|
Herra Jeesus Kristus
Raamattu opettaa Jeesuksen olevan Jumala.
Jumala on yksi
Jumalan ykseyden tarkastelua Raamatun opetuksen valossa.
Jhwh on Isän ja Pojan nimi
Raamatussa on nimi JHWH,
joka esiintyy Raamatussa n. 5521 kertaa. Nimitystä Jhwh
Raamattu käyttää sekä Isästä että Pojasta.
Vesikaste Raamatun opetuksen
valossa
Raamattu opettaa, että on yksi usko ja yksi kaste.
Vesikaste upottamalla
Raamatullinen vesikaste kuvasarjana sekä opetuksen kera.
Johtajuus Jumalan
seurakunnassa
Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta
laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi,
paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä
on itselleen ansainnut.
Seurakunta vai kirkko
Joka pelastuu Jeesuksen kautta, niin hän saa
käydä sisälle Jumalan Hengen vaikutuspiiriin, mutta hän saa
myöskin käydä ulos tämän maailman hengestä ja sen
vaikutuksesta. Ja silloin hän on löytävä Hyvän Paimenen
laitumen, jossa kasvaa rakkauden, ilon, rauhan,
pitkämielisyyden, ystävällisyyden, hyvyyden, uskollisuuden,
sävyisyyden ja itsensähillitsemisen hedelmä, jonka Jumala
kasvattaa ja vaikuttaa sanansa ja Henkensä kautta Jumalan
lasten sydämissä.
Raamattu ja katekismus
Raamatun ja katekismuksen oppien vertailua.
Ekumenian hapate
Paavin kiertokirje v.1995 paljastaa ekumenian
pimeyden teoksi.
Kaikessa me osoittaudumme
Jumalan palvelijoiksi
Paavalin toisen korinttolaiskirjeen kuudennen luvun sanoma
on tavattoman rikas ja syvällinen jokaiselle Jumalan
palvelijalle, siksi pureuden sen alkujuuriin asti. Tämän
luvun sanoma on sinua varten, joka olet Jeesuksen
opetuslapsi, lähde siis mukaan tutustumaan sen rikkaaseen
sanomaan.
Farisealaisuus
Tutkimme Raamatun
avulla miten fariseukset toimivat ja mitä Jeesus heistä
opetti sekä millaisia ominaisuuksia fariseuksilla on
Torinon käärinliina
Torinon
käärinliinasta on monenlaisia mielipiteitä sekä tutkimuksia, jotkut
sanovat sen olevan aito ja toiset sanovat sen olevan huijausta. Tosiasia
on että Torinon
käärinliina ei esitä Raamatun Herraa Jeesusta, sillä Raamatusta löytyy
todisteet, jotka kumoavat teorian, että Jeesuksen kasvoista olisi jäänyt
kuvaus Torinon käärinliinaan.
Juudaksen evankeliumi
Juudaksen evankeliumi on
gnostilainen, ei Raamatullinen evankeliumi, eikä Juudaksen
evankeliumi edusta Raamatun totuutta, vaan gnostilaista
valhe-evankeliumia, jonka tarkoituksena on eksyttää ihmisiä
pois totuudesta.
JDS oppi
JDS-oppi opettaa, että Jumala huusi
taivaassa: Se on täytetty, kun Jeesus oli helvetissä
Saatanan pahan luonnon valtaamana. JDS-oppi siirtää
pelastuksen ja lunastuksen ristiltä helvettiin. Todella raju
harhaoppi tämä JDS-oppi
Kingdom-Dominion harhaoppi
Amerikan
mantereella vaikuttaa harhaoppi nimeltä Kingdom-Dominion (restoration
theology), joka on myös rantautumassa ja rantautunut Suomen
Siioniin. Tämän opin keskeisin harha on siinä, että se
opettaa koko maailman tulevan kuuliaisiksi Jumalalle, että
Jeesus voisi tulla maan päälle. Kingdom-Dominion harhaopin
pääharha poikii ison liudan muita harhoja. Kingdom-Dominion
harhaoppi on moninainen oppirypäs, jossa on monenlaisia eri
variaatioita.
Universalismin harhaoppi
Jeesus puhui
paljon lopun ajan eksytyksistä ja lopun ajan vääristä profeetoista. Tässä
kirjoituksessa käsittelen harhaoppia nimeltä universalismi, joka opettaa
harhaoppia että lopulta kaikki ihmiset pelastuvat. Universalismi opettaa, että
kadotus ei ole ikuinen, vaan määräaikainen ja lopulta Jumala pelastaa
kaikki, myös ne jotka ovat "kärsineet" määräajan kadotuksessa.
Iankaikkinen kadotus
Olemme ajassa, joka on lähellä Herran
Jeesuksen tulemusta. Herran Jeesuksen tulemuksen läheisyys saa aikaan myös
luopumusta totuudesta sekä saatanan kavalia ansoja sekä eksytyksiä. Eräs
tällainen eksytys on harhaoppi, joka opettaa että kadotus ei ole
iankaikkinen, sillä ihmisen olemassaolo päättyy kun hän kuolee. Tämä
opetus on kuitenkin epäraamatullinen ja vastoin Jumalan sanan opetusta,
sillä Raamatun sanan selkeä opetus on, että kadotus on iankaikkinen.
Jeesus ei ole Isä
Elämme ajassa joka on
lähellä Herran Jeesuksen tulemusta. Herran Jeesuksen sanojen
mukaan harhaopit ja eksytykset lisääntyvät juuri ennen Hänen
tulemustaan. Vanhat ja uudet harhaopit jylläävät kaikella
valheen voimalla tänä päivänä. Tässä kirjoituksessa
käsittelen harhaoppia, joka opettaa Jeesuksen olevan Isä
Jumala. Tämä aihe on todella tärkeä, koska Jeesus on isä
harhaopissa piilee suuri vaara harhautua pois uskosta. Tästä
opista on monenlaisia variaatioita mm. Jeesus yksin
harhaoppi jne. Raamatun opetus on kristallinkirkas ettei
Jeesus ole Isä.
Raamatun pilkkaajat
Monet ihmiset pilkkaavat ja parjaavat
Raamattuun uskovia ihmisiä. Eräs yleinen tapa pilkata on sellainen missä
sekoitetaan vanhan liiton käskyt Uuteen Liittoon. Tässä
kirjoituksessa tuon esille kuinka ivaajien ja pilkkaajien esittämät asiat
ovat usein vääristeltyjä, otettu irti asiayhteydestä tai vanhan liiton
järjestys on sekoitettu Uuteen Liittoon.
Äiti Amma
Tämän
kirjoituksen tarkoitus on tutkia ilmiötä nimeltään äiti Amma Raamatun sanan
valossa. Kirjoitukseni tarkoitus on tuoda esille Raamatun sanan kautta se
miten Raamattu suhtautuu tähän ilmiöön. Raamatun opetuksen pohjalta käy
selkeästi ilmi se mikä on tämän kyseisen ilmiön taustalla. Maailmassa on
paljon ilmiöitä, jotka ovat pukeutuneet hyväntekijän asuun
palvellessaan pahan voimia. Tämä kirjoitus kertoo ja
paljastaa Amma-liikkeen taustoja, jotka eivät edusta hyvää,
vaan äärimmäistä pahaa.
Essealaisten evankeliumi
Raamattu sanoo että, lopun aikana Jeesuksen
tulemuksen lähestyessä lisääntyvät kaikenlaiset eksyttäjät ja eksytykset.
Tämän tähden myös koko ajan lopun ajan ihmiskunnassa nousee esiin koko
ajan "sensaatioita" valheellisia ja vääriä "evankeliumeja", jotka ovat
olleet erilaisten harhaoppisten lahkojen vääristettyjä "evankeliumin"
tekstejä. Niiden alkuperäinen tarkoitus on ollut mustamaalata ja vääristää
Raamatun sanomaa, mutta nykyään jotkut ihmiset luulevat niiden edustavan
alkuperäistä Raamatun uskoa, vaikka ne ovat harhaoppia ja eksytystä.
Essealaisten rauhanevankeliumi edustaa harhaoppista ja vääristeltyä
evankeliumia, ei Raamatun totuutta.
Wiccalaisuus
Wiccalaisuus julistaa demonien
"evankeliumia", jossa kehotetaan rakastamaan lähimmäistään
niin kuin
itseään; ja missä ei saa asettaa
ketään toisen yläpuolelle, vaan kaikki ovat tasa-arvoisia
riippumatta mihin itse kukin uskoo. Keneltäkään ei saa
kieltää oikeutta ja vapautta harjoittamasta omaa uskoaan.
Edellä olevat asiat ovat ihan oikeita ja hienoja asioita.
Mutta asian tekee syntiseksi ja vääräksi se, että lopun ajan
noituuden vallassa maailma kieltää uskon Jeesuksen
Kristukseen ja kaikin tavoin lyö korville Raamatun totuutta
ja vanhurskautta. Lopun ajan noituus koittaa murentaa pala
palalta kaikkea totuutta ja muuttaa sen laittomuudeksi.
Lopun ajan noituuden vallassa olevat ihmiset sanovat
Jeesuksen opetuslapsille, että älä tuomitse ettei sinua
tuomittaisi, eli he hyväksyvät kaiken ja jokainen voi itse
päättää mikä on totta ja oikeaa hänelle. Totuus on kuitenkin
se, että Jumala on se joka määrittelee Raamatussa mikä on
totta ja mikä valhetta. Jeesus Kristus sanoi lopun ajan
ihmiskunnan aloittavan vainon Jeesuksen opetuslapsia kohtaan
Hänen (Jeesus) nimensä tähden. Ilmestyskirja kertoo, että
saatanan "demoniarmeija" yllyttää lopun ajalla ihmiskunnan
niitä vastaan, jotka pitävät kiinni Jeesuksen käskyistä
(Raamatun totuus ja rakkaus).
Vapaamuurarit ja petos
Tässä kirjoituksessa aion tuoda
esille entisten vapaamuurareiden käsityksiä siitä mitä he
ovat ja mitä he edustavat. Itse on ole koskaan ollut
vapaamuurari, mutta sivullani olevat tietolähteet ovat
luotettavia, koska todistus tulee entisiltä
vapaamuurareilta. Asetan suuren painoarvon sille, että
todistuksen antajina on uskoon tulleita uudestisyntyneitä
uskovaisia, siksi saamme hyvin totuudenmukaisen kuvan ja
käsityksen siitä mitä vapaamuurarius on.
Natsien okkultismi
Tämä kirjoitus käsittelee
natsien okkultistisia juuria ja taustoja.
Koraani ja Raamattu
Koraanin ja Raamatun opetukset
ovat täysin erilaisia. Kun tutkimme tarkasti koraanin ja
Raamatun opetuksia, niin huomaamme koraanin opettavan
väkivaltaa ja ihmisten alistamista, mutta Raamattu opettaa
rakastamaan lähimmäisiään sekä jopa niitä, jotka vihaavat
meitä ja antamaan heille anteeksi heidän pahat tekonsa. Aion
tässä kirjoituksessa verrata koraanin ja Raamatun opetuksia
keskenään, josta käy ilmi todella selkeästi näiden kahden
kirjan välinen suuri ja sovittamaton erilaisuus. Koko
kirjoituksen voit lukea klikkaamalla alla olevia lukuja.
Hamasin poika
Mosab Hassan Yousef on Hamasin erään johtohenkilön
sheikki Hassan Yousefin poika. Mosab Hassan Yousef oli Hamas järjestön
toiminnassa mukana. Mosab Hassan Yousef teki henkilökohtaisen uskon ratkaisun
vuonna 2000, jolloin hän alkoi uskomaan Herraan Jeesukseen. Mosab Hassan Yousef
on kertonut Hamasin tavoitteista ja siitä mitä Islamin usko edustaa. Tuon tässä
kirjoituksessa esille Mosab Hassan Yousefin näkemyksiä Hamasista ja Islamista
sekä Raamatun Jumalasta. Käsittelen myös Islamia ja Koraania ja sen sanomaa.
Nokia Missio tarkastelussa
Nokia Missio on luterilaisen
kirkon sisältä syntynyt karismaattinen herätysliike, joka
opettaa että sen tärkein tehtävä ja päämäärä on saattaa
ihmiset tuntemaan Jeesus. Nokia Missionissa puhutaan
Jeesuksesta ja opitaan myös varmasti tuntemaan Herraa
Jeesusta. Nokia Mission suurin ongelma on totuuden ja
valheen sekoittaminen, jota liike tekee kutsumalla
puhujavieraita, jotka ovat eksyttäjiä, samoin Nokia Mission
oma opetus on myös joissakin paikoin totuuden ja valheen
sekoittamista. Aion ottaa esille tässä kirjoituksessa
muutamia asioita, joista käy ilmi kuinka Nokia Missio
sekoittaa totuutta ja valhetta. Toivon että koettelet
kirjoitukseni ja siinä käsiteltävät asiat Jumalan sanan
valossa, sillä tämä asia on erityisen tärkeä. Erikoisesti
toivon, että sinä joka olet sisällä Nokia Missio toiminnassa
lukisit tämän kirjoituksen ajatuksella, rukoillen ja
koetellen sen Jumalan sanan valossa. Tämä kirjoitus ei ole
panettelu tai mustamaalaamistarkoituksessa tehty, vaan tämä
kirjoitus on tehty aitoa huolta ja tuskaa tuntien Jumalan
seurakunnan tilasta ja siitä mitä kaikkea Nokia Missio
edustaa.
Kuolleiden puolesta kaste
Aihe on ihmeellinen, mutta käsittelen sitä siksi, koska on
olemassa ihmisiä, jotka opettavat, jotta voimme käydä
kasteella kuolleiden ihmisten puolesta. Totuushan on, jotta
tämä ei pidä paikkaansa, jokainen käy kasteella
henkilökohtaisesti. Toisen puolesta ei voi käydä kasteella.
Kasvaminen totuudessa
noudattaen rakkaudessa
Uskovan ihmisen kutsumus suhteessa uskon sisareen ja veljeen
on, jotta hän rakastaa kaikessa nöyryydessä ja
hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä uskon sisartaan ja
veljeään.
Opetusta tempauksesta
Tempauksen ajankohdasta on monenlaista opetusta.
Minäkin olen sitä tutkinut Raamattua apuna käyttäen. En
pakota ketään uskomaan samalla tavalla, mutta tuon tässä
kirjoituksessa esille ne Raamatun kohdat, joihin uskoni
perustan tässä asiassa.
Profetiat toteutuvat!
Raamatussa
on paljon toteutuneita profetioita, jotka todistavat Jumalan
olemassaolosta sekä siitä, että Hän toimii ja toteuttaa
suunnitelmansa tässä maailmassa. Tässä on esillä muutamia
mielenkiintoisia toteutuneita profetioita.
Pyhän Hengen sinetti ja
Hengellä täyttyminen
Pyhän Hengen kasteessa uskova saa Pyhän Hengen
sinetin sisimpäänsä asumaan. Pyhällä Hengellä täyttyminen
voi taas tapahtua monta kertaa.
Benny Hinn
Benny Hinn tunnetaan miehenä, jonka opetukset ja toiminta
jakaa kristillisiä piirejä. Hinn leimataan vääräksi
profeetaksi joittenkin mielestä, toisille hän Jumalan
voitelema ihmemies. Jotta saamme selvän siitä mikä Benny
oikein on miehiään, niin meidän tutustuttava mieheen nimeltä
Benny Hinn. Mistä Benny Hinn on saanut voitelun, joka
hänellä on?
Leonardo Da Vinci ja maailmanloppu
Sabrina Sforza
Galitzia on työskennellyt Los Angelesissa Kalifornian
yliopistossa Da Vincin tutkijana, nykyisin hän työskentelee
tutkijana Vatikaanin arkistossa. Sabrina sanoi, että
Leonardo Da Vincin Viimeinen ehtoollinen maalaus sisältää
matemaattisen ja astrologisen salakoodin ja arvoituksen,
jonka hän on ratkaissut. Sabrinan mukaan Da Vincin salakoodi
kertoo, että Leonardo ennusti maailmanlopun alkavan
maailmanlaajuisena tulvana maaliskuun 21 päivä 4006, ja
tulva päättyy 1. marraskuuta 4006. Sabrina kertoi, että
Leonardo Da Vincin mukaan maailmanloppu olisi ihmiskunnan
uusi alku. Jos Leonardo Da Vinci on laittanut salakoodin
maalaukseensa ja on ennustanut maailmanlopun alkavan 21.
maaliskuuta 4006, niin hän on täydellisesti erehtynyt
ennustamisessaan.
Jeesuksen kuolinvuosi (kirj. Raimo Hynynen)
Selvityksessä kuvatun
matemaattisen yhtälömallin ja muitten asioitten ja
tapahtumien perusteella todennäköisyyslaskentaa käyttäen
voidaan todeta, että Jeesus on ristiinnaulittu keskiviikkona
nisankuun 14. päivä vuonna 30.
|
Herra Jeesus on Messias
Tälle sivulle olen koonnut vanhan testamentin Messias
profetioita, jotka ovat toteutuneet uuden testamentin
puolella ja ne kertovat Herrasta Jeesuksesta ja todistavat
Herran Jeesuksen olevan Messias.
Ehtoollinen
Herran ateria
Jehovan todistajien opetus
Raamatun valossa
Olen tutkinut vuosia Jehovan todistajien
oppia sekä käynyt lukuisia keskusteluja heidän kanssaan.
Olen koonnut koosteen ratkaisevista Jehovan todistajien opin
kappaleista, jotka todistavat ettei Jehovan todistajien oppi
ole Raamatun oppi. Tämä on tarkoitettu luettavaksi Jehovan
todistajille sekä niille, jotka haluavat evankelioida
Jehovan todistajia, jotta he pelastuisivat.
Nainen ja
seurakunnan johtajuus
Jumalan säätämä järjestys luo
turvallisuutta, mutta Hänen asetuksiensa rikkominen
vaurioittaa seurakuntaa sekä meitä itseämme. Älkäämme
riidelkö Jumalan sanasta, vaan tehkäämme sen mukaan mitä
Raamattu opettaa. Rakastakaamme toisiamme sisaret ja veljet
Jeesuksen Kristuksen rakkaudella.
Jumalallinen järjestys
Jumalan sanan tutkiminen on tarkkaa
työtä, joka vie meiltä paljon aikaa,
mutta korvaa siihen käytetyn ajan meille satakertaisesti
takaisin. Jumalan sanan opetus on kuin ”kultajyvä”, kun
löydät tällaisen kultajyvän niin näet, että se on arvokas,
mutta et kuitenkaan tiedä sen todellista painoa etkä arvoa.
Sen tähden meidän ei tule heti kuuluttaa sen painoa tässä
maailmassa. Meidän tulee viedä tämä kultajyvä kammioomme ja
tarkasti punnita sen paino eli sen arvo. Sitten kun olemme
tarkasti punninneet jokaisen kilon ja
gramman, niin sen jälkeen meidän on kerrottava sen
todellinen arvo tässä maailmassa. Kun Jumalan Sana on
tarkasti punnittu, niin se säilyttää arvonsa eikä käy
suolattomaksi tässä maailmassa. Vain todellinen Jumalan sana
ja opetus saa aikaan elämää tässä maailmassa. Väärä ja
valheellinen jumalan sana eksyttää ihmisiä
epäjumalanpalvelukseen, sen tähden meidän on lähestyttävä
suurella kunnioituksella Jumalan sanaa.
Vainon siemenet
Elämme ajassa, jossa tarvitaan
todellista Jumalan rakkautta, joka pitää kiinni totuudesta,
eikä anna valheelle sijaa. Olemme ajassa, jossa Jumala
seuloo seurakuntaansa. Rukoillaan Herran Jeesuksen
opetuslapsina, että Jumalan armosta pysymme kestävinä
totuuden rakkaudessa ja pidämme kiinni Jumalan sanan
totuudesta, vaikka valheen vankkurit lyövät meitä vastaan
kaikella valheen voimalla.
Milloin Jeesus Kristus syntyi?
Tämän kirjoituksen tarkoituksena on selvittää mihin vuoden aikaan Jeesus Kristus
syntyi. En ota kantaa siihen minä vuonna ja minä viikonpäivänä Hän syntyi, vaan
siihen mihin vuoden aikaan se tapahtui. Tarkkaa aikaa emme tiedä milloin Jeesus
syntyi. Mutta Raamatun mukaan se tapahtui syys- lokakuun aikana (lehtimajanjuhlan
aikaan).
Betlehemin tähti
Betlehemin tähden sanoma oli ja
on, että maailmaan syntyi Pelastaja, Messias ja Herra, joka
tuo iankaikkisen pelastuksen niille, jotka uskovat Herraan
Jeesukseen. Raamatun painopiste, ei ole "seimen lapsessa",
vaan siinä, että maailman syntyi Pelastaja, Messias ja
Herra. Miten sinä suhtaudut Herraan Jeesukseen, onko Hän
sinulle pieni joulun lapsi "seimessä" vai syntiesi sovittaja
ja sinun Pelastajasi? Jos sinä tunnustat syntisi Jumalalle
ja uskot sydämessäsi, että Jeesus on Herra, niin Hän antaa
sinulle syntisi anteeksi sekä iankaikkisen elämän.
Maria Magdaleena
Maria Magdaleenasta on kehitelty
aikojen kuluessa monta legendaa ja myyttiä, jotka eivät ole
totta. Tässä kirjoituksessa otan esille muutamia legedoja,
jotka osoittautuvat valheiksi Raamatun todistuksen
perusteella.
Antisemitismi
Antisemitistisen vainon syy ei ole juutalaisissa ja siinä mitä he tekevät,
sillä pimeyden ruhtinas (saatana) on antisemitismin takana, joka saa
ihmiset vihaamaan juutalaisia ja Israelin kansaa. Antisemitismi on väärin,
eikä kukaan saisi kannattaa sitä millään tavoin. Jumalan sanassa (Tanakh)
on ratkaisu sille kuinka antisemitismi voidaan pyyhkiä pois ihmisen
sydämestä ja millä tavalla ihminen tulee siihen päätökseen, että hän
haluaa siunata Israelin kansaa.
Seitsemäs päivä
Vanhan
Liiton pappeusjärjestelmä ja uhrieläinjärjestelmä on
varjokuvaa, joka on poistettu ja muutamat muut säädökset,
jotka oli annettu Israelin kansalle. Jeesus ei tullut
kumoamaan lakia, vaan Hän tuli täyttämään sen. Jeesus ei
kumonnut kymmenen käskyn laista yhtäkään käskyä.
Älä tee Jumalan kuvaa
Raamatussa Toisessa käskyssä on
opetus, jossa kielletään että Jumalan ja epäjumalankuvia ei
saa tehdä, eikä palvoa niitä. Toinen Käsky kuuluu Kymmeneen
Käskyyn, joka on laki, jota Herra Jeesus Messias ei
kumonnut. Aion tässä kirjoituksessa tuoda esille sen kuinka
Raamattu opettaa tästä asiasta ja mistä on tullut
kristikuntaan vääristymä Jumalankuvan tekemisestä. Toivon,
että tutkit ja koettelet tämän kirjoituksen Jumalan sanan
todistuksen valossa. En pakota ketään uskomaan samalla
tavalla kuin minä uskon tässä kohden, mutta tuon esille sen
kuinka minä ymmärrän mitä Raamattu opettaa tästä aiheesta.
Iankaikkinen pelastus
Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen
elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole
elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä
Upotuskaste vai valelukaste?
Onko sillä väliä suoritetaanko kaste upottamalla vai
valelemalla? On sillä väliä, koska vesikaste kuvaa Pyhän
Hengen työtä ihmisessä. Pyhän Hengen tehtävä on tuoda
kuolema ihmisen lihalle ja haudata vanha ihminen sekä antaa
voima elää uudessa elämässä Pyhän Hengen kautta.
Uusi käännös 1992
Vuonna 1992 valmistui uusi Raamatun käännös, josta on
kiistelty paljon, nimenomaan sen Raamatullisuudesta. Onko
käännös käännetty uskollisesti alkuteksteille?
Raamatun
"ristiriitoja"
Monet ovat nähneet paljon vaivaa etsiessään
”ristiriitoja” Raamatusta. Mutta kun tarkastelemme näitä
ihmisten esittämiä ristiriitoja, niin ne johtuvat usein
siitä, että ei tunneta Raamatun alkukieltä eikä sen aikaista
kulttuuria eikä käsitteitä. Kun tutkimme Raamatussa
esiintyviä ”ristiriitoja”, niin huomaamme, että ristiriita
on ihmisen väärässä tulkinnassa sekä käännösten virheissä ei
Raamatussa eli Jumalan sanassa.
Elokuva Passion
of the Christ
Olen itse katsonut katolisen Mel Gibsonin passion of
Christ elokuvan, joka oli kyllä surkea elokuvana sekä
sisälsi paljon Raamatulle vieraita aineksia. Elokuvassa
näkyy katolisen ilmestysuskon sekä perinteen mukainen
kädenjälki. Elokuva keskittyi vain ruoskimiseen sekä
ristiinnaulitsemiseen, mutta ei sisältänyt armon
evankeliumia eikä pelastussanomaa. Mel Gibson itse myönsi
käyttäneensä elokuvassa Anne Catherine Emmerichin näkyjä,
joka oli katolinen stigmaatikko sekä katolinen nunna, joka
sai joka vuosi Jeesuksen verijäljet kehoonsa. Gibson uskoo,
että tämän nunnan näyt ovat Jumalasta, mutta Raamatun oma
todistus todistaa Anne Catherine Emmerichin näyt
epäraamatullisiksi.
Uuden Testamentin Kaanon
Miten ja
millä tavalla Uuden Testamentin kaanonin syntyminen
tapahtui? Siitä on monenlaista opetusta ja käsitystä.
Kirjoitukseeni olen etsinyt mielestäni keskeisimmät asiat,
joista käy ilmi kaanonin syntyminen. Kaanon syntymisen
historia on varsin mielenkiintoinen tutkimusmatka, joten
tervetuloa tutustumaan tähän mielenkiintoiseen aiheeseen.
Geenitutkimuksen harha-askelia
Nykyään on
yleistynyt geenien tutkiminen, jossa on varmasti myös
paljolti hyvää ja oikeaa tutkimusta mukana. Tässä
kirjoituksessa otan kuitenkin esille geenitutkimuksen
muutaman harha-askeleen. Käsittelen muutamaa ns. geeniä,
joiden väitetään olevan olemassa, vaikka itse asiassa niitä
ei ole olemassa. Näiden väärien väitteiden tukemana
ihmiskunta antaa itselleen luvan tehdä ja harjoittaa syntiä.
Raamattu ja lopunajan katastrofit
Raamattu
kertoo, että ihmiskunta on suurten katastrofien vaivaamana
lopun aikana. Ihmiskunnan viimeisinä päivinä tulee
tapahtumaan suuria maanjäristyksiä, sotia, nälänhätää,
tautiepidemioiden lisääntymistä, asteroidin maahan
iskeytyminen, suuri moraalinen rappio, ilmaston muutos ja
jne. Tiedän sen, että ihmiskunnan enemmistö ei usko Raamatun
olevan Jumalan sanaa, mutta esimerkiksi tässä kirjoituksessa
esiin tulevat tosiasiat osoittavat selkeästi, että Raamattu
on Jumalan sanan ilmoitus ihmiskunnalle. Siksi sinun
kannattaa lukea tämä kirjoitus ja miettiä mitä teet elämäsi
suhteen kun on kysymys sinun iankaikkisuudestasi.
Miksi ympärileikkaus?
Vanha testamentin mukaan (1 Moos 17:12),
vastasyntyneiden poikavauvojen ympärileikkaus piti suorittaa
kahdeksantena päivänä syntymän jälkeen. Miksi juuri
kahdeksas päivä? Vuonna 1935 professori H. Dam kertoi, että
"vitamiini K" on tekijä ravinnossa, joka auttoi estämään
verenvuotoa kananpojilla. Nykyisin me tiedämme, että
vitamiini K vaikuttaa veren hyytymää maksassa. Jos K
vitamiinia on liian vähän, niin verenhyytyminen vähenee ja
voi tapahtua sisäistä verenvuotoa. Vastasyntyneen
poikavauvan elimistö alkaa tuottamaan K vitamiinia 5-7 päivä
syntymästä. Ja kahdeksantena päivänä verenhyytymisprosentti
nousee yli 100 prosentin normaalista määrästä. Ainoa päivä
kun vastasyntyneen poikavauvan verenhyytymisprosentti on
näin korkealla, on kahdeksas päivä. Näin ollen myös paras
päivä ympärileikkaamisen suorittamiseen on kahdeksas päivä.
Joulun historia
Tässä
kirjoituksessa käyn läpi kristillisen joulun historiaa sekä
joulupukin historiaa.
Turvapaikka
Raamattu opettaa, että Jumala on
valmistanut sinulle turvapaikan Herran Jeesuksen valmistavan
pelastustien kautta. Kun ja jos sinä tunnustat syntisi
Jumalalle ja uskot Herran Jeesuksen olevan Herra, Messias ja
Pelastaja, niin Hän antaa sinulle syntisi anteeksi ja
iankaikkisen elämän. Sen jälkeen sinä tiedät ketä uskoa ja
mihin voit luottaa, sillä silloin sinun elämääsi kannattelee
ja johdattaa Kaikkivaltias Jumala, joka rakastaa sinua
iankaikkisella rakkaudella.
Jälleensyntyminen totta vai tarua?
Jälleensyntymisestä on monenlaista opetusta sekä tulkintaa.
Itse en usko jälleensyntymisoppiin, jonka opetus on pahassa
ristiriidassa selkeiden tosiasioiden kanssa, joita otan
esille tässä kirjoituksessa
Kamelinkarvapuku
Raamatussa
on selvän sanan opetuksen lisäksi myös vertauskuvia ja
symboliikka. Johannes Kastajan vaate, eli kamelinkarvapuku
pitää sisällään myös symbolisen vertauskuvan.
Usko ilman tekoja on kuollut
Jaakob
sanoi ettei usko ilman tekoja pelastaa. Jaakob tarkoitti
sillä sitä että uskon seurauksena ovat uskon teot, joita
Jumala vaikuttaa uskovassa Pyhän Hengen kautta. Jaakob ei
siis tarkoita lain tekoja pelastukseen.
1 Kor 14 oppimaton
Ensimmäisen korinttolaiskirjeen 14 luvun ja jakeiden 23 ja
24 opetuksesta osattomasta jotkut opettavat ongelmallisesti
ja väärin. Olen törmännyt sellaiseen opetukseen, jossa
opetetaan, että 1 Kor 14 luvun jakeiden 23 ja 24
"opetuksesta osaton" on uskova, joka ei kuitenkaan kuulu
todelliseen seurakuntaan. Tässä opetuksessa aion käsitellä 1
Kor 14 luvun opetusta alkukielen valossa, että saamme
ymmärrystä siihen kuka on "opetuksesta osaton".
Jediakatemia
Monet nuoret, jotka ihailevat
elokuvatähtiä ja elokuvia, voivat hyvinkin innostua
Jediakatemian kaltaisesta järjestöstä, jonka toiminta pyörii
Tähtien Sota elokuvien ympärillä. Todellisuudessa
Jediakatemia ei toimi vain pelkästään Tähtien Sota elokuvan
ympärillä, vaan samalla levittää henkisiä opetuksiaan.
Nimenomaan juuri tästä syystä olen kirjoittanut tämän
kirjoituksen, että monet nuoret ja vanhemmat osaisivat varoa
tämänkaltaisia järjestöjä. Toisaalta nykyään monet tämän
maailman ihmisistä uskovat itämaiseen henkisyyteen sekä
kaikenlaisiin henkisiin eksytyksiin eivätkä he näe
tämänkaltaisissa ilmiöissä mitään pahaa. On kuitenkin
olemassa vielä ihmisiä, jotka uskovat Raamatun alkuperäistä
sanomaa sekä ihmisiä, jotka eivät halua lastensa joutua
erilaisten kulttien kynsiin. Olkoon tämä kirjoitus heille
varoituksena, joka paljastaa sen mitä on Jediakatemian
henkisyyden takana. Samalla tämä kirjoitus voi olla
herätyshuuto jollekin ihmiselle etsimään alkuperäistä ja
aitoa totuutta, joka löytyy Raamatusta (Jumalan sana).
Spiritismi pahuuden lähde
Spiritismi on nykyään yhä
suositumpaa ja monet etsivät siitä jännitystä ja kokemuksia
elämäänsä. Toiset etsivät spiritismin kautta yhteyttä
tuonpuoleiseen, kuolleisiin tai luulevat henkioppaiden
johdattavan heitä spiritismin kautta. Spiritismi on pahuuden
lähde, joka eksyttää ja saastuttaa pahuuden henkivaltojen
kautta ihmisten sydämiä.
Foorumipersoonat
Tässä kirjoituksessa käyn läpi
ihmistyyppejä, joita olen huomannut olevan erilaisilla
foorumeilla. Olen seuraillut erilaisia persoonia, jotka ovat
kirjoitelleet erilaisille keskustelufoorumeille. Persoonat
ovat sekoitusta monista eri ihmisistä, joita olen tavannut
suomenkielisillä ja englanninkielisillä
keskustelufoorumeilla noin kymmenen vuoden ajalta. Suurin
osa huomioista on tehty kristillisillä foorumeilla.
Persoonien sukupuolet eivät ole sidottuja nimeen tai
sukupuoleen, vaan niissä on miehiä ja naisia sekaisin.
Koitin keksiä sellaisia rimmaavia nimiä kuten Teija Touhuaja
jne. Persoonat eivät siis ole sidottuja yhteen ja samaan
sukupuoleen, vaan sopivat molempiin sukupuoliin. Persoonilla
ei ole mitään yhteyttä niihin liittyviin miesten ja naisten
etunimiin, vaan ne ovat keksittyjä nimiä, eivätkä ole
kohdistettu henkilökohtaisesti kenellekään.
|