Etusivulle

“SAKRAMENTTI” JA “KIRKKO”

Kielellisesti sana “sakramentti” on johdettu latinan sanasta sacramentum (salaisuus), josta hakuteokset yl. esittelevät alkumerkityksenä vala; kirkollisena merkityksenä, perustelematta kuin itsestäänselvyytenä -“pyhä toimitus”. Näin esim. Facta, osa 8, s. 251, v. 1974. Latinan kielessä sana sacramentum on vastine kreikan sanalle mysterion (salaisuus).

Tämä vala tarkoitti tarkemmin ottaen roomalaisen sotilaan lippuvalaa, mikä puolestaan oli uskollisuudenvala keisarille ja armeijalle. Vala oli luonteeltaan salaisuus, johon liitettiin maagisia voimia = mysterion eli “sakramentti”. Alkuperältään sakramentti on kuitenkin pakanauskonnollinen rituaali. Vanhoihin mysteeriuskontoihin käytiin sisälle “sakramenttien” kautta. Näin mm. lisis-Osiris-Horus ja Mithras-kulteissa, samoin Eleusiin, Attiksen, Dionysioksen ym. palvonnassa. “Sakramentti” oli mysteeri, salaisuus, jota ei voitu kuvata sanoin, eikä sitä ollut lupa opettaa opillisin käsittein. Mysteeri yhdisti sakramentissa mysteiksi vihityt toisiinsa ja ‘jumaluuteen “. Olennaista oli elämän täydellinen uudistuminen, jonka sai aikaan sakramentin vaikuttama kuolema ja ylösnousemus. Sakramentti oli kuljettanut vihityn pimeyden läpi valoon.. (kuin suoraan kirkkojen tunnustuskirjoista - huh,huh !). Sakramentin välityksellä tultiin sisälle kaikkien maailmanvaltojen valtauskontoihin, ja kaikkien niiden ytimenä oli eri nimillä muinaisen Baabelin/Babylonian uskonnon Taivaan kuningatar-äiti-lapsikultti. Ja sellaisena se oli myös viimeisessä, Uuden Liiton alkuseurakunnan aikana vaikuttaneessa Rooman maailmanvaltakunnassa, josta se sekoitettiin kristinuskon kanssa alkuseurakunnan turmeltuessa ja enemmistön luodessa seurakunnan rinnalle kirkkolaitoksen, lopullisesti 300-luvulla jKr. Siitä lähtien myös pakanauskontoon nimeltä “kristinuskonto” on tultu sisälle kulttipapin toimittaman “sakramentti”-riitin välityksellä. Ensimmäisiä merkkejä löytyy jo toiselta vuosisadalla jKr., heti apostolien jälkeiseltä ajalta.

Kristinusko ja sakramentti eivät tietenkään liity Raamatussa toisiinsa mitenkään. Näin jo siitä yksinkertaisesta syystä, että Raamatussa ei ole koko sakramenttikäsitettä. Se, että UT:ssa (joitakin kertoja myös VT:n kreikannoksessa, Septuagintassa) esiintyy kreikan mysterion = salaisuus, esim. “Kristuksen salaisuus”, ei tietenkään merkitse mitään yhteyttä “Sakramenttiin”, joka selvästi saa kaiken merkityksensä pakanallisista mysteereistä ja magiasta.

Ensimmäinen (tunnettu; pakanallinen) kristinuskon ja “sakramentin” toisiinsa liittäminen on kirjeessä, jonka keisari Trajanuksen (53-1 l7jKr) käskynhaltijana l3ityniassa toiminut Plinius nuorempi (n.62-1 13 jKr) - oik. Gaius Plinius Caecilius Secundus - lähetti hänelle v. 112 jKr tiedustellen, mitä pitäisi tehdä kristityille, joilla on “sakramentteja”. Plinius joka oli pakana ja mysti eli osallinen (koska kuului keisarin hallintokoneistoon) pakanallisiin vihkimyksiin ja mysteerimenoihin, sakramentteihin, “näki” kristityilläkin olevan “sakramentteja”.

Kirkkohistoriassa ensimmäinen merkittävä sakramenttikäsitteen ja -oppien luoja oli kirkkoisä Tertullianus (160-225 jKr). Hänen jälkeensä merkittävin opin kehittelijä oli kirkkoisä Augustinus (354-43OjKr).

UT:ssa siis mysterion - sana ei esiinny koskaan niiden asiain (sikäli, kun niitä yl. esiintyy!) yhteydessä, joita kirkkolaitos nimittää “sakramenteiksi” (katolisessa ja ortodoksisessa k:ssa koste, konfirmaatio, ehtoollinen, rippi, viimeinen voitelu, papiksivihkiminen ja avioliitto; luterilaisessa k:ssa kaste ja ehtoollinen). - Sakramentti on siis kokonaan Babylonialais-Roomalaisen pakanuuden keksintö! Sakramenttien lukumäärän katolinen kirkko määräsi 7:ksi 1100-luvulla. Kaikki sakramenttiopit ja määrittelyt ovat puhtaasti kirkollisia asettamuksia ja tulkintaa - ei Raamatun.

Raamattuun sacramentum-sana tuli, kun katolinen kirkko toimitti raamatun latinankielisen käännöksen, Vulgatan, v. 404 jKr. Käännöksen laati kirkkoisä Hieronymus (340-420 jKr). Vulgata määrättiin ohjeelliseksi katolisessa kirkossa Tridentin kirkolliskokouksessa v. 1546. (huom: EI hepr./ kreikkal. alkuteksti, vaan latinankielinen käännös). Mutta sinänsähän latinan kielen sacramentum-sanalla (salaisuus) ja kirkollisella “sakramentilla” (“pyhä toimitus”) on vain äänneasullinen ja keinotekoinen yhteys, ei mitään asiallista yhteyttä.

Sakramentin mysteeri on sidottu kirkkoon. Tässä on tehty kehällinen oppirakennelma, jossa Jumalan Sanan väitetään asettaneen sakramentit, sakramentit luovat kirkon ja sakramentteja käyttää kirkko. Raamatun sanaan ja uskoon tämä liitetään kirkon opeissa lisäksi siten, että Jumalan sanotaan asettaneen sakramentin, ja kirkollisen papinviran hoitamaan sakramenttia. Myöskin luterilainen uskonvanhurskausoppi, jota kirkko markkinoi “yksin uskosta, yksin armosta”- tunnuslauseella, on tosiasiassa aivan puhtaaksiviljeltyä katolista sakramentalismia ja magiaa, uskonnollista okkultismia, joka on täydellisesti puhdistettu Jumalan Sanasta ja raamatullisesta uskosta. Uskosta, joka itsessään vanhurskauttaa (so. julistaa syyttömäksi), Rm 10:10.

Luterilaisten kirkkojen (“muuttamaton”) päätunnustus, Augsburgin tunnustus (Confessio Augustana, v. 1530), määrittelee vanhurskauttamisen (ja siten siis osallisuuden Jumalan armoon, syntien anteeksiantamukseen; uudestisyntymisen, Pyhän Hengen saamisen ja liittämisen seurakuntaan (“kirkkoon”) seuraavasti:

“..ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi omin voimin heille annetaan vanhurskaus.. kun he uskovat, että heidät otetaan armoon…. CA IV

...

Pyydetään siis uskomaan armoon ottamiseen. Miten sitten saamme uskon tähän armoon ottamiseen?

“Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttienjakamisen virka...” CAV

Tämä “evankeliumi” pyytää siis uskomaan, että meidät “otetaan armoon “. Mutta kuinka tapahtuu tämä “armoon ottaminen “, johon pitäisi uskoa?

“Kasteesta..että se on välttämätön..Jumalan armo annetaan kasteen (sakramentin) välityksellä.. sakramenteilla on.. tehonsa, vaikka niitä jakaisivat jumalattomatkin.., kunhan sakramentit vain “jaetaan oikein” (so. kirkon oppien mukaan). CA Vll-IX

Ehtoollisesta (sakramentista) opetetaan..”että Kristuksen ruumis ja veri ovat todellisesti läsnä ja jaetaan niille, jotka sen nauttivat...” CAX

“Kirkko on ..jossa (tämä) evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys (tämän) evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sensijaan ei ole välttämätöntä, että ..traditiot ..tahi seremoniat.. ovat kaikkialla samanlaiset...” CA VII

Suhteesta katolisen kirkon tai Rooman kirkon oppiin, todetaan Augsburgin tunnustuksen artiklan 21. loppusannoissa, että “..voidaan todeta, ettei siinä ole mitään, mikä on ristiriidassa., katolisen kirkon tai Roomankaan kirkon kanssa...” CAXXI

Ja tämä on totisesti totta:

Martti Luther sanoo Vähässä Katekismuksessaan (luterilaisen kirkon) sakramenteista, mm.:

“Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemasta ja perkeleestä sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat (nämä?) Jumalan sanat ja lupaukset.”

VK IV

Ehtoollisesta: “..tässä sakramentissa annetaan meille synnit anteeksi, elämä ja autuus. Sillä missä syntien anteeksiantamus on, siinä on myös elämä ja autuus.”

VKVI

Kirkkojen “uskonvanhurskausopit” on sakramenteilla vanhurskauttamista: sakramentit vaikuttavat sen, mitä ne kuvaavat; niissä pyydetään uskomaan sakramentin vanhurskauttavaan voimaan. Uskon kohde on siis sakramentti ja sen vanhurskauttava voima. -Ja se on pakanuutta, uskonnollista okkultismia ja valkoista magiaa, joka on sellaisenaan tuontitavaraa Baabelin uskonnosta. Puhutaan tosin myös “uskosta Jeesukseen”, mutta se on ehdottomasti aina “alistettu sakramentille”. -Ei Jumala kahdella tavalla vanhurskauta - eikä varsinkaan Raamatulle tuntemattomilla tavoilla ! ! !

Raamatun vanhurskauttamisoppi on Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen vaikuttamaa parannusta (kr. metanoeoo = ajatella toisin, muuttua mieleltään; katua), kääntymistä (epistrefoo = kääntyä, palata jnk luo) sekä sydämen uskoa Jeesuksen sovintovereen ja ylösnousemukseen:

-“Ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava Hänen Nimessänsä kaikille kansoille, alkaen

Jerusalemista”, Luuk 24:47;

-“..ja saavat lahjaksi vanhurskauden.. uskon kautta Hänen vereensä..”, Room. 3:24,25;

-“..sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan..”, Room. 10:9-13.

Uskon kohde on siis Jeesus, Hänen sovintoverensä ja ylösnousemuksensa.

Tästä Raamatun uskonvanhurskausopista kirkot ja Augsburgin tunnustus sanovat, että se on kerettiläistä harhaoppia, koska siinä väitetään Jumalan toimivan ilman sakramentin aineellisen välikappaleen ja kirkon viran mysteerioyhteistoimintaa. Sen uskottomuuden (haureuden), josta johtuen Suuri Babylon on Portto, perusolemus onkin juuri siinä, että Jumalan Sanalla Hengestä syntyvä seurakunta ja siihen perustuva hengellinen todellisuus on siinä korvattu valheellisella (sakramenttien) väärennöksellä, jonka seurauksena Jumalan seurakunnaksi väitetty onkin todellisuudessa Antikristuksen kirkko.

Raamatun ilmoittamassa Jumalan järjestyksessä ei ole mitään sakramentteja, jotka välittäisivät Jumalan armoa ja anteeksiantamusta. Ei ole myöskään mitään papinvirkaa (ylipäätään) eikä myöskään virkaa, joka olisi asetettu hoitamaan jotakin sakramentteja. Jumalalla on Uudessa Liitossa vain “pyhä papisto”, uudestisyntyneiden ihmisten muodostama “Jumalan kansa”, joka on kutsuttu tästä maailmasta ulos, julistamaan Hänen evankeliumiaan, joka on pimeydestä kutsunut meidät ihmeelliseen valkeuteensa, lPiet. 1:1-3,22,23; 2:9,10. Tällä papistolla on kyllä eri palvelustehtäviä, mutta ei lihan mukaista virka-asemaa, eikä “sakramentteja” hoidettavanaan.

Ja koska Jumalalla ei ole mitään sakramentteja, jotka luovat kirkon, ei Jumalalla tietenkään ole myöskään mitään kirkkoa. “Kristuksen kirkko” jota mieluusti viljellään, on puhtaasti porton keksintöä. Raamatun Kristuksella ei ole tässä maailmassa ensinkään mitään kirkkoa, joka olisi jotenkin “Herralle kuuluva “ja jota Hän rakentaisi. Kirkko-sana ja -käsite eivät myöskään kuuluneet Jeesuksen ja apostolien sanavarastoon. Viimeksimainitun osoittavat myös monet tunnetut teologit (niin. Gunnar Westin, Uppsalan yliopiston kirkkohistorian prof, 1975, s.10; Martti Simojoki, arkkipiispa, 1968, s.10; Osmo Tiililä, systemaattisen teol. prof., 1962, s.71; Mauri Larkio, teol.tri, 1975 s. 105 1,1052. Kirjallisuusviittaukset takasivulla).

Kirkko-sanan todellinen alkujuuri onkin aivan muualla kuin Raamatun kielessä ja Uuden Testamentin kreikassa. Kirkko-sanan varhaisin alkujuuri on puhtaasti pakanallinen kelttiläinen kirch, mikä tarkoitti alkuaan piirissä, kehässä tapahtuvaa pakanallista veri rituaalia (vrt, esim. saksan kielen kirche - kirkko, ja engl. church - kirkko). UT:ssa kahdesti esiintyvä adjektiivi kyriakos (lKr 11:20 kyriakon, “Herran (ateria)”; ja Ilm 1:10 kyriakee, “Herran (päivä”), ei muodosta vähäisintäkään perustetta vääntää siitä seurakunnan (ekklesia) “nimeksi” kirkko! Kirkko-sanan liittäminen UT:n kreikankielen kyriakos-sanaan onkin nähtävissä selkeästi kirkollisen teologian läpinäkyväksi yritykseksi valheellisesti hengellistää kirkko-sana, koettaa saada se näyttämään raamatulliselta ja peittää sen pakanallinen tausta.

“Kirkko” =“herralle kuuluva”, niin kuin se mieluusti yl. “käännetään”, on kyllä erittäin käyttökelpoinen termi siihen käyttöön mihin se on synnytetty, eli siihen, että kääntymättömät ihmiset, jotka eivät ole koskaan tulleet uloskutsutuiksi tämän maailman pakanuudesta, julistelevat toisiaan sakramentti-riitillä “herralle kuuluviksi”. Tätä käyttökelpoisuutta on nyt sitten koetettu entisestään lisätä näinä “viimeisinä aikoina”, kun suuren uskonnollisen porton, maailmankirkon, rakentaminen tarvitsee “raamatullista” tukea kirkko-käsitteelle. Raamattuja on ryhdytty väärentämään tästäkin kohdasta tunkemalla sinne seurakunta-sanan (ekklesia) paikalle röyhkeästi “kirkko”. Ruotsissa -81 (församling/kyrka), Suomessa -92 (Mt 16:18; Apt 9:31 sekä väliotsikoissa E17 Kol), Englannissa (church) jo 1611 (King James). Tätä ei voi selittää sillä, että monien kielten (mm. engl., ranska, ven.) sama sana merkitsee sekä kirkko että srk, koska näillä kielillä on kyllä sanat ilmaista srk ilman “kirkkoa” VT:n puolella. -Ja kun Raamatun alkukieliä (heprea ja kreikka) käännellään toisikseen, on sama sana (qahal/ ekklesia) aivan ongelmitta seurakuntaa tarkoittavana sekä VT:n että UT:n puolella. Eli kysymys on siis nimenomaan teologisesti tarkoitushakuisesti tuotetusta sanasta ja käsitteestä. Niiden kielten (yl. ns. romaani set k.), joissa srk: aa/ kirkkoa tarkoittava sana johtuu Raamatun (kreikan) ekklesiasta, kuten esim. lat., ranska ja espanja, on sanalle annettu vähitellen kirkko- sanan käsitesisältö; niiden kielten (esim. germaaniset kielet) kohdalla, joissa sana ei johdu Raamatun ekklesiasta, vaan pakanallisesta sanasta kirch, on pakanuus tuottanut Raamatulle vieraat, sekä kirkko-sanan, että -käsitteen.

Evankeliumin Sanalla (mielenmuutoksen ja Herran puoleen kääntymisen kautta) maailmasta uloskutsuttu seurakunta on kiusallisesti täysin yhteensopimaton sen kokemustodellisuuden kanssa, mikä kääntymättömällä pakanalla on. Sen sijaan se, että “minut on - niin kuin muutkin - ilman omaa tietoisuuttani toisten toimesta tehty “herralle kuuluvaksi”, toimii erinomaisesti!

Jumala on kuitenkin puhunut Sanansa ihmiselle siten, että kannanotto on kunkin ihmisen asia. Jokainen vastaa itse Jumalalle. Ei Jumala ole mikään pelle niin, että “yksin uskosta - yksin annosta” sulkisi kokonaan tapahtumien ulkopuolelle sen, jota asia koskee: “..Minä olen sinut nimeltä kutsunut”... “tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen”.. Eikä tämä ole mitään omilla teoilla vanhurskautumisen oppia, vaan Jumalan edellyttämä ihmisen myönteinen vastaus Jumalan tekemään kutsuun ja lahjavanhurskauden tarjoukseen.

Jumalalla on tässä maailmassa seurakunta, joka on maailmasta uloskutsuttu (ekklesia, ek = ulos; kaleoo = kutsua), kun se on Jumalan Sanan mukaisesti tehnyt parannuksen, muuttunut mieleltään ja kääntynyt Jeesuksen sovintovereen turvaten Jumalan puoleen, avuksi huutaen Herran nimeä. -Näin seurakuntaan kuuluvat ovat saaneet syntinsä anteeksi (Lk 24:45-

48; Apt 2:21,37-39; 3:19; 26: 17,18; Ilm 5:9; 7: 13-15).

Ja sillä kansalla, joka on osallinen Kristuksesta, on Jumalalliset hedelmät, joista se tunnetaan (Mt 7:13-23; Gal 5:22). Aivan erityisen huomionarvoinen asia, kun koetamme nähdä .Jumalan seurakunnan, ja Antikristuksen kirkon eroa, on tässä se, että seurakunnan kohdalla toteutuu tämä: “Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta..Rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa..” (Rm 5:5; 13:10); ja: “Katsokaa minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsuttaisiin (alkut.) Jumalan lapsiksi.” 1Jh 3:1.

Vastaavasti Porton teot ovat yhtä ilmeiset: “Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä... (Ilm 17:1-6; 18:23,24). Portto harjoittaa haureutta maan kuninkaiden kanssa ja sillä on “valkeuden enkelinäkin” herransa (so. Perkeleen) teot/ hedelmät.

Kirkkolaitos on eri historiallisten lähteiden mukaan tappanut 30-60 milj, ihmistä, harjoittaessaan haureutta maan kuninkaiden kanssa. Tapetuista suuri joukko on ollut Jeesuksen todistajia. Meidän saksalaisessa uskostapuhdistamisen perinteeseen nojaavassa kouluopetuksessa (pyhäkoulu, oppivelv.koulu, rippikouluja yliopisto) tämä on perinteisesti laitettu yl. pelkästään katolisen kirkon tiliin. Tosiasia kuitenkin on, että kaikki keskeiset ns. “uskonpuhdistuksen” isät menettelivät täsmälleen samoin. Min. Luther, Melancthon, Zwingli ja Calvin vaativat Raamatun opettaman uskovien kasteen ottaneiden ja sitä opettavien tappamista. Ja niin totisesti tehtiin - Jumalan kunniaksi! Teloitustapoina yleisimmin polttorovio, miekka ja hukuttaminen. -“Niin ei tee yksikään, jolla on jäännöskään Hengestä!”

Tänäpäivänä ovat asiat niin pitkällä, että lisääntyvästi opetetaan noiden murhaajien olleenkin (ja olevan) kristittyjä, ja murhattujen olleen harhaoppisia pakanoita. -Jeesuksen ja apostolien opetukset hedelmistä tuntemisesta ovat kuitenkin edelleen voimassa (Mt 7:12-21; Gal 5:19-22 -huom j. 21 alkut. myös “murhat”). Ja, kiitos Jumalalle, voimassa ovat myös Jeesuksen Sanat “..Minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita”, Mt 16:18. -“Amen, tule Herra Jeesus!”

Kirkkolaitos-instituutio on Pyhien Kirjoitusten ja muun historiatiedon valossa kiistattomasti pakanuuden tuottama valheellinen väärennös Raamatun tarkoittamasta Jumalan seurakunnasta. Se on luonut itse itsensä ja korvannut Jumalan Sanan järjestyksen itse sepittämillään opeilla. Sen keskeiset perustukset ovat pakanallisissa Sakramentti-riiteissä ja se myös kutsuu itseään johdonmukaisesti pakanallisella nimellä.

Etymologia eli se, mistä jokin sana on muodostunut, ei tietysti ole sama asia, kuin sanan merkitys tänä päivänä, mutta kiistaton tosiasia on, että sekä Sakramentti- että Kirkko-sanojen alkumerkitykset ovat syvästi pakanallisia ja demonisia. Ne ovat Raamatulle tuntemattomia sanoja ja käsitteitä, eikä niiden sisältö tänäkään päivänä ole irrallaan niiden pakanallisista alkumerkityksistä, vaan ne ovat yhä edelleenkin, itseasiassa hämmästyttävänkin suorassa, yhteydessä alkuperäänsä.

Vuosisadat ja -tuhannetkin ovat vierineet, mutta merkillisen uskollisesti noiden sanojen ja käsitteiden sisältö on pysynyt alkuperälleen uskollisena ja pakanallisena. Asia ei muutu sillä, että noita valjaita on - enemmän taikka vähemmän - vetämässä myös Jumalan Hengestä syntynyttä kansaa.

Ps. Väärinkäsitysten välttämiseksi todettakoon, että esitetyllä “sakramentti”-ja “kirkko”- käsitteiden tarkastelulla ei suinkaan tarkoiteta, että kaikki kirkkojen jäsenet olisivat kääntymättömiä, vanhurskauttamattomia ja uudestisyntymättömiä pakanoita. - Mutta sitä sillä kyllä tarkoitetaan, että mitä, jotka heistä ovat vanhurskautettuja, ei ole vanhurskautettu kirkon pakanallisilla sakramentti-mysteereillä, vaan tässä tarkastelussa viitatulla Jumalan tavalla. Samoin tarkoitetaan, että yhdelläkään uskovalla ei tulisi olla mitään osallisuutta noihin pimeyden hedelmättömiin tekoihin.

Raamatun ja viitattujen tunnustuskirjojen lisäksi keskeiset dokumenttiaineksen lähteet:

1) Oppikirja: “Johdatus Dogmatiikkaan”, Juha Pihkala, v.1992, s. 215 -218;

2) Puhekasetti: Joseph Shulamin puhe Karmel-kodilla v.1998;

3) Messiaaninen artikkeli: The full Restoration of Israel Part 1 osa Series (www. mim.net);

4) Suullinen tiedonanto kirkko (kirch) -sanan kelttiläisyydestä: Joseph Shulam 6/2001;

5) Tietosanakirja “Facta”, osa 7, s. 425; osa 8, s. 251; osa 4, s. 105 1,1052;

6) Kirkkojen tunnustukset, Seppo A. Teinonen, v. 1991;

7) Teologian sanakirja: Seppo A. Teinonen, v.1975/99, hakusana “sakramentti”;

8) Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 3, henkilö- ja asiahakemisto, palstat 728 1-7304;

9) Novum, osa 4, ss. 976,977 (erityisen ansiokas on tässä viitattu Aleksander Hislopin teos “Two Babylons”);

10) “Alkukristillinen aika”, Gunnar Westin, suom. laitos v. 1975;

11) “Vapaan kristillisyyden historia”: Gunnar Westin; suom. laitos v. 1975, niin, sivut 62, 85, 109, 110, 121, 161;

12) Kirkko Suomessa - teoksessa, Martti Simojoki, v. 1968;

13) “Kirkko kriisissä”, Osmo Tiililä, v. 1962.

yhteystiedot:

Pentti Heiska

Lehmäjoentie 5

61440 UNTAMALA

OTTEITA JA KOMMENTTEJA MESSIAANISESTA ARTIKKELISTA (Internetissä)

Artikkeli: “Eikö ole erikoista, että kolmen ja puolen vuoden Jeshuan ajallisen elämän seuraamisen jälkeen, kun Hän on astumaisillaan takaisin taivaaseen Oliivimäeltä, kaikki jäljellä olevat opetuslapset tulivat Hänen luokseen ja kysyivät tarkalleen saman kysymyksen. Tämä tuntuu lähes mahdottomalta, koska nämä jäljellejääneet yksitoista jatkuvasti riitelivät ja kyselivät ja toivat esiin omaa itseään. Kuitenkin heillä oli yksimielinen kysymys: “Mestari. tälläkö ajalla asetat ennalleen Israelin kuningaskunnan?” (Apt 1:6). Se heitä kiinnosti. Ei erillinen “Kirkko”-nimellä kulkevan yksikön perustaminen tai rakentaminen. Tuon, joka on pyrkinyt korvaamaan, mitätöimään ja usein tuhoamaan juutalaiset.

On vain yksi UT:n ekklesia (seurakunta), jota Paavali kutsui Israeliksi (Gal 6:16). Se on sama seurakunta, joka sai Tooran (lain) Siinailla (Apt 7:37-3 8). Ei ole olemassa erillistä yksikköä nimeltä Kirkko, jolla on erillinen sapatti ja erilliset pyhät juhlat. Espanjassa, Portugalissa ja useissa muissa kielissä ekklesia (joka tarkoittaa uloskutsuttuja), sisältää seurakunnan idean.

Englannin kielessä meillä on sana “church” (kirkko), joka on saanut alkunsa pakanallisesta, piirissä (kehässä) tapahtuvasta verirituaalista nimeltä “kirch” (vrt. saksan kielen sana “kirche”- kirkko, suom. lisäys), mikä antaa viitteitä siitä, että Jeshua rakentaisi jotakin “kirkkoa”, kun kaikki mitä Hän tekee on, että Hän rakentaa uudelleen “Mikran”, elikkä Tanachin (VT:n) seurakunnan ja täyttää sen voimalla.

Kun Septuaginta-käännös Tanachista tehtiin hebreasta kreikaksi n. 175 eKr., jokainen kääntäjä käänsi sanan “mikra” (koolle kutsuniinen, kokous) sanaksi “ekklesia”, ja se on juuri se, mitä Jeshua itsekin sanoo tulleensa rakentamaan (Mt 16:16-19). Vanhimmat UT:n käsikirjoitukset, jotka on tähän mennessä löydetty, on kirjoitettu arameaksi, ja ne vahvistavat sanan church-kirkko puuttumisen, käyttäen sen sijasta seurakuntaa, kokousta tarkoittavaa sanaa (engl. assembly)”.

Angus and Batya Wootten:

www. mim.net

Messianic Israel Ministries

The full Restoration of Israel Part 1 of a Series

Lisäys:

1) Joseph Shulanin mukaan (suullinen tiedonanto 6 / 2001) “kirkko” (kirch) on alkuperältään kelttiläinen sana.

2) Keltit, lat. Caeltae,todennäköisesti Etelä-Saksasta lähtöisin oleva indoeur. kansa, jonka asuma-alue ulottui 1000-luvulla eKr. Skotlannista vähään

Aasiaan ja Saksasta Pyreneitten niemimaalle ja Pohjois-Italiaan.

Kookkaiksi, vaaleatukkaisiksi ja siniharmaasilmäisiksi kuvatut k. olivat germaaneja korkeammalla sivistystasolla ja tunsivat ennen näitä raudan, mutta

huonosti järjestyneinä hävisivät taisteluissa näitä ja roomalaisia vastaan.

Nykyisin k:jä on vain Irlannissa, Skotlannissa, Walesissa ja Cormwallin niemimaalla sekä Bretagne’issa.

3) Kelttiläiset kielet, engl. celtic languages, indoeur. kielten läntisin ryhmä, jota ominaisuuksiltaan lähimpänä ovat itaaliset kielet. Vanhalla ajalla laajoilla alueilla puhutut k. ovat jättäneet jälkiä paikannimiin ja vaikuttaneet vars. englannin kielen kehitykseen, mutta nyk. niistä on jäljellä vain rippeitä..

Facta, osa 4, palstat 843-845, WSOY v. 1975

Kommentti:

Raamatun Pyhien Kirjoitusten mukaan Jeshua Messias ei rakenna kumpaakaan, ei Tanakiin (VT:n) seurakuntaa, eikä kirkkoa, vaan Hän on synnyttänyt Vanhan Liiton seurakunnan (qahal mikra) sijaan, itsensä uhraamisen ja ylösnousemuksensa perustuksella olevan Uuden Liiton seurakunnan, joka koostuu kaikista Jumalan Sanalla Pyhistä Hengestä uudestisyntyneistä ihmisistä, sekä lihan puolesta Juutalaisista, että lihan puolesta pakanoista (Hb 8:13; Ef 2:1-22; lPt 1:1-5).

Kun sekä ns. messiaaninen että kirkollinen teologia usein puhuvat ns. “korvausteologian” pohjalta, eli onko kirkko uusi Israel vai ei, on siitä todettava, että koko kysymyksen asettelu on hengellisesti väärä, eikä kumpikaan näkemys ole täsmällisesti ottaen Kirjoitusten mukainen, koska Pyhät Kirjoitukset eivät puhu “kirkosta” mitään, ja puhuessaan Israelista tässä asiayhteydessä, ne eivät puhu siitä tarkoittaen sillä kaikkia Aabrahamin luonnollisia, so. lihan mukaisia jälkeläisiä. Puhuessaan Israelista tässä merkityksessä, Kirjoitukset puhuvat “Jumalan Israelista”, tarkoittaen sillä niitä Aabrahamin jälkeläisiä, jotka usvat niin kuin Aabraham uskoi. Eivät kaikki, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, vaan vain lupauksen lapset luetaan siemeneksi ja ovat perillisiä (Rm 9:6-8; Gal 3:1-16; 4:28). Ilmaukset Jumalan seurakunta”, ja “Jumalan Israel” ovat Kirjoituksissa toistensa vastineita (lKr 10;32; Gal 6:15,16; Rm 2:28,29). Tämä Jumalan Israel, Jumalan seurakunta, on se “jalo öljypuu”, Messiaan ruumis, josta Kirjoitukset puhuvat (Rm 11:16-26). Uuden Liiton seurakunta eroaa Vanhan Liiton seurakutinasta mm. siinä, että siihen kuuluvat ovat uudestisyntyneet Messiaanylösnousemuksen kautta (1Pt 1:3)ja siihen kuuluvat juutalais-ja pakanauskovat on Messiaan uhrin perustuksella tehty yhdeksi Messiaan ruumiiksi, yhdeksi Jumalan kansaksi (Ef 2:1-22; 1Pt 2:9,10). UL:n srk on VL:n srk:n jatke, mutta myös sen sijaan tullut “uusi” Jumalan kansa; se on se “kaikki Israel”, joka on kerran pelastuva ja saava ikuisen perinnön. Pelastuva seurakunta koostuu siis Vanhan ja Uuden Liiton pyhistä sekä päivien lopulla palaavasta ja pelastuvasta juutalaiskansan jäännöksestä (Rm 11:23-27; Sak 12:10-13:9). “Kaikki Israel” eivät ole kaikki Aabrahamin luonnolliset jälkeläiset, koska heistä pelastuu vain jäännös (ks 10:17-22; Gal

4:2 1-3 1).

(artikkelin otteiden käännös: Reijo Anttila; otsikointi, lisäykset, kommentointi ja konekirjoitus: Pentti Heiska)