Joskus rääpäisykin voi olla kulttuuriteko. J.K. Ihalaisen suomentama ja kustantama kirja Hiljaisuuden peli esittelee Jerome Rothenbergin runoja 1960-luvulta aina tähän päivään asti. Yhdysvaltalaisen kirjailijan tuotanto on niin laaja ja monipuolinen, että nyt ilmestynyt suomennos tarjoilee oikeastaan vain makupaloja.

J.K. Ihalainen pahoittelee saatesanoissaan sitä, että valikoima on kokonaisuuksia pilkkomalla ja merkityksiä ohentamalla koottu.

"Lähes kokonaan olen joutunut jättämään valikoiman ulkopuolelle juutalaisvainoja ja Rothenbergin juuria kuvaavat runot teoksista Poland/1931 (1974) ja Khurbn (1989). Niin ikään on karannut käsistä alkuperäisen kokoelman Poems for the Game of Silence (1971) villi kokonaisuus", Ihalainen kirjoittaa.

Mutta vähättely sikseen. Iloitkaamme tästä pienestä kirjasta! Rääpäisyn kutsuminen kulttuuriteoksi on moninkertaisesti perusteltua.

Tiettävästi Rothenbergiä ei ole aiemmin suomennettu kokoelmallista, ja jos on, sitä ei ole saatavilla, eikä kirjastohakukaan tuottanut Ihalaisen suommennosta lukuunottamatta yhtään osumaa.

Rothenberg ei totta totisesti käänny helposti muille kielille. Riemastuttavasti dadan henkeä, juutalaisuutta ja alkuperäiskansojen traditioita yhdistelevä kirjailija tempoilee suuntaan jos toiseen, ja painettunakin runot lähestyvät suullista perinnettä. "Hän olkoon minun adala shimala pando bak shai bahikasai", Ihalainen suomentaa. Rothenbergin tapauksessa sanoilla on taipumus puhjeta ääneen.

Juutalainen dadaisti ja moderni intiaani

Kenneth Rexrothin mielestä Rothenberg on palauttanut Yhdysvaltojen runouden modernin kirjallisuuden kansainväliseen valtavirtaan mutta muistuttaa, että samaan aikaan hän on todellinen alkuasukas. Rexroth luonnehtii herraa näin lennokkaasti:

"Vain nykyhetki saattoi tuottaa tällaisen ilmestyksen - Martin Buberin, Marcel Duchampin, Gertrude Steinin ja Istuvan Härän tanssiva risteytys. Kukaan elävistä kirjailijoista ei ole kaivautunut syvemmälle runouden juuriin."

Ihalainen puolestaan hehkuttaa: "hän on villi dadaistisen juutalaisen ja modernin intiaanin sekoitus".

Rothenberg käyttää paljon toistoa, runot ovat usein loitsunomaisia niin aiheeltaan kuin muodoltaan. Shamanismilla ja alkuperäiskansojen mytologialla on oma vahva osuutensa. Monet runot ovat kuin hetkellisiä näkyjä ikiaikaisen nuotion äärellä.

Uljaimmin Ihalaisen suomennoksessa sykkii osuus nimeltä Unityöt ja muita runoja, joka on poimittu vuonna 1989 ilmestyneestä kokoelmasta Khurbn & Other Poems. Unityöt ja muita runoja on kokonaisuus, jossa nousee käsinkosketeltavasti esiin Rothenbergin taipumus yhdistellä merkillisesti ja kiehtovasti eri asioita, aihepiirejä ja traditioita.

Muinaisuudesta nousee globaalia nykyrunoutta

Rothenbergin ilmaisu on kaukana alkuperäiskansoja romantisoivasta huuhaa-mystifioinnista. Tinkimättömät ja siloittelemattomat runot tuntuvat kumpuavan usein hyvinkin paikallisesta perinteestä, mutta kuin ihmeen kaupalla ne nousevat arkaaisesta lähtökohdasta osaksi nykyajan runon traditiota, globaalia runon kieltä. Eikä Rothenberg ole mikään menneen maailman haikailija: muinaisuus ja tämän päivän todellisuus ovat yhtäaikaa läsnä.

Tosin lukijan Rothenbergin tekstit pistävät kovalle koetukselle, varsinkin kun runot on suomennoksessa poimittu alkuperäisestä yhteydestään sen kummemmin selittelemättä. Intiaaniklisheillä kullattujen elämäntapaoppaiden valmiiksipureskeltuja pikkuviisauksia on turha etsiä Rothenbergin tuotannosta. Ihalaisen suomennoksen sulatteleminen saattaa vaatia vaikkapa nyt shamanismista jonkinlaista tietämystä.

Suomennoksen vaarana on muutenkin se, että kokonaisuuksista irrotettuina jotkut runot jäävät hieman leijumaan ilmaan. Välillä tekee mieli kysyä, missä mennään. Moni teksti kaipaisi tueksi ja selitykseksi yhteyttä kokoelmaan, alkuperäiseen kokonaisuuteen.

Mutta mielenkiintoista poljentoa riittää, ja onpa mukana runo, jota ei ole vielä julkaistu edes kirjailijan kotimaassa.

Ketä kiinnostaa huippukirjailija?

Sitten hieman mediakritiikkiä. Rothenberg vieraili Suomessa keväällä kustantajansa ja suomentajansa Ihalaisen ansiosta. Runouden esittäjänäkin mainetta saavuttanut kirjailija kiipesi lavalle sekä Helsingissä ja Tampereella.

Sen sijaan että valtalehdet, televisio ja radio olisivat olleet sankoin joukoin paikalla ikuistamassa suurta vierailua, Rothenberg kiinnosti vain aivan aniharvoja tiedotusvälineiden edustajia.

Kymmeniä teoksia julkaissut Rothenberg on niin merkittävä kirjailija, että hänelle voi napsahtaa vaikkapa Nobel-palkinto minä vuonna tahansa.

Siinä on sitten suomalaisilla tiedotusvälineillä selittelemistä. Kyllähän se täällä taisi käydä, mutta ei me edes huomattu.

Omien runokokoelmiensa lisäksi Rothenberg on perustanut lehtiä ja julkaissut kuuluisia antologioita, muun muassa Pohjois-Amerikan intiaanien suullista perinnettä (Shaking the Pumpkin) ja juutalaisen kirjallisuuden kokoelman (A Big Jewish Book). Hän opettaa useissa yliopistoissa, ja onpa hänellä visuaalisten taiteiden professuuri Kalifornian yliopistossa.

Mutta mitäpä sellaisista ansioista, jututetaan ennemmin vaikka Lindaa. Tai Marcoa.

Rothenberg on siitä ikävä tapaus, että hänen jututtamisensa saattaisi vaatia toimittajalta ammattitaitoa. Voi jopa olla, että olisi hyvä tietää jotain kirjallisuudesta ja etenkin runoudesta.

Jotenkin minusta tuntuu, että toimittajien paikkoja täytettäessä runouden tradition hallitseminen on nykyäään täysin toisarvoinen asia. Pelkään toisinaan, että se ei ole edes toisarvoista, vaan tyystin yhdentekevää.

Ja toimittajat kehtaavat vielä voivotella, että voi voi kun nuoret eivät enää lue. Esimerkiksi aikakauslehdistä kirjallisuus on miltei kokonaan kadonnut. Jos aiheesta jotain joskus satutaan kirjoittamaan, jutun juju on ihan muualla kuin kirjallisuudessa.

Kuka ihmeen Ihalainen?

Ihalainen ansaitsisi itsekin huomattavasti enemmän huomiota kuin mitä hän on saanut suomalaisissa tiedotusvälineissä. Itsepintaisesti kirjallisuutemme establishmentin tuolla puolen vaikutttava ja itsestään meteliä pitämätön kaveri on jäänyt runouden ystävienkin keskuudessa marginaaliin. Hän on siis marginaalissakin marginaali.

Ihalaisen ansioiden oivaltaminen vaatisi toimittajilta erityistä hereilläoloa ja paneutumista. On helpompi noukkia kirjoja tuttujen ja turvallisten kustantajien listoilta kuin seurata ja tonkia, mitä valtavirran ulkopuolella julkaistaan. Mutta etenkin runouden ystävien on syytä olla valppaina. Esimerkiksi lähes kaikki syksyn käännösrunokokoelmat ilmestyvät pienten kustantajien kautta.

Kolmaskymmenes oma runokokoelma

Ihalainen julkaisi Rothenberg-suomennoksensa aikoihin toisenkin kirjan: miehen kolmaskymmenes oma runokokoelma on nimeltään Ihosi alla sykkivät sanat.

Ihalaisen tuotantoa voi moittia epätasaisuudesta ja väittää, että yhteistyö ammattitaitoisen kustannustoimittajan kanssa olisi saattanut olla hyödyksi.

Mutta asian voi nähdä toisinkin. Ihalaisen runoissa on sellaista ilmavaa lennokkuutta, anarkismia ja rosoa, johon törmää valitettavan harvoin suomalaisessa kirjallisuudessa. Beat-henkinen spontaanius on tärkeä osa Ihalaisen runokäsitystä. Esimerkiksi vuonna 1992 ilmestyneessä Kuume-kokoelman tekstit ovat live-runoja: Ihalainen on kirjoittanut ne suulliseen esitystilanteeseen, eikä hän ole niitä sen jälkeen korjaillut.

Ihalaisen runoista huokuu parhaimmillaan niin maaninen rytmi, että teksti suorastaan huutaa päästä ulos kirjan sivuilta elävään esitystilanteeseen. Kirjallisuuden suullisen perinteen kunnioittamisessa hän muistuttaa ilmiselvästi Rothenbergiä.

Yön häntäluu ja oma valtio

Christianiassa vuonna 1978 debytoinut Ihalainen on ehtinyt omien kokoelmiensa lisäksi julkaista paljon muitakin jännittäviä ja mielenkiintoisia kirjoja.

Vuonna 1998 ilmestynyt Yön häntäluu on koko vuosikymmenen hienoimpia suomennettuja runokokoelmia. Antologia sisältää alkuperäiskansojen suullista perinnettä mutta myös 1900-luvun modernismin kokeilijoita. Rocktähdistä näytteitä on Jim Morrisonilta ja Patti Smithiltä.

Pääosassa ovat kuitenkin eri maanosien alkuperäiset asukkaat. Laajuudessaan Yön häntäluu on ällistyttävä antologia. Useiden eri intiaanikansojen lisäksi kirjassa on materiaalia maoreilta, aboriginaaleilta pygmeiltä, zuluilta, joruboilta, bineiltä, mongoleilta ja jakuuteilta.

Yön häntäluun lisäksi Ihalainen on suomentanut mm. Gary Snyderia ja Paul Bowlesia. Hän on kirjoittanut omaperäisiä teoksia merkittävistä kirjailijoista, kuten Arthur Rimbaud´sta ja James Joycesta.

Kirjojensa kustantamisen ohessa Ihalainen on ehtinyt olla monessa muussakin mukana: harva kirjailija voi sanoa perustaneensa oman valtion. Ihalainen esittelee mielellään Vendimaan passiaan. Vendien ja vandaalien muinaishistoriasta kertoo kirja nimeltä Jättiläisten maa.

Ihalaisella taitaa olla oma osuutensa Kritiikin kannukset saaneen Sándor Vályn Korgaj Eepoksessa: sen suomentajaksi mainitaan Tarishtanin akatemian kielitieteilijä J.K. Ihalainen.

Kirjallisuuden käsityöläinen

Omaehtoisena pienkustantajana Ihalainen on uranuurtaja. Tällä hetkellä Tampereella Telakan Painossa työskentelevän miehen periaate on ollut alusta lähtien: kun kirja on valmis, ei muuta kuin painokone käyntiin.

Ihalaisessa on aimo annos käsityöläisyyttä. Hänen tapansa yhdistellä tekstiä ja kuvaa on aivan ainutlaatuista nykyaikana. Hänen kirjojaan ovat kuvittaneet monet tunnetut taiteilijat, kuten Outi Heiskanen ja Marita Liulia.

Ihalaisen julkaisemat kirjat ovat visuaalisia ilmestyksiä, uniikinoloisia taide- ja käyttöesineitä. Kun esimerkiksi Yön häntäluuta pitää kädessä, tuntuu siltä kuin hypistelisi ainutkertaista yksilöä.

Valitettavasti Ihalaisen kirjoista on tulossa hieman liiankin uniikkeja. Monista teoksista on painos ollut jo kauan lopussa. Kirjakaupoista ei tahdo tavoittaa edes uutuuksia, eikä kirjastostakaan löydy kuin joitain harvoja kappaleita.

Kulttuurihistoriallinen huolenaihe on se, että tämän merkillisen kaverin tuotannosta suurin osa on vaarassa kadota kokonaan lukijoiden ulottuvilta.

HEIKKI SAURE

Poimintoja J.K. Ihalaisen tuotannosta:

Jerome Rothenberg: Hiljaisuuden peli. Suomennos: J.K. Ihalainen. Palladium Kirjat 2000.

J.K. Ihalainen: Ihosi alla sykkivät sanat. Palladium Kirjat 2000.

Yön häntäluu. Maailmanrunouden antologia. Suomentanut ja tulkinnut: J.K. Ihalainen. Cultura Oy ja Palladium Kirjat 1998.

Ainoa ainoa ainoa elämä. Kuolematon kulkuri Arthur Rimbaud. Palladium Kirjat 1995.

Jättiläisten maa. Vendien ja vandaalien muinaishistoria. Cultura Oy 1994.