Foorumipersoonat
Olen ollut
pitkään mukana monilla keskustelufoorumeilla suomenkielisillä ja englanninkielisillä.
Koitan pukea sanoiksi muutamia huomioita, joita olen huomannut ollessani
foorumeilla.
Keskustelufoorumi voi olla hedelmällinen keskustelupaikka, jos foorumin
ylläpidossa on kypsiä ihmisiä, jotka kykenevät ottamaan muita oikealla tavalla
huomioon. Samoin jos foorumin keskustelijoiden ydinjoukko on ihmisiä, jotka
ovat kypsiä ja kykenevät ottamaan toisia huomioon, niin silloin on
mahdollisuus todella hedelmälliseen keskusteluun. Parhaimmillaan
keskustelufoorumi voi olla paikka, jonka kautta ihminen voi oikeasti rakentua
ja kasvaa uskossa.
Keskustelufoorumi voi olla myös paikka, jossa ihminen loukkaantuu ja saa haavoja,
sillä erilaisilla keskustelufoorumeilla pyörii myös ihmisiä, jotka ovat itse
haavoitettuja ja rikkinäisiä, jotka haluavat myös satuttaa toisia ihmisiä.
Keskustelufoorumeilla käy myös herkkiä ja haavoitettuja ihmisiä, joiden paikka
ei ole foorumi, sillä he menevät entistä enemmän rikki näillä foorumeilla. Tutkikoon
jokainen omaa sydämen tilaansa, että onko valmiuksia osallistua keskustelufoorumille,
jossa ihminen joutuu kohtaamaan monenlaisia ihmisiä, joista jotkut haluavat satuttaa ja
loukata toisia, katkeruuden vallassa olevia ihmisiä sekä myös niitä, jotka oikeasti
haluavat keskustella rakentavasti lähimmäistensä kanssa.
Seuraavaksi käyn läpi ihmistyyppejä, joita olen huomannut olevan erilaisilla foorumeilla.
Olen seuraillut erilaisia persoonia, jotka ovat kirjoitelleet erilaisille
keskustelufoorumeille. Persoonat
ovat sekoitusta monista eri ihmisistä, joita olen tavannut suomenkielisillä ja
englanninkielisillä keskustelufoorumeilla noin kymmenen vuoden ajalta.
Suurin osa huomioista on tehty kristillisillä foorumeilla. Persoonien
sukupuolet eivät ole sidottuja nimeen tai sukupuoleen, vaan niissä
on miehiä ja naisia sekaisin. Koitin keksiä sellaisia rimmaavia nimiä
kuten Teija Touhuaja jne. Persoonat eivät siis ole sidottuja yhteen ja samaan
sukupuoleen, vaan sopivat molempiin sukupuoliin. Persoonilla ei ole mitään
yhteyttä niihin liittyviin miesten ja naisten etunimiin, vaan ne ovat
keksittyjä nimiä, eivätkä ole kohdistettu henkilökohtaisesti kenellekään.
Jouni & Jaana Juonikas
Jouni Jounikas on sellainen uskova, joka on usein katkera jollekin toiselle
uskovalle. Niinpä Jouni punoo koko ajan juonia "vastustajansa" pään menoksi.
Jouni Juonikas toteuttaa katkeruuskampanjaansa usein lähettämällä
yksityisviestejä, joissa koittaa kääntää muutkin omaa "vastustajaansa"
vastaan. Jouni ei tyydy tähän vaan käy avoimen peitetysti sotaa
"vastustajaansa" vastaan osallistumalla niihin ketjuihin, joissa hänen
"vastustajansa kirjoittaa. Jouni tietenkin tapansa mukaan mollaa häntä ja
siten nostaa omaa profiiliaan muiden silmissä.
Jaana Juonikas toimii samalla tavalla kuin Jounikin, mutta Jaana myös
loukkaantuu ja suuttuu sekä sotkee sen mitä on kirjoitettu. Jaana on myös
todella katkera ja pitää huolen näpäytyksillään, että "vastustaja" on karmea
ja rakkaudeton uskova.
Jere Jees-Jees mies
Jere on Jees mies. Jere on kaikkien kaveri. Jere ei kykene olemaan eri mieltä
mistään koskaan, koska hän pelkää riitoja. Jere ei kykene ottamaan vastuuta
sanoistaan, siksi hän peesaa kaikkia ja on kaikkien kaveri. Jerelle kelpaa
liberaaliteologi sekä ahdasmielinen lainkiivailija ja kaikki siltä väliltä.
Jere varmistelee suosiotaan olemalla kaikkien kaveri.
Jere ei kestä kritiikkiä (hän ei sitä edes aina tiedosta), siksi hänestä on
parempi sanoa kaikille aina Jees mä oon samaa mieltä.
Atte Ateisti
Atte on kova "kärsä". Hän ei välitä ollenkaan siitä, että silmän ja korvan
kaltaiset asiat eivät voi syntyä sattumalta. Synti ja tiede on suorittanut
aivopesunsa niin tehokkaasti, että Atte painelee laput silmillä elämässään ja
kovasti vastustaa Raamatun sanaa. Ei auta Atteen mikään, niin on tehokasta
aivopesu ollut. Jos Atte huomaa joutuvansa tappiolle, niin Atte ei myönnä,
vaan rakentelee kaikenlaisia mahottomia teorioita evoluution tueksi.
Uuno uskonnollinen
Uuno on sakramenttien kannalla. Uuno älähtää aina silloin kun joku uskaltaa
sanoa "pyhiä sakramentteja" vastaan. Jos joku kirjoittaa parannuksesta silloin
paikalle pyyhältää Uuno tukka hulmuten. Uuno parjaa kovin sanoin
"lakihenkisiä" ratkaisukristittyjä ja pitää tulikiven katkuisen saarnan
lapsikasteen armosta. Jos joku taas kirjoittaa uskovien kasteesta, niin
silloin taas tukka hulmuten Uuno saapuu paikalle. Nyt Uuno läksyttää
"harhaoppisia" omavanhurskaudesta sekä Pyhän Hengen pilkasta.
Kirkko on tärkeä Uunolle, onhan se hänelle Jumalan seurakunta, joka vaalii
tervettä "uskoa". Auta armias jos joku "erehtyy" sanomaan kirkkoa portoksi.
Silloin Uuno panee parastaan ja antaa kunnian kukon laulaa "uudestikastajien
ryökäleille" ja hurmahenkisille helluntailaisille. Homouskeskustelu ja kirkon
kanta ei Uunon päätä paina, sillä Uuno sanoo:" Jumala armo sulkee kirkon
sisälle myös homot".
Judaisti Juhani
Juhani on veikeä tapaus, sillä Juhani yhdistää vanhan ja Uuden liiton yhdeksi
ja samaksi asiaksi. Juhani aloittaa sapatin "oikeaoppisesti" "Raamatun mukaan"
sapattikynttilän sytyttämisellä. Juhani puhuu juutalaisista, laista,
sapatista, juhlista ja ajattelee heprealaisittain, koska se on "oikeaoppinen"
ajattelutapa. Juhani myös mainitsee Jeshuan, tosin aika harvakseltaan, sillä
juutalaisuus ja lain noudattaminen on hänen päähuomionsa.
Juhani läksyttää foorumeilla "kreikkalaisen" ajattelutavan omaavia uskovia.
Juhanille lain noudattaminen on kaikki kaikessa, vaikka hän joskus jotakin
muuta sanoisi. Juhani on vaihtanut lippalakin kipaan, sillä heprealainen
ajattelutapa on muuttanut Juhanin elämää sisäisesti ja ulkonaisesti. Juhani
voi olla myös ilman kipaa, mutta silti ihailee juutalaisuutta yli kaiken.
Juhani opiskelee ahkerasti hepreaa, koska vain hepreankielen kautta avautuu
totuudet. Juhania ei pakanauskovien opetukset kiinnosta, sillä vain sabra
tuntee Raamatun ja sillä ei ole merkitystä onko hän uskossa vai ei, se riittää
kun on aito sabra.
Olli Oikeaoppinen
Olli tietää aina kaiken. Ollin oppi on oikea, koska Olli tietää ja tuntee
Kirjoitukset. Olli kaivaa kaiken tiedon esiin ja vetää parit alkukielen
selitykset. Olli tuomitsee toisinajattelijat ja pitää heitä harhaoppisina, jos
ovat eri mieltä hänen kanssaan.
Ollin oikeaoppisuus johtuu hänen ylpeydestään (hän ei sitä itse tiedosta).
Olli ei myönnä virheitään, eikä erehdy opissa, koska Ollilla on oikea oppi.
Olli laittaa "lusmut" kuriin ja järjestykseen oikealla opilla.
Teuvo Tyytymätön
Teuvo ei ole tyytyväinen mihinkään. Teuvo komppaa taustalla niitä, jotka
arvostelevat ja nokkivat muita. Teuvo työntää nenänsä aina sinne missä
tapahtuu. Teuvo vetää parit piikikkäät kommentit ja poistuu takavasemmalle.
Teuvolla on huono itsetunto, eikä hän ole päässyt kasvamaan uskossa. Siksi
Teuvo huutelee puskista sekä iskee piikkejä muiden päänmenoksi. Teuvolla on
harvoin hyvää sanottavaa, sillä tyytymättömyys on saanut hänet komppaamaan ja
tonkimaan negatiivisuutta foorumin jäsenistä.
Sauli Suuttuja
Sauli suuttuu helposti ja vihaiseksi muuttuu. Sauli ei kestä kritiikkiä
itsestään siksi hän suuttuu. Sauli lähtee foorumilta ovet paukkuen ja sanoo
ettei tule takaisin.
Sauli käy kuitenkin "salaa" nimettömänä kurkkimassa foorumia. Saulin täytyy
tietää mitä hänestä puhutaan. Sauli on kuin hississä, joka johtaa foorumille
ja sieltä ulos.
Mikko Mitätön
Mikolla on huono itsetunto. Mikko kokee ettei mikään onnistu ei edes uskossa
oleminen. Mikko aina silloin tällöin käy kertoilemassa kuinka elämä on kurjaa
eikä mikään onnistu.
Pirkko Pilkunviilaaja
Kun Pirkko porhaltaa paikalle, niin pilkunviilaus alkaa. Kaikki saa kyytiä,
milloin on liikaa hymiöitä, milloin on liikaa boldausta, milloin on liikaa
tekstiä. Pirkon haukankatse huomaa kaikkien virheet ja viat. Pirkko läksyttää
jos ei ole kielioppi kohdallaan tai puuttuu pilkku, piste tai jos tekstiin on
sattunut pujahtamaan kirjoitusvirhe.
Pirkko myös näpäyttää siitä kun yleensä muut opettavat väärin Raamattua.
Pirkko tietenkin itse ymmärtää ja osaa Raamatun niin ulkoa kuin sisältä.
Raimo Röyhkeä
Raimo kuvittelee olevansa ainoa, joka tietää totuuden ja jokainen joka on hänen kanssaan samaa mieltä
on Raimon mielestä oikea uskova, muut ovat harhaoppisia saatanan kätyreitä Raimon mielestä.
Raimo pitää itseään niin tärkeänä henkilönä, että hänen ajatuksensa ja oppinsa ovat Raamatun jälkeen
kaikkein parasta ja lähimpänä totuutta ja muut ovat harhassa.
Raimolla oma oma oppi, jonka ahjosta läpi käyneet ovat oikeita uskovia ja Raimo tietenkin itse
määrittelee sen millainen tämä ahjo on. Raimo haukkuu jokaisen uskovan saatanan kätyriksi, joka ei ole
samaa mieltä hänen kanssaan. Raimo syyttää muita porton lapseksi, vaikka hän myös itse
arvostaa ja puolustaa porton uskonnollisia riittejä ja seremonioita.
Raimo Röyhkeä on todella syvästi haavainen, ja hän on eksynyt sellaiseen ansaan, että hän luulee olevansa
muita uskovia parempi, siksi hän lyö armotta muita uskovia. Raimo Röyhkeä toimii kuten kuningas
Saul toimi Daavidia vastaan. Siksi Raimon sydän on paatunut, eikä häntä enää voi pelastaa muu kuin
Jumalan armo ja rakkaus.
Sauli Saivartelija
Saulin näsäilyltä ei kukaan jää paitsi. Saulin saivartelee ja puuttuu asioihin
jos huomaa, että olisi edes hiukan huomautettavaa. Sauli on Pirkon sukulainen.
Essi Esirukoilija
Essi ei itsestään pidä meteliä eikä ääntä foorumilla. Essi viipyy rukouksessa
ja seuraa foorumia esirukouksia kantaen foorumin jäsenten ja heidän asioiden
puolesta. Harva muistaa Essin olemassaolon, mutta Essi muistaa kaikki ja
Jumalan johdatuksessa kantaa asioita rukousalttarillensa.
Riina Riitelijä
Riinalla on paha olo sydämessään. Riina purkaa vihaansa ja patoutumiaan
foorumin jäseniin. Kun Riinalla on oikein paha olo hän klikkautuu foorumin
sisälle. Foorumilla hän päästää sisäisen ilkimyksen valloilleen loukaten ja
satuttaen muita niin paljon kun kerkeää.
Riinan lempi kiusattava on sellainen, joka ärsyyntyy ja jurputtaa Riinalle
takaisin. Tästä Riina saa lisää "virtaa" ja innostuu toden teolla ja samalla
hän saa purkaa kaiken pahan olon ja vihan jurputtajan niskaan. Riina kääntää
aina asiat päälaelleen. Riina ei koskaan omasta mielestään riitele, vaan vika
on aina toisessa, sillä se toinenhan riidan aloitti ei Riina. Näin Riina
ajattelee.
Yrjö Ylläpito
Yrjö on jäpäkkä ja tomera setä. Yrjö johtaa yksin foorumiansa. Yrjön
foorumissa banni heilahtaa jos olet eri mieltä Yrjön kanssa. Yrjö myös morkkaa
muita foorumeita, sillä Yrjön foorumi on paras, koska Ykä johtaa sitä.
Yrjö valitsee moderaattorinsa sellaisista, jotka ovat täysin kuuliaisia
hänelle. Yrjö tosin itse on foorumin päämode ja muut hänen apunansa. Yrjölle
on turha marista ja urputtaa, sillä Yrjö on foorumin kunkku ja Ykän sana on
foorumin laki!
Liisa Lähimmäinen
Liisa arvostaa lähimmäistänsä. Hän ei sano pahaa sanaa lähimmäisistä, vaan
aina kannustaa ja tukee toisia. Liisan tarkka silmä huomaa lähimmäisen ja hän
kykenee aina näkemään missä tarvitaan kannustusta.
Liisa ottaa myös rukouksiinsa niitä, jotka tarvitsevat erikoisesti
rukoustukea.
Raisa Rakkaudellinen
Raisa rakastaa, koska Jumalan rakkaus on vallannut hänen sydämensä. Raisan
rakkaus on erikoista, koska Raisa rakkaus on rakkautta totuuden mukaisesti.
Lahkohenkiset sekä riidanhaluiset jäsenet ovat aina Raisan kimpussa. Raisa
rakastaa heitä siitä huolimatta, että kirjoittaa totuudesta rakkauden
hengessä. Raisa myös elää anteeksiantamuksessa heitä kohtaan.
Raisa ei rakentele puolueita, vaan rakkaudessa ja totuudessa kohtaa
kirjoitukset ja kirjoittajat. Raisa saa kokea monet syytökset itseänsä
kohtaan, silloin Raisa kääntyy Jumalan puoleen ja Jumalan rakkaudella hän
antaa anteeksi ja ylläpitää totuutta.
Kimmo Kimppa
Kimmo ja hänen kaverinsa ovat sellaisia, jotka lahkohengen mukaan toimivat
foorumeilla kimpassa levittäen sanomaansa hyökäten ja ojentaen harhaoppisia.
Harhaoppiset ovat niitä, jotka eivät ole samaa mieltä heidän kanssaan.
Kimmo ja kaverit lähettelevät tiuhaan tahtiin yksityisviestejä, jossa punovat
juoniaan harhaoppisia vastaa. Kimpassa Kimmo kavereineen aamentavat toisilleen
ja piikittelevät vastustajiaan.
Antti Anteeksianto
Antti antaa anteeksi niille, jotka ovat häntä vastaan. Lahkohengen vallassa
olevat tosin eivät usko sitä, vaikka se on totta. Antin motiivi on etsiä
totuutta. Antti antaa myös itselleen anteeksi sekä haluaa tosissaan tehdä
parannusta.
Antti myös pyytää anteeksi silloin kun on toiminut väärin tai opettanut
väärin. Antilla on suuri ja herkkä sydän, jota ei lihan vallassa olevat
huomaa.
Pauli Paimen
Pauli on paimenen sydämellä varustettu uskova. Paulin kohtelee kaikkia
lempeästi, mutta totuuden mukaisesti. Pauli menee heikon rinnalle tukien ja
antaen aikaansa. Pauli hoitaa epäitsekkäästi "foorumilampaita" uhraten
aikaansa foorumin jäsenille. Pauli tehtävä ei ole helppo, sillä lahkohengessä
oleva ei tunnista Paulia paimeneksi, vaan vikuroi vastaan ja yllyttää muutkin
Paulia vastaan.
Pauli on kuitenkin lempeä ja taidollinen sekä pitkämielinen ja kärsivällinen.
Pauli kannustaa ja tukee muita menemään uskossa eteenpäin. Pauli myös rukoilee
paljon foorumilaisten puolesta. Pauli on sekä vihattu että pidetty, mutta itse
hän kuitenkin rakastaa kaikkia jäseniä, vaikka joutuukin valitsemaan totuuden
rakkauden eikä suosi syntiä ja vääryyttä.
Harri Himokas
Harri on kaksimielinen uskossaan. Foorumilla hän esiintyy uskovana ja
tosiuskovana. Foorumin ulkopuolella hän kuitenkin surffaa pornosivuilla
himojaan tyydytellen. Harri on usein kärkäs ojentamaan vääristä opeista.
Harri saattaa myös ottaa miestä väkevämpää, jonka seurauksena hän läksyttää
foorumilla vääräoppisia.
Helena Helläsydän
Helena rakastaa kaikkia. Helena on niin helläsydäminen, että kaikki ovat
uskossa, jotka sanovat uskovansa Jeesukseen. Helenan hellä sydän ei välitä
siitä onko "uskova" juomari tai huorintekijä tai eksyttäjä. Helenalle riittää
Jeesus sana, joka on tae hänelle uskovaisuudesta, uskokoot sitten muuten miten
lystäävät.
Helena on vihainen "lakihenkisille" uskoville, jotka sanovat pitäytyvänsä
Raamatun sanaan. Helena mielellään saivartelee näille "lakihenkisille", että
netissä oleminen on syntiä, koska Raamattu ei opeta mitään netistä. Helena
myös usein (ei aina) puolustaa kirkon sakramentteja. Helenan lempilause on
koska Raamattu ei kiellä lapsen kummia, niin sylivauva voi olla
"kastehetkellä" kummin sylissä, koska Raamattu ei kiellä eikä puhu siitä
mitään. Siksi se on Helenan mielestä Raamatullista.
Tiina Tyytymätön
Tiina on eri mieltä kaikesta. Kun kirjoitetaan parannuksesta, Tiina vaatii
armoa. Kun taas kirjoitetaan armosta Tiina ei ole tyytyväinen, vaan vaatii
parannusta. Tiina korjailee aina muiden kirjoituksia, koska muut eivät
ymmärrä, mutta Tiina kyllä ymmärtää.
Milla Mielenmuuttaja
Millalla on halu elää armosta Jumalista elämää. Tämän tähden Milla koettelee
Jumalan sanalla kaikki opetukset. Kun Milla lukee foorumilla muiden
kirjoituksia ja opetuksia, niin hän kaivaa Raamattunsa esille ja käy lukemansa
läpi Raamatun kanssa. Milla rukoillen tutkii Raamattua ja jos ja kun hän
löytää foorumilla olleen opetuksen Raamatusta hän heti uskoo siihen ja
ojentautuu sen mukaan.
Jos joku on eri mieltä Millan kanssa, niin silloin Milla rukoillen tutkii
Raamattua etsien sen miten asia oikein on. Milla ei etsi opilleen tukea, vaan
sitä mitä Raamattu opettaa. Jos Milla huomaa rakentaneensa väärin hän korjaa
kurssinsa oikeaan suuntaan ja julkisesti sen myös tuo esille. Milla ei
ajattele kasvojensa menettämistä korjatessaan kurssia, vaan on aidosti iloinen
kun sai taas armosta ojentautua sen mukaan kuin on Jumalan tahto.
Kimmo Kirjanoppinut
Kimmo on korkeasti koulutettu teologi. Kimmon pää on täynnä tietoa. Hän on
täynnä tietoa, hän tietää ja tuntee heprean ja kreikan, samoin kirkkohistoria
sekä kirkon traditio on hänellä hanskassa. Kimmo ei piittaa sydämen uskosta,
koska hän ei ymmärrä siitä mitään. Ainoa asia minkä hän tietää on valtava
määrä teoreettista tietoa.
Kimmo snobbailee mielellään foorumilla käyttäen vaikeita teologisia termejä
kuten eukaristia, apologetiikka, apostolinen suksessio, konsekraatio jne.
Kimmo myös mielellään tuo esiin alkukielen tuntemustaan. Kimmo kauhistelee
hurmahenkisiä, karismaattisia, lakihenkisiä sekä vapaasuunnan hurmaheikkejä ja
hannoja. Kimmon mielestä hänen edustamansa linja on alkukirkon uskoa,
muunlainen usko on hurmistelua.
Kirka Kirjanoppinut
Kirka on ns. messiaaninen kirjanoppinut, ei siis kristitty. Kirka painottaa
sitä, ettei hän ole kristitty. Kirka kauhistelee "pakanallisia" Jeesus ja
Kristus sanoja. Siksi hän käyttää sanoja Jeshua ja Messias ja usein myös
HaMashiasch. Se on hepreaa sanoo Kirka. Kirka tuntee ja osaa hepreankielen.
Kirka pyrkii omaksumaan heprealaisen ajattelutavan se kun on ainoa oikea tapa
ajatella, muu ajattelu on pakanallista kreikkalaista alkuperää.
Kirka ei piittaa sydämen uskosta. Se on tärkeätä, että Kirka sapattina
sytyttää sapattikynttilän, osallistuu Raamatullisiin juhliin, pitää koko ajan
lakia esillä sekä korottaa ja korostaa juutalaisuutta ainoa oikeana uskona ja
vielä messiaanista sellaista. Kirkan mielestä tulisikin palata alkuseurakunnan
juutalaiseen uskoon.
Lauri Lahkoton
Lauri on kova "kärsä", sillä hän ei kuulu mihinkään kirkkoon eikä
herätysliikkeeseen, vaan yksin Jeesukselle. Laurin evankeliumi on julistaa
uskoville uloskutsua aitoon ja alkuperäiseen seurakuntaan. Lauri pitää itseään
ainoana oikeana uskovana, jolla on ymmärrys ja viisaus, koska muut ovat
eksyneet porton ja sen tyttären pauloihin.
Lauri ei piittaa rakkaudesta ja totuudesta, vaan jahtaa uskovia sanomallaan ja
hanakasti osoittaa toisten virheet niin yksilöuskovan kuin kirkkojen ja
herätysliikkeiden. Lauri on tosi ylpeä omasta erinomaisuudestaan ja siitä että
hän on juuri se Jumalan erikoisvalittu, jonka tulee jakaa muillekin valoa.
Teija Touhuaja
Teija rakastaa Jumalaa ja totuutta. Teija on touhukas tapaus, joka häärii
siellä ja täällä. Teija kokee usein sekoittavansa ja sotkevan asioita, koska
on niin kova touhuamaan. Kaikesta touhusta ja sählingistä huolimatta Jumala
toimii Teijan kautta ja asiat kuitenkin korjaantuvat Jumalan tahdon mukaiseen
suuntaan, vaikka touhukkuuden tähden usein tuntuu siltä, että nyt taas
karahdetaan karille.
Teija on evankelistasielu, jolla on sydämessään näky sielujen pelastumisesta.
Teija on myös sellainen uskova, joka haluaa pysyä totuudessa. Teija ei anna
periksi muuten kuin huomatessaan rakentavansa väärin. Teijan touhukkuus ja
innokkuus näyttää ulkopuolisen silmiltä sähläykseltä, mutta se onkin vilkkaan
persoonan touhua, jossa Jumala lopulta saa sanoa viimeisen sanan.
Pertti Perinnäissääntö
Pertti on ihmisten perinnäissääntöjen vanki ja vastustaa kovasti niitä jotka
uskovat Jumalan sanaan siten kuin sinne on kirjoitettu. Pertti on mieltynyt
näihin perinnäissääntöihin ja hän sielullisen uskonnollisuuden läpi tutkailee
asioita. Pertille on kaikki uskonnolliset kaavat ja seremoniat lupauksia
Jumalan armoliitosta. Pertti kavahtaa heti, jos joku uskaltaa sanoa, että
uskoon kuuluu uskon tekoja. Silloin Pertti kovaan ääneen kirjoittaa kuinka
kaikki on armoa ja jo lapsena annettu juhlallisin menoin uskonnollisessa
seremoniassa, eikä kukaan saa siihen mitään enää lisätä.
Päivi Pälyilijä
Päivi ei pidä itsestänsä ääntä. Päivi lukee foorumin viestejä ja siunaantuu
sydämessään niitä lukiessaan. Aina silloin tällöin Päivi kirjoittaa todellisia
helmiä foorumille. Päivi kuitenkin kokee itsensä pieneksi, eikä uhoa ja
pullistele.
Päivillä on erikoinen syvällisyys kirkastaa Kristusta. Jotenkin se Päivi aina
onnistuu kääntämään lukijan katseen itsestään Kristukseen. Päivi ei itsekään
tiedä kuinka suuri siunaus hän on foorumille.
Kalle Kalastaja
Kalle on paikallisen seurakuntansa johtomiehiä. Kalle esiintyy rauhallisena ja
syvällisenä uskovana, ja näyttää oikein paimentyypiltä. Kalle tietää paljon
Raamatusta. Välillä Kalle kirjoittaa todella syvällisiä ja todellisia helmiä
foorumille.
Kalle ei ole kuitenkaan ihan sitä mitä antaa ymmärtää. Kalle on kalastelemassa
foorumilla uskovia pois harhaoppisten joukoista. Kalle pitää harhaoppisina
niitä, jotka eivät ymmärrä Raamatun mukaista seurakuntaa. Kalle tietenkin itse
määrittelee sen millainen tämä seurakunta on. Kalle lähestyy yksityisviestin
kautta varoittaen susista ja eksyttäjistä, jotka Kalle tietenkin määrittelee
oman ymmärryksensä mukaan. Kallen pyrkimys on ihan hyvä, mutta Kalle tekee sen
vain vääristä lähtökohdista, koska Kallen määritykset eivät ole kaikessa ihan
Raamatun mukaisia, vaikka Kallella onkin myös paljon hyvää annettavaa
foorumille.
Rauno Rauhallinen
Rauno on pitkän tien kulkija. Rauno on ollut uskossa vuosikausia. Rauno on
rauhallinen ja pitkämielinen, joka ei poukkoile sinne tänne, vaan on niin kuin
isä hahmo. Rauno rakastaa totuutta ja haluaa tasapuolisesti kohdata kaikkia
uskovia. Rauno on päässyt pitkälle toisen kunnioittamisessa ja rakastamisessa.
Rauno ei rähjää, eikä riitele. Rauno rakastaa rauhaa.
Rauno sutkauttaa aina silloin tällöin isällisen viisaan kommentin foorumille,
josta monet siunaantuvat. Rauno myös vapauttaa kireää ilmapiirillä hyvällä
huumorilla. Rauno ei pidä itsestään meteliä, eikä työnnä itseään esille.
Raunolla on tilannetajua sekä viisaita neuvoja monenlaisiin tilanteisiin.
Urho Uhri
Urholla ei ole Jumalasuhde kunnossa, vaan hän peesaa opettajia. Urho mieltyy
helposti johonkin opettajaan, mutta pettyy heihin oman keskeneräisyytensä
tähden. Urho etsii uusia opettajia ja jonkun ajan perästä pettyy taas. Joskus
voi käydä niin, että Urho löytää itselleen uuden opettajan, jolla hän kostaa
entisille opettajilleen. Urho ajattelee, että kun kehun tuolle "mäntille"
Taavi Tähteä, niin siitäpä saa kuulla kunniansa. Urho on katkera ja antaa
helposti muiden vedättää itseään. Urho esiintyy hyvänä uskovana, joka rakastaa
kaikkia, mutta kuitenkin hänkin puoluehengessä etsii oppeja ja opettajia.
Urho haluaa myös opettaa, vaikka sanookin ettei ole opettaja. Urho haluaa myös
kunniaa itselleen, vaikka toista väittää. Urholla on kuitenkin myös hyviä
ajatuksia ja hänessä olisi potentiaalia paljoonkin, jos vain pääsisi eroon
katkeruudestansa. Urholla on monia hyviä pyrkimyksiäkin, mutta se katkeruus,
siitä tulisi päästä eroon.
Sari Sattuja
Sari on herkkä uskova, jonka sydämeen sattuu uskovien kylmyys, kovuus ja
katkeruus. Sari on ahdistunut tästä ja itkukurkussa rukoilee Jumalan armoa ja
rakkautta seurakunnalle. Sari sydämessään välillä huokailee kotiin pääsystä,
sillä niin koville ottaa seurakunnassa vallitseva rakkaudettomuus ja toisten
nokkiminen.
Sari välillä haluaisi vetäytyä pois tästä kaksinaamaisuuden juonittelusta.
Mutta Jumalan puhuttelussa hän kuitenkin joutuu tekemään parannusta ja
antamaan anteeksi ja olemaan mukana seurakunta elämässä. Foorumien seuraaminen
myös ottaa koville, mutta Jumalan rakkauden koskettamana hän kuitenkin siellä
surffailee.
Lähteet:
- Lukuisat erilaiset keskustelufoorumit.
|