Diskoiltiin 20.11.2010

 

 

Koulun käytävät täyttyivät jälleen – jo kolmantena vuonna peräkkäin – iloisista jälleennäkemisen huudahduksista.  Senioriyhdistyksen Disko-ilta oli alkamassa.
Ohjelmalliseen iltamaan mahtui ruokaa, puhetta ja ennen muuta MUSIIKKIA - isoilla 60-70-80-lukulaisilla kirjaimilla. 
Aluksi tankkasimme sekä Hollolan nuorisoseuran valmistamilla ruuilla että ravintolasta hankituilla lihapullilla.  Sitten DJ Upi laittoi vauhdin päälle, heti alkuillasta.
Välillä kuulimme koulun uuden rehtorin Marja Kauppilan terveiset koulusta.  Koulun 70-vuotisjuhlatkin lähestyvät hyvää vauhtia.
Sihteerimme Hannun valppauden ansiosta huomasimme, että keväällä 2011 juhlitaan myös koulumme ensimmäisiä riemuylioppilaita.  Rehtori Marja oli saanut Hämeen maakunta-arkistosta vuoden 1961 ylioppilaskokelaiden nimilistan.  Hallitus pohtii tykönään sitä, että miten juhlistamme riemuylioppilaita ensi keväänä.
Ohjelmaan kuului Helin ja Arjan laatima hauska, illan teemaa myötäilevä kilpailu.  Ankaran väännön jälkeen – ja ratkaisevan ylimääräisen kysymyksen myötä, voittajiksi julistettiin kansainvälinen, suomalais- australialainen joukkue DOGS.
Nopein joukkue oli kuitenkin Ladyt + Ari, kolmas LLL (tiedät varmaan mitä lyhenne tarkoittaa).  Muut joukkueet jäivät tällä kertaa palkinnoitta.
Perinteisillä arpajaisilla keräsimme rahaa yhdistyksen stipendirahastoon.  Jukka Komulainen toi Leksan -lestin ehjänä uudelleen arvottavaksi.  Voittajaksi valikoitui tällä kertaa Marjamaan Markku. Kiitos kaikille arpoja ostaneille.
Ilta päättyi upeasti – ei viimeiseen valssiin – vaan yhteiseen Letkajenkkaan!
Jenkkamato luikerteli pitkin salia: Jan Rohde and The Adventurers - Doin' The Jenka. Kyseinen kappale löytyy myös You Tubessa - käypä katsomassa. 

Hyvää vuodenloppua kaikille!

Muistiin merkitsi pj. Matti U. Saarinen

1juliste.jpg (48852 tavu(a))2DJ_Upi.jpg (237504 tavu(a))3Discotunnelmaa.jpg (225183 tavu(a))5Tietokilpailu.jpg (197152 tavu(a))Diskokilpailu, 20.11.IMG.jpg (153844 tavu(a))
4Tanssia.jpg (216565 tavu(a))Heli juontaa .JPG (204069 tavu(a))6Tietokilpailu2.jpg (232044 tavu(a))7Voittajat.jpg (222668 tavu(a))8Tanssia2.jpg (238565 tavu(a))
9Arpajaiset.jpg (212382 tavu(a))10Leksan_lesti.jpg (203597 tavu(a))Discoasuiset .JPG (209514 tavu(a))11DJ töissä.jpg (226906 tavu(a))12Letkis.jpg (208323 tavu(a))