Älä tee Jumalan kuvaa
Raamatussa Toisessa käskyssä on opetus, jossa kielletään että Jumalan ja epäjumalankuvia ei saa tehdä, eikä palvoa niitä. Toinen Käsky kuuluu Kymmeneen Käskyyn, joka on laki, jota Herra Jeesus Messias ei kumonnut. Aion tässä kirjoituksessa tuoda esille sen kuinka Raamattu opettaa tästä asiasta ja mistä on tullut kristikuntaan vääristymä Jumalankuvan tekemisestä. Toivon, että tutkit ja koettelet tämän kirjoituksen Jumalan sanan todistuksen valossa. En pakota ketään uskomaan samalla tavalla kuin minä uskon tässä kohden, mutta tuon esille sen kuinka minä ymmärrän mitä Raamattu opettaa tästä aiheesta.
Toinen Käsky
2 Moos 20:
Toisessa Käskyssä oleva ylhäällä taivaissa tarkoittaa myös Jumalaa sillä:
Juutalaiset uskoivat, että Jumalasta ei saa tehdä kuvaa, ei edes sellaista kuvaa jota ei palvota. Meidän tulee muistaa se että Toinen Käsky kuuluu Kymmeneen Käskyyn, joka on myös voimassa Uuden Liiton järjestyksessä. Juutalaiset ymmärsivät että Toinen Käsky kieltää myös Jumalan kuvan tekemisen, vaikka Jumalan kuvaa ei palvottaisi. He ymmärsivät oikein Raamatun opetuksen Toisesta Käskystä.
Raamatussa ei ole yhtään kohtaan, jossa on käsky tai opetus, että Jumalasta saa tehdä kuvan. On siis täysin selvää näiden Raamatun jakeiden kautta että Jumalasta ei saa tehdä kuvaa. Arkeologia ei ole löytänyt muinaisista Israelin paikoista yhtään ainutta kuvaa, jolla olisi kuvattu Raamatun Jumalaa, Israelilaisten Jumalaa, Herra Jumala Kaikkivaltiasta (Jhvh Elohim El Shaddai).
Kultainen vasikka
2 Moos 32:
Jotkut ymmärtävät tämän kohdan väärin ajattelemalla, että koska Israelin kansa koitti tehdä jumalasta kuvan, niin olisi oikein tehdä Jumalasta kuva jos ei palvo tätä kuvaa. Sitten he ajattelevat että tämä kohta todistaa sen, että Jumalasta saa tehdä kuvan tai patsaan, mutta Jumalan kuvaa tai patsasta ei saa palvoa. Edellä oleva ajatus ja opetus on kuitenkin väärä ja epäraamatullinen.
Toisessa Käskyssä Jumala kielsi tekemästä Jumalan sekä epäjumalankuvaa. Jumala ei rikkonut käskyään eikä käskenyt israelilaisia tekemään itsestään patsasta, joka esittää Häntä kultaisena vasikkana. Israelilaiset rikkoivat Jumalan käskyä vastaan ja päättivät tehdä itselleen Jumalasta kuvan kultaisen vasikan muodossa. He rikkoivat Jumalan Toista Käskyä vastaan jo siinä kun tekivät itselleen jumalankuvan ja sen jälkeen he alkoivat palvomaan ja kumartamaan kultaista vasikkaa. Mikä oli syy josta Herra rankaisi Israelin kansaa kun he olivat tehneet kultaisen vasikan ja palvoneet? Tämä syy selviää Raamatusta:
2 Moos 32:
Egyptissä Memphisissä palvottiin Apis-härkää sekä Hierapolissa Mnevis härkää. Israelilaiset olivat olleet neljäsataa vuotta Egyptin orjuudessa ja siellä he olivat oppineet epäjumalan palvelusta, johon kuului egyptiläisten härkä epäjumalanpalvelus. Israelilaiset kuvailivat jumalaansa egyptiläisen härkäjumalan kautta. Jumala kielsi Toisessa Käskyssä, että Hänestä ei saa tehdä minkään muotoista kuvaa (patsasta), joka tarkoittaa sitä, että israelilaiset olisivat rikkoneet Toista Käskyä vastaan vaikka he olisivat tehneet Jumalasta minkä muotoisen kuvan tahansa.
Liitonarkin kaksi kerubia
2 Moos 25:
Kaksi kerubia eivät siis olleet kaiken kansan nähtävillä, vaan ne olivat kaikkein pyhimmässä, jossa Jumala ilmestyi ja puhui kahden kerubin välistä armoistuimen päältä, joka oli liitonarkin kantena. Liitonarkin pohjalla oli lain taulut (Kymmenen Käskyä), Aaronin viheriöivä sauva sekä kultainen manna-astia.
Kaksi kerubia eivät ole kuva Jumalasta, vaan kahdesta kerubista. Kaksi kerubia on polvistuneena Herran edessä armoistuimen päällä kuten myös ihmisten osa on polvistua Kaikkivaltiaan Jumalan edessä. Kahden kerubin tekemisen salliminen ei kumonnut Toista Käskyä, sillä Herra Jeesus ei kumonnut lakia, joka on Kymmenen Käskyä, joista Toinen Käsky kieltää Jumalan kuvan tekemisen. Raamattu ei missään kohtaa kerro, että Toisen Käskyn kuvan tekemisen kielto olisi kumottu, siksi se on yhä vielä voimassa.
Uusi Liitto ja Jumalan kuvan kielto
Emme tiedä minkä näköinen Jumala tai Herra Jeesus ja siksi jokainen kuva Jeesuksesta on valheellinen eikä esitä oikeasti Häntä. En usko, että Jumala hyväksyy pientäkään valhetta ja totuus on se että kukaan ei tiedä miltä Jeesus näyttää ja siksi kukaan ei voi kuvata Häntä totuudenmukaisesti. Meidän tulee aina muistaa se, että Jumala toimii aina totuuden mukaan ja antaa kaikesta totuuden mukaisen kuvan, siksi Hän ei halua, että Hänen kansansa tekee epäaitoja kuvia Pojastaan, jotka eivät oikeasti edes esitä Jeesusta.
Jotkut ajattelevat, että koska Jeesus oli myös ihminen ja Raamattua lukiessa meille nousee mielikuva Hänestä, niin siksi saamme tehdä Jeesuksesta kuvan. Kun luemme Raamattua ja kun mieleemme nousee mielikuva Jeesuksesta, niin se mielikuva ei ole väärin, koska se on ihmisen mielessä. Raamattu kieltää Jumalan kuvan tekemisen eli piirtämisen tai patsaan tekemisen. Mielikuva ei ole piirros, vaan ajatus. Apt 17:29 myös kumoaa teorian, että koska meille tulee Raamattua lukiessa mielikuva Jeesuksesta, niin voimme tehdä Hänestä kuvan. Raamattu sanoo, että emme saa luulla Jumalan olevan inhimillisen taiteen tai ajatuksen kuvailema. Herra Jeesus on Jumala, eikä Häntä saa kuvata (piirros, patsas) sen mukaan millainen mielikuva meillä on Hänestä.
Herraa Jeesusta saamme kuvailla sanan opetuksen kautta puhumalla tai kirjoittamalla kertoa sen mitä Jumalan sana opettaa Herrasta Jeesuksesta.
Vaskikäärme
Jotkut uskovat ja opettavat, että Mooseksen tekemä vaskikäärme on vertauskuva Jeesuksesta ja koska vaskikäärme oli patsas, niin Jeesuksesta saa tehdä kuvan, kunhan ei ala palvomaan Jeesuksen kuvaa. Perustelu tälle opille on se koska Jumala käski tekemään vaskikäärme patsaan, vaikka oli kieltänyt ettei saa tehdä jumalankuvia. Edellä oleva opetus ja ajatus on väärä ja epäraamatullinen. Vaskikäärme ei ollut Jumalan, eikä Jeesuksen kuva, vaan myrkkykäärmeen kuva, joka oli purrut kuolettavasti israelilaisia. Jumala oli kieltänyt, että ei saa tehdä Jumalasta ja epäjumalista kuvia, myrkkykäärme ei ollut Jumala, eikä epäjumala.
4 Moos 21: Israelin kansa oli luvannut pysyä uskollisena Jumalalle, mutta he rikkoivat lupauksensa. Jumala lähetti Israelin kansan sekaan myrkkykäärmeitä, koska he olivat rikkoneet lupauksensa Jumalalle. Jumala kuitenkin armahti Israelin kansaa ja käski Moosesta tekemään vaskikäärme patsaan (pronssi -kupari). Jokainen israelilainen jota myrkkykäärme oli purrut jäi eloon jos hän katsoi tangon päässä oleva vaskikäärmettä.
Tämä on vertauskuvallista Jeesuksen sovitustyöstä, mutta vaskikäärme ei ollut Jeesuksen/Jumalan kuva. Jumala halusi opettaa, että synnistä seuraa kuolema sekä synnin voi sovittaa vain sellainen, jossa ei ole syntiä. Kansan kapinan tähden myrkkykäärmeen myrkky toi kuoleman. Vaskikäärmeessä ei ollut myrkkyä, eikä vaskikäärme ollut myrkkykäärme, vaan vaskinen kuva käärmeestä.
Vaskikäärme oli siis esikuvallista opetusta siitä, että ihminen on tehnyt syntiä Jumalaa vastaan ja vain Herra Jeesus lihaksi tulleena (ihmiseksi), joka on synnitön ja täydellinen voi pelastaa ihmisen. Ihminen pelastuu synnin ja saatanan vallasta sekä iankaikkisesta kadotuksesta uskomalla Herraan Jeesukseen, joka on synnitön ja täydellinen, siksi Hän kykenee pelastamaan ihmisen.
Joh 3:
Tämän tähden Jumala käski tehdä vaskikäärmeen, joka ei ollut myrkkykäärme, eikä vaskikäärmeessä ollut myrkkyä. Vaskikäärme on esikuvallinen opetus Herran Jeesuksen sovitustyöstä. Vaskikäärme ei ollut kuitenkaan Jumalan tai Jeesuksen kuva, eikä vaskikäärmeen esikuvallisuus poista Jumalan kuvan tekemisen kieltoa, joka on selkeästi annettu Jumalan sanassa. Vaskikäärmeen vertauskuvallisuus ei siis poista Jumalan kuvan tekemisen kieltoa.
Pyhä ja epäpyhä
Room 14:
Jotkut ajattelevat, että uskova voisi itse päättää mikä on itselleen pyhää tai epäpyhää. He perustelevat ajatuksensa Roomalaiskirjeen 14 luvulla. Heidän oppinsa on kuitenkin väärä ja epäraamatullinen, joka johtuu Roomalaiskirjeen 14 luvun väärin ymmärtämisestä.
Roomalaiskirjeen 14 luvussa epäpyhänä pitäminen on yhdistetty ruokiin ja syömiseen. Luvun opetus on se, että ruuilla ja syömisellä ei saa olla johdattamassa ketään turmioon, sillä Uudessa Liitossa vanhan liiton ruokasäädökset ovat kumotut:
Hebr 9: 10 vaan jotka, niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesotkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti.
Ruuasta ja syömisestä ei saa tehdä kenellekään lakia eikä kukaan saa syyllistää ketään siitä mitä toinen syö tai on syömättä. Tästä oli kysymys Roomalaiskirjeen 14 luvussa. Roomalaiskirjeen 14 luku ei siis opeta, että uskova voi ajatella, että mikään asia ei olisi epäpyhää hänelle jos hän itse kokee niin. Sillä synti on epäpyhää, esim. homous, ahneus, haureus ovat aina epäpyhiä asioita ja syntejä, eivätkä ne ole koskaan missään tilanteessa pyhiä ja hyväksyttäviä asioita. Roomalaiskirjeen 14 luvun epäpyhä opetus koski siis vain ruokaa ja syömistä, eikä muita asioita.
Roomalaiskirjeen 14 luvun opetus ei myöskään kumoa Toista Käskyä, sillä Raamattu opettaa selkeästi, että älä tee Jumalan/epäjumalan kuvaa on voimassa myös Uudessa Liitossa.
Kuvat ja lukutaidoton kansa sekä kuurot
Jotkut puolustavat Jumalan kuvien tekemistä sanomalla, että lukutaidotonta kansaa aikoinaan opetettiin kuvien kautta ymmärtämään Raamatun sanomaa. Tällainen väite on epäraamatullinen ja väärä. Raamattu opettaa uskon tulevan kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta:
Room 10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
Usko tulee kuulemisesta, eli ihminen pelastuu kun kuulee (tai lukee) evankeliumia Herrasta Jeesuksesta ja uskoo Herraan Jeesukseen. Samoin uskon kasvu tapahtuu myös uskossa kuulemisen kautta, eli Jumalan sanan opetuksen kautta, joka opetetaan Raamatun opetuksen kautta. Seurakuntaa tulee opettaa Jumalan sanan julistuksen ja opetuksen kautta, ei kuvien kautta. Samoin myös lukutaidottomia tulee opettaa Jumalan sanan opetuksen kautta, sillä heillä on korvat millä he voivat kuulla ja sydän millä he ymmärtävät. Kuurojen kohdalla Raamatun opetus tapahtuu kuurojen viittomakielen kautta, eli tässäkään kohden ei voi, eikä saa rikkoa Jumalan sanan opetusta koskien Jumalan kuvan tekemisen kieltoa.
Sana tuli lihaksi Joh 1:14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
1 Joh 1: Usein kuulen ajatuksia ja kommentteja, joissa sanotaan, että koska Jeesus, eli sana tuli lihaksi ja alkuseurakunnan ihmiset näkivät Jeesuksen, niin Hänestä voidaan tehdä kuvia. Jotkut opettavat että koska kirkkoisät aikoinaan päättivät, että Jeesuksesta (Jumalasta) saa tehdä kuvia, niin siksi Jeesuksesta (Jumalasta) voi tehdä kuvia. Alkuseurakunnan apostolit näkivät Sanan (Herran Jeesuksen) tulevan lihaksi. Alkuseurakunnan apostolit omin korvin kuulivat Herran Jeesuksen puhetta ja he näkivät Hänet omin silmin. He katselivat Herraa Jeesusta ja omin käsin saivat Häntä koskettaa. Mitä Raamattu sen jälkeen sanoo? Alkuseurakunnan apostolit puhuivat Hänestä ja kirjoittivat Hänestä, mutta eivät tehneet Hänestä kuvaa (piirtämällä, patsas), eivätkä opettaneet muita tekemään Hänestä kuvaa (piirros, patsas). Ymmärrettävä muoto Herrasta Jeesuksesta kertomiselle oli apostoleille Jeesuksesta puhuminen ja kirjoittaminen, ei piirtäminen tai patsaan tekeminen. Apostolit toimivat Pyhässä Hengessä ja antoivat ohjeensa koskemaan kaikkia niin aikuisia kuin lapsia, joille kaikille tuli kertoa Jeesuksesta ymmärrettävästi puhumalla sekä kirjoittamalla. Perinne on tehnyt toisin, mutta sanan opetus on kuitenkin selkeä tässä asiassa. Kirkkoisien päätöksillä ei ole mitään merkitystä Jumalan kuva asiassa, koska Raamattu kieltää sen. Raamatun opetus määrittelee sen mikä on voimassa, eikä kirkkoisien opetus, joka on vastoin Jumalan sanaa. Jos haluamme uskoa niin kuin Raamattu opettaa, niin silloin meidän tulisi uskoa myös se että Jumalan kuvia ei saa tehdä, koska Raamattu opettaa siten. Jokainen kuva Jumalasta tai Jeesuksesta on virheellinen ja antaa väärän ja vääristyneen kuvan Jumalasta ja Jeesuksesta, koska ne eivät oikeasti esitä Jumalaa eikä Jeesusta. Apostolit eivät piirtäneet kuvia Jumalasta, eikä Jeesuksesta, sillä totuudenmukainen kuva Jumalasta ja Jeesuksesta on kirjoitettuna Jumalan sanaan. He uskoivat Toista Käskyä, joka kieltää Jumalankuvan tekemisen, siksi he eivät tehneet Jeesuksesta kuvia. Apostolien esimerkin mukaisesti mekin saamme uskoa Herraan Jeesukseen Jumalan sanan totuuden mukaisesti. Sillä Raamattu, eli Jumalan sana kertoo meille millainen Jumala ja Jeesus on.
Rooman katolinen kirkko ja Jumalan kuvan tekeminen
Nikean toinen kirkolliskokous 787 jKr. päätti,
että kirkko puolustaa kaikkia uudistuksia, jotka ovat joko kirjoitettuja tai
kirjoittamattomia kirkollisia traditioita, jotka on uskottu kirkolle.
Kirkolliskokous päätti, että kirkko osoittaa kunnioitusta pyhille kuville.
Kirkolliskokous totesi, että tämä ei täyttä palvontaa, vaan kuvien
kunnioittamista suitsutus-uhrien kera, kuten ikivanhat hurskaat ovat myös
vahvistaneet tämän tavan. Kirkolliskokous totesi, että kuka kunnioittaa kuvia,
kunnioittaa henkilöitä joita kuvat esittävät. Kirkolliskokous totesi, että pyhät
isät ovat vahvistaneet katolisen kirkon perinteen (traditio) ja jos ihmiset
haluavat seurata apostoli Paavalia ja koko apostolista joukkoa ja isien
pyhyyttä, niin ihmisten tulee pitää kiinni lujasti perinteistä (traditio), jotka
kirkko on vastaanottanut. Kirkolliskokous päätti, että pyhien kuvien tulee
esittää Jeesusta Kristusta Pelastajaa, Herraa ja Jumalaa, Ladya (Maria),
kunnioitettuja enkeleitä ja kaikkia pyhimyksiä ja pyhiä miehiä.
Rooman katolinen kirkko opettaa, että pyhät kuvat, maalaukset, mosaiikit ja muista aineista tehdyt teokset voivat kuvata Herraa Jeesusta, Marian kuvia, enkelien, pyhimyksien ja hurskaiden kuvia. Rooman katolinen kirkko opettaa, että vahvin argumentti kuvien puolesta on kirkon traditio (kirkon omat perinnäissäännöt). Rooman katolinen kirkko opettaa myös, että Jeesuksen kuvan tekemisen kautta julistetaan, että Jeesus on tullut lihaksi. Rooman katolisen kirkon opetuksen mukaan kuvien kielto kieltää Jeesuksen lihaksi tulemisen. Rooman katolinen kirkko opettaa, että kuvat herättävät hengellisiä muistoja ja kaipausta. Samoin Rooman katolinen kirkko opettaa, että Mooseksen kuvien kielto täytyy tulkita eri tavalla, koska Jeesus tuli lihaksi ja Jumala antoi itselleen kuvan Pojassaan. Rooman katolinen kirkko opettaa, että tästä syystä Mooseksen kielto ei voi olla ehdoton.
Katolisen kirkon kuvaoppi on epäraamatullinen
Katolisen kirkon voimakkain ja vahvin peruste Jeesuksen kuvan tekemiselle on kirkon traditio. Tämä siksi koska he eivät pysty yksin Raamatun sanan valossa todistamaan oppiansa, niin siksi he vetoavat kirkon perinteeseen, joka on epäraamatullinen myös tässä kuvanteko asiassa. Raamatusta ei löydy tukea opille, siksi he perustavat oppinsa omiin traditioihinsa.
Rooman katolinen kirkko perustelee, että Jeesuksen kuvan tekemisen kautta julistetaan, että Jeesus on tullut lihaksi. Tämä on väärä opetus, sillä Raamattu sanoo, että Jumala lähetti Jeesuksen lihaan tulleeksi ja Herran kuolema ja ylösnousemus sekä Jumalan sanan opetus on tästä meille todisteena. Raamattu ei opeta, että Jeesuksen kuvan kautta julistetaan Jeesus lihaan tulleeksi.
Rooman katolisen kirkon opetuksen mukaan kuvien
kielto kieltää Jeesuksen lihaksi tulemisen. Tällainen ajatus on ajattelematon
sekä typerä, sillä Toinen Käsky ei kiellä Jeesuksen lihaksi tulemista, vaan sen
että Jumalasta ei saa tehdä kuvaa.
Rooman katolinen kirkko tunnustaa, että arkeologia ei ole löytänyt yhtään Jumalan kuvaa mistään muinaisisraelilaisesta paikasta. Rooman kirkko tunnustaa myös sen, että arkeologia todistaa israelilaisten ymmärtäneen jumalankuvan tekemisen kiellon kirjaimellisesti. Rooman katolisen kirkon mukaan Herran Jeesuksen jälkeen asiat muuttuivat kristittyjen keskuudessa, sillä kolmannella vuosisadalla on alkanut Jeesuksen Kristuksen kuvien tekeminen.
Israelilaiset ymmärsivät Kymmenessä Käskyssä olevan Toisen Käskyn kieltävän jumalankuvan tekemisen. Tämä todistaa tietenkin sen, että Raamattu opettaa ja kieltää jumalankuvien tekemisen. Kolmannella vuosisadalla alkanut Jeesuksen Kristuksen kuvien tekeminen ei todista sitä, että Uusi Liitto kumosi jumalankuvien tekemisen kiellon. Päinvastoin se on todiste, sillä, että kolmannella vuosisadalla alkoi voimakas luopumus Jumalan sanasta, jolloin myös jumalankuvan kieltoa vastaan rikottiin.
Rooman katolinen kirkko opettaa, että Mooseksen kuvien kielto täytyy tulkita eri tavalla, koska Jeesus tuli lihaksi ja Jumala antoi itselleen kuvan Pojassaan. Rooman katolinen kirkko opettaa, että tästä syystä Mooseksen kielto ei voi olla ehdoton. Jumala lähetti Poikansa maailmaan pelastamaan Häneen uskovat ihmiset. Jumala ei lähettänyt Poikaansa siksi, että inhimillinen taide tai ihmisen ajatus piirtäisi tai tekisi patsaan Herrasta Jeesuksesta, kuten Paavali myös sanoi Apt 17:29. Rooman katolisen kirkon opetus Jumalan kuvien tekemisestä on väärä ja epäraamatullinen. Toinen Käsky on voimassa Uudessa Liitossa ja sen todistaa myös Apt 17:29. Herran Jeesuksen lihaksi tuleminen ei poistanut kuvakieltoa eikä kumonnut Kymmentä Käskyä.
Rooman katolisen kirkon katekismus
Rooman katolisen kirkon katekismuksen neljä kohtaa; 2129, 2130, 2131 ja 2132 opettavat jumalankuvista seuraavalla tavalla:
Rooman katolisen kirkon katekismus 2129: Jumalallinen käsky kieltää kieltää kaikenlaiset ihmiskäsin valmistetut esitykset Jumalasta. Viides Mooseksen kirja sanoo: "Sinä päivänä jona Herra puhui teille Horebilla tulen keskeltä, te ette nähneet minkäänlaista hahmoa. Pitäkää sen tähden tarkoin huoli siitä, ettette lankea tekemään minkäänlaista jumalankuvaa" (5 Moos 4:15-16). Israelille on itsensä ilmoittanut ehdottoman transsendentti Jumala. "Hän on kaikki", mutta samanaikaisesti "hän on kuitenkin kaikkien tekojensa yläpuolella" (Sir. 43.27-28). Hän on "myös kaiken luodun kauneuden alkusyy" (Viis. 13:3). Rooman katolisen kirkon katekismus 2130: Kuitenkin jo vanhassa testamentissa Jumala on käskenyt tai sallinut tehdä kuvia, joiden tuli vertauskuvina johdattaa lihaksi tullen sanan tuomaan pelastukseen; esimerkiksi kuparisen käärmeen, liiton arkun ja kerubit. Rooman katolisen kirkon katekismus 2131: Lihaksi tulleen Sanan salaisuuteen vedoten seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous Nikeassa vuonna 787 puolusti kuvanraastajia vastaan Kristusta, Jumalanäitiä, enkeleitä ja kaikkia pyhiä esittävien kuvien kunnioittamista. Jumalan Poika on ihmiseksi tulemisellaan aloittanut uuden kuviakin käyttävän "armon talouden." Rooman katolisen kirkon katekismus 2132: Kristillinen kuvien kunnioittaminen ei ole ristiriidassa ensimmäisen käskyn kanssa, joka kieltää epäjumalien kuvat. Sillä kunnioitus, jota ositamme jollekin kuvalle, kohdistuu siihen mitä kuva esittää, ja se kunnioittaa kuvaa, kunnioittaa siinä esitettyä henkilöä. Kunnioitus jota esitämme pyhille kuville on "harrasta kunnioitusta", eikä suinkaan palvontaa, sillä palvonta kuuluu yksin Jumalalle. Rooman katolinen kirkko aluksi sanoo, että 5 Mooseksen kirjassa oli käsky ettei saa tehdä jumalankuvia. Sen jälkeen katolinen kirkko opettaa, että Jumala oli kuitenkin sallinut tehdä kuvia, joiden tuli vertauskuvina johdattaa Kristuksen tuomaan pelastukseen. Katolinen kirkko viittaa vertauskuvilla vaskikäärmeeseen, liitonarkkiin sekä kerubeihin. Vaskikäärme ei ollut Herran Jeesuksen muotokuva, eli se ei ollut jumalankuva. Liitonarkki ei ollut Herran Jeesuksen muotokuva, eli se ei ollut jumalankuva. Kerubit ei ollut Herran Jeesuksen muotokuva, eli se ei ollut jumalankuva. Näillä kaikilla on esikuvallinen ja vertauskuvallinen merkitys Jumalan pelastushistoriassa, mutta ne eivät olleet Jumalan kuvia, ei siis muotokuvia Herrasta Jeesuksesta, koska Jumala itse kielsi tekemästä Jumalasta kuvia. 2131 kohdassa katolinen kirkko opettaa, että 787 jKr. kirkko päätti, että Jeesuksen lihaksi tulo on aloittanut uuden kuvia käyttävän armon talouden, eli sallii kuvien tekemisen myös Jeesuksesta. Tässä katolinen kirkko opettaa väärin kumoamalla Raamatussa olevan Toisen Käskyn sekä Viidennen Mooseksen kirjan opetuksen. Rooman katolinen kirkko opettaa, ettei se palvo kuvia vaan kunnioittaa niitä. Rooma kirkko eksyttää ihmisiä, sillä Rooman katolisen kirkon rukous Marian patsaan edessä on seuraavanlainen: Pyhä Jumalansynnyttäjä, Neitsyt Maria. Poikasi Jeesus Kristus antoi Sinut meille Äidiksemme ja Puolustajaksemme. Sinun äidilliseen rakkauteesi turvaten pyydämme Sinua: rukoile puolestamme, että Poikasi Kalliin Veren tähden saisimme syntimme anteeksi, sieluillemme pelastuksen ja kaiken, minkä tarvitsemme Jumalan tahdon täyttämiseksi. Ano meille rakkaalta Pojaltasi sitä erikoisapua, jota tällä hetkellä erityisesti tarvitsemme (.....). Sinä, joka olet Hyvän Neuvon ja Sovinnon Äiti, auta meitä ymmärtämään paremmin, mikä on meille parasta ja vie meidät kerran Poikasi luo, jotta yhdessä Sinun kanssasi voisimme ylistää Jumalaa Sinun sanoillasi: "Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja". Aamen. Katolisen kirkon rukouksessa pyydetään Mariaa viemään katoliset Jeesuksen luo. Katolisen kirkon osoittama rukous Marialle täyttää kaikki palvonnan merkit, jotka kuuluvat yksin Jumalalle. Rooman katolisen kirkon virallinen sivu: http://www.vatican.va/archive/ccc_css/archive/catechism/command.htm Tällä sivulla vasemmalla ja keskellä on Raamatun opetus Kymmenestä Käskystä. Oikealla puolella on Rooman kirkon virallinen opetus, josta on poistettu kuvateko kielto Toisesta Käskystä. Rooman kirkon käskyjen järjestys on muutenkin väärä. Tällä sivulla on Rooman kirkon opetusta, jossa Kymmenestä Käskystä puuttuu kuvien tekemisen kielto: http://www.beginningcatholic.com/catholic-ten-commandments.html Tällä sivulla on taas Rooman katolisen kirkon opetus siitä miten Raamattu sekä katolinen kirkko opettavat Kymmenestä Käskystä. Siellä on samoin kuin kirkon virallisella sivulla, eli Raamatun esitys sekä kirkon virallinen opetus katekismuksessa, josta puuttuu Toinen Käsky: http://www.catholic.com/thisrock/2004/0403fea3.asp Whereas the Catechism’s traditional presentation of the commandments for memorization are: (kun sitä vastoin katekismuksen perinteinen esitys käskyjen ulkoa muistamisesta on)
1. I am the Lord your God: You shall not
have strange Gods before me. Fakta ja tosiasia on että Rooman kirkko on poistanut omasta virallisesta opetuksestaan jumalankuvien tekemisen kiellon. Ihminen Jumalan kuvana 1 Moos 1:27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. 1 Kor 11:7 Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen kunnia Jotkut uskovat, että koska ihminen on tehty Jumalan kuvaksi, niin siksi Jumalasta voi tehdä kuvan. Jotkut uskovat, että koska ihminen on tehty Jumalan kuvaksi, niin ihmisen kuva on sama kuin Jumalan kuva. Sillä jos piirrät ihmisestä kuvan, piirrät Jumalan kuvan. Raamatun opetus ihmisestä Jumalan kuvana ei tarkoita sitä, että ihminen miehenä ja naisena on näköiskuva Jumalasta, eli että ihminen olisi ulkomuodoltaan samannäköinen kuin Jumala. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi tarkoittaa sitä että ihmisen ajatusten ja tekojen tulisi olla samanlaisia kuin Jumalan ajatukset ja teot. Room 8:29 Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; 2 Kor 3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki. Room 12:2 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. Raamatun todistuksen mukaan ihminen Jumalan kuvana tarkoittaa sitä, että ihmisen ajatukset ja teot olisivat samanlaisia ajatuksia ja tekoja kuin on Jumalalla. Ihmisestä tehty kuva (piirros, patsas) ei ole Jumalan kuva, vaan näköiskuva ihmisestä. Ihminen ei tietenkään ole täydellinen eikä tule täydelliseksi tässä nykyisessä maailmanajassa, vaan saa kasvaa Jumalan armossa joka päivä kohti Jumalan kuvan kaltaisuutta. Jeesus Jumalan kuvana Kol 1:15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Jotkut opettavat, että Jumalasta voi tehdä kuvan, koska Herra Jeesus oli Isänsä kuva ja ihmiset näkivät Jeesuksen. Tällainen ajatus on kuitenkin väärä ja epäraamatullinen.
Joh 14: Jakeessa kymmenen Jeesus kertoo millä tavalla ihmiset näkivät Isä Jumalan. Isä teki teot Jeesuksen kautta, eli he näkivät Isän Jeesuksen tekojen kautta, koska Herra Jeesus teki samoja tekoja kuin mitä Isä tekee.Joh 1:18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut. Joh 6:46 Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän. Johanneksen evankeliumin luvuissa yksi ja kuusi Herra Jeesus sanoo, että kukaan ihminen ei ole nähnyt Isä Jumalaa. Nämä kohdat todistavat sen, että Joh 14:9 tarkoittaa sitä, että kun ihmiset näkivät Jeesuksen, niin he näkivät Isän Jeesuksen tekojen kautta, mutta ei itse Isää .Herran Jeesuksen todistus on että kukaan ihminen ei ole milloinkaan nähnyt Isä Jumalaa. Tämä tarkoitta a myös sitä, että Herra Jeesus näillä sanoilla tarkoitti, että Hän ei ole Isä, eikä Jeesuksen ulkoinen olomuoto ollut Jumalan näköinen. Herra Jeesus ei ollut Jumalan kuva ulkoisen olomuodon mukaan, vaan tekojensa mukaan.Loppusanat
Jos Raamattu opettaisi Jumalan/Jeesuksen kuvan
tekemistä, niin se pitäisi löytyä selkeästi Raamatusta. Raamatussa olisi opetus
että Jumalasta saa tehdä kuvan jos se olisi Raamatun opetus. En ole löytänyt
yhtään kohtaa Raamatusta, jossa käsketään tekemään kuva Jumalasta tai
Jeesuksesta. Miksi tekisimme sellaista Jumalasta/Jeesuksesta, josta ei löydy
Raamatun opetusta? Minä sanon sellaista vääräksi opetukseksi, jota ei löydy
Raamatusta, koska kaikki mikä meidän täytyy tietää koskien Jumalaa/Jeesusta on
kirjoitettu Raamattuun. Voin siis hyvällä omallatunnolla uskoa että
Jumalasta/Jeesuksesta ei saa tehdä kuvaa, vaikka kuinka monta ihmistä syyttäisi
minua tässä kohden harhaoppiseksi.
Lähteet:
33/38 Raamattu
King James Version
Petri
Paavola
|
|
| 1 |