|
Kirjoitukset
Da Vinci koodin sanoma!
Kirjan sanoma on Magdalan Maria ja pyhä
naiseus. Samoin kirja kertoo lukijalleen, että Raamatun
antama kuva Jeesuksesta on väärä, sillä Brownin kirjan
mukaan Jeesus oli naimisissa Magdalan Marian kanssa,
joille syntyi lapsi, joka on historian suurin salaisuus,
jota vatikaani kaikella vaikutusvallallaan koittaa
varjella ettei tämä salaisuus vuotaisi julkisuuteen ja
tuhoaisi katolisen kirkon perustuksia. Kirjassa myös
jäljitetään Jeesuksen ja Marian jälkeläisiä (kuninkaallisen
veren) omaavia jälkeläisiä. Kirjan sivuilla etsitään
myös kuumeisesti Graalia. Nyt on hyvä siirtyä katsomaan
mitä Raamattu osoittaa asiasta ja millä perustuksella Dan
Brownin esiin tuomat asiat seisovat.
Dokumentti Jeesuksen perhehaudasta!
Elämme
aikaa, jolloin monet Raamatun profetiat täyttyvät. Elämme
myös ajassa, joka on lähellä Jeesuksen toista tulemusta.
Tämän tähden myös hyökkäys Raamatun sanomaa ja Jeesusta
vastaan lisääntyy kaikella valheen voimalla, myös
nykytekniikkaa avuksi käyttäen. Mutta turhaan maailma
koittaa mitätöidä Raamatun kuvauksen Jeesuksesta, sillä
Raamatun todistuksen Suunnittelija on rakentanut kaiken
iankaikkisille perustuksille, jotka eivät koskaan sorru,
vaan pysyvät voimassa iankaikkisesti. Yksi tällainen
hyökkäys on James Cameronin tuottama ja Simcha Jacobovicin
ohjaama dokumenttiohjelma The Lost Tomb of Jesus
sekä kirja nimeltä The Jesus Family Tomb, jonka
kirjoittivat Simcha Jacobovici ja Charles Pellegrino.
Dokumenttiohjelma ja kirja kertovat samasta aiheesta,
Jeesuksen perhehaudasta. Kun tutkimme hiukan tarkemmin
tätä uutta "sensaatiota", niin se paljastuu
sensaatiohakuiseksi tarinaksi, joka tarinallaan koittaa
kumota Raamatun kuvauksen Jeesuksesta, mutta dokumentti
osoittautuukin valheelliseksi väärennökseksi.
Harry Potter
Eräs amerikkalainen ystäväni lähetti minulle sähköpostin
kautta entisen noidan kirjeen Harry Potter kirjoista. Kun
luin tämän kirjeen, niin koin että minun tulee suomentaa
se sekä kirjoittaa muutama sananen ilmiöstä nimeltä Harry
Potter.Harry Potter kirjojen kautta lapset ja nuoret
eksytetään uskomaan, että on olemassa kahdenlaisia
velhoja, eli hyviä ja pahoja. Raamatun mukaan kaikenlainen
velhous on syntiä ja pahaa, eli ei ole olemassa hyviä
velhoja. Potter kirjojen kautta velhoudesta ja
okkultiikasta annetaan hyvä ja positiivinen nuorille.
Velhous on okkultikkaa, jossa vaikuttaa pahat pimeyden
demonivoimat. Harry Potter kirjojen kautta nuorten
ihmisten sielunmaailma eksytetään hyväksymään pimeät
demonivoimat.
Elokuva Passion
of the Christ
Olen itse katsonut katolisen Mel Gibsonin passion of
Christ elokuvan, joka sisälsi paljon Raamatulle vieraita
aineksia. Elokuvassa näkyy katolisen ilmestysuskon sekä
perinteen mukainen kädenjälki. Elokuva keskittyi vain
ruoskimiseen sekä ristiinnaulitsemiseen, mutta ei
sisältänyt armon evankeliumia eikä pelastussanomaa. Mel
Gibson itse myönsi käyttäneensä elokuvassa Anne Catherine
Emmerichin näkyjä, joka oli katolinen stigmaatikko sekä
katolinen nunna, joka sai joka vuosi Jeesuksen verijäljet
kehoonsa. Gibson uskoo, että tämän nunnan näyt ovat
Jumalasta, mutta Raamatun oma todistus todistaa Anne
Catherine Emmerichin näyt epäraamatullisiksi.
Zeitgeist elokuvan arviointia
Zeitgeist
elokuvassa vääristellään Jumalan sanaa (Raamattua). Aion
tässä kirjoituksessa tuoda esille sen millä tavalla
Zeitgeist elokuva vääristelee Jumalan sanaa.
Zeitgeist Addendum elokuva
Vuonna 2007
ilmestyi nettiin ilmaiselokuva Zeitgeist, joka vääristeli rajulla tavalla
Raamatun sanomaa. Vuonna 2008 elokuva sai jatkoa uudella elokuvalla, jonka nimi
on Zeitgeist Addendum. Zeitgeist Addendum elokuvassa jatketaan samaa linjaan
suhteessa uskontoihin ja Raamattuun kuin ensimmäisessä Zeitgeist elokuvassa.
Käyn tässä kirjoituksessa läpi Zeitgeist Addendum elokuvan virheitä ja vääristymiä
koskien uskontoa ja Raamattua.
Valheellinen todistus
Jonas Gardell on ruotsalainen kirjailija, joka
tutki useiden vuosien ajan historiallista Jeesusta. Hän teki kirjan jonka nimi
on Jeesuksesta (Om Jesus). Kirjassaan Gardell tuo esille oman tulkintansa
Jeesuksesta. Aion käsitellä Gardellin muutamia ajatuksia Raamatun sanan valossa.
Jonas Gardellin tulkinta Jeesuksesta ja Raamatusta on epäraamatullinen.
Sivistyksen käsikirja Raamattu
Tuomas Enbuske toimitti dokumenttiohjelman:
Sivistyksen käsikirja Raamattu, jossa hän tuo esille kärjistyneen ivallisesti
Raamatun opetuksia. Tuomas Enbuske sanoi, että ohjelmassa kerrotaan kuinka
Raamattua tulisi lukea oikein. Dokumentti tuo esille näkökulman kuinka ohjelma
kertoo miten Raamattua tulisi ymmärtää oikein. Tämä
ohjelman näkökulma on ivallisen piikikäs sekä pilkkaava. Aion tässä kirjoituksessa käydä läpi
joitakin Tuomaksen
sekä dokumentin esille nostamia asioita Raamatusta. Kun tutkimme Raamatun sanaa,
niin huomaamme, että sen opetukset ovat viisautta täynnä.
Samalla huomaamme, että Raamattu on Jumalan sanaa.
Videoita
Natsien tuho ja keskitysleirien kauhut
Sivulla on dokumenttielokuvia
mm. filmi natsien tuhoutumisesta ja natsien suorittamista
julmuuksista keskitysleireissä.
Daavid ja Goljat
Elokuva Daavidista ja
Goljatista. (Ei suomenkielen
tekstitystä).

Kuningas Daavidin tarina
Elokuva Daavidista ja
Goljatista. (Ei suomenkielen
tekstitystä).


Alberto Rivera
Dokumenttielokuva ex-jesuiitta
Alberto Riverasta kertoo millainen katolinen kirkko on. (Vatikaani
murhasi Alberto Riveran myrkyttämällä vuonna 1997).
(Ei suomenkielen tekstitystä).

Alberto Riveran todistus
Ex-jesuiitta
Alberto Riveran todistus. (Vatikaani
murhasi Alberto Riveran myrkyttämällä vuonna 1997).
(Ei suomenkielen tekstitystä).
|
Videot
(Petrin puheet)
Väärennetty evankeliumi
Rooman kirkon petoksen
evankeliumi

Rakkauden kaksoiskäsky
Rakkauden kaksoiskäskyn opetus
on tärkeä ja syvällinen, että uskova oppisi rakastamaan
Jumalaa ja lähimmäisiään niin kuin itseään.

Herran viinitarha
Herran viinitarhan opetus on
syvällinen ja moniulotteinen.

Herran Jeesuksen Ies
Pyhä Henki on Herran Jeesuksen
Ies.

Jeesuksen hauta
Videolla tuodaan esille
dokumenttiohjelman The Lost Tomb of Jesus virheelliset
käsitykset. Videolla kerrotaan Raamatun totuus Herran
Jeesuksen ruumiillisesta ylösnousemuksesta.

Lopunajan suuntaviivoja
Videolla on puhe, joka
käsittelee muutamia lopunajan suuntaviivoja.
Kesto 24.37

Sivistyksen käsikirja
Tässä videossa tuodaan esille
Tuomas Enbusken dokumentin "Sivistyksen käsikirja
Raamattu" koskevia vääristymiä. Videolla tuodaan esille se
mitä Raamattu oikeasti opettaa.
Osa 1 kesto 19.54 min
Osa 2 kesto 18.58 min

Juudaksen evankeliumi
Juudaksen evankeliumi on
gnostilainen harhaoppi, ei Raamatun evankeliumi.
Kesto 11.39 min

Torinon käärinliina
Torinon
käärinliina ei esitä Raamatun Jeesusta. Raamatun todistus
kumoaa väitteet, että Torinon käärinliina esittäisi
Raamatun Jeesusta.

Betlehemin tähti
Opetusvideo Betlehemin tähdestä ja Jeesuksen syntymän
todellisesta sanomasta.

Herra Jeesus auttaa
Opetusvideo kuinka Herra
Jeesus auttaa opetuslapsiaan. Videon kesto 11:43 min.

Kaksi kampanjaa
Kahden kampanjan välinen ero.

Paavali
ja kuningas Agrippa
Lyhytelokuva Paavalista ja
kuningas Agrippasta sekä evankeliumi Jeesuksesta
Kristuksesta. Elokuvan kesto 5:35 min.

Lopunajan ihminen
Video lopun ajan ihmisistä.
Videon kesto 3:27 min.

Jumala rakastaa sinua
Video Jumalan rakkaudesta ja
pelastuksesta Jeesuksen Kristuksen kautta.
Videon kesto 7:04 min

Musiikkivideot
Hengellistä musiikkia.

Lopun ajan syntejä: Dogging
Raamattu opettaa lopun ajan
ihmiskunnan olevan seksihimojen kyltymättömiä harrastajia,
jotka tekevät monenlaista syntiä harrastamalla monenlaista
seksiä, joihin yhtenä dogging kuuluu.
Videon kesto 3:54 min

Pako Sobiborista
Elokuva perustuu
tositapahtumiin juutalaisten joukkopaosta keskitysleiristä
toisen maailmansodan aikana. (Ei suomenkielen
tekstitystä).

Apostoli Paavali
Elokuva apostoli Paavalista. (Ei suomenkielen
tekstitystä).

|