Äiti Amma ja jumaluus
Tämän
kirjoituksen tarkoitus on tutkia ilmiötä nimeltään äiti Amma Raamatun sanan
valossa. Kirjoitukseni tarkoitus on tuoda esille Raamatun sanan kautta se
miten Raamattu suhtautuu tähän ilmiöön. Raamatun opetuksen pohjalta käy
selkeästi ilmi se mikä on tämän kyseisen ilmiön taustalla. Maailmassa on
paljon ilmiöitä, jotka ovat pukeutuneet hyväntekijän asuun palvellessaan pahan
voimia. Tämä kirjoitus kertoo ja paljastaa Amma-liikkeen taustoja, jotka eivät
edusta hyvää, vaan äärimmäistä pahaa. Terveen maalaisjärjen kautta pystytään
myös tunnistamaan amma-liikkeen epäraittius, kun sitä vain suostuu tutkimaan
rehellisesti pintaa syvemmältä.
Elokuvaohjaaja ja joogaopettaja Taavi Kassila oli 90-luvun alussa voimakas
vaikuttaja Helsingin henkisessä keskuksessa. Kassila teki Intiassa
televisiodokumentin äiti Ammasta, jonka jälkeen Amma tuli suomalaisten
tietoisuuteen.
Amman menestyksen avaimet
Me elämme nykyään ajassa, joka
korostaa suvaitsevaisuutta, erilaisuuden hyväksymistä sekä lähimmäisen
rakastamista. Amma puhuu paljon maailmanrauhasta ja lähimmäisenrakkaudesta
sekä hänen järjestönsä tekee paljon laaja-alaista hyväntekeväisyystyötä. Amma
puhuu juuri niistä asioita, jotka ovat tämän ajan ihmisille tärkeitä, siksi
Ammalaisuus menestyy niin hyvin.
Ammalainen liike korostaa sitä, että ammalaisuudessa ihminen voi olla hindu,
muslimi, kristitty tai vapaa-ajattelija. Ajatuksen taustalla on opetus, että
kaikki uskonnot ja uskomukset ovat monia eri teitä yhden ja saman jumaluuden
luokse.
Äiti Amman opetus vetoaa erikoisesti sellaisiin ihmisiin, jotka ovat
sisimmässään rikki ja kaipaavat fyysistä kosketusta ja halausta. Äiti Amman
halausjonossa on ollut useita miljoonia ihmisiä. Ihmiset kokevat äiti Amman
halaukset todella voimakkaasti koska Amman ympärillä on voimakenttä, jossa
pahat henget vaikuttavat valhevoiman kautta ihmisiin. Tämän lisäksi Amman
tilaisuuksissa sielullisen ja rikkinäisen ihmisen tunteisiin vedotaan
suitsukkeiden ja musiikin kautta.
Amma-liikkeen ajatuksia ja toimintatapoja
Amma vakuuttelee kuulijoilleen,
että kenenkään ei tarvitse luopua omasta uskonnostaan tai uskostaan.
Ammalaisessa meditaatiossa toistetaan pyhän äidin sataa seitsemän nimeä.
Amma johdattaa kuulijansa kuitenkin hindulaisuuteen sekä opettaa hindulaisia
oppeja. Hänen pyrkimyksensä on tehdä ihmisistä hindulaisia, vaikka hän muuta
väittää. Tämän paljastaa se opetus, jota hän opettaa. Pyhän äidin nimen
korostaminen meditaatiossa paljastaa, että Amman opetuksen alkuperä on
muinaisessa Babyloniassa. Raamatun opetuksen mukaan vedenpaisumuksen jälkeen
Babyloniassa syntyi ensimmäinen epäjumalan uskontoa, jossa opetettiin pyhää
naiseus, taivaan kuningatar ja naisjumalatar oppeja.
Äiti jumalatar
Babyloniassa siis palvottiin äitijumalatarta ja
taivaan kuningatarta, joka oli kapinaa Jumalaa vastaan. Jumala on ilmoittanut
itsensä Isänä sanassaan, myös Jeesus puhui Jumalasta Isänä. Saatana käänsi
asiat päälaelleen Babyloniassa (tietysti ensimmäiseksi saatana eksytti
paratiisissa langettaen ihmisen syntiin), jossa hän eksytti ihmiskunnan
palvomaan äitijumalatarta Isä Jumalan sijasta. Tämä on saatanan taktiikka ja
metodi, eli kääntää asiat päälaelleen ja tehdä valheesta "totta" ja totuudesta
valheen. Ihmiskunnan ensimmäinen uskonto, jolla saatana eksytti ihmiskunnan
oli äitikuningatar uskonto (taivaan kuningatar). Raamattu profetoi Jeesuksen
tulevan takaisin, jolloin Hän hakee oman kansansa pois maan päältä, jonka
jälkeisissä mainingeissa tämä nykyinen maapallo tuhoutuu. Ihmiskunnan
viimeinen eksytys tulee olemaan myös äitikuningatar uskonnon nouseminen
maailmanlaajuisesti eksyttämään ihmiskuntaa.
2 Tess 2:4 tuo vastustaja, joka
korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin
että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
Äiti Ammalla on myös rooli ja osa tässä lopun
ajan eksytyksessä. Ammaa pidetään liikkeen parissa jumalattarena,
maailmankaikkeuden äitinä, inkarnoituneena Saravati jumalattarena. Raamatun
opetuksen mukaan antikristillinen pahuuden henki julistaa ihmisen jumalaksi.
Amma opettaa, että jumal on jokaisessa ihmisessä. Amman toiminta osoittaa
kuitenkin sen, että hän puhuu ja opettaa eri asiaa kuin mitä hän todella
tarkoittaa. Amma sallii ihmisten rukoilevan häntä ja että ihmiset polvistuvat
hänen eteensä ja palvovat häntä jumalan ruumiillistumana. Amma ei siis
käytännössä osoita sitä, että muissa ihmisissä on jumala, vaan hän toimii
siten kuin jumala olisi vain hänessä ja hän on muita erikoisempi. Amma toimii
siten kuin vain hän olisi jumala. Amman jumala opetus on valhetta, sillä
kukaan ihminen ei ole Jumala.
Raamatun opetuksen mukaan äiti Amma edustaa
antikristuksen voimia, eikä Jumalan voimaa. Raamattu opettaa, että lopun
aikana ihmiset palvovat muinaista Babylonialaista jumalatarkulttia, joka
eksyttää ihmiskuntaa:
Ilm 17:
4 Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla
ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä
kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia.
5 Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan
porttojen ja kauhistuksien äiti".
Babyloniasta alkoi vedenpaisumuksen jälkeen
ensimmäinen epäjumalanpalvelus-uskonto. Raamatun kielessä portto kuvaa
lihallista ja hengellistä haureutta. Ilmestyskirjan 4 luvussa on kyse
hengellisestä haureudesta, jossa Babyloniassa syntyi ensimmäinen uskonto,
josta on poikinut muut uskonnot, siksi Raamattu puhuu maan portoista (maan
uskonnot). Kauhistuksien äiti tarkoittaa Babyloniassa syntynyttä jumalatar
uskontoa, joka on kautta aikojen ottanut hiukan erilaisia muotoja eri
uskonnoissa, mutta pääajatus ja opetus on kuitenkin sama. Raamatun mukaan
lopun aikana erilaiset jumalatar uskonnot ja uskomukset eksyttävät
ihmiskuntaa.
Ihmisessä piilevä jumalallisuus
Amma-liike opettaa, että jokaisessa ihmisessä
piilee jumalallisuus, koska kaikki ihmiset ovat osallisia yhdestä ja samasta
maailman hengestä. Ihminen ei voi kuitenkaan löytää jumalallisuutta yksin,
vaan hän tarvitsee siihen gurun apua. Gurun tehtävän on avata ihmiselle tieto
omasta jumalallisuudestaan. Päämääränä on lopulta valaistuminen, jota kuvataan
sanoilla täydellisen autuuden tila, joka vapauttaa ihmisen karman laista sekä
jälleensyntymisen kiertokulusta. Äiti Ammanin uskotaan olevan jumalan
inkarnaatio.
Amma-liikkeen opetus on antikristillistä, jossa
ihmisestä tehdään lopulta jumala. Jotkut sanovat Raamatun opettavan, että
ihmisestä tulee Jumalaa. Tämä väite on väärä ja perustuu väärin käännettyyn
raamatun käännökseen sekä väärään Raamatun tulkintaan ja puutteelliseen
alkutekstin tuntemiseen.
1992 raamatunkäännös kääntää jakeen 1 Moos 3:5
New Age opin ja antikristillisen hengen mukaisesti. Alkutekstin mukainen
ajatus on, että jos ihminen syö hyvän- ja pahantiedon puusta hän tulee niin
kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan. 1992 käännös kääntää, että jos ihminen
siitä puusta syö, niin hänestä tulee Jumalan kaltainen (eli samanlainen kuin
Jumala), joka tietää kaiken, sekä hyvän että pahan. 1992 käännöksessä on kaksi
pahaa virhettä, ensimmäinen virhe on; teistä tulee Jumalan kaltaisia
(samanlaisia kuin Jumala). Tämä on antikristillinen sanoma, että ihmisestä
tulee Jumala, samoin mm. New Age opettaa. Alkuteksti sanoo, että ihminen tulee
niin kuin Jumala, (ei tule Jumalan kaltaista) tietämään hyvän ja pahan. Itse
asiassa ihmisestä tuli syntinen ja synnin sekä saatanan vallan orja, eikä
Jumalan kaltaista, vaan syntinen ihminen. 1992 käännös kääntää tämän kohdan
siis pahasti väärin ja antikristillisen ja New Age hengen mukaisesti.
Alkutekstissä ei lue tulee Jumalan kaltaisia, vaan siellä lukee tulette niin
kuin Jumala. On kaksi täysin eri asiaa, jotka ovat tulla Jumalan kaltaiseksi,
että tietää hyvän ja pahan tai tulla niin kuin Jumala tietämään hyvän ja
pahan.
1992 käännöksessä on tässä kohtaa myös
toinen paha virhe, joka on; että tiedätte kaiken, sekä hyvän ja pahan.
1992 käännös siis kääntää, että ihmisestä tulee Jumalan kaltainen
(samanlainen kuin Jumala), ja että ihminen tietää kaiken hyvästä ja
pahasta. Alkutekstissä ei ole sanaa kaiken, vaan pelkkä tietämään. Tämä
kohta on täysin antikristillinen, sillä se sanoo, että ihmisestä tulee
syntiinlankeemuksen jälkeen Jumalan kaltainen (samanlainen kuin Jumala),
ja että sen jälkeen ihminen tietää kaiken hyvästä ja pahasta. Tuo sana
kaiken on kääntäjien lisäys, joka sopii antikristilliseen sanomaan,
jossa ihmisestä tehdään jumala, joka on tietävinään kaiken, mutta joka
on itse asiassa synnin orja ja matkalla iankaikkiseen kadotukseen ellei
tee parannusta ja usko Herraan Jeesukseen Kristukseen.
Tämä jae osoittaa sen kuinka 1992
käännöksen henki korottaa ihmistä sekä opettaa antikristillisiä ja New
Age oppeja. Näiden ylimääräisten sanojen lisäykset ovat ihan
tarkoituksella siihen haettuja liberaaliteologian toimesta, sillä
alkutekstissä ei ole näitä sanoja, eikä tätä tekstiä voi mitenkään
kääntää alkutekstiä vastaavaksi siten kuin 1992 käännöksen kääntäjät
ovat kääntäneet. 1992 käännöksen kääntäjät tahtovat tehdä ihmisestä
Jumalan kaltaisen (samanlaisen kuin Jumala), mutta miksi he haluavat
niin tehdä? Maailmassa oleva antikristillinen henki haluaa tehdä
ihmisestä Jumalan ja tätä henkeä ovat tämän käännöksen kääntäjät
seuranneet.
Room 8:29 Sillä ne, jotka hän on
edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi,
että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;
2 Kor 3:18 Mutta me kaikki,
jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin
kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen,
niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.
Raamattu puhuu, että kun ihminen Jumalan
armosta pelastuu, niin Jumala tekee ja kasvattaa uskovan Herran
Jeesuksen Kristuksen kuvan kaltaisuuteen. Raamattu ei siis tee meistä
Jeesusta Kristusta, vaan Hänen kuvansa kaltaisia, joka on täysin eri
asia kuin olla täysin samanlainen. Tässä kaltaisuudessa meistä ei tule
samanlaisia kuin Hän, eli ei täydellisiä, vaan saamme kasvaa uskossa
ojentautumaan käytännön elämässä siten kuin on Jumalan tahto. Jeesuksen
opetuslapsesta ei siis tule Jumalaa.
Psa 82:6 Minä sanon: Te olette
jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia;
Jewish Puclication Society Old
Testament Ps 82: 6 I said: Ye are godlike beings (Elohim), and
all of you sons of the Most High.
Joh 10:
30 Minä ja Isä olemme yhtä."
31 Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet.
32 Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa,
jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut
kivittää?"
33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua
kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen,
teet itsesi Jumalaksi".
34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna:
‘Minä sanoin: te olette jumalia’?
35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli-ja Raamattu
ei voi raueta tyhjiin-
36 niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt
maailmaan: ‘Sinä pilkkaat Jumalaa’, sentähden että minä sanoin: ‘Minä
olen Jumalan Poika’?
Psa 82:6 on hepreankielen sana
Elohim, joka tarkoittaa Jumalaa, mutta sanalla on myös muita
merkityksiä kuten tuomari ja jumalallinen. Kun hepreankielessä puhutaan
Jumalasta ja käytetään Elohim sanaa se tarkoittaa aina
Jumalaa. Mutta kun hepreankielisessä Raamatussa puhutaan ihmisestä
käyttäen sanaa Elohim tarkoittaa se jumalallista kuten
juutalaiset ovat sen kääntäneet Psalmi 86 jakeessa 6. Herra Jeesus
Kristus ei siis sanonut ihmisiä jumaliksi, vaan jumalallisiksi.
Kääntäjät ovat kääntäneet Elohim sanan merkityksen
Jumalaksi, koska he eivät tienneet sitä, että sanalla on myös
toisenlainen merkitys, joka on jumalallinen silloin kun sitä käytetään
ihmisestä ja tästä on todisteena Psalmi 86:6. Raamattu ei siis opeta,
että ihmisestä tulee Jumala, sillä sellainen opetus on antikristillistä
opetusta.
Amma-liike opettaa antikristillistä
opetusta, jonka mukaan ihmisestä tulee jumalallinen ja Jumala. Raamatun
opetus jumalallisuudesta ei tarkoita Jumalaksi tulemista, vaan että
uskoo ja elää ihmisenä Jumalan sanan opetuksen mukaan.
Energiansiirto
Äiti Amman halaus tarkoittaa
sanskriitinkielellä darshan, joka tarkoittaa pyhän kohtaamista. Pyhän
kohtaamisessa palvoja menee temppeliin, jossa hän saa siunauksen
jumalankuvalta. Toisin sanoen äiti Amma on pyhä jumalallinen (jumala)
joka antaa siunauksen halauksen kautta. Epäjumalanpalvelus-uskonnoissa
olevissa temppelikulteissa ihminen ei voi mennä jumalan luokse tyhjin
käsin, vaan hänen on vietävä lahja jumalalle. Amman tilaisuuksissa
ihmiset ojentavat hänelle mm. kukkia ja omenoita, joita tilaisuuksissa
myydään. Tämä ele viittaa selkeästi siihen, että Amma pitää itseään
jumalana. Amma-liikkeen opetuksen mukaan äiti Ammanin sylissä istuva on
siunaustilaisuudessa, jossa vastaanotetaan Ammasta säteilevää rauhaa ja
rakkautta. Itse asiassa Amma toimii energiansiirtäjänä, jossa pahuuden
henkivallat koskettavat ja vaikuttavat ihmisiin Amman kautta.
Amma-liike kulttiin sitoudutaan syvemmin
meditaatiovihkimyksen kautta, jossa Amma antaa henkilökohtaisen mantran
sekä ihmiselle uuden nimen. Amma-liikkeen mukaan mantraa annettaessa
otetaan huomioon mitä uskontoa ihminen edustaa, sillä ihmisen ei
tarvitse vaihtaa uskontoaan. Tässäkin piilee petos ja eksytys.
Hindulaisuus opettaa, että se sisältää kaikki maailman uskonnot, mutta
muut uskonnot ovat kuitenkin hindulaisuuden vähemmän kehittyneitä
muotoja. Kun otat vastaan Amma-liikkeen opetuksen, niin he opetuksissaan
pitävät hindulaisuutta kaikkein parhaana uskontona ja opettavat ihmisiä
hindulaisuuteen, vaikka he sanovatkin, että ihminen saa pitää oman
uskontonsa. Amma-liike puhuu ja opettaa, että kaikki uskonnot ovat
samanarvoisia, mutta kuitenkin he uskovat hindulaisuuden olevan paras
kaikista uskonnoista.
Amma-liikkeestä irtautuneet ihmiset ovat
sanoneet, että heille sanottiin että he saavat pitää oman uskontonsa,
mutta mitä pitemmälle he menivät ammalaisuudessa, niin he alkoivat
etääntymään omasta uskonnostaan (jotkut erosivat uskonnoistaan tai
uskosta Amman takia) tai uskostaan ja he alkoivat lähentymään
amma-liikkeen hindulaista opetusta. Tämäkin todistaa sen, että
Amma-liike pettää ja huijaa ihmisiä vaihtamaan uskontoa tai uskoaan
amma-liikkeen hindulaiseen opetukseen.
Amma nukke
Joillakin Amman kannattajilla on Amma
nukke, joka on tehty Amman näköiseksi. Amma nukkea myydään Amma
kaupoissa. He kertovat nukelle ongelmistaan, etsivät lohdutusta
sekä kuuntelevat neuvoja.
Okkultiikassa on aina pyhiä esineitä,
jonka kautta ihmiset etsivät siunauksia sekä apua ongelmiinsa. Amma
nukke on uskonnollinen kulttiesine, joka edustaa okkultistisia voimia.
Amma sanoo kuulevansa rukoukset
Amma sanoo kannattajilleen, että hän on
heidän äitinsä ja hän kuulee heidän rukouksensa. Amma tekee itsestään
jumalan, sillä vain Jumala kuulee ihmisten rukoukset:
San 15:29 Jumalattomista on
Herra kaukana, mutta vanhurskasten rukouksen hän kuulee.
Amma korottaa itsensä jumalaksi ja toimii
näin antikristuksen hengessä.
Amma rikkoo ihmissuhteita
Amma käskee aviopareja eroamaan, joiden
pitäisi hänen mielestä erota. Raamatun opetuksen mukaan avioeroa ei
tulisi ottaa, kuin vain muutamissa äärimmäisissä tapauksissa. Amma
käskee joitakin hänen uskollisia kannattajiaan jättämään perheensä ja
muuttamaan munkiksi hänen ashramiin. Amma hajottaa ja rikkoo perheitä.
Raamatun mukaan perheen hajottaminen ja hylkääminen on kauhistuttava
synti.
Väärät ennustukset
2004 Amma ennusti, että iso katastrofi
tapahtuu vuonna 2005. Aasiassa 2004 joulukuun 26 päivä tapahtui 9,1
momenttimagnitudiasteikon vahvuinen tsunami, joka tappoi Intian
valtameren alueella yli 200 000 ihmistä. Monet sanovat, että Amma
ennusti tuon katastrofin, mutta totuus on se että hän sanoi väärän
vuosiluvun. Amma on väärä profeetta.
Amma on ennustanut ydinsodan ja että
vuoden 2012 jälkeen yksikään alle viisi vuotias lapsi ei elä aikuiseksi
asti. Amman mukaan meditaatio ja vaatimaton hyväntekeväisyys voi
lieventää tätä tuomiota ihmiskunnalle.
Raamattu opettaa näin vääristä
profeetoista:
Matt 7:15 Kavahtakaa vääriä
profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta
sisältä ovat raatelevaisia susia.
Mark 13:22 Sillä vääriä
kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja
ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut.
Selittämättömät kuolemat
Amman ashramissa on tapahtunut useita
selittämättömiä kuolemantapauksia sekä itsemurhia. Erästä entistä
Amma-liikkeen munkkia on uhkailtu, että jos hän arvostaa
turvallisuuttaan, niin hän ei kerro kaikkea mitä tietää Ammasta ja
Amma-liikkeestä.
Amma-liikkeessä tapahtuu myös ikäviä ja
selittämättömiä tapauksia, jotka vaikuttavat ja näyttävät olevan pimeän-
ja hämäräpuolen hommia.
Uusi maailmanjärjestys
Amma-liike liputtaa uuden maailman
järjestyksen puolesta. Jotkut Amma-liikkeen lausunnot ja toimet ovat
yhtäpitäviä uuden maailmanjärjestyksen aikaansaamiseksi.
Uusi maailmanjärjestys tulee olemaan
antikristuksen valtakunta, jossa antikristus teeskentelee olevansa
hyvyyden lähettiläs tehden muutamia hyviä tekoja, mutta tarkoituksenaan
tuhota kaikki maailman ihmiset epäjumalanpalveluksen kautta. Amma-liike
on yksi antikristuksen monista airueista, jotka tekevät töitä
antikristillisen vallan saattamiseksi maan päälle.
Karman karmaiseva laki
Amma-liikkeessä vaikuttaa hindulainen oppi
karman laista. Hindulaisuus opettaa, että ihmisen elämässä tapahtuvat
pahat asiat johtuvat karmasta, eli entisen elämän pahoista teoista,
jonka seurauksia he saavat kärsiä. Tällainen opetus rikkoo ihmisen
sisintä ja saattaa johtaa tilanteeseen, jossa hän hyväksyy pahantekijän
teon itseään kohtaan, koska hän on ansainnut sen. Otan vaikka
esimerkiksi pienen lapsen, jota aikuinen ihminen käyttää seksuaalisesti
hyväksi tai nuoren naisen joka joutuu raiskauksen uhriksi.
Karman lain mukaan insestin tai
raiskauksen kohteeksi joutunut on syyllinen tapahtumaan ja insesti tai
raiskaus on rangaistus entisten elämän rikkomuksista. Kun ajattelet
karman lakia, niin jos kaikki pahat teot ovat ihmiselle rangaistus hänen
omista pahoista teoistaan entisessä elämässä, niin siitä seuraa että
häntä kohtaava paha teko ei ole pahaa tai väärin, vaan oikein tai kosto
hänelle hänen pahoista teoistaan.
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään
pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä
tarkoittaa sitä, että karman lakiin uskovat uskonnot syyllistävät joka
tapauksessa ihmistä, jota paha teko kohtaa. On päivänselvää, että karman
laki ja jälleensyntyminen on sielunvihollisen eksytys, jossa ihminen
joutuu kantamaan raskasta syyllisyyden taakkaa, joka kerta kun häntä
kohtaan tehdään pahoja tekoja tai kun hän joutuu kohtamaan pahaa
elämässään. Karman laki opetus on järkyttävä opetus, joka vääristää
oikean ja väärän olemuksen. Synti vääristää aina oikean ja väärän.
Monet ihmiset ovat kääntyneet äiti Ammanin
puoleen, joiden lapset ovat olleet vakavissa vaikeuksissa. Äiti Amma
vastaa että: "Lapsen karma vaatii sitä". Jos uskot karman lakiin, niin
sinun ei pitäisi puuttua lapsesi kärsimyksiin eikä auttaa häntä, koska
hän on itse syyllinen kärsimykseensä. Tässä paljastuu se, että itse
asiassa äiti Amma ei ole rakkauden lähettiläs, vaan pahuuden lähettiläs:
2 Kor 11:
14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät
vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän
tekojensa mukainen.
Äiti Amma on tekeytynyt hyvän
palvelijaksi, mutta hänen uskonsa ja oppinsa paljastavat, sen että hän
palvelee pahaa, ei hyvää. Äiti Amma tekee myös hyviä tekoja (hyväntekeväisyys
jne.), mutta samalla hän palvelee pahan voimia, jonka kautta hän
eksyttää ihmisiä avautumaan ja ottamaan vastaan hindulaisuuden pahuuden
evankeliumin.
Monet uskovat, että karman laki selittää
sen miksi pienet lapsetkin joutuvat kokemaan erittäin pahoja asioita.
Karman lain mukaan pientä lasta kohtaava paha teko on rangaistus hänelle
hänen entisestä elämästään. Raamatun opetuksen mukaan pahuus maailmassa
johtuu siitä, että ihmiset ovat synnin orjia ja tästä orjuudesta käsin
he tekevät toisilleen pahoja tekoja, eli syntiä:
2 Tim 2:
25 hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala
antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden
26 ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa
tekemään.
Raamattu vapauttaa ihmisen syyllisyydestä
sekä osoittaa pahuudelle sen oikean osoitteen. Insestin tai raiskauksen
uhri ei ole Raamatun mukaan syyllinen, eikä häntä rangaista pahoista
teoistaan, vaan hän on joutunut pahantekijän uhriksi. Raamatun opetuksen
mukaan pahantekijä on aina syyllinen ja pahantekijän uhri on syytön
osapuoli.
Uskontojen epäterveitä
opetuksia
Ammalainen liike on ekumenian
äänitorvi, jonka tavoite ja pyrkimys on saada kaikki uskonnot ja uskomukset
hyväksymään opetus, että kaikki uskonnot ovat eri polkuja yhden ja saman
jumaluuden luokse. Tällainen ajattelu vetoaa ihmisten sydämiin, mutta sen
takana on kuitenkin saatanallinen petos.
On hyvä, että kaikki ihmiset
voisivat kunnioittaa ja rakastaa toisiaan, mutta uskontojen erilaisia
opetuksia ei tarvitse hyväksyä. Äiti Amman oppisuunta on hindulaisuus.
Esimerkiksi hindulaisuudessa on opetuksia, joita Raamattuun uskova ei voi eikä
saa hyväksyä. Hindulaisuuden perusta on karman laki ja jälleensyntyminen.
Hindulaisuuden mukaan ihmisen elämä on kiertokulku, jossa sielu syntyy
uudestaan lukemattomia kertoja erilaisissa olomuodoissa kuten esim. ihmisenä,
demonina, jumalana tai eläimenä. Raamatun opetuksen mukaan ihmisellä on yksi
elämä, joka päättyy kuolemaan, eikä ihminen synny uudestaan missään
olomuodossa maan päälle.
Jälleensyntyminen on valhe
Saar 9:
5 Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät
tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu.
6 Myös heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on jo aikoja mennyt, eikä
heillä ole milloinkaan enää osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla.
Saarnaajan kirjan 9 luvussa on opetus, jonka mukaan kuolleet eivät enää
tiedä mitään mitä maan päällä tapahtuu, eikä heillä ole enää osallisuutta
missään, mitä tapahtuu auringon alla. Raamatun opetus on selkeä siitä, että
ihminen ei jälleensynny uudestaan maan päälle.
Hindulaisuuden opetus
jälleensyntymisestä on epäterve sekä sairaalloinen. Hindulaisuuden mukaan
ihminen voi jälleensyntyä jopa demoniksi, eli pahaksi henkiolennoksi.
Hindulaisuuden mukaan ihmisestä voi tulla jopa jumala.
Hindulaisuus opettaa lopullisena päämääränä vapautumista jälleensyntymien
ketjuista (samasara), jonka jälkeen tapahtuu yhtyminen maailmansieluun, eli
Brahmaniin (Atman). Vapautumiseen on monia eri teitä mm. tiedon tie, jossa
pyritään tiedon avulla ymmärtämään Brahmania; joogan avulla pyritään pääsemään
korkeimman todellisuuden lähelle; jumalalle antautumisen tie (Bhakti).
Raamatun
opetuksen mukaan ihmisestä ei tule koskaan Jumalaa. Raamattu opettaa, että
ihminen ihmisenä oppii ymmärtämään hyvän ja pahan, kuten myös Jumala ymmärtää:
1 Moos 3:5 vaan Jumala
tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja
te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".
Hindulaisuus ei rakasta kaikkia lähimmäisiä
Hindulaisuudessa on viisi erilaista yhteiskuntaluokkaa: brahmaanit (papit),
aateliset ja kuninkaat (ksatriya), tavallinen kansa (käsityöläiset ja
kauppiaat), työlaisluokka (shuudra), sekä alimpana kastittomat. Hindulaisuuden
mukaan kastittomien pelkkä kosketus saastuttaa säätyläiset. Hindulaisuus
perustuu tiettyyn arvojärjestykseen (kasti), jossa kastittomat ovat saastaisia
ihmisiä. Tällainen järjestelmä on hyvin epäoikeudenmukainen sekä suuren luokan
huijausta. Ensin uskotellaan rakastamaan kaikkia ihmisiä lähimmäisinään, mutta
kastittomia ihmisiä pidetään kuitenkin saastaisina.
Raamattu
opettaa todellista lähimmäisen rakastamista, jossa tulee rakastaa myös niitä,
jotka meitä vihaavat sekä kaikkia ihmisiä:
Luuk 10:27 Hän vastasi ja
sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta
sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi
niinkuin itseäsi".
Matt 5:44
Mutta minä sanon teille:
rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
Luuk 6:27 Mutta teille, jotka
kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka
teitä vihaavat,
Hindulaisuus ja naisen asema
Hindulaisuudessa naisten asema ei ole kovinkaan hyvä. Miesten syrjähypyt
sallitaan, mutta naisten on pysyttävä uskollisina miehille. Hindulaisuuden
ihanne on että mies on vaimolleen jumalana. Alunperin hindulaisuudessa nainen
osoitti alamaisuuttaan miehelleen syömällä miehen jälkeen miehen lautaselta.
Hindulaisuus on naista alentavaa ja halveksuvaa. Hindulaisuudessa miehelle
sallitaan syrjähyppyjä, mutta naiselle ei. Syrjähyppy on aviorikos.
Hindulaisuus on uskonto, jossa miehet ovat naisia ylempänä ja hindulaisuus
suosii miehiä.
Raamattu opettaa, että aviomies tai vaimo ei kumpikaan saa tehdä aviorikosta,
vaan heidän tulee pysyä toisilleen uskollisina koko elämänsä ajan. Raamatun
opetuksen mukaan aviomiehen tulee rakastaa vaimoaan samalla tavalla kuin Herra
Jeesus rakastaa seurakuntaa:
1 Kor 7:2 mutta haureuden syntien
välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella
aviomiehensä.
Ef 5:25 Miehet, rakastakaa vaimojanne,
niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
Hindulaisuus esiintyy hyvänä ja kaikkia
rakastavana uskontona, mutta kun sitä tarkastellaan pintaa syvemmältä, niin
sieltä paljastuu piirteitä, jotka pitävät tiettyjä ihmisiä saastaisina ja
naisen asema on huomattavasti miestä heikompi sekä naista halventava.
Hindulaisuus ja siihen uskominen voi johdattaa esimerkiksi joitakin miehiä
käyttämään naisia seksuaalisesti hyväkseen, koska se sallii syrjähypyt
miehille. Hindulaisuus tarjoaa seksiaddiktiosta kärsivälle miehelle
mahdollisuuden toteuttaa synnillisiä seksuaalisia vääristymiään.
Epäjumalan palvonta
Kun olemme tarkastelleet pintaa syvemmältä
uskonnon pimeitä puolia, niin ymmärrämme että saamme rakastaa kaikkia ihmisiä
lähimmäisinämme, mutta me emme saa hyväksyä uskontojen pimeitä puolia, pahoja
tekoja ja synnillisiä opetuksia. Kun et hyväksy uskonnon pahoja tekoja, niin
et ole ahdasmielinen tai suvaitsematon, vaan tervehenkinen ihminen, joka et
kannata sitä pahuutta, joka uskontojen taakse kätkeytyy.
Ps 96:5 Sillä kaikki kansojen jumalat
ovat epäjumalia, mutta Herra on tehnyt taivaat.
Raamattu opettaa että kaikkien uskontojen takana
on epäjumalanpalvonta. Epäjumalanpalvonnan hedelmän ulkokuori on usein kaunis,
mutta se on sisältä mätä. Lyhyt hindulaisuuden tarkastelu toi esille pahuutta
sekä toisen ihmisen halveksumista. Tämä myös todistaa sen, että uskontojen
alkuperä on paha ja pimeä, joka on kiillottanut ulkokuoren kauniiksi, mutta on
sisältä paha ja täynnä petosta.
Raamattu ei käytä sanaa uskonto kuvatessaan
Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta. Kreikankielen UT:ssa on sana threskeia,
joka tarkoittaa uskonnollista palvontaa, mutta tätä sanaa UT ei käytä
kuvatessaan Jumalan (Herran Jeesuksen kautta) ja ihmisen välistä suhdetta.
Oikea Jumalan palveleminen ei siis tarkoita uskonnon harjoittamista tai
kirkollista Jumalanpalvelusta, vaan tapaa elää, jonka kautta palvellaan koko
elämällään Jumalaa uskon kautta Herraan Jeesukseen. Raamattu puhuu uskosta
Jumalaan, joka tarkoittaa henkilökohtaista suhdetta Jumalan kanssa. Uskonto ja
usko on aivan kaksi eri asiaa. Uskonto on ihmisten keksimä ja formuloima
järjestelmä, jossa ihminen palvoo epäjumalia ja harrastaa
epäjumalanpalvelusta. Kun taas usko on Jumalan teko, jossa ihminen elää
yhteydessä Jumalansa kanssa uskomalla Herraan Jeesukseen.
Kolmas silmä
Noituus ja okkultiikka opettaa, että
kolmas silmä on hengellisen selvännäön silmä ja sisäinen valo sekä
sielun näkökyky. Kolmannen silmän uskotaan olevan ovi kaikkeen tietoon
ja ymmärrykseen. Muun muassa joogassa on kolmas selvännäön silmä, joka
avataan jooga harjoitteiden ja visualisoinnin kautta. Vapaamuurareilla
on symbolinaan kaikki näkevä silmä, joka on eräs vanhimmista
pakanallisista symboleista. Eräs entinen noita ja vapaamuurari on
sanonut, että kun avaat hiukan "silmää", niin saat kokea sielullisia
voimia, kun avaat "silmän" kokonaan niin se on kuin tulva joka on
puhdasta tietoisuutta Luciferin kanssa. Silmä avataan vapaamuurarien
rituaalien kautta. Tämän silmän sanotaan olevan jumalan silmä, joka
hallitsee maailmaa. Kaikki näkevä silmä on myös Egyptin Osiris
aurinkojumalan symboli ja vertauskuva sekä intialaisen Siva
käärmejumalan symboli. Kelttiläiset papittaret käyttivät otsassaan
siniseksi maalattuja merkkejä (kolmas silmä). Myös Druideilla oli
omanlaisensa kolmas silmä.
Äiti Amman otsassa silmien yläpuolella on
pyöreä merkki, jossa on punainen piste valkoisen merkin sisällä. Tästä
merkistä hindut käyttävät nimitystä bindi ja tilaka.
Näiden merkkien symboliset opetukset paljastavat meille sen kuinka
hindulaisuus edustaa okkulttista pimeyden uskontoa.
Bindi on salatun viisauden sakra (chakra),
joka avaa hinduille tien kundaliini energiaan. Bindi kuvaa myös kolmatta
silmää. Tilaka on myös kolmas silmä, jonka avulla hindu voi olla
yhteydessä hindu-jumaluuksiin. Hindut uskovat, että meditaatiossa
tilakan kautta avautuu valaistumisen tie.
Itämaisissa uskonnoissa on myös seitsemän
sakraa, jossa kundalini-henki (kundalini käärme) eli kundalini
voima tai energia kiertäytyy ihmiseen seitsemän sakran kautta. Kundalini
sana on sanskriitin kieltä ja tarkoittaa kokoon kiertynyt tai kierteellä
oleva. Kundanili-henki, voima- ja energia on saatanan demonista voimaa,
jonka kautta sielunvihollinen eksyttää ja turmelee ihmisiä.
Kundalini-voima vaikuttaa naispuoliseen
Ida-kanavaan ja sen voiman feminiiniseen puoleen. Tämä saa aikaan voimaa
hallita tunteita ja intohimoja. Kundalin9i-voima vaikuttaa myös
Pingala-kanavaan, eli maskuliiniseen puoleen, jonka uskotaan antavan
kykyä hallita mieltä. Tämän jälkeen tulee "puhdas henki", eli Sushuma
energia (Sushuma-kanava), joka aukaisee tien korkeudesta
tulevalle puhtaalle hengelle, joka on todellisuudessa saatanan
demonihenki. Tässä vaiheessa saatanallinen demonivoima ottaa ihmisen
kokonaan haltuunsa.
Kundaliini-voima (kundalini-käärme),
eli saatanan henki juuri samalla tavalla ja samassa järjestyksessä kuin
paratiisissa missä hän langetti ihmisen syntiin. Paratiisissa saatana
eksytti ensin Eevan (naispuolinen feminiinisyys), jonka jälkeen
Aatami eksyi (miespuolinen maskuliinisuus). Paha saatana sanoi
tämän jälkeen, että teistä tulee kuin Jumala, joka tietää hyvän ja
pahan. Tämän jälkeen heidän molempien silmät avautuivat synnin
"valaistumiseen" saatanan eksyttäessä heidät. Hindulaisuuden energia ja
voima on kundaliini energiaa, eli demonihenkien valhevoimaa.
Paha saatana on koko ihmiskunnan historian
ajan eksyttänyt ihmisiä okkultistisen silmä symboliikan ja opin sekä
käärme-hengen kautta valaistumaan ja saamaan salaista ymmärrystä, joka
on kuitenkin saatanan suuri valhe ja eksytys.
Joh 8:44 Te olette isästä
perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut
murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei
totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän
on valhettelija ja sen isä.
Ilm
12:9 Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja
saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan
päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.
Ilm
20:2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on
perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
Raamatun opetuksen mukaan saatana, eli
perkele ei pysy totuudessa, vaan puhuu omaansa, eli valhetta, ollen se
vanha paratiisin käärme. Paha saatana toimii ja käyttää samaa valhetta
ihmiskunnan viimeisinä päivinä, millä hän eksytti Eevaa ja Aatamia
paratiisissa. Paratiisissa saatana eksytti ihmiset käärmeen kautta,
siksi hän on myös kautta historian jättänyt oman tunnistettavan
puumerkkinsä ja jalanjälkensä historianlehdille, jonka kautta hän myös
nykyään eksyttää ihmisiä kundalini-käärme hengen ja voiman sekä
okkulttisen silmä symboliikan kautta. Äiti Amma on tekemisissä
saatanallisen kundalini-käärme energian sekä valhe valaistumisen (kolmas
silmä) kanssa. On täten selvää, että äiti Amma on eksyttäjä, joka on
pukeutunut vanhurskauden palvelijan valheasuun:
2 Kor 11:
14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät
vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän
tekojensa mukainen.
Todellinen rakkaus ja totuus
Raamattu Jumalan sana opettaa todellisesta
rakkaudesta ja totuudesta sekä tiestä, joka johtaa Jumalan luokse. Tämä tie
Jumalan luokse avautuu uskon kautta Herraan Jeesukseen.
Uskonnot eivät opeta Jumalan rakkaudesta, vaan
uskonnollisista teoista joiden kautta ihmisen tulee lepyttää jumalia. Uskonto
ajaa ihmisen lopulta tilaan, jossa hän väsyy loppumattomaan suorittamiseen,
jonka kautta hän pyrkii "ostamaan" jumalien mielisuosion. Uskonto ei anna
rauhaa, vaan vaatii koko ajan enemmän tekoja, joilla jumalia tulee lepyttää.
Loputon tekojen suorittaminen oman voiman kautta ajaa ihmisen ahdistukseen
sekä toivottomuuteen.
Raamattu opettaa rakkauden Jumalasta, joka
rakastaa ihmistä ja antaa Häneen uskoville voiman, jonka kautta ihminen
kykenee kasvamaan rakkauden tekojen harjoittamisessa. Herran Jeesuksen kautta
Jumala pelastaa ja armahtaa ihmisen. Raamatun Jumala antaa ihmisen sydämeen
levon ja rauhan.
Jos haluat kokea todellisen rakkauden ja löytää
totuuden, niin vain Herra Jeesus voi täyttää sinun sydämesi Jumalan
rakkaudella ja johdattaa sinut todelliseen totuuteen. Kun tunnustat syntisi ja
uskot Herraan Jeesukseen, niin Jumala antaa sinulle syntisi anteeksi ja saat
osallisuuden iankaikkiseen elämään.