|
|
Parannus on Jumalan armotyö
Jumalan sanan ja Pyhän Hengen tehtävä on lävistää
ihmisen sydän eli puhua ihmisen mieleen eli ymmärrykseen, että ihminen on
syntinen ja synnin palkka on iankaikkinen kadotus, mutta parannuksen
tekemällä eli kääntymällä Jumalan puoleen Jeesuksen kautta ihminen saa
syntinsä anteeksi ja tulee Jumalan lapseksi. Synnintunto ei ole siis mikään
tunnetila, vaan mielen ymmärrys ja tieto siitä, että ihminen on syntinen ja
tarvitsee Jumalan armoa. Parannus sana tarkoittaa alkukielessä katumista, mielen muutosta ja muuttamista sekä toisin ajattelemista. Pyhä Henki vaikuttaa ihmisen sydämessä katumista sekä syntien tunnustamista, jonka jälkeen Jumala lahjoittaa pelastuksen ihmiselle. Jumalan vaikuttama uskoa alkaa sitten pikkuhiljaa muuttamaan ihmisen sydäntä kohti Jumalan tahdon mukaista elämää. Pelastuminen
armosta Pelastuminen ja uskoon tulo on Jumalan armoa, joka on
puhdas Jumalan teko, sillä me olemme pelastuneet Jumalan armosta emmekä
itsemme kautta. Jumalan armo työ ja pelastus tulee kuitenkin vastaanottaa,
koska muuten emme voi pelastua, sen tähden Jeesuskin sanoi: ”Tehkää parannus
ja uskokaa evankeliumi.” Ihminen ei voi tehdä parannusta ilman, että Pyhä
Henki todistaa Jumalan sanan kautta ihmiselle, että hän tarvitsee synteihinsä
sovituksen Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemisen kautta. Parannuksen tekeminen
ei siis ole ihmisestä lähtöisin, vaan Jumalasta, ihminen vain vastaanottaa
Jumalan armosta pelastuksen tekemällä parannuksen. Ilman parannuksen
tekemistä ihminen jää synteihinsä, jotka johdattavat hänet kadotukseen. Pyhä Henki Jumala on luvannut sanassaan antaa Pyhän Hengen niille, jotka Häntä tottelevat. Et saa Pyhää Henkeä siksi, kun tottelet Jumalaa, vaan saat siksi Pyhän Hengen, jotta voisit totella Häntä. Tämä on tärkeätä ymmärtää, liha yrittää totella lihan voimalla, jotta saisi Pyhän Hengen. Kun taas Jumala antaa lihalle, joka ei pysty Häntä tottelemaan Pyhän Hengen, jotta liha voisi ja voi Pyhän Hengen kautta totella Jumalaa. Jumalan Henki onkin kuuliaisuuden Henki, joka tuo ja vaikuttaa kuuliaisuuden Jumalan lasten sydämissä. Sillä Jumala on se, joka vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen Jumalan sanan ja Pyhän Hengen kautta sinun sydämessäsi, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Sinun lihasi ei voi vaikuttaa sinun sydämessäsi tahtomista ja tekemistä, että Jumalan tahto tapahtuisi, vaan Jumala vaikuttaa sen sanansa ja Henkensä kautta. Pelastus ja pyhitys elämä on Jumalan armoa Ihminen pelastuu Jumalan armosta,
emme omien tekojemme kautta ettei kukaan kerskuisi. Vain Pyhä Henki voi näyttää ihmiselle hänen kadotetun tilansa ja vain Pyhä henki voi näyttää ihmiselle tien syntien anteeksiantamukseen Kristuksen sovitus veren kautta. Ihmisen tulee kuitenkin vastaanottaa pelastus, sillä Jumala ei ketään väkisin pelasta. Tilanne on vähän sama kuin olisi hukkumassa oleva ihminen, joka alkaa vajota veden pinnan alle. Mutta sitten siihen paikalle tulee pelastusvene, josta heitetään hänelle pelastusrengas. Jotta hukkuva voi pelastua hänen on otettava kiinni pelastusrenkaasta. Kun hukkumaisillaan oleva tarttuu pelastusrenkaaseen ja pelastuu hukkumiselta, niin kunnia hänen pelastumisestaan ei kuulu hänelle, vaan sille joka antoi hänelle pelastusrenkaan. Samoin myös evankeliumi tulee vastaanottaa ja kunnia pelastumisesta kuuluu Jumalalle, joka suuressaan armossaan pelastaa kadotustuomion alaisena olleen. Kun ihminen on pelastunut, niin sen jälkeen alkaa pyhityselämä, jonka Herra vaikuttaa uskovan sydämessä Sanansa ja Pyhän Henkensä kautta. Näin uskon teot eivät ole ihmisestä lähtöisin, vaan Jumalasta. Uskovan on siis annettava itsensä
Jumalan Hengen työn alle, jossa Pyhä Henki vaikuttaa uskovan sydämessä
tahtomista ja tekemistä, jotta Jumalan hyvä tahto tapahtuu. Petri
Paavola |