Tämän päivä seurakunnissa on
voimakkaasti mielipiteitä jakanut eräs asia, joka on nainen seurakunnan
johtajana sekä vanhimpana. Monet ajattelevat, että nainen ei saa olla
vanhimpana eikä nainen voi toimia seurakunnan johtotehtävissä. Toiset
ajattelevat, että nainen voi toimia seurakunnassa vanhimpana sekä osallistua
seurakunnan johtotehtäviin. Jumalan Sana koettelee kaikki mielipiteemme, sen
tähden keskitymme tässä tutkimuksessa siihen mitä Raamattu sanoo kyseessä
olevasta asiasta.
Ennen kuin käymme itse asiaan käsiksi on syytä mainita muutamia tärkeitä asioita. Nainen on Jumalan luoma upea luomus, joita miehet eivät saa syrjiä ja halveksua. Miehenä oleminen ja miehuus ei ole parempi asia kuin naisena oleminen tai naiseus. Raamattu opettaa miehen ja naisen langenneen syntiin, jonka seurauksena kumpikaan ei ole toista huonompi tai parempi, vaan molemmat ovat yhtä syntisiä Jumalan edessä. Raamatun opettama kuva ihmisestä, miehestä ja naisesta on samanarvoinen, sillä he ovat yhtä syntisiä Jumalan edessä sekä pelastuessaan Jumalan armosta he ovat kummatkin (nainen ja mies) yhtä vanhurskautettuja (armahdettuja) Jumalan edessä. Jumalan sana antaa suuren arvon naiselle, samoin tulee myös meidän miesten antaa heille suuri arvostus. Tämän kirjoituksen tarkoitus on puhtaasti Jumalan sanan valossa osoittaa sen keitä Jumala on valinnut johtamaan Uuden Liiton seurakuntaa. Kysymys ei ole miehen ja naisen vastakkainasettelusta luonnollisen ihmisen näkökulmasta katsottuna, vaan siitä mitä Jumala opettaa meille sanassaan. Eikä kysymys ole miesten halusta alistaa naisia ja toteuttaa patriakaalista valtaa, vaan Jumalan omasta valinnasta ja tahdosta. Nyt voimme siirtyä itse asiaan, eli siihen mitä Raamattu opettaa seurakunnan johtamisesta.
Sisällys:
-
Mirjam naisprofeetta
Miika 6:4
Minähän olen johdattanut sinut Egyptin maasta, vapahtanut sinut orjuuden
pesästä; ja minä lähetin Mooseksen, Aaronin ja Mirjamin käymään sinun
edelläsi. 2 Moos 15:19-24: Sillä kun faraon hevoset ja hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä
menivät mereen, palautti Herra meren vedet heidän päällensä; mutta
israelilaiset kulkivat kuivaa myöten meren poikki. Ja naisprofeetta Mirjam,
Aaronin sisar, otti vaskirummun käteensä, ja kaikki naiset seurasivat
häntä vaskirumpuja lyöden ja karkeloiden. Ja Mirjam viritti heille
virren: "Veisatkaa Herralle, sillä hän on ylen korkea, hevoset ja miehet
hän mereen syöksi". Sitten Mooses antoi israelilaisten lähteä
liikkeelle Kaislameren luota, ja he menivät Suurin erämaahan. Ja he
vaelsivat kolme päivää erämaassa löytämättä vettä. Sitten he tulivat
Maaraan; mutta he eivät voineet juoda Maaran vettä; sillä se oli karvasta.
Sentähden paikka sai nimen Maara. Niin kansa napisi Moosesta vastaan ja
sanoi: "Mitä me juomme?" Miikan kirjassa olevan kuudennen luvun ja
neljännen jakeen monet tulkitsevat siten, että Mirjam myös johti erämaassa
Israelin kansaa. Mutta kun luemme kokonaan Mooseksen kirjat, niin joudumme
kuitenkin toteamaan, että Mirjam johti vain naisia eikä miehiä. Mirjam
naisprofeetta johti naiset ylistämään Herraa, mutta Mooses johti koko kansaa.
Koko Israelin heimo seurasi Moosesta, jonka Jumala oli asettanut johtamaan
koko Israelin kansaa.
2 Moos 18:25,26: Mooses valitsi kelvollisia miehiä koko
Israelista ja asetti heidät kansan johtoon, tuhannen, sadan,
viidenkymmenen ja kymmenen päämiehiksi. Nämä tuomitsivat kansaa joka aika.
Vaikeat asiat he lykkäsivät Moosekselle, mutta vähäiset asiat he ratkaisivat
itse. Israelin kansaa erämaassa johtivat miehet,
niin kuin Raamattukin asian selvästi ilmaisee.
Tuom 4:1-9:
Mutta Eehudin kuoltua israelilaiset tekivät jälleen sitä, mikä oli pahaa
Herran silmissä. Silloin Herra myi heidät Jaabinin, Kanaanin kuninkaan,
käsiin, joka hallitsi Haasorissa. Hänen sotapäällikkönsä oli Siisera, joka
asui Haroset-Goojimissa. Ja israelilaiset huusivat Herraa, sillä
Siiseralla oli yhdeksätsadat raudoitetut sotavaunut, ja hän sorti ankarasti
israelilaisia kaksikymmentä vuotta. Mutta Debora, naisprofeetta,
Lappidotin vaimo, oli siihen aikaan tuomarina Israelissa. Hänen oli
tapana istua Deboran-palmun alla, Raaman ja Beetelin välillä, Efraimin
vuoristossa, ja israelilaiset menivät hänen luoksensa oikeutta saamaan. Hän lähetti kutsumaan Baarakin, Abinoamin
pojan, Naftalin Kedeksestä, ja hän sanoi hänelle: "Näin käskee Herra,
Israelin Jumala: Lähde ja mene Taaborin vuorelle ja ota mukaasi
kymmenentuhatta miestä naftalilaisia ja sebulonilaisia. Ja minä
tuon sinun luoksesi Kiisonin purolle Siiseran, Jaabinin sotapäällikön,
sotavaunuineen ja laumoineen ja annan hänet sinun käsiisi."
Niin Baarak sanoi hänelle: "Jos sinä lähdet minun kanssani, niin minäkin
lähden; mutta jos sinä et lähde minun kanssani, niin en minäkään lähde".
Hän vastasi: "Minä lähden sinun kanssasi; mutta kunnia siitä
retkestä, jolle lähdet, ei tule sinulle, vaan Herra on myyvä Siiseran naisen
käsiin". Niin Debora nousi ja lähti Baarakin kanssa Kedekseen. Tuom 5: 1-31: Sinä päivänä Debora ja Baarak, Abinoamin poika,
lauloivat näin: "Johtajat johtivat Israelia, kansa oli
altis-siitä te kiittäkää Herraa. Kuulkaa, te kuninkaat, kuunnelkaa,
te ruhtinaat. Herran kiitosta minä laulan, minä veisaan Herran, Israelin
Jumalan, ylistystä. Kun sinä, Herra, lähdit liikkeelle Seiristä, kun
sinä tulit astuen Edomin maasta, niin maa järisi, ja taivaat vuotivat, pilvet
vuotivat vettä. Vuoret järkkyivät Herran edessä, itse Siinai Herran,
Israelin Jumalan, edessä. Samgarin, Anatin pojan, päivinä, Jaaelin päivinä
tiet olivat tyhjinä, matkamiehet kiertelivät syrjäisiä polkuja. Samgarin, Anatin pojan, päivinä, Jaaelin päivinä tiet
olivat tyhjinä, matkamiehet kiertelivät syrjäisiä polkuja. Israel
oli johtoa vailla, peräti vailla, kunnes sinä, Debora, nousit, sinä,
Israelin äiti. He valitsivat uusia jumalia; silloin oli sota porteilla
asti, mutta ei näkynyt kilpeä, ei keihästä Israelin neljänkymmenen tuhannen
joukossa. Minun sydämeni on kiintynyt Israelin johtomiehiin. Te
kansan joukossa alttiit, kiittäkää Herraa. Te, jotka ratsastatte
valkoisilla aasintammoilla, te, jotka istutte matoilla, ja te, jotka kuljette
teillä, puhukaa. Laulu kuuluu juotto-ojilta, siellä ylistetään Herran
vanhurskaita tekoja, hänen johdatuksensa vanhurskautta Israelissa. Silloin
Herran kansa laskeutui porteille. Heräjä, heräjä, Debora! Heräjä, heräjä, laula
laulu! Nouse, Baarak! Ota vankeja saaliiksesi, sinä Abinoamin poika!
Silloin pakolaiset laskeutuivat näiden jalojen luo, Herran kansa laskeutui
minun luokseni, sankarien joukko. Efraimista tulivat ne, jotka olivat
juurtuneet Amalekiin, he seurasivat sinun joukkojesi mukana, Benjamin.
Maakirista laskeutuivat johtomiehet, Sebulonista ne, jotka kantoivat
päällikönsauvaa. Ja Isaskarin ruhtinaat tulivat Deboran kanssa, ja
niinkuin Baarak, niin Isaskar: hän kiiti tasangolle hänen jäljessänsä.
Ruubenin suvuissa oli suuria neuvotteluja. Miksi sinä jäit istumaan
karjatarhojen välille, kuuntelemaan paimenpillin soittoa? Ruubenin suvuissa
oli suuria neuvonpitoja. Gilead pysyi alallaan tuolla puolella
Jordanin, ja Daan-miksi hän viipyi vierailla laivoilla? Asser jäi istumaan
meren rannalle ja pysyi alallaan lahtiensa luona. Sebulon on kansa,
joka antaa henkensä alttiiksi kuolemaan, samoin Naftali kedon
kummuilla. Kuninkaat tulivat ja taistelivat, silloin taistelivat
Kanaanin kuninkaat Taanakissa, Megiddon vesien varsilla; mutta hopeata he
eivät saaneet saaliiksensa. Tähdet taivaalta kävivät sotaa, radoiltaan ne
sotivat Siiseraa vastaan. Kiisonin puro tempasi heidät mukaansa,
taistelujen puro, Kiisonin puro. Astu esiin, minun sieluni,
voimallisesti!Silloin hevosten kaviot tömistivät maata, kun urhot laskivat,
laskivat laukkaa. Kirotkaa Meeros, sanoo Herran enkeli, kiroamalla
kirotkaa sen asukkaat, koska eivät tulleet Herran avuksi, Herran avuksi
sankarien joukkoon. Siunattu olkoon vaimojen joukossa Jaael, keeniläisen Heberin
vaimo, siunattu vaimojen joukossa, jotka teltoissa asuvat. Vettä toinen
pyysi, maitoa hän antoi, toi juhlamaljassa kermaa. Hän ojensi kätensä
ottamaan vaarnaa, oikean kätensä työvasaraa; ja hän iski Siiseraa, löi
murskaksi hänen päänsä, musersi ja lävisti hänen ohimonsa. Hänen
jalkainsa juureen hän vaipui, kaatui, jäi siihen, hänen jalkainsa juureen hän
vaipui, kaatui; jäi kuolleena makaamaan siihen, mihin vaipui. Siiseran
äiti katselee ikkunasta ja huutaa ristikon läpi: 'Miksi viipyvät hänen sotavaununsa
tulemasta? Miksi ovat hänen valjakkonsa askeleet niin hitaat?' Viisain
hänen ruhtinattaristaan vastaa hänelle, ja hän kertaa itselleen hänen
sanansa: 'Varmaankin he ovat saaneet saalista ja jakavat sitä: tytön,
kaksikin mieheen, kirjavaa kangasta saaliiksi Siiseralle, kirjavaa kangasta,
kirjaeltua vaatetta saaliiksi, kaksi kirjaeltua, kirjavaa huivia saatujen
saalisten kaulaan'. Niin häviävät kaikki sinun vihollisesi, Herra.
Mutta ne, jotka häntä rakastavat, ovat niinkuin aurinko, kun se nousee
voimassansa." Ja maassa oli rauha neljäkymmentä vuotta. Debora sanoi Baarakille ettei kunnia
voittoisasta sotaretkestä tule sotapäällikkö Baarakille, vaan kunnia tästä
sotaretkestä tulee naiselle. Mutta itse asiassa kyllä Jumalalle aina silti
suurin kunnia menee!!! Ketä naista Debora tarkoitti,
itseäänkö??? Debora ei tarkoittanut itseään, vaan keeniläisen Heberin vaimoa
Jaaelia, sillä hän löi kuoliaaksi Siiseran. Debora oli profeetta ja tuomari, niin
kuin tuomarien kirja asian selvästi ilmoittaa. Debora ja Baarak johtivat
Israelia yhdessä, niin kuin Tuom 5:1,2 asian ilmoittaa: Sinä päivänä Debora ja Baarak, Abinoamin
poika, lauloivat näin: "Johtajat johtivat Israelia, kansa oli
altis-siitä te kiittäkää Herraa. Johtajat
johtivat Israelia eli Debora ja Baarak sekä Israelin heimojen päämiehet.
VT:ssa on ainoastaan yksi nainen eli Debora luettu Israelin kansan johtajiin.
Voiko nainen tällä perusteella olla uuden liiton seurakunnan johtajistossa? Ei voi olla, koska Debora oli vanhan liiton
aikalainen. Vanha Liitto on kumottu, Uudessa Liitossa ei ole enää tuomarin
palvelutehtävää. UT:n opetus seurakunnan johtamisesta on johdonmukaisesti
osoitettu vain miehiä koskevaksi. Seuraavaksi tutkimme mikä on Uuden Liiton
ilmoitus seurakunnan johtamisesta. Seurakunnan johtajat ovat yhden vaimon miehiä
1 Tim 2:8.-15 Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka paikassa
kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä; niin myös, että naiset ovat
säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi, ei
palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla
vaatteilla, vaan hyvillä teoilla, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat
jumalaapelkääviksi. Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin
alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän
vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Sillä Aadam luotiin
ensin, sitten Eeva; eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui
rikkomukseen. Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän
pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä. 1 Tim3:1,
Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän
haluaa jaloon toimeen. Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton,
yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava
opettamaan, Alkukielen mukaan 1 Tim 2:12 voitaisiin kääntää
seuraavasti; mutta minä en salli että nainen opettaa, tai vallitsee
miestä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Aapeli Saarisalo kääntää seuraavasti: Mutta en
salli naisten opettavan enkä vallitsevan miestä, vaan olkoon hiljaisuudessa. Gyne
tarkoittaa sekä vaimoa että naista. 33/38 käännöksessä oleva vallitsee sana
on authenteoo, tarkoittaa; hallita sekä toimia omavaltaisesti. Opettaa
sana on didaskoo, joka tarkoittaa opettaa. Sana didaskalos (opettaja)
on johdettu verbistä didaskoo. Didaskalos on puolestaan
peräisin sanasta didaskalia, joka merkitsee opetustointa ja oppia sekä
opetusta. Raamattu opettaa, että nainen ei saa johtaa tai
hallita miestä seurakunnassa eikä nainen saa opettaa seurakunnassa. Raamattu
on alun perin kirjoitettu ilman lukuja ja jakeita, jotka on jälkeenpäin
lisätty Raamatun lukemisen sekä sen seuraamisen helpottamiseksi. Niin 1 Tim
2:8-15 ja 1 Tim luku kolme on kokonainen yhtenäisyys. Tästä kohdasta käy
ilmi, että seurakunnalle opetettiin ettei nainen saa johtaa seurakunnassa
eikä opettaa seurakunnassa. Tämä kohta myös opettaa, että kaitsijoiden tulee
olla yhden vaimon miehiä sekä taitavia opettamaan. Tämän kohdan opetus on myös se, että seurakunnan
opetustehtävä kuuluu miehille, jotka ovat kaitsijoita. Tässä kohdassa on
kirjoitettu, että kaitsijoiden tulee olla yhden vaimon miehiä. Tämän kohdan
voimakkain pointti on siinä, että kyseinen palvelutehtävä kuuluu vain
miehille. Raamatun aikoina esiintyi monivaimoisuutta ja tällainen, jolla oli
monia vaimoja on sopimaton johtamaan Jumalan seurakuntaa, tämä oli varmasti
yksi puoli Paavalin opetusta tässä kohdassa.
Tuskin voimme lyödä myös tällaisen ajatuksen lukkoon tässä kohdassa, että
vain avioliitossa olevat miehet voivat olla kaitsijoina. Varmasti on hyvä
sekä Jumalan tahto, että kaitsijoista kuitenkin enemmistö olisi naimisissa,
mutta poikamieskin kelpaa, jos Jumala hänet tähän tehtävään voitelee. Tämä
kohta opettaa myös, että kaitsijoille, jotka ovat miehiä Jumala on uskonut
opetustehtävän, joka on kytköksissä johtajuuteen. Tämä Raamatun kohta on kova paikka ns. liberaaliteologialle,
siksi tämä liberaaliteologinen suunta opettaa ettei tämä Timoteuskirje ole
Paavalin kirjoittama kirje. Jos sinä tämän uskon, niin silloin voit heittää
Timoteuskirjeen Raamatustasi pois. Todella järkyttävä ajatus sekä ovela
ajatus!!! Kun ei enää pystytä tekemään tyhjäksi selvää Raamatun opetusta,
niin paras keino on sanoa ettei kyseinen kirje kuulukaan Raamattuun. Todella
järkyttävä ajatus. Timoteuskirje on Paavalin kirjoittama kirje sekä
edellä käsitelty Raamatun kohta kuuluu Raamatun opetukseen. Timoteuskirje opettaa, että Mies luotiin ensin,
siksi nainen ei saa hallita miestä. Timoteuskirje myös opettaa, ettei Aadamia
petetty, vaan nainen petettiin. Paratiisissa käärme petti Eevan eikä Aadamia.
Käärme sanoi Eevalle: ”Onko Jumala todellakin sanonut: Älkää syökö
kaikista paratiisin puista.” ”ette suinkaan kuole.” Käärme pääsi
pettämään naisen tunnemaailman sekä aistimaailman kautta, koska vaimo näki,
että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen
puu antamaan ymmärrystä. Hyvän ja pahan tiedon puu oli kirouksen ja
kuoleman puu, josta Jumala sanoi ettei siitä saanut syödä. Nainen katseli
kirouksen ja kuoleman puuta saatanan avustuksella siten, että tästä puusta
tuli hyvä, ihana sekä suloinen, vaikka se itse asiassa tuottaa kuoleman sekä
kirouksen sille, joka ottaa tämän puun hedelmästä. Nainen katseli ja
tarkkaili puuta ulkonaisilla aisteillaan, jolloin paha kääntyi hyväksi, vaikka
tämä hyvä olikin itse asiassa pahaa. Timoteuskirjeen opetus on selvä, että
tästä syystä nainen ei sovellu seurakunnan johtajaksi. Adam seurasi vaimoaan
Ei Adamkaan ollut puhdas pulmunen, vaan hän,
vaikka tiesi ettei tämän puun hedelmiä saanut syödä, niin hän kuitenkin
suostui ottamaan tämän puun hedelmän rakkaan vaimonsa kädestä. Mies sai myös
oman osansa Jumalan tuomiosta syntiinlankeemuksen tapahduttua, sillä miehen
osaksi lankesi työn tekeminen otsa hiessä. 1 Tim 2:12-14 mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva; eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
3 Moos 3:
Lankeemus sydämessä ensin
1Mo 2:9
Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä
syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän- ja pahantiedon
puun.
Jumala loi Adamin ensin ja antoi Aadamille ensin käskyn, ettei saa syödä hyvän- ja pahantiedon puusta. Eeva myös tiesi asian, mutta Aadamin olisi pitänyt estää Eevaa syömästä ja olla itse syömättä kielletyn puun hedelmää. Adam ei kuitenkaan sitä tehnyt ja niin Adam on myös yhtä syyllinen kuin Eevakin syntiinlankeemukseen.
Raamattu opettaa
aviomiehelle, että hänen tulee elää taidollisesti vaimonsa kanssa, niin kuin
heikomman astian kanssa, osoittaen hänelle kunnioitusta, koska vaimo on elämän
armon perillinen (jos on uskossa) ettei aviomiehen rukoukset estyisi. Heikompi
astia ei ole huonompi, vaan eri tavalla rakennettu kuin mies. Jumala loi
miehen ja naisen erilaisiksi, ikävä kyllä synti on tässä suhteessa tuonut
väärän tasapuolisuuden niin miehille kuin naisille. Raamatullinen
tasapuolisuus miehen ja naisen välillä vallitsee silloin kun se noudattaa
Jumalan tahtoa.
Seurakunnan johtaminen on hengellistä sodankäyntiä, jossa seurakunnan johtajat ovat eturintamalla hengellisessä sodankäynnissä ja henkivaltojen "päämaalitauluja", joihin kohdistuu todella kova henkinen paine sekä henkivaltojen hyökkäykset. Jumalan tahto on säästää nainen tästä ahjosta, jonka kantajaksi Jumala valitsi miehen. Kysymys on siis ennen kaikkea Jumalan valinnasta ja tahdosta, eikä siitä miten me ihmisinä haluaisimme tämän asian olevan. Seurakunnan johtamisen palvelutehtävä on kovan paineen alla olevaa johtajuutta, sillä saatanalliset henkivallat hyökkäävät kaikella valheen voimalla Jumalan sanan totuutta sekä todellisia Jumalan palvelijoita vastaan. Jumala on hyvässä armossaan nähnyt parhaaksi säästää naisen tästä paineesta ja asettanut johtajuuden sekä sen paineet miehen harteille ja miehen vastuulle. Jumalan valinta tässä suhteessa ei ole naista alistava, vaan naista ajatteleva. Jumala on rakentanut miehen siten, että on hänen osansa toimia "roskatunkiona sekä painekattilana" ja se osa miehelle suotakoon Jumalan armosta.
Kysymyksessä ei siis ole naisten halveksiminen, hyljeksiminen tai aliarvostaminen, vaan Jumalan sanan selkeä opetus koskien seurakunnan johtamista. Jeesuksen opetuslapsi rakastaa lähimmäisinään niin naisia kuin miehiä sekä arvostaa todella paljon naisia. Jeesuksen opetuslapsi ei voi kuitenkaan uskoa ja toimia Jumalan tahtoa vastaan, vaan tässä seurakunnan johtajuus kysymyksessä uskovien tulisi uskoa se mitä Raamattu siitä opettaa. Kysymyksessä ei ole myöskään se kumpi on parempi toimimaan seurakunnan johtajina (mies vai nainen), vaan se mikä on Jumalan tahto.
Mies ja vaimo sekä perheen pää Seuraava kuvaus on humoristinen tulkinta
paratiisin tapahtumille. Mutta kuvauksen kaltainen toiminta naisen ja miehen
välisestä suhteesta on väärä ja epäraamatullinen. Koska nainen toimi paratiisissa väärin ja otti
ohjat omiin käsiinsä, niin tämän seurauksena Jumala asetti naiselle
alamaisuuden miestä kohtaan. Koska mies oli ”tossu” ja oli vaimonsa
vietävissä paratiisissa, niin sen tähden Jumala asetti miehen pääksi naiselle. Luomisessa Jumala loi miehen sekä teki miehen
kylkiluusta miehelle avun, joka on hänelle sopiva. Apu sana on
hebr.Raamatussa ezer, joka tarkoittaa apua ja auttajaa. Sopiva on
hebr. Raamatussa neged, joka tarkoittaa vastapäätä tai johonkin
verrattuna, 1 Moos 2:18. Hebr. tekstissä on tämän raamatun
kohdan lopussa sanat ezer kenegedo, joka voidaan kääntää kolmella eri
sanalla; vaimo, työkumppani sekä apuri. Ef 5:22:
Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niin kuin Herralle;
sillä mies on vaimon pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan
pää, hän, ruumiin vapahtaja. Mutta niin kuin seurakunta on
Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.
Miehet, rakastakaa vaimojanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja
antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen
sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä
kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään
muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton. Samalla tavoin tulee
myös miesten rakastaa vaimojansa niin kuin omia ruumiitaan; joka rakastaa
vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut
omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niin kuin Kristuskin
seurakuntaa, sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä." Sentähden mies
luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi
tulevat yhdeksi lihaksi." Miesten tulee rakastaa vaimojaan samalla tavalla
kuin Kristus rakastaa seurakuntaa, se on Raamatun ehdoton opetus. Vaimojen
tulee olla miehillensä samalla tavalla alamaisia kuin Herralle, tämä on
Raamatun opetus. Raamattu ei siis syrji naista, vaan päinvastoin noteeraa
naisen todella korkealle, sillä tuleehan miesten rakastaa vaimoaan samalla
tavalla kuin Kristus rakastaa seurakuntaansa. Miesten ei tule todellakaan kohdella
naista ala-arvoisesti, eikä nainen saa öykkäröidä miehelle. Se miten Jumala
on asettanut uuden liiton seurakunnan johtamisen on Hänen asiansa, meidän
tehtävämme, jotka uskomme Jumalaan on suostuttava hyväksymään Kaikkivaltiaan
Jumalan säätämys ja asetus tässä niin kuin kaikissa muissakin asioissa. Joskus kuulee myös tällaista ajattelua, koska
mies on perheen pää, niin ei nainen voi silloin johtaa seurakuntaa. Tähän
sitten ne, jotka puolustelevat nais-johtajuutta sanovat; tämä tarkoittaa
aviopuolisoiden välistä yhteyttä eli koti-elämää eikä seurakunnassa olevaa
yhteyttä, ja siksi nainen voi johtaa seurakuntaa. Tässä Raamatun kohdassa on
kuitenkin vaimoille eli naisille kehotus olla kaikkialla sekä kaikessa
alamaisia miehillensä. Ajattele jos Maija Meikäläinen johtaa seurakuntaa,
jossa on myös hänen miehensä Matti Meikäläinen, niin onko Maija sitten
kaikkialla ja kaikessa alamainen miehellensä? Ei todellakaan Maija ole
silloin alamainen kaikessa ja kaikkialla miehellensä, koska hän johtaa
miestänsä seurakunnassa. Kyllä minusta tässä Raamatun kohdassa on sellaista
ulottuvuutta, että nainen on myös seurakunnassa alamainen miehelle. Naisen
alamaisuus miehelle ei ole naista halventavaa eikä alentavaa, koska miesten
tulee rakastaa vaimojaan samalla tavalla kuin Kristus rakastaa seurakuntaa.
Myös seurakunnassa olevien miesten ovat he sitten kaitsijoita tai ei, niin
heidän tulee rakastaa naisia niin kuin lähimmäistään rakastetaan.
Alamaisuus ei ole alistamista, vaan rakkautta. Tällainen alamaisuus
on turvallista, koska on turvallista olla sellaiselle alamainen, joka
rakastaa samalla tavalla kuin Kristus rakastaa. Tässä meidän miesten on
tehtävä parannusta sekä kotona että seurakunnassa!!! Usein naisjohtajuutta perustellaan, että
Raamatun aikaisessa kulttuurissa naisen asema oli huono eikä nainen silloin
voinut toimia johtotehtävissä, mutta nyt tasa-arvon vallitessa sekä naisen
aseman muuttumisen myötä naisetkin saavat johtaa seurakuntaa. UT:n opetus
naisen asemasta on kaikkea muuta kuin huono tai ala-arvoinen, saahan nainen
sen kohtelun, että hänen miehensä tulee rakastaa vaimoaan samalla tavalla
kuin Kristus rakastaa seurakuntaa. Jos Jumala olisi muuttanut seurakuntaansa
asettaman järjestyksen varmasti hän myös olisi kertonut, että nyt miehet
johtavat seurakuntaa, mutta tulevaisuudessa naiset tulevat myös johtamaan
seurakuntaa. Raamatussa ei kuitenkaan ole tällaista mainintaa, ja sitä paitsi
Raamatun ilmoitus on lukittu nykyiseen muotoonsa. Tässä ajassa ei tule enää
uutta Raamatullista ilmoitusta, vaan kaikki on jo taltioitu nykyiseen
Raamattuun. Tuleeko naisen vaieta seurakunnassa? 1 Kor 14: 33-35: sillä ei Jumala ole
epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa,
olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole
lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo. Mutta
jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään,
sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa. Kun tutkitaan koko Raamatun ilmoitusta sekä Herran Jeesuksen ja apostoli Paavalin opetusta aiheesta, niin päädymme siihen lopputulokseen, joka osoittaa että naisille annetaan yhtä suuri arvo kuin miehille. Samoin Raamattu opettaa, että naisten oli luvallista puhua sekä palvella Jumalaa seurakunnassa. Raamatun kohta joka sanoo, että nainen vaietkoon seurakunnassa on tekstiyhteydessä, jossa puhutaan seurakunnan kokoontumisen yhteydessä esiintyvästä epäjärjestyksestä. Eli toisin sanoen Korinton seurakunnan kokoontuessa yhteen siellä esiintyi epäraamatullista järjestystä koskien uskovien keskinäistä rakentumista uskon asioissa. Samassa luvussa Paavali tuo esille kuinka esim. kielilläpuhumisen yhteydessä esiintyi epäjärjestystä. Tämän nuhteen hän antoi niin miehille kuin naisille. Paavali siis antoi tasapuolisesti "nuhdetta", myös miehille ei vain naisille. Korinton seurakunnan yhteisessä kokoontumisessa oli vaimoja, jotka koko ajan kyselivät kaikenlaista miehiltään. Tämä häiritsi yhteistä kokoontumista ja tässä suhteessa ei naisella (vaimoilla) ollut lupaa puhua, vaan he voivat kysellä kotonaan miehiltänsä asioista, jotka mieltä askarruttavat. Seurakunnassa on toki tietenkin tilaa myös kysymyksille, mutta uskon, että näiden vaimojen kohdalla oli kyse "häiriöstä", jotka tapahtuivat opetuksen aikana, profetian aikana jne. Kaikkien tulee antaa tilaa Jumalan Hengen toiminnalle eikä sitä saa häiritä koko aikaa kaikenlaisilla kysymyksillä. Siitä oli varmasti kyse. Korostan vielä, että terveeseen seurakuntaan kuuluu myös kysymysten esittäminen, mutta niitä ei saa esittää toisen puheen päälle. Tästäkin oli varmaan kyse, että nämä vaimot puhuivat ja kysyivät kysymyksiä, silloin kun joku muu oli äänessä tai jonkun armolahja oli käytössä, esim. kielillä puhuminen ja sen selitys jne.
Filippuksen tyttäret Apt 21:8,9: Mutta seuraavana päivänä
me lähdimme sieltä ja tulimme Kesareaan, jossa menimme evankelista
Filippuksen tykö, joka oli yksi niistä seitsemästä, ja jäimme hänen
tykönsä. Ja hänellä oli neljä tytärtä, neitsyttä, joilla oli
profetoimisen lahja. Jotkut puolustelevat Filippuksen
tyttärillä nais-johtajuutta. Raamattu sanoo näillä tyttärillä olleen
profetoimisen lahjan. Profetoimisen lahja ei tee uskovasta seurakunnan
kaitsijaa. Näiden tyttärien profetoimisen lahja sotketaan usein profeettaan.
Profeetta ja profetoiminen on kaksi eri asiaa. Nämä tyttäret eivät olleet
profeettoja, heillä oli profetoimisen armolahja. Uuden Liiton seurakuntaa ei
johda profeetta, vaan kaitsijat, jotka Raamatun opetuksen mukaan ovat
vanhimpia sekä paimenia. Tämä kohta todistaa myös selvästi,
että naisella on lupa puhua seurakunnassa. Sillä profetoimisen lahja on
tarkoitettu käytettäväksi seurakunnassa. Jotkut uskovat opettavat,
että
naisen tulee vaieta seurakunnassa, eikä naiset siten voi sanoa sanaakaan
seurakunnassa. Tällainen opetus on pahoin vääristynyt sekä todella
epäraitista opetusta. Koko UT:n opetuksen valossa näemme, että nainen voi ja
saa puhua seurakunnassa, siitä myös todistuksena mm. Apt 21:8,9. Raamatun
opetuksen valossa on siis täysin päivän selvää naisen puhuminen
seurakunnassa. Raamattu opettaa ettei nainen voi opettaa seurakuntaa paimenena
sekä vanhimpana, naiset eivät voi puhua paimenen ominaisuudessa, mutta
muuten he voivat puhua julistaa Jumalan hyvistä teoista. Naisilla on
siis täysi oikeus puhumiseen seurakunnassa.
Kristuksessa ei ole miestä eikä naista
Gal 3:26-28 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
Foibe Kenkrean seurakunnan palvelija Room 16:1,2: Minä suljen teidän
suosioonne sisaremme Foiben, joka on Kenkrean seurakunnan palvelija,
että otatte hänet vastaan Herrassa, niinkuin pyhien sopii, ja autatte häntä
kaikessa, missä hän teitä tarvitsee; sillä hän on ollut monelle avuksi
ja myöskin minulle. Sisar Foibea Paavali arvosti, koska
hän todella palveli ja oli ollut monelle uskovalle avuksi. Jotkut yrittävät
tämän kohdan perusteella opettaa naisen voivan johtaa seurakuntaa. Tästä ei
käy mitenkään ilmi, että Foibe olisi johtanut seurakuntaa tai, että nainen
voi johtaa seurakuntaa. Sana avuksi on kreik.prostatis, auttaja, huoltaja.
Hebr. UT:ssa Room
16:2:ssa on tässä sana ezer, joka tarkoittaa apu sekä auttaja, joka on
sama sana kuin 1 Moos 2:18:ssa oleva apu ezer, jonka Jumala loi
miehelle. Joten kyllä sana prostatis tarkoittaa auttamista ei johtamista. Foibe oli auttanut myös Paavalia,
tämän avun arvelen olleen käytännön asioiden hoitoa. Prostatis esiintyy
UT:ssa vain tämän yhden kerran ja tarkoittaa auttamista. Uskon tämän
auttamisen olevan ezer auttamista, jossa auttamista ei kytketä
johtamiseen, vaan pikemminkin auktoriteettien alle nöyrtyvää palvelevaa
auttamista, joka ei tarkoita seurakunnan johtamista. Seurakunnan johtaminen on myös
palvelevaa johtajuutta, mutta tässä ei ole kyse prebyteros-
palvelemisesta, vaan prostatis-palvelemisesta.
2)
a female guardian, protectress, patroness, caring for the affairs of others
and aiding them with her resources Online Biblen sanakirja antaa
sanalle ezer seuraavanlaisia merkityksiä: -help, meet 1a)
help, succour 1b)
one who helps Foibella oli palvelutehtävä
ei virka. Virkaa sanaa ei Raamatussa ole se on kirkollinen ja väärä käännös. Diakonos
tarkoittaa palvelemista sekä palvelutehtävää. UT opettaa seurakuntapalvelijan
olevan miehiä niinkuin kaitsijoidenkin, eli en siis usko, että Foibe oli
Kenkrean seurakunnan palvelija siten kuin 1 Tim 3:12 sen opettaa, jossa
seurakuntapalvelijan tulee olla yhden vaimon mies.
Apt 18:24-26: Ja Efesoon saapui eräs juutalainen, nimeltä Apollos, syntyisin
Aleksandriasta, puhetaitoinen mies ja väkevä raamatuissa. Tälle oli
opetettu Herran tie, ja hän puhui palavana hengessä ja opetti tarkoin
Jeesuksesta, mutta tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen. Hän rupesi
rohkeasti puhumaan synagoogassa. Mutta kun Priskilla ja Akylas olivat häntä
kuunnelleet, ottivat he hänet luokseen ja selvittivät hänelle tarkemmin
Jumalan tien. Joskus perustellaan tämän kohdan
perusteella nais-johtajuutta. Apollos oli väkevä Raamatussa, mutta tunsi vain
Johanneksen kasteen, jonka seurauksena Priskilla ja Akylas kahden kesken
selvittivät Apollokselle kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Tässä ei ole mitään
todistetta naisjohtajuudelle. Jos uskovien kasteella käynyt nainen selvittää
miehensä kanssa Johanneksen kasteella olevaa ottamaan kasteen Herran Jeesuksen
nimeen, niin se ei tee Priskillasta eikä kenestäkään muustakaan
naisesta seurakunnan kaitsijaa. Room 16:7:
Tervehdys Andronikukselle ja Juniaalle, heimolaisilleni ja
vankeustovereilleni, joilla on suuri arvo apostolien joukossa ja jotka jo
ennen minua ovat olleet Kristuksessa. Tätä Raamatun kohtaa naisjohtajuuden kannattajat
mielellään siteeravat. Junias ei ole naisapostoli eikä välttämättä
miesapostolikaan. Heimolaisilleni sanan edessä on maskuliininen artikkeli,
koska Andronikus sekä Junias olivat juutalaisia miehiä, jotka olivat Paavalin
heimotovereita. Maskuliini artikkeli paljastaa Juniaan olevan todella mies. Room 16:7 aspasasthe
andronikon kai iounian tous sungeneis mou kai sunaikhmalootous
mou hoitines eisin episeemoi en tois apostolois oi kai pro emou gegonasin en
Khristoo. King James ja ruotsalainen Raamattu 1917 on ajan
tasalla, näissä käännöksissä näkyy artikkeli maskuliinina. Salute Andronicus
and Junia, my kinsmen, and my fellowprisoners, who are of note among
the apostles, who also were in Christ before me. Hälsen Andronikus och
Junias, mina landsmän och medfångar, som hava ett så gott anseende
bland apostlarna, och som längre än jag hava varit i Kristus. Oliko Junias ja Andoronikus apostoleja? Paavali
sanoi, että heillä on suuri arvo apostolien joukossa. Esitän seuraavaksi
ajatuksen juoksun, joka paljastaa etteivät Junias ja Andronikus olleet
välttämättä edes apostoleja. Ajatuksen juoksuni kuuluu seuraavasti: Apostolit sanoivat, että lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta, tämän tähden lapsilla on suuri arvo apostolien joukossa. Lapset eivät ole apostoleja, vaan apostolit arvostivat lapsia. Eli Junias ja Andronikus eivät välttämättä ole apostoleja, jos ymmärrämme jakeen samoin kuin edellä esitin ajatuksen juoksuni. Oli niin tai näin, niin maskuliini muotoinen artikkeli todistaa Juniaan olevan mies oli hän sitten apostoli tai ei. Liberaaliteologit yrittävät väittää, että nimi on alun perin ollut naisen nimi, joka sitten myöhemmin vaihdettiin miehen nimeksi. Kun liberaaliteologia ei saa roomalaiskirjettä pois Raamatun kaanonista, niin se yrittää väittää, että nimi on myöhemmin vaihdettu miehen nimeksi. Raamatun opetus Uuden Liiton seurakunnan johtajuudesta on miesten johtama seurakunta. Liberaaliteologia ei pysty vääristämään tätä UT:n opetusta, vaikka se yrittää poistaa Raamatun kirjoja sekä muutella alkutekstiä itselleen sopivaksi.
Jumalan sana on pysyvä ilmoitus
Jotkut kirkon naispappeuden kannattajat sanovat, että seurakunnan historian alussa asiat olivat toisin kuin nykyään, koska Raamatun ilmoitus muuttuu ja kehittyy historian saatossa ja siksi myös kirkon tulisi päivittää uskonsa nykyiseen aikaan sopivaksi ja hyväksyä kirkossa nainen paimenen tehtävään. Edellä oleva lausunto on täysin epäraamatullinen, sillä Raamatun sanan opetus Uuden Liiton järjestyksestä on muuttumaton ja se on annettu pysyväksi ja muuttumattomaksi opetukseksi koko Uuden Liiton armotalouskauden ajaksi.
Matt 28:
Herra Jeesus Kristus antoi käskyn, että
evankeliumia tuli julistaa kaikessa maailmassa ja uskoontulleet tuli kastaa
vedessä ja opettaa heitä pitämään kaiken mitä Herra Jeesus opetti ja mihin Hän
käski uskoa. Herra Jeesus ei siis opettanut sitä, että Jumalan sanan ilmoitus
tulee muuttumaan historian eri aikakausina.
Gal 1:
Herran Jeesuksen ja apostolien sanat todistavat, että Jumalan sanan opetus ei muutu historian ajan kuluessa, vaan Jumalan sanan opetus pysyy muuttumattomana Uuden Liiton järjestyksen mukaan koko Uuden Liiton armotalouskauden ajan.
Jotkut naispappeuden kannattajat sanovat, että naispappeus on ihmisarvo kysymys ja naispappeuden vastustajat loukkaavat syvästi jokaisen naispapin ihmisarvoa. Edellä oleva lausunto ei ole totta, koska seurakunnan johtajuus on Jumalan itsensä asettama, jonka Jumala suunnitteli ja valmisti miehiä varten. Kysymys ei ole ihmisarvosta, vaan Jumalan omasta valinnasta. Mies ja nainen ovat Jumalan silmissä yhtä arvokkaita, vaikka Jumala on antanut erilaisia tehtäviä miehelle ja naiselle. Näitä erilaisia tehtäviä on monenlaisia, joista seurakunta elämään kuuluu se, että seurakunnan johtaminen on miesten tehtävä. Miehen ja naisen erilaisiin tehtäviin kuuluu myös se että vain nainen voi synnyttää lapsia. Tämä ei kuitenkaan tee miehestä huonomman ihmisarvon omaavaa, vaan mies on yhtä arvokas Jumalalle kuin nainen, vaikka mies ei voikaan synnyttää lapsia.
Jumala on siis luonut miehille ja naisille erilaisia tehtäviä, joita vastaan emme saisi kapinoida ja jos kapinoimme sitä vastaan, niin se syntiä Jumalaa ja Hänen sanaansa vastaan.
Raamattu opettaa
seurakunnan koostuvan uudestisyntyneistä uskovista, joten
valtionkirkkolaitoksen uskonnollinen "seurakuntamalli" ei ole sama asia kuin
Raamatun opettama seurakunta. Kirkon papin virka sellaisena kuin kirkko sen
opettaa on epäraamatullinen. Raamattu ei opeta kirkkoherran johtavan
seurakuntaa tai että seurakunnassa on pappeja, joita nimitetään
seurakunnan paimeniksi pappi tai pastori tittelillä. Raamattu opettaa kaikkien
Uuden Liiton uskovien kuuluvan kuninkaalliseen papistoon ja näin jokainen
uskova Uuden Liiton pappi, jonka tehtävä on kertoa Jumalan teoista. Uuden Liiton Jumalan
seurakunnassa ei ole luterilaisen-, ortodoksikirkon- sekä vapaiden suuntien
pappi ja pastorijärjestelmiä (pappi,
pastori, kirkkokunnanjohtaja, arkkipiispa, piispa, saarnaaja, työntekijä),
vaan Uuden Liiton paikallisia seurakuntia johtavat vanhimmat (useampi kuin
yksi mies), jotka ovat UT:n opetuksen mukaan kaitsijoita, johtajia, paimenia
ja vanhimpia.
Jotkut ymmärtävät, että koska Uusi Testamentti opettaa kaikkien uskovien, niin miesten kuin naisten olevan kuninkaallista papistoa, niin sillä perusteella nainen voi toimia seurakunnassa pastorina ja johtajana. Tämä on kuitenkin täysin väärä ajatus ja johtopäätös.
1 Pie 2:1
Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja
kaikki panettelu,
Uuden Liiton järjestykseen kaikki uskovat, niin miehet ja naiset ovat kuninkaallista papistoa, jotka saavat kertoa ja todistaa ihmisille Jumalan suuria ja jaloja tekoja. Eli kaikki pelastuneet kuuluvat kuninkaalliseen papistoon, niin miehet kuin naiset. Uuden Liiton paikallista seurakuntaa Jumala on asettanut vanhimmat (paimenet, kaitsijat ja johtajat) johtamaan, jotka ovat miehiä. Kuninkaalliseen papistoon kuuluminen ei siis ole seurakunnan johtajan tehtävä, vaan kuninkaalliseen papistoon kuuluvat saavat Jumalan lapsioikeuden, jolloin heillä on oikeus kertoa ja todistaa Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.
Luterilaisen kirkon opettama pappi virkakäsite liitettynä seurakunnan johtamiseen on väärä ja vääristynyt. Samoin luterilainen kirkko opettaa väärin, että nainen voi johtaa seurakuntaa. Vapaat suunnat ovat myös omaksumassa väärää opetusta, jonka mukaan nainen voi johtaa seurakuntaa ja kuulua seurakunnan johtajistoon, eli vanhempiin.
Matt 28:5-10: Mutta enkeli puhutteli
naisia ja sanoi heille: "Älkää te peljätkö; sillä minä tiedän teidän
etsivän Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu. Ei hän ole täällä, sillä
hän on noussut ylös, niinkuin hän sanoi. Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän
on maannut. Ja menkää kiiruusti ja sanokaa hänen opetuslapsillensa,
että hän on noussut kuolleista. Ja katso, hän menee teidän edellänne
Galileaan; siellä te saatte hänet nähdä. Katso, minä olen sen teille
sanonut." Ja he menivät kiiruusti haudalta peloissaan ja suuresti
iloiten ja juoksivat viemään sanaa hänen opetuslapsillensa. Mutta
katso, Jeesus tuli heitä vastaan ja sanoi: "Terve teille!" Ja he
menivät hänen tykönsä, syleilivät hänen jalkojaan ja kumartaen rukoilivat
häntä. Silloin Jeesus sanoi heille: "Älkää peljätkö; menkää ja
viekää sana minun veljilleni, että he menisivät Galileaan: siellä he saavat
minut nähdä". Tämänkin kohdan naisjohtajuuden kannattajat mielellään nostavat oppinsa tueksi esille. Jotkut naisjohtajuuden kannattajat sanovat, että koska Herra Jeesus ilmestyi kuolemansa jälkeen ensin naisille, niin tietenkin naiset voivat johtaa seurakuntaa. Ei Jumalan sanan palvelutehtäviä jaeta sen perusteella kenelle Jeesus ensin ilmestyi, vaan sen perusteella mitä Jumalan sana opettaa Uuden Liiton paikallisseurakunnan johtamisesta. Raamattu opettaa Uuden Liiton paikallisseurakunnan kuuluvan miehille, jotka ovat paimenia ja johtajia, jotka Jumala on itse valinnut tähän tehtävään.
Enkeli kehotti Maria Magdaleenaa ja Maria, Jaakobin äitiä, ja Salomea viemään viestiä
apostoleille, että Jeesus on noussut ylös. Naiset menivät ja kertoivat
apostoleille tämän viestin, joille Jeesus sitten näyttäytyi. Apostolit lähtivät
sitten Pyhän Hengen voiman saatuaan julistamaan evankeliumia Jeesuksesta
Kristuksesta. Nämä naiset eivät olleet seurakunnan johtajia, vaan he veivät
viestin apostoleille ylös nousseesta Jeesuksesta. Kysymyksessä ei siis ollut
seurakunnan johtaminen, vaan viestin välittäminen. Jeesuksen ja Paavalin asenne naisiin Jeesus sekä Paavali molemmat
arvostivat naisia todella paljon ja sen tähden myös meidän tulee arvostaa
naisia todella paljon. Jeesus sekä Paavali eivät kuitenkaan opettaneet
naisjohtajuutta, eikä meidänkään tule sen takia opettaa naisjohtajuutta.
Jumalan säätämä järjestys luo turvallisuutta, mutta Hänen asetuksiensa
rikkominen vaurioittaa seurakuntaa sekä meitä itseämme. Älkäämme riidelkö Jumalan
sanasta, vaan tehkäämme sen mukaan mitä Raamattu opettaa. Rakastakaamme
toisiamme sisaret ja veljet Jeesuksen Kristuksen rakkaudella.
Petri Paavola Lähteet: - Raamattu 33/38 - Nestle Åland Novum testamentum - Hebr. Uusi Testamentti - Novum: Raamatun tietokirja osa 5 Jotta naisen asema seurakunnassa ei
vääristy tai tule ahdasmieliseksi, niin käsittelen seuraavaksi lyhyesti
miehen ja naisen suhdetta Raamatun opetuksen valossa. Miesten ja naisten välille
seurakunnassakin tulee helposti vääriä vastakkain asetteluja, jotka johtuvat
Raamatun opetuksen väärin ymmärtämisestä. Tässä tutkimuksessa keskitytään
Raamatun opetuksen valossa siihen, mikä on Raamatun opetus miehen ja naisen
välisestä suhteesta. Tutkimme tässä tutkielmassa sitä mitä Raamattu
opettaa miehen ja naisen välisestä avioliitosta sekä yleensä miten miesten ja
naisten tulee suhtautua vastakkaiseen sukupuoleen. Avioliitto
ja sen järjestys Vaimot, olkaa omille miehillenne
alamaiset niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää,
niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. Mutta
niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot
vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset. Miehet, rakastakaa
vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi
itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen
sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä
kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään
muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton. Samalla tavoin
tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka
rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. Sillä eihän kukaan
koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä,
niinkuin Kristuskin seurakuntaa, sillä me olemme hänen ruumiinsa
jäseniä. "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja
liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."
Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. Mutta
myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta
vaimo kunnioittakoon miestänsä, Ef 5:22-33. Jumalan tahto on, että vaimot ovat
aviomiehillensä alamaisia samalla tavoin kuin vaimojen tulee olla alamaisia
Herralle Jeesukselle. Jumalan tahto on myös, että miehet
rakastaisivat vaimojaan samalla tavalla kuin Kristus rakastaa seurakuntaa.
Vaimon on turvallista olla alamainen sellaiselle miehelle, joka suostuu
rakastamaan vaimoaan samalla tavalla kuin Kristus rakastaa
seurakuntaansa. Efesolaiskirjeen 5:33:n loppujakeen voisi kääntää tarkemmin
näin: jotta vaimo kunnioittaisi miestänsä. Niin sekä miesten että vaimojen tulee
kohdella aviopuolisoaan siten, että molempien on helppo kunnioittaa sekä
rakastaa toisiaan, se on Jumalan tahto suhteessa miehen ja vaimon väliseen
aviosuhteeseen. Jumala asetti miehen perheen pääksi,
joka tarkoittaa palvelevaa johtajuutta. Jeesushan sanoi: ” Joka teistä haluaa
olla kaikkein suurin, se olkoon kaikkien palvelija. Perheen päänä oleminen ei
tarkoita diktatuuria, vaan se on toisten palvelemista sekä rakastamista, tämä
on Jumalan tahto. Jumalan tahto on, että vaimo on
alamainen miehellensä. Vaimon tulee rakastaa ja kunnioittaa miestänsä.
Alamaisuus ei tarkoita alistamista, vaan Jumalan tarkoittama alamaisuus on
sitä, että mies perheen päänä saa rakastaa vaimoaan. Vaimon tulee olla
samalla tavalla alamainen miehellensä kuin vaimon tulee olla alamainen
Kristukselle. Jos mies rakastaa vaimoaan samalla tavalla kuin Kristus
rakastaa seurakuntaansa, niin tällainen alamaisuus on turvallista
vaimolle. Alamaisuus ei silloin vahingoita vaimoa, vaan päinvastoin se on
hänelle suojaksi ja turvaksi. Miehen tulee todella rakastaa
vaimoaan sekä ottaa huomioon vaimonsa tarpeet. Kristuskin täyttää meidän
tarpeemme ja auttaa meitä elämässämme eteenpäin, niin samoin tulee miestenkin
toimia suhteessa vaimoonsa. Mies ja nainen
seurakunnassa
Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi
lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra, 3 Moos 19:18. Uuden käskyn minä annan teille, että
rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut-että tekin niin
rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni,
jos teillä on keskinäinen rakkaus. Joh 13:34,35. Uskovien miesten sekä naisten tulee
rakastaa toisiaan, sillä tämä keskinäinen rakkaus on maailmalle sekä
seurakunnalle merkkinä, siitä että olemme todella Jeesuksen opetuslapsia.
Kaikenlainen epäraamatullinen miesten ja naisten välinen vastakkain asettelu
on syntiä. Miesten sekä naisten tulee tyytyä Jumalan asettamaan Sanansa
järjestykseen. Kiitos Herralle sisarista!!! Kiitos Herralle Veljistä!!!
Olkoon edelliset kiitosaiheet aina kiitosaiheina meidän sydämillämme, jotka
rakastamme Jeesusta. Jos joku sanoo: "Minä rakastan
Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei
rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän
ei ole nähnyt. 1 Joh
4:20. Edellinen Raamatun kohta tarkoittaa
sekä sisarta että veljeä. Kaikenlainen kauna ja jäynä vastakkaista sukupuolta
kohtaan on pimeyden hedelmää. Jos et rakasta sisartasi tai veljeäsi
Kristuksessa, niin et myöskään rakasta Jumalaa. Iloitkaamme sisaristamme ja
veljistämme seurakunnassa!!! Tähän taivas sanoo: ”AAmen.” Uskovien keskellä
ei saa olla maailman hengen tuotetta, joka on nimeltään: sukupuolien välinen
kiista ja jäynä. Jumalan seurakunnan tuntomerkkinä on keskinäinen rakkaus,
joka sulkee sisäänsä niin sisaren kuin veljenkin. Kiitos Herralle
sisarista!!! Kiitos Herralle Veljistä!!! Olkoon edelliset kiitosaiheet aina
kiitosaiheina meidän sydämillämme, jotka rakastamme Jeesusta.
Kevyttä huumoria,
mutta totta toinen puoli
Seuraavaksi
käsittelen lyhyesti sopivasti huumorilla höystäen vaimoa sekä miestä. Älköön
kukaan suotta loukkaantuko seuraavista kuvauksista, jotka koskevat vaimoa
sekä miestä. Itsetutkistelu Kristuksen kuvastimen edessä on lääkettä meidän
rikkinäiselle sydämellemme, joten ei kun käsi sydämellä eteenpäin.
Vaimo ja ”prinsessa
kohtelu”
Nainen on rakennettu eri tavalla kuin mies. Vaimoni
määritelmä naisesta on seuraavanlainen: Nainen on tunteellinen ja helposti tunteidensa
vietävissä. Tunne-elämä ja aistimaailma ohjaa usein naisen käyttäytymistä.
Nainen on herkkä ja tarvitsee paljon hellyyttä. Naisessa oleva hellyys on
erittäin voimakasta, joka näkyy selvästi äidin ja lapsen välisessä suhteessa.
Nainen haluaa huolehtia ja hoivata monia asioita. Nainen käsittelee sisässään
monta asiaa kerrallaan, jonka ansiosta nainen kykenee yhtä aikaa kutomaan
sukkia ja laittamaan ruokaa sekä hoitamaan lapsiaan. Nainen haluaa miehen
osallistuvan kaikkiin perheen yhteisiin asioihin. Nainen haluaa miehen
ottavan perheessä sen vastuun, joka kuuluu miehelle. Nainen tarvitsee
turvallisen miehen, joka pystyy täyttämään naisen elämässä olevat tarpeet. No niin miehet!!! Nyt sitten meillä miehillä on
oltava halu vastata vaimojemme tarpeisiin. Miehen tulee ottaa tosissaan
vaimonsa, sekä asiat, jotka ovat vaimolle tärkeitä. Miehen tulee olla hellä
vaimollensa, koska naisessa oleva hellyydenkaipuu ”vaatii” sitä. Meidän
miesten tulee luoda vaimoillemme turvallinen elinympäristö, jotta vaimomme
voivat elää sisäisesti turvallista elämää. Voiko nainen nalkuttaa? Kyllä voi. Johtuuko se
sinusta aviomies? Yleensä vastaus on; ei varmasti johdu, kyllä se vika on
tuossa vaimossa. Tämä on joskus oikea vastaus, mutta kyllä tuo nalkutus usein
myös johtuu siitä ettemme miehinä aina toimi niin kuin toimia tulee. Vaimosi tarvitsee ”prinsessa kohtelun” , sillä
Kristuskin antaa seurakunnallensa vain sitä mikä on parasta. Prinsessa
kohtelu ei siis ruoki ihmisessä asuvaa turhamaisuutta, vaan kasvattaa ja
ruokkii sisäistä ihmistä parhailla sanoilla ja teoilla. Prinsessa kohtelu
vaatii sinulta mies kypsyyttä, jota voi vain saada Kristuksen koulussa.
Vaimosi tarvitsee siis ”Prinsessa kohtelun”, sillä Kristuskin antaa
parastaan sinulle. Jos sinä haluat rakastaa vaimoasi samalla tavalla kuin
Kristus rakastaa seurakuntaa, niin sinäkin haluat antaa vaimollesi vain
parasta ja se on sitä, jossa on Kristuksen vaikuttamaa rakkauden hedelmää. Mies ja ”prinssi
kohtelu”
Mies on eri tavalla rakennettu kuin nainen. Mies
on myös aistiensa vietävissä. Mies on metsästäjä tyyppi, joka nauttii
seikkailuista sekä vauhdista. Mies vaatii toimintaa ympärillensä. Mies ei
juuri tyydy istumaan kiikkutuolissa, hän haluaa olla menossa ja tehdä jotakin.
Mieskin kaipaa hellyyttä ja huomiota. Mies haluaa olla huolehtia hyvin siitä,
mikä on hänelle tärkeää. Vaimo sinun miehesi tarvitsee sitä hellyyttä,
jota vain sinä voit antaa hänelle. Vaimo sinun miehesi on toiminnan mies,
joten anna hänen olla perheesi pää. Vaimo joskus miehesi käyttäytyy kuin
pässi, joka voimansa tunnossa sarvillansa puskee muita kumoon. Vaimo tämän
tähden sinun tulee rakastaa miestäsi ja rukoilla hänen puolestansa. Jos
miehessä on tätä pusku tautia, niin aina voit siitä sävyisyyden ja rakkauden
Hengessä hänelle kauniisti huomauttaa, mitä Raamattu opettaa siitä kuinka
miehen tulee rakastaa vaimoaan samoin kuin Kristus rakastaa seurakuntaa. Tämä
sanominen kannattaa tehdä sitten vasta kun olet asian ensin rukouksessa
valmistanut. Sävyisyys ja rakkaus on ”pässin” kesyttämisessä kaikkein viisain
ja paras toimenpide. Vaimo jos olet alamainen Jeesukselle
Kristukselle, niin mikset olisi myös alamainen ”Prinssillesi” omalle
rakkaalle aviomiehellesi. Vaimo, miehesi tarvitsee siis ”Prinssi kohtelun”,
jossa tuoksuu Jumalan rakkauden hedelmä. Petri Paavola |
|
|
|
|