sapattina.
Mutta Jeesus vastasi heille: "Minun Isäni tekee yhäti työtä,
ja minä myös teen työtä". Sentähden juutalaiset vielä enemmän
tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan
myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi. Niin
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille:
Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän
tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. Sillä Isä rakastaa
Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä
hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette. Sillä niinkuin
Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä
hän tahtoo. Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut
kaiken tuomion Pojalle, että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he
kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on
hänet lähettänyt. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun
sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä,
eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään, Joh 5:8-24 Juutalaiset jotka hyvin tunsivat kirjoitukset, niin he näkivät Jeesuksen toiminnan ja puheet ja he sanoivat Jeesukselle, sinä olet tehnyt itsesi Jumalan vertaiseksi. Mielenkiintoinen seikka on se, ettei ketään vanhan liiton profeettoja tai Moosesta, eikä ketään Jumalan palvelijaa koskaan syytetty siitä, että he olisivat tehneet itsestänsä Jumalan vertaisia. Se tässä onkin mielenkiintoista, koska Elian toiminnankin aikana heräsi kuolleita ja sairaat tulivat terveiksi. Ja Mooseksenkin kautta Jumala toimi väkevästi ja monien muiden kautta myös, muttei koskaan heitä vastaan esitetty tällaista syytöstä. Se syy miksi Jeesukseen kohdistui nämä syytökset onkin se, että Jeesus ei ollutkaan tavallinen ihminen niin kuin kaikki muut, Elia, Mooses, ym. Jeesus on Jumala ja Jumalan Poika ja siksi Hän toimi ja käyttäytyi sillä tavoin, että juutalaiset syyttivät häntä Jumalanpilkasta. Ylimmäisen papin kysymys
Silloin ylimmäinen pappi nousi ja astui esille ja
kysyi Jeesukselta sanoen: "Etkö vastaa mitään? Mitä nämä todistavat sinua
vastaan?" Mutta hän oli vaiti eikä vastannut mitään. Taas ylimmäinen
pappi kysyi häneltä ja sanoi hänelle: "Oletko sinä Kristus, sen
Ylistetyn Poika?" Jeesus sanoi: "Olen; ja te saatte
nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan
pilvissä". Niin ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa ja sanoi: "Mitä
me enää todistajia tarvitsemme? Te kuulitte hänen pilkkaamisensa. Mitä
arvelette?" Niin he kaikki tuomitsivat hänet vikapääksi kuolemaan, Mark
14:60-64 Jeesus vastaa ja sanoo; ”Olen Kristus (Messias) sen Ylistetyn (Jumala) Poika. Ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvissä”. Jeesus todistaa olevansa Jumalan, Isänsä Poika. Tämän takia juutalaiset tuomitsivat Jeesuksen kuolemaan, Jumalanpilkan tähden.
Isä ja Jeesus on yhtä
Minä ja Isä olemme yhtä." Niin juutalaiset
ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet. Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta
hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte
minut kivittää?" Juutalaiset
vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan
jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi".
Joh
10:30-33
Jeesus sanoi olevan yhtä Isänsä kanssa. Kreik.
tekstissä on jakeessa 30 sana yksi, esim. King James version kääntää
kohdan tarkasti alkukielen mukaan: KJV, I and my Father are one, John
10:30. Juutalaiset sanoivat Jeesuksen olevan ihminen, joka tekee itsensä Jumalaksi. Jeesus sanoi siis olevansa yksi Isän kanssa ja sen tähden juutalaiset halusivat kivittää Jeesuksen Jumalanpilkan tähden. Juutalaiset kokivat Jeesuksen käyttäytyvän kuten Jumala ja että Hän teki itsensä Jumalaksi, siksi he halusivat kivittää Hänet Jumalanpilkan tähden. Jeesus ei tekeytynyt Jumalaksi, sillä Hän on Jumala ja siksi Hän käyttäytyi kuten Jumala käyttäytyy. Itse asiassa Jeesus sanoi Hänen olevan yksi Isän kanssa, joka tarkoittaa sitä, että Jeesus sanoi olevansa samanlainen kuin Isä, eli Jumala ja siksi juutalaiset tahtoivat kivittää hänet koska Jeesus teki itsensä Jumalaksi sanomalla Minä ja Isäni olemme yksi. Juutalaiset ymmärsivät Jeesuksen sanonnan merkityksen joka pohjautuu hepreankielen echad sanan käyttöön, jolla vanha testamentti kuvaa Raamatun Jumalaa joka on yksi.
Jeesus ja
Isä on todella yksi. Raamattu opettaa, jotta Jumala on yksi. tuo yksi sana on hebr.
echad, joka tarkoittaa
yksi,
ensimmäinen, joku, ainut, yhdistetty. Jeesus sanoi olevansa Isän kanssa yksi,
joka tarkoittaa todella, jotta Jeesus Kristus on Jumala. Tämä ei tarkoita, että
Jeesus on Isä, niin kuin joissakin piireissä opetetaan. Raamattu ilmoittaa
Jumalan olevan yksi Isässä ja Pojassa sekä Pyhässä Hengessä.
Miksi Jeesus kuoli ?
Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen
teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri
tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä,
3 Moos 17:11 Synnin
palkkahan on kuolema ja Jumala sääti,
että veri tuo sovituksen. Mitä sovitus sitten oikein on ? Sovitus tuo syntien
anteeksiantamuksen. Jumala suunnitelma oli Jeesuksen Kristuksen ristinkuolema
jo heti syntiinlankeemuksen jälkeen. Vaimon siemen, joka murskaa käärmeen pään,
tarkoitti Jeesusta. Jeesus mursi kuoleman vallan ja mursi saatanan vallan
ihmiseen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen. Israelin kansan ollessa
Egyptiläisten orjuuttamina, niin Jumala toimitti Egyptin esikoislasten kuoleman kautta vapautuksen Israelin
kansalle. Israelilaisten tuli sivellä talojensa ovet ja pihtipielet karitsan
veressä. Veri suojeli israelilaiset tuhoojalta, joka toi kuoleman
egyptiläisille. Egyptistä vapautumisen jälkeen Jumala sääti sen muistoksi
pääsiäisen, jolloin teurastetaan karitsa, jolta ei luita rikota. Kun Johannes
kastaja näki Jeesuksen hän sanoi; Katso, Jumalan karitsa, joka pois ottaa
maailman synnit. Jeesuksen luita ei rikottu hänen ollessaan ristillä, vaikka se
oli yleinen tapa, että ristiinnaulittujen sääriluut murrettiin. Koska
pääsiäislammas oli esikuvaa Jeesuksesta ei Jeesuksenkaan sääriluita rikottu,
niin ei pääsiäislampaankaan luita rikottu. Ylimmäinen pappihan meni kaikkein
pyhimpään ja vei syntiuhri eläimen
verta kaikkeinpyhimpään ja pirskotti verta armoistuimelle ja sen eteen ja näin
hän toimitti sovituksen Israelin kansalle. Mutta ylimmäinen pappi joutui myös
sovittamaan omat syntinsä, olihan hän myöskin syntinen ihminen. Jumala sääti ja
asetti ylimmäisen papin toimittamaan puhdistuksen Israelin kansalle.
Heprelaiskirje opettaa meille Jeesuksesta; Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit. Hebr 2:17. VT:n ylimmäinen pappeus oli sekin esikuvaa Jeesuksesta syntien sovittajasta. Vanhan liiton ylipappi joutui toimittamaan puhdistuksen myös omista synneistään. Jeesuksen ei tarvinnut, koska Hän oli puhdas ja synnitön. Tämäkin osoittaa Jeesuksen Jumaluuden, eihän kukaan kuka on ihmisenä maan päällä vaeltanut ole synnitön Jumalan edessä. Tämähän on Raamatun opetus, ei synny vaimosta puhdasta eikä vanhurskasta niinhän Raamattu ilmoittaa, Job 15:14. Mutta Jeesus oli ja on synnitön, koska hän on Jumala. Mutta ajattele VT:n ylimmäinen pappi joutui, joka vuosi aina ja aina uudestaan sovittamaan kansan synnit, koska hänkin oli syntinen ihminen. Mutta Jeesus, joka on Jumalan Poikana Jumala, Hän sovitti vain kerran, koska Hän on synnitön. Jeesus onkin Jumala ja siksi Hän kuoli vain kerran ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
Jumala yksin on
hyvä
Mark 10:18 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin. Jeesus sanoi; ” Miksi sanot minua hyväksi Jumala yksin on hyvä. Jumala (Isä ja Poika) loivat taivaan ja maan. Jeesus tarkoitti, että hei älä unohda Isää, Jumala (Isä ja Poika) on yksin hyvä. Raamatun kokonaisuus opetus tuo selvyyttä Hänen ilmoitukseensa ja estää meitä yhdistelemään yksittäisten jakeiden perusteella vääränlaisia johtopäätöksiä. Jumaluus on Isässä, Herrassa Jeesuksessa ja Pyhässä Hengessä. Siksi Herra Jeesus sanoi että, hei älä unohda Isää! Sillä Jumala yksin on hyvä.
Missä Jeesus nyt
on ?
Missä Jeesus nyt on ja mitä Hän nyt tekee? Annetaan Raamatun vastata tähän meidän
kysymykseemme.
Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa
taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan
oikealla puolella ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja
Ihmisen
Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella",
Apt 7:55,56.
Kun Stefanus kivitettiin, niin hän näki
Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka oli Jumalan oikealla puolella.
hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan
oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut, 1 Piet 3:22
Pietarin todistuksen mukaan Jeesus on Isänsä oikealla puolella.
Jeesus sanoi: "Olen; ja te saatte nähdä
Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvissä", Mark 14:62
Jeesuksen oma todistus on, että Hän menee
isänsä oikealle puolelle.
Mitä
Jeesus tekee isänsä oikealla puolella?
Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se,
joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla
puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme, Room 8:34
Jeesus
rukoilee omiensa puolesta. Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on
sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla
puolella taivaissa, tehdäkseen pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä, siinä
oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen. Sillä jokainen ylimmäinen pappi asetetaan uhraamaan lahjoja ja
uhreja, jonka tähden on välttämätöntä, että tälläkin on jotakin uhraamista. Jos
hän siis olisi maan päällä, ei hän olisikaan pappi, koska jo ovat olemassa ne, jotka lain mukaan esiinkantavat
lahjoja, ja jotka palvelevat siinä, mikä on taivaallisten kuva ja varjo,
niinkuin ilmoitettiin Moosekselle, kun hänen oli valmistettava maja. Sillä
hänelle sanottiin: "Katso, että teet kaikki sen kaavan mukaan, joka sinulle
vuorella näytettiin". Mutta tämä taas on saanut niin paljoa jalomman
viran, kuin hän on myös paremman liiton välimies, liiton, joka on paremmille
lupauksille perustettu. Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei
olisi etsitty sijaa toiselle. Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso,
päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon
kanssa uuden liiton, en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän
isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois
Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään
heistä huolinut, sanoo Herra. Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin
heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän
mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän
Jumalansa, ja he ovat minun kansani, Hebr
8:1-10.
Tässä on myös selvä opetus siitä, että
Israelin (juutalaiset) kansan kanssa Jumala tekee uuden liiton. Tämä uusi liitto
on se liitto, joka astui Golgatan tapahtumien jälkeen voimaan. Temppelin
esirippu repeytyi ylhäältä alas asti, merkiksi vanhan liiton uhrijärjestelmän
ja pappeusjärjestelmän lakkaamisesta. Näyttääkin siltä, että monet harhaopit
sekoittavat vanhan liiton ja uuden liiton asioita keskenään. Monet harhat
nostavat sen, joka on jo lakannut ja väistynyt uuden tieltä. Sen tähden meidän
tuleekin tutkia, että missä sanan ilmoituksen ajassa olemme. Vanha liitto ei
käyttänyt nimeä Jeesus pelastajana, vaan Herra Jumala. Uusi liitto opettaa,
että tie Isän luokse käy vain Herran Jeesuksen kautta. Uuden liiton keskus
onkin Herra Jeesus ja vasta tältä tieltä löytyy Isä.
Jeesus istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella
ylimmäisenä pappina, rukoilemassa omiensa puolesta, muttei kuitenkaan toimita
enää uudelleen uhria ihmisten edestä.
Onhan Raamatussa näin kirjoitettu;
mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin
syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle, ja odottaa
nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
Sillä
hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka
pyhitetään, Hebr 10:12-14.
Ei Kristus Jeesus enää uhraudu syntien
edestä. Golgatalla tapahtui yksi ainoa ja kertakaikkinen uhri, joka on ainut
uhri, joka sovittaa syntisen ihmisen. Kaikki muut uhrit vievät ihmiset
pelastuksen ja sovituksen ulkopuolelle.
Jos emme usko Jeesusta, siksi kuka Hän on,
niin me kuolemme synteihimme, eikä pelastusta ole missään muussa nimessä. Uuden
liiton kansalle ei ole annettu mitään muuta nimeä, joka pelastaa kuin Herran
Jeesuksen nimi.
Niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin
kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta,
hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti,
hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne. Hän on 'se kivi,
jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut'. Eikä ole
pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä
ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
Apt 4: 10-12.
Ei ole muuta nimeä annettu pelastukseen kuin Herran Jeesuksen
nimi. Vanhassa liitossa oli pelastajana
Herra Jumala (JHWH ELOHIM) ja uudessa liitossa on
pelastajana Jumala ja Herra(JHWH) Jeesus. Kaikki Jumalan nimet on
käytössä myös uudessa liitossa, mutta Jumalan Pojan nimi, jota ei ilmoitettu
vanhan liiton kansalle, on nyt ilmoitettu uuden liiton kansalle. Jumalan Pojan
nimi on Jeshua aram. Jehoshua hebr. ja
suomeksi käännettynä Jeesus. Monet
sanovat ettei Jumalan nimeä saa kääntää millekään kielelle, vaan ne tulee olla
alkuperäisiä. On hyvä, että tiedämme alkuperäiset Jumalan nimet ja saamme toki
niitä käyttääkin. Mutta uuden testamentin kirjoittajat kirjoittivat Pyhässä
Hengessä kreikaksi Jeesus nimen kreik.
muotoon Ieesous. Raamattu sanoo, että se mikä on kirjoitettu, niin se
on syntynyt Jumalan vaikutuksesta. On hyvä tietää hepreankieliset nimet ja
niitä voi käyttää, mutta Raamatun ilmoitus ei olekaan vain Jumalan nimen
tietäminen, vaan pelastuksen vastaanottaminen ja sen kautta sitten vasta saamme
oppia tuntemaan Jumalan ja Herran Jeesuksen.
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän
antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan
hänellä olisi iankaikkinen elämä, Joh 3:16
Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat
sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt,
Jeesuksen Kristuksen. Joh17:3
Raamatun Jumalaan uskovilla on kerrottavana tälle maailmalle
evankeliumi (Ilosanoma), siitä että, Jumala rakasti niin paljon tätä maailmaa,
että antoi Poikansa Jeesuksen Kristuksen kuolemaan meidän edestämme. Jumalaan
uskovilla on vietävänä rakkauden sanoma tälle maailmalle, saat syntisi anteeksi
uskomalla Jeesukseen, se on uuden liiton kansan sanoma. Ja sen jälkeen kun
ihmiset tekevät parannuksen, he oppivat tuntemaan Jumalan nimet ja paljon
muutakin. Mutta he oppivat tuntemaan myöskin Jumalan ja saavat Pyhän Hengen
voimavaikutuksen kautta kantaa hyvää hedelmää Jumalalle.
Isän nimi, joka on Pojalla
Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä
kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan. Minä
olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta.
He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun
sanastasi vaarin. Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on
sinulta. Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille;
ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun
tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt. Minä rukoilen heidän
edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet
minulle antanut, koska he ovat sinun-
ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun-ja minä olen
kirkastettu heissä.Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja
minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet
minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin. Kun minä olin heidän
kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle
antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin
se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen,
Joh
17:6-12
Raamattu opettaa että Isä antoi Jeesukselle oman
nimensä, että Herraan Jeesukseen uskovat
olisivat yhtä, niin kuin Isä ja Poika on yhtä (yksi). Tämä nimi oli Jeesus. Jeesus sana tulee
hepreankielen sanasta Jehoshua, joka tarkoittaa Jumala pelastaa. Jehoshua sana
tulee sanoista JHVH ja Yasha. Jhvh tarkoittaa Herraa ja yasha tarkoittaa
pelastaa ja pelastaja. Näin Herran Jeesuksen nimi on Isänsä nimi, sillä Jumala
on Herra ja Jeesus on Jumalan Pelastus ja Pelastaja.
Herra sana tarkoittaa VT:ssa Jumalaa, nyt annankin sinulle mietittävää, mitä Herra sana merkitsee UT:ssa, joka on liitettynä Jeesukseen, meidän Herramme Jeesus. Tarkoittaako tuo Herra sana herrasmiestä vai Jumalaa? UT:n kreik. teks. kääntää kaikki vanhan testamentin Herra (Jhwh) sanan lainaukset sanalla kyrios. Samaa kyrios sanaa käytetään myös silloin, kun käytetään Herra (kyrios) Jeesus (Ieesous) sanaa. UT ei tee mitään eroa näiden sanojen välille, jotka ovat lainauksia VT:sta missä esiintyy Herra (Jhwh) sana ja UT:ssa olevan Herra (Kyrios) sanojen välille. Selitykseksi ei riitä se esim. Jehovan todistajien väite, että septuagintassa on ollut tetragrammi, joka on sieltä poistettu ja UT:n sana kyrios ei tarkoitakaan Herraa (Jhwh), vaan ehkä herrasmiestä tai mitä sitten? Apostolit kirjoittivat Pyhän Hengen ohjaamina ja koska UT niin kuin VT antavat saman todistuksen, että Jeesus on Jumala sekä Herra (Jhwh), niin ei tarvittu eri sanoja erottamaan Herra sanaa, koska ei tarvita erotusta, sillä Jeesus on Herra. Johannes Kastaja siteerasi Jes 40 lukua sanoessaan olevansa huutavan ääni erämaassa, joka valmistaa tietä Herralle ja Jumalalle. Jes 40:3 Huutavan ääni kuuluu: "Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme.
Hepreankielisessä Raamatussa Jes 40:3:ssa oleva Herralle sana on Jhwh sekä Jumalallemme sana on Elohim, ja kuten tiedämme niin Johannes kastaja valmisti tietä Herralle Jeesukselle, joka on Raamatun ilmoituksen mukaan Herra (Jhwh) sekä Jumala (Elohim). Kreikkalainen Septuaginta kääntää kohdan Jes 40:3 seuraavasti:
Kyrios sana siis tarkoittaa ja vastaa VT:ssa heprean sanaa Jhwh. Jeesus ei ole Isä
Jes 9:6
Sillä
lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus,
ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä,
Rauhanruhtinas.
Jotkut ymmärtävät, että Jeesus on Isä ja isä on Jeesus. He
perustelevat oppinsa usein Jes 9:6:lla, mutta siinä ei sanota Pojan olevan Isä,
vaan että Pojan nimi on Iankaikkinen Isä. Kristus itse sanoi, että Hänellä on
se nimi, jonka Hänen Isänsä on antanut Hänelle. Isän nimi on Herra Jeesus.
Ps 110:1
Herra(Jhwh) sanoi minun
herralleni(Adonai): "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä
panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi".
Psalmi 110:1 on mielenkiintoinen psalmi, sillä tässähän kuningas Daavid puhuu Isästä ja
Pojasta, Herrasta, joka puhu Herralle, että istu Minun oikealle puolelleni.
vain Herra Jeesus Kristus pääsee istumaan ja istuu Isän oikealle puolella; eli
Herra, joka istuu Isän oikealla puolella on Herra Jeesus Kristus. Tämä Ps 110:1
on mielenkiintoinen, sillä tässä hebr. teksti erottaa Herra sanat toisistaan
eri sanoilla. Herra sana on Jhwh sekä Herralleni sana on Adonai. Tämä sanojen
erotus todistaa myös sen että Isä ei ole Poika, eikä Poika ole Isä. Jos Poika
olisi Isä, niin silloin tässä Ps 110:1:sa oli kaksi kertaa sana Jhwh.
Raamattu
käyttää Jumalasta myös sanaa Adon-Adonai. Otan tähän muutaman esimerkin.
Psalmit 135:5 Sillä minä tiedän, että
Herra (JHWH) on suuri, ja meidän Herramme
(Adonai) korkeampi kaikkia jumalia.
Toinen samanlainen
Joh 14:16
Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa
teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti. Tämäkin
Joh 14:6 on mielenkiintoinen kohta sillä kreikassa on kaksi sanaa sanalle
toinen. Joh 14.6:ssa on sana allos, joka tarkoittaa toista samanlaista.
Eli Pyhä Henki on samanlainen kun Kristus, joka on Herra ja Jumala. Toinen
kreik. sana on heteros, joka tarkoittaa toinen toisenlainen. Raamatun yksi
Jumala on Isässä ja Pojassa sekä Pyhässä Hengessä. Isä on Poikaa suurempi
Joh 14:28
Te kuulitte minun sanovan teille: ‘Minä menen pois
ja palajan jälleen teidän tykönne’. Jos te minua rakastaisitte, niin te
iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.
1
Kor 15:28
Ja kun
kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen
valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki
kaikissa.
Raamattu
opettaa Isän olevan Poikaa suurempi. Kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin
myös Poikakin alistetaan Isän valtaan, joka on antanut Pojan valtaan kaiken.
Viekö tämä kohta pois Pojalta Jumaluuden? Ei vie, sillä kun suuntaamme
katseemme ilmestyskirjaan :
Ilm22:1-5
Ja hän näytti minulle
elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja
Karitsan valtaistuimesta. Keskellä sen katua ja virran molemmilla
puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka
kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi. Eikä mitään
kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä
oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä ja näkevät hänen
kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa. Eikä yötä ole enää oleva,
eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on
valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti.
Tuo
valtaistuin on kreikaksi thronos joka Ilm 22:1:ssä on yks.gen. Raamatun opetus
onkin varsin selvä siitä, että on vain yksi valtaistuin jolla istuu Isä ja
Poika Isän oikealla puolella. Kun kerran Raamattu opettaa Isän ja Pojan yhdessä
istuvan valtaistuimella niin voimme ymmärtää tämän tarkoittavan Raamatun
ilmoittamaa yhtä Jumalaa eikä Jumalaa voikaan määritellä millään muulla tavalla
kuin siten miten Raamattu asian ilmoittaa. Tässä suhteessa nostamme hattua
Jumalalle, sillä Hän on Minä olen.
Usko Jeesuksen Kristuksen nimeen
Jeesuksen nimi ja Jeesus on tärkeä tekijä UT:n
ilmoituksessa. Meidänhän tulee uudessa liitossa uskoa Jeesuksen nimeen, onhan
se Isän käsky. Se joka ei tunnusta Jeesusta (sitä mitä Raamattu ilmoittaa),
niin hän ei ole Jumalasta, vaan hän on antikristuksen hengestä, niinhän
Raamattu itse ilmoittaa. On vaarallista olla uskomatta Raamatun ilmoitusta
Jeesuksesta. Yleensä kaikki harhaopit jollakin tavalla kompuroivat tässä Jeesus kysymyksessä. antikristus
muuten merkitsee; vastakristus ja sijaiskristus. Anti tarkoittaa vastaan ja
jonkin sijaan. Antikristus esiintyy Kristuksen sijaisena, mutta on
todellisuudessa Kristusta vastaan. Näin myös kaikki ne toimivat, jotka ovat
antikristuksen hengen vallassa.
Antikristillinen hapate esiintyykin aitona ja
oikeana, mutta onkin todellisuudessa tosi kristillisyyttä vastaan.
Antikristillinen henki käyttää korvausteologiaa, eli se ottaa kyllä asiat
Jumalan sanasta, mutta kääntää ne Jumalan sanaa vastaan. Antikristillinen
henki pitää kiinni aina muutamasta Raamatun kohdasta, jotka tämä henki sitten
vääntää vääräksi. Antikristillinen henki ei päästä ihmistä tutkimaan koko
ilmoitusta, vaan vangitsee ihmisen muutamiin väärin tulkittuihin Raamatun
kohtiin ja pitää ihmistä siten lujasti pihdeissään. Tämä henki tekee totuudesta
valheen ja valheesta totuuden ja tämä henki hyökkää rajusti, niitä vastaan
joilla on Kristuksen Henki. Kun sitten totuus paljastuu ihmiselle, niin usein
käy kuitenkin niin, ettei ihminen kuitenkaan vapaudu, koska ihmispelko panee
paulan ja oma ylpeys ei anna periksi myöntää olevansa väärässä. Mutta kiitos Jumalalle on niitäkin
ihmisiä, jotka tekevät parannuksen ja julkisesti hylkäävät väärät opetukset ja
alkavat vaeltamaan julkisesti Jumalan sanan totuudessa.
Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai
kielellä, vaan teossa ja totuudessa. Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta,
ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme
syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää
kaikki. Rakkaani, jos sydämemme ei
syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan,
ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen
käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista. Ja tämä on hänen
käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja
rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut. Ja joka
pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me
tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut, 1 Joh 3:18-24.
Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan
koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on
lähtenyt maailmaan. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka
tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta
Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette
kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa. Lapsukaiset, te olette
Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi
kuin se, joka on maailmassa. He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin
maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee
Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me
tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen Rakkaani, rakastakaamme toinen
toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta
syntynyt ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala
on rakkaus. Siinä ilmestyi meille
Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me
eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme
Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän
syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin
mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme. Jumalaa ei kukaan ole
koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä,
ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä. Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä,
että hän on antanut meille Henkeänsä. Ja me olemme nähneet ja todistamme, että
Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi. Joka tunnustaa, että Jeesus
on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me
uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka
pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä, 1 Joh 4:1-16.
Jeesus ei kuitenkaan ole Isä, vaan Poika
niin kuin Raamattukin opettaa. Meistä ihmisistä ei kukaan koskaan pysty ymmärtämään Jumalaa tyhjentävästi, mutta
voimme saada ymmärrystä sen verran mitä Raamattu ilmoittaa. Se on kuin suuren
palapelin kokoamista, jotta saat palapelin valmiiksi ja näet mitä se esittää,
niin joudut sovittelemaan erilaisia paloja yhteen. Niin se on Raamatun
tutkiminenkin, käsittele kaikki kohdat mitä Raamattu opettaa Jumalasta ja
sovita ne yhteen ja palapeli on valmis. Se muuten pätee kaikkiin muihinkin
Raamatun aiheiden ja opetusten tutkimisiin. Herramme Jeesuksen siunausta
sinulle!
Petri Paavola
|