| |
030708
HeRU Goes Iloinen 11.7.
HSeuraavassa HeRU goes Iloinen iltamassa 11.7. esiintyy canadalainen Chris Paton, joka vetää coverina perinteistä rokkia kuten CCR:ää, ZZ-topia, Eaglesia ym. Vapaa pääsy.
MUISTATHAN, ETTÄ ILOISESTA KULKIJASTA SAAPI HERU ALENNUKSIA!
120608
HeRUn Uusi jäsenmaksu on 11,49 e
HeRUn jäsenmaksu päivittyi eilisessä hallituksen kokouksessa 11,49 €. Kiitos tästä kuuluu kiitos alkoholiveron nousulle ja Hyssälälle. Henkilöiden, jotka ovat jo maksaneet jäsenmaksun tämän vuoden puolella ei tarvitse maksaa jäsenmaksua uudelleen tai erotusta uuteen summaan.
120508
ARF kolmanneksi Ääni ja Vimma -bändikisassa Heinolan Valoissa lauantaina 7.6. esiintyvä heinolalainen ARF saavutti kolmannen sijan yhteen Suomen kovimmista lukeutuvista bändikilpailusta. Kilapiluun osallistui tänä vuonna n 200 bädiä, joista finaaliin selviytyi 11 kokoonpanoa. Finaalin taso oli kova ja mikä tahansa 11 finalistista olisi voinut voittaa taiston, luonnehtii kilpailua ARF:n kitaristi-laulaja Leevi Luoto.
270408
Herra Ylppö ja Ihmiset
Nightlifessa la 3.5
Herra Ylppö ja Ihmiset
tekevät pääsiäisenä Heinolasta peruuntuneen keikkansa tulevana
lauantaina. Liput herulaisille 10 euroa+narikka, muille hupi kustantaa
euron enemmän.
300308
Soun Origia pokkasi Itä-Häme
Band Challenge voiton
HLauantaina 29.3. kisatun
Itä-Häme Band Challengen voitti Sound Origia. Rehevää progehenkistä
rokkia soittanut kokoonpano valloitti tuomariston soittotaidon ja
biisien lisäksi myös uskomattomalla lavakarismalla. Kyseinen kokoonpano
nähdään Heinolan Valot särehtii -tapahtumassa Heinolan torilla la
7.6.2008.
220308
Wiidakko paikkaa Ylppöä 23.3.
Huomiselta
peruuntunutta Herra Ylppöä saapuu paikkaamaan Lahtelainen Wiidakko. Ovet
aukeavat klo 22.00. Liput 7 e (sis. narikan) herulaisille euron alennus.
http://www.wiidakko.com
220308
Herra Ylpön ja Ihmisten keikka peruttu!
Herra Ylppö ja
ihmiset EIVÄT esiinny Heinolan Nihtlifessa HeRU-klubilla su 23.3.2008.
Syynä keikan peruuntumiseen on äkillinen influenssa-aalto, joka on
kaatanut kolme bändin jäsentä. Herra ylppö ja ihmiset ovat peruneet myös
Tavastialle la 22.3. kaavaillun keikan. Uutta keikkapäivää sovitellaan
jo kalentereihin.
110208
UUDEN MUSIIKIN ILTA 16.2. KLO 12.00
ALKAEN ILOISESSA KULKIJASSA!
Paskaa Lämmöllä kuvioista
tutut Maku ja Kristian ovat tuoneet aivan uudenlaisen musiikkikonseptin
Suomen ravintoloihin. Uuden Musiikin illassa ravintola-asiakkaat
värkkäävät yhdessä Makun ja Kristianin kanssa biisejä, jotka esitetään
illan päätteeksi. Iloisessa kulkijassa ensilauantaina ensi esityksen
saava Uuden musikiin ilta alkaa nimestään huolimatta jo klo 12.00 Kaikki
mukaan! Vapaa pääsy ja Heru-alennuksia
110208
JOKEN RAPORTTI LASKIAISRIEHASTA
Perinteisesti
HeRU:n uutisoinnista vastannut Jokke LEhtinen veivasi raportin myös
2008-vuoden laskiasiriehasta. Lukaiseppas
juttu tästä

281107
Sählyä Sulkapallohallilla
tiistaisin
Herulaiset ovat
tervetulleita pelaamaan salibandya tiistaisin klo 17.00-18.00 Reumantien
sulkapallohallille. Matkaan mukaan valkoinen ja musta paita, jotta
jengit saadaan jaettua. Vuoro ei kustanna mitään (...koska ei ole HeRU:n
oma..).
281107
Vuosikokouksessa valittiin tuore
hallitus!
HeRU:n hallituksen kokoonpano 22.11. lähtien:
Billy Sierman
Puheejohtaja
Piia Väisänen varapuheenjohtaja
Sami Hannukka Sihteeri
Miku Leppälä jäsen
Eija Leskinen jäsen
Varajäsenet:
Klaus Lehto (myös rahastonhoitaja)
Tiina Pääkkönen
311007
PIKKUJOULUT 15.12.2007
TUKKIJÄTKÄSSÄ!
Valitettavasti
joudumme viimetingassa perumaan marraskuulle kaavaillun HeRU-klubin
esiintyjä peruutuksen vuoksi. Emme tämän anna kuitenkaan häiritä, vaan
ryhdymme suunnittelemaan entistä railakkaampia pikkujouluja, jotka
järjestetään Tukkijätkässä 15.12. Luvassa taas taattua cover-kamaa ja
HeRU-diablomien jakoa yms..
311007
HeRU:n VUOSIKOKOUS 22.11.
KLO 18.00 RAVINTOLA BULMERISSA!!!
Käsitellään sääntöjen määräämät asiat
011007
HERUN SYKSY 2007
KLUBIT
HeRU-klubeja on luvassa sekä marras-, että joulukuussa. Joulukuun
klubi on samalla HeRUn pikkujouluhäppeninki. Esiintyjät ja ohjelma
julkistetaan hieman myöhemmin. Luvassa kuitenkin perinteisen hyvää
settiä sekä klubeilla, että pikkujouluissa.
KALENTERI
Kalenteria pukkaa taas ensivuodelle. Ensi vuoden kalenterissa
komeilevat heinolalaiset orkesterit. Mukaan kalenteriin pääsee mikäli
bändi on aktiivinen ja liittyy jollain tapaa HeRUn toimintaan.
Kalenterista tulee oivallinen lisä promomatskuun. Hinta sama tuttu 10 e
kuin aikaisemminkin. Kalenteri on nelivärinen ja tottakai hiton hieno!!!
REUMAN JOULUTERVEHDYS
Reumalle järjestetään hyvän mielen joulutapahtuma, johon alustavien
suunnitelmien mukaan on tulossa esiintymään HeRU:n Rienapojat.
Toistaiseksi joukkoon on löytynyt ainoastaan murnaajein kunigas, mutta
knihti ja muut jehutkin varmasti ajan mittaan palkataan hommaan.
Kiinnostuneet ilmoittautukoos Samille tai Billylle.
JÄRJESTYSMIESKURSSI
HeRUn kautta voi lähitulevaisuudessa hommata itselleen järjestysmies
kortin. Mukaan tarvitaan n. 10 kiinnostunutta, jotta kurssi kannattaa
järjestää. Hintaa järkkärikurssilla on 50 e, jonka jokainen kustantaa
itse. Jatkossa järkkäreitä tullaan tarvitsemaan mm. Jyrään yms.
tapahtumien hoitoon. Hieman lisätienestiä HeRU:lle ja järkkäreille siis.
Kaikki halukkaat ILMOITTAUTUKAA HETI EIJALLE!!! eija.leskinen[a]netti.fi
130807
VALOJEN KARONKASSA
RATKOTTIIN HERUN RANTAONGINTAMESTARUUS
Perjantaina 10.8.
Joken tiluksilla järjestetyssä Heinolan Valojen karonkassa oli
ohjelmistossa HeRU:n yhdistetyt rantaonginta- ja pilkkikilpailut.
Mestaruus ratkottiin cup-systeemillä, jossa ensimmäisenä kalan saanut
kilpailija jatkoi seuraavalle kierrokselle. Kun välierien jälkeen Riikka
oli hävinnyt Samille ja Page nyhtänyt fisun ennen Klasua, oli
finaalipari selvillä. Finaalissa voittaja ratkottiin paras kolmesta
menetelmällä. Sami sai ensimmäisen vonkaleen, mutta Pagen vedettyä kaksi
seuraavaa kalaa oli ensimmäinen rantaongintamestari löytynyt. Kuvassa
Pagen voittosaalis.

Finaalin tuoksinassa...
080507
FUTISVUOROT STARTTAAVAT!
FC HeRUn
perinteiset jalkapallotreenit käynnistyvät. Palloa potkitaan aluksi
torstaisin klo 18. alkaen Tommolan koulun kentällä. Tommolasta
siirrytään kotikentälle Kaivantoon kunhan kelit sallivat. KAIKKI MUKAAN
FUTAAMAAN!!!!
16.3. KERHO, Pleissi, ei ikärajaa
150307
Tulevia HeRU-klubeja:
16.3. KERHO, Pleissi, ei ikärajaa
31.3. VIIKATE, Night Life,
4.4. HeRU Rock School. Luennoimassa Betoniteollisuus.
Aiheena Kotiteollisuus. Heili
27.4. OIREET, LUOMAKUNTA, KERHO, Night Life,
4.5. BLAKE, Night Life
5.5. Itä-Häme Band Challenge 2007 -bändikilpailu, ei ikärajaa
Ja sitten tällainen:
27.4. Pleissi,
Voltas, Nick Arse & the Arsenicks
220207
Laskiaiset on laskettu!
Laskiaisrieha keräsi vallan mukavasti sakkia. Päiväseltään
mäenlaskussa oli kymmenisen henkeä ja iltarientoihin Marjoniemen
Seuratalolle löysi varovaisen arvion mukaan kolmisenkymmentä päätä.
Katso Klasun loikka tuntemattomaan tästä
050207
PERINTEINEN LASKIAISRIEHKAISU
LÄHESTYY!
HeRUn perinteinen laskiaisrieha pidetään tänäkin vuonna Marjoniemen
Seuratalolla. Ajankohdaksi on valittu la 17.2. klo 13.00 - >. Mukaan
tavitset tietenkin mäenlasku varustuksen (Lämmintä vaatetta ja pulkkaa
tai kelkkaa). Tietenkään eväitä ja virvokkeita unohtamatta!
Mäenlaskun jälkeen illanvietossa on luvassa
Paken karaoke ja live-musiikkia tarjoilevat Oops4Boobs, Tiilitehtaankatu
Miljoona, Höynä-Punk ja kenties joku muu.
Osallistuminen maksaa jokaiselta 4 euroa. Summa
sisältää ruokatarjoilun (Hernari) ja tilavuokran. Paikanpäällä on
myös mahdollisuus olla yötä, joten makuupussit ja alustat mukaan!
Ennakkoilmoittautumiset 11.02 mennessä
osoitteeseen:
billy[at]heinolanvalot.net tai tekstiviestillä numeroon
040-8253 767
P.S. Mahdollisuus yhteiskuljetukseen osallistujamäärästä riippuen!
Tietoa kekkereistä voit välittää myös muille HeRU-mielisille ihmisille,
jotka haluat mukaan.

260107
PÄIVITYKSIÄ KLUBEIHIN
Keskiviikkona 31.1. Heilissä jyrähtää HeRU:n Rock School. Lauteilla
Alangon Jälkeiset ja Tiilitehtaankadun Miljoona. Vapaa Pääsy. KAIKKI
PAIKALLE!!!
Viikate
Maalisuussa
Maaliskuun lopussa on vuorossa yksi Suomen ykkösbändeistä Viikate, joka
soittaa HeRU-klubilla Heinolan Nightlifessa lauantainan 31.3.
090107
13.1. Heru-klubi
siirtyi NIGH LIFEEN!!!
TUKKIJÄTKÄSSÄ EI SIIS OLE MEININKIÄ ENSI LAUANTAINA. KAIKKI MIKUN
JUHLIIN NIGHTIIN!
Klubilla esiintyy
Järjestyshäiriö, Viisari (plays Weezer) sekä La Sega Del Canto
030107
GRAMEXRAATI TUO MUSIIKIN
AMMATTILAISARVIOT MIKSERIIN
Mikserin yhteistyökumppani, tekijänoikeusjärjestö Gramex kokosi
suomalaisia huippumuusikoita ja ykköstuottajia raatiin, joka arvioi
Mikseriin lähetettyjä biisejä.
Raatiin kuuluvat Irina, Asko Kallonen, Ale Kuoppala, Timo Kämäräinen,
Mariko, Lauri Porra, Pekka Ruuska, Jaakko Salovaara, Eicca Toppinen ja
Olavi Uusivirta.
GramexRaati parantaa sivuston palvelua tuomalla huippuammattilaiset
mukaan arvioimaan ja antamaan kehittämisideoita niin soittamisen,
biisien tekemisen kuin studiotyöskentelyn suhteen. Arvostelut ovat
kiinnostavaa luettavaa niin musiikin harrastajille kuin ammattilaisiksi
tähtääville.
Gramex on Suomen suurin musiikkialan tekijänoikeusjärjestö, joka edustaa
yli 39.000 kotimaista ja lukuisia ulkomaisia muusikoita ja tuottajia.
lisää:
http://www.mikseri.net
291206
13.1. HeRU-Klubi: Miku 30 v.
Pikkujouluissa HeRU:n kunniajäseneksi nimetty Miku leppälä lähenee
yhtä rajapyykkiä, 30-vuoden ikää. Mikun 30-vuotis -klubilla
Tukkijätkässä 13.1. esiintyy Järjestyshäiriö, Viisari (plays Weezer)
sekä La Sega Del Canto. Kaikki juhlimaan!
231206
Sinkkulistan kärki Heinolan hallussa!
Suomen
virallinen sinkkulista viikolla 50 näyttää komealta heinolalaisittain.
Kärjessä porskuttaa Apulanta uudella Koneeseen kadonnut sinkullaan ja
komeasti kakkosena väijyy Luomakunta Ilman ystävää sinkullaan. Joulun
alla levymyynti on kovimmillaan, joten sinkkulistan kärkisijoille
nousemista ei voida pitään minään vähäpätöisenä asiana. Heinola
laajentaa!
Kuuntele Luomakunnan Ilman ystävää -näyte tästä:
http://www.myspace.com/luomakunta
061206
Mahtavat
arpajaiset jatkuvat. Pikkujouluissa palkintona HERUCASTER
Pikkujouluissa 9.12. arvotaan herra Luodon tuunaama
Herucaster-kitara. Arvan voi lunastaa itselleen lähes pilkkahintaan
Martoilta, joilla kuuluu olevan myynnissä myös uutta HeRU-paitaa. Myös
uunituore HeRUn Martta-kalenteri 2007 löytyy Marttojen pöydältä. Kaikki
Joukolla mukaan pikkujouluihin, joista ei menoa ole puuttunut. Tuskin
nytkään...... ja arvan ostoon ehkäpä onneter suosii.
070806
HeRU-kalenteri 2007
HeRU saa
ensi vuonnakin oman seinäkalenterin. Tällä kertaa kalenterissa
poseeraavat ukkojen sijasta Martat ja kitarat. Kalenteri valmistuu ennen
pikkujouluja ja myynti alkaa välittömästi. Painos on rajallinen , joten
silmät ja korvat auki, mikäli tytöt kiinnostavat. Hintaa kalenterilla on
tuttu ja turvallinen 10 e.
070806
Heru-klubit
2006
La 11.11. Down Brownie + Boogie Healers
Huom: keikka
nauhoitetaan live-levyä varten. Ravintola Tukkijätkä, Liput 6/5e +
narikka 1e
Ke 29.11 HeRU esittää: Rock School
at Heili:
Oireet, Neljäs
Vasemmalta, Ravintola Heili, vapaa pääsy!!
La 09.12 HeRU ylpeänä esittää:
Rockcover-pikkujoulut:
Betoniteollisuus(hla)-Kotiteollisuus,
Pökäle(hla)-Apulanta,
BloodSuckin&SexMachine(varkaus)-RHCP,
Whiskeyland After Dark(hla)-Disneyland After Dark,
Taitava Peitsi(hki)-Rainbow,Dio,
Porn Cannons(hla)-Sex Pistols,
Cojones(lpr)-Ramones,
Ravintola Tukkijätkä. Liput: 6/0e!!
151006
Onnea Billy 36v.

A.R.F.
täräytti Billyn synttärikemuissa keikan, joka ei jättänyt ketään
kylmäksi. Encorejakin orkesteri sai soitella kolmesti.
101006
Synkkää jynkytystä ja rattuisaa
iltaa 14.10.
Lauantaina 14.10. Tärähtää Tukkijätkässä! Lavalla nähdään Rattus, sekä
Lyijykomppania. Tiukkaa tavaraa on siis luvassa. A.R.F. tullee
lämmittelemään paikat valmiiksi ennen illan varsinaista ottelua.
Liput 8e / 7 e (jäsenet). Lippuja rajoitetusti! Lipunmyynti alkaa klo
21.00
280806
FC HERU JÄI MITALITTA ROCK FUTIKSEN
SM-KISOISSA
Kovasta tsempistä huolimatta FC HeRU ei yltänyt mitalipeleihin Rock
Futiksen SM-kisoissa 26.-27.8.-06 Seinäjoella. Vaikka mitali kaulassa ei
kotimatkalle lähdettykkään ei tunnelmaa matkalta puuttunut.
Matkaraportin retkestä kirjoittelee Lehtisen Jokke kuluvalla viikolla,
joten ei muuta kuin odottelemaa. (Tinsiltä jos vielä saisi Harri ja
Kirvesmiehet -keikan niin jo vot!)

280806
Martat saivat Lordin kainaloon
Heinolassa Jyräässä esiintynyt Lordi oli Heinolan keikkajärjestelyihin
tyytyväinen, eikä varmasti vähiten HeRUn Marttojen ansiosta. Lordin
hirviöt halusivat yhteiskuvaan Marttojen kanssa....vai miten se nyt
menikään :)

130806
SIR ELWOODIN HILJAISET
VÄRIT HERU-KLUBILLA 19.8.
Ravintola Tukkijätkässä
vietetään Heinola Rock Sinfonietan viralliset jatkot HeRU-klubin
muodossa. Syksyn klubi-illat saavat arvoisensa aloittajan Sir Elwoodin
Hiljaisten Värien kiivetessä lavalle lauantaina 19.8.

VOITA ITSELLESI ÛBERCOOL OPEL KADETT B -71.
HeRU arpoo Heinolan Valot
-tapahtuman pääkonsertissa 27.7.2006 mahtavan Heru-kiesin. Osta 2 €
hintainen arpa HeRU:n Martoilta ennen tapahtumaa.
Katso lisätietoja ja kuvia autosta tästä
060706
Tervehdys kaikki HeRUlaiset!
Hieman on kesän aikana tämä verkkopuoli ollut hiljaista, mutta älkää
peljätkö, uusia kujeita on jälleen luvassa!
Heinolan
Valot lähestyy uhkaavasti. Parin viikon päästä järjestettävään
tapahtumaan on tulossa erittäin kova esiintyjäkaarti. Esiintyjistä tässä
mainittakoon mm. Viikate sekä Olavi (Uusis) Uusivirta. Myös hieman
kimurantimpaa tavaraa tarjoilee ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen
Heinolassa keikan heittävä Cause for Effect.
Martoilla
on hallussaan tuoreita Heinolan Valot -T-paitoja, joita voi itseleen
lunastaa 10 € hintaan. Myös muuta mukavaa HeRU-krääsää on nyt entistä
runsaammin.
Myös klubi-rintama heräilee kesätauolta elokuun puolella. 19.8.
Rock-Sinfonietan viralliset jatkot ovat Ravintola Tukkijätkässä, jossa
esiintyy Sir Elwoodin Hiljaiset värit.
Loppuvuoden klubi-lista alkaa pikkuhiljaa hahmottua, mutta muutamat
päivät ovat vielä avoinna. Näistä lisää tuonnempana.
*#¤#*@*
sihteerinne
260506
3.6. HeRU:n Kesän avaus -klubi
Launataina 3.6. starttaa
Herun kesäkausi Ravintola Tukkijätkässä klo 21. Kinkereiden esiintyjät
ovat:
- HITTIORKESTERI AIMO
- LUOMAKUNTA
- REPLIKA
Sisäänpääsymaksu on herulaisille 0 €
Muut saavat kustantaa illasta 5 e
Tukkijätkä tarjoaa valmistuneille tervetuliaisyllätyksen!
260406
LAUANTAINA KLUBILLA SUBURBAN TRIBE
Tänään uuden pitkäsoittonsa
jukaissut Suburban Tribe nähdään HeRU-Klubilla lauantaina 29.4. Subbarit
keikkailevat uuden levyn tiimoilta ennen Heinolaa ainoastaan Joensuussa.
Biljetit tapahtumaan kustantavat 10 e, mutta ehtana HeRUlaisena selviät
keikasta 9 eurolla.
110406
IRINA Night Lifessa 13.4.
HeRU:n todella kuuma kevät
jatkuu Irinalla 13.4. Suomen yksi halutuimmista nimistä saapuu Heinolan
Night Lifeen pääsisäiseksi. Kuuma klubikevät jatkuu irinan jälkeen
Suburban Tribellä 29.4.
150306
51 Koodia ja Wiidakko
18.3. Tukkijätkässä myös ikärajaton keikka
51 Koodia ja Wiidakko
soittavat ensi lauantaina Heinolan ravintola Tukkijätkässä kaksi
keikkaa. Klo 18-21 tapahtumaan ei ole ikärajaa. Ravintola-alueella on
kuitenkin tupakointi ja alkoholin nauttiminen kielletty alle 18
vuotiailta. Klo 21 tapahtuma muuttuu ikärajalliseksi (K-18). Liput:
ikärajaton keikka 4 / 5 e Ikärajallinen keikka 8 / 9 e (edullisempi
hinta HeRU:n jäsenille)
150306
Heinolan Valot saivat uudet verkkosivut
Käy kurkistamassa uusia
Heinolan Valot -tapahtuman kotisivuja osoitteessa
http://www.heinolanvalot.net
vanhat .tk sivustot eivät
enää ole käytössä.

070306
Päivitys Martta-klubiin 13.5.
13.5.
HeRU-klubi/Herumartta-ilta: Shake, Kerho, Vanity Ink - Ravintola
Tukkijätkä, Heinola k-18 ,
klo 21-04
070206
Oletteko Demoherttuan suosiossa?
HeRU ja Itä-Häme ryhtyvät
pyörittämään "Demoherttua" web-palvelua, jossa yleisöllä on mahdollisuus kuunnella ja antaa oma arvosanansa
eri
orkestereiden demoista. Lisäksi HeRU:n Demoherttua arvostelee demot.
Arvostelut julkaistaan Itä-Hämeessä ja mukaan poimitaan yleisön
arvosana, sekä parhaimpia kommentteja.
Mikäli haluatte bändillenne mainetta ja
kunniaa lue toimintaohjeet.
060206
HeRU:n laskiasrieha 25.2. Marjoniemen
seuratalolla!
HeRU järjestää jäsenilleen
laskiaisriehan Marjoniemen seuratalolla la 25.2. Luvassa mäenlaskua ja
hernekeittoa. Varatkaa muutama lantti rokkaan! Sauna mahdollisuuden
tarjoaa Jokke tonteillaan (ei siis seuratalolla) Ja saunaoluet
tietenkin jokainen tuo tullessaan!
050206
Ensiviikolla Sählyä vierumäellä!
Kaikki varmaan muistavat,
että ensiviikon futisvuoro on peruttu! Futiksen sijaan keskiviikkona
8.2. pelataan sählyä klo 19 alkaen Vierumäen urheiluopistolla! Paikkana
kuplahalli. Tulkaa paikalle viimeistään varttia vaille, jotta esim.
mailat saadaan etsittyä kaikille. Lisätietoja antaa Sami (sami.hannukka
@ itahame.fi.)
310106
Irina HeRU-Klubille
Kevään HeRU-Klubit saavat kovan täydennyksen kun Irina saapuu klubille
13.4. Paikkana on Night Life. Lippujen ennakkomyynnistä
tiedotetaan tarkemmin myöhemmin. Valitettavasti samaiseksi illaksi
kaavailtu punk-ilta siirtyy järjestettäväksi tuonnempana.
Ja tässä päivitetty keikkakalenteri (eli tsekkaa muutokset 1.4.,
13.4. ja 29.4.):
4.2. Down Brownie & Boogie Healers Ravintola Tukkijätkä
10.2. Varjo, Suruaika Pleissi
18.2. Zacharius Carls Group, Voltas, Ravintola Tukkijätkä
4.3. Varjo, Suruaika, Neljäs vasemmalta, Ravintola Tukkijätkä
10.3. Järjestyshäiriö, Oireet, Valamo Pleissi
18.3. 51koodia, Wiidakko, Ravintola Tukkijätkä
1.4. Järjestyshäiriö, Fillip, Oireet, Ravintola Tukkijätkä
13.4. Irina, Night Life, Heinola
29.4. Sub-Urban Tribe, D-Waisted ,Night Life, Heinola
13.5. Martta-ilta: Kerho, Vanity Ink + 1 Ravintola Tukkijätkä
3.6. Hittiorkesteri Aimo Ravintola Tukkijätkä
190106
29.4. SUBURBAN TRIBE
Yksi viimeaikojen
kovimmista suomalaisista kokoonpanoista, Suburban Tribe saapuu
HeRU-klubille juuri ennen vappua. Lauantaina 29.4. on Heinolan Night Life
todennäköisesti ääriään myöten täynnä innokkaita subbarifaneja. Lippujen
ennakkomyynnistä lisätietoja lähiaikoina. (ps. Keikka on tod. näk.
ensimmäinen Suburban triben esiintyminen tulevan levyn julkistamisen
jälkeen)
120106
Peruutus!
Kevään
kalenteriin tulee valitettava peruutus kun Marjoniemeen 24.2.
suunniteltu Rattus-keikka kaatui käytännön ongelmiin. Pidetään bändin
nimi kuitenkin mielessä ja katsotaan josko jossain vaiheessa päästäisiin
sitä näkemään ja kuulemaan HeRU-klubeilla.
060106
HeRU haastettu salibandy otteluun
Onnistuneen
pesäpalloottelun jälkeen (jonka HeRU vei nimiinsä) on Konstan Koulu ja
Koti haastanut HeRUn pelaamaan salibandyä Vierumäen urheiluopistolle
8.2. klo 19-21. Kaikki kynnelle kykenevät HeRUlaiset ovat
tervetulleita otteluun! FC HeRUNn futistreenit jatkuvat myös
keskiviikkoisnin klo 20-21 Lyskan liikuntasalissa. Kaikki mukaan
sinnekin! (1 e /kerta)
020106
HeRU-klubeja talvelle/keväälle:
14.1. Rad
Natas, Porn Cannons, Väärät Vieraat Ravintola Tukkijätkä
4.2. Down Brownie & Boogie Healers Ravintola Tukkijätkä
10.2. Varjo, Suruaika Pleissi
18.2. Zacharius Carls Group, Voltas, Ravintola Tukkijätkä
4.3. Varjo, Suruaika, Neljäs vasemmalta, Ravintola Tukkijätkä
10.3. Järjestyshäiriö, Oireet, Valamo Pleissi
18.3. 51koodia, Wiidakko, Ravintola Tukkijätkä
1.4. Järjestyshäiriö, Lunk, Oireet, Ravintola Tukkijätkä
30.4. Suburban Tribe, Night Life, Heinola
13.5. Martta-ilta: Kerho, Vanity Ink + 1 Ravintola Tukkijätkä
3.6. Hittiorkesteri Aimo Ravintola Tukkijätkä
Lisäykset ja muutokset mahdollisia, todennäköisiä ja jopa toivottavia.
221205
2006-vuoden jäsenmaksut
Vuodenvaihde
lähestyy uhkaavasti, ja 2006-vuoden jäsenmaksut ovat varsin
ajankohtainen asia. Voit maksaa jäsenmaksun suoraan HeRU:n tilille
seuraavin tiedoin:
Tiedot tilisiirtoon:
Saajan tilinumero: 421212-291882
Saaja: Heinola Rock United
Viesti: Jäsenmaksu vuodelle 2006
Nimesi, osoitteesi, ja postinumerosi
summa: 9.96€
Voit liittyä HeRU:n jäseneksi nyt myös HeRU:n tapahtumissa! HeRU:n
Martat ottavat jäsenmaksuja vastaan HeRU:n eri tapahtumissa.
HUOM JÄSENKORTILLA
ALENNUKSET KLUBEISTA JA MUUT JÄSENEDUT!
221205
Kovaa kaartia luvassa keväälle
HeRU:n ensivuoden klubi/tapahtumakalenteri julkaistaan lähipäivinä.
Ennakkoon paljastettakoon, että kevään kalenterissa on luvassa
poikkeukselisen kovaa tarjontaa. mm. Suburban Tribe ja Rattus saapuvat
Heinolaan.
201205
HeRU:lta edustusjoukkue pöytälätkän rock
sm-kisoihin
Keskiviikkona 14.12. pelattiin HeRU:n pöytälätkän karsintaturnaus,
jossa selvitettiin kolme edustajaa loppiaisena pelattaviin SM-skaboihin.
lue lisää

171205
Pikkujoulut keräsivät sankan suosion!
HeRU:n pikkujoulut vietettiin Tukkijätkässä la 3.12. Jo alkuillasta
paikalla vallitsi oikeaoppinen pikkujoulutunnelma. Cover-teemalla
esiintyneet bändit keräsivät kuulijansa lavan eteen varsin sankoin
joukoin. Pikkujoulujen kuvagalleria tulee sivuille lähiaikoina. Sitä
ennen hieman esimakua tulevasta.

(Kulla Kestää, täräytti avauksena Kolla Kestää -setin ilmoille)
031105
Pikkujoulut
Tukkijätkässä 10.12.
HeRU:n
pikkujoulut järjestetään joistain ennakkotiedoista poiketen
Tukkijätkässä 10.12. Jotta pikkujoulutunnelma saavutettaisiin
riittävän ajoissa, aloitetaan kemutkin poikkeuksellisen aikaisin
KLO
19 alk!!! (aikainen muna kanat poimii)
Live osuudet koostuvat mm. seuraavien kokonnpanojen tuotannosta:
Kiss, Popeda, Kollaa kestää, Klamydia, Tik Tak, Misfits, Pelle Miljoona,
Kotiteollisuus.
Liput: herulaiset 0 e, muut 5 e
171010
ONNEA BILLY!
HeRU onnittelee ikämiessarjaan päässyttä Billyä 35-vee synttäreiden
johdosta! Tukkijätkässä Billylle luovutettiin mm. maailman ainoa
Jaloviina-basso! Billyn synttärihaastattelu ilmestyy lueskeltavaksi
lähiaikoina.
041005
Pesäpalloa 19.10.
HeRUn urheilulajituntemus
laajenee. Yhdistyksemme on haastettu pesäpallo-otteluun Konstan Koti ja
koulu Oy:n toimesta. Haaste on luonnollisesti otettu vastaan eli nyt
kaivataan pelaajia. Ilmoittautua voit meilaamalla, viestillä/puhelulla
Mikulle.
Keskiviikkona 19.10. klo 17.30 alkaen Heinolan Jäähallin viereinen
kenttä
Varusteita et mukaan tarvitse, voitontahto riittää sillä HeRUhan ei
ole tottunut häviämään..
Haasteet tulevat tästä yhä jatkumaan sillä seuraavat lajit
Kotirauhalaisia vastaan ovat salibandy, sekä meille niin rakas
jalkapallo. Ajankohta näille muille peleille selviää
lähitulevaisuudessa.
031005
Päivitystä klubeihin
Ravintola tukkijätkä k-18
|
|
15.10. |
Billy
35vee: Bitch Alert, Down Brownie 5 / 4 e |
|
29.10. |
Viikate
10 / 9 e |
|
12.11. |
Hapan
Korppu, Boogie Healers 5 / 4e |
|
25.11. |
Blake,
Fokker, Purenergy 5 / 4 e |
Pleissi ei ikärajaa
| 7.10. |
Technicolour, Iconcrash 7e
(tämä ei ole HeRUn järjestämä ilta) |
|
21.10 |
Punkkia
Pleissillä -ilta : The Knob, Porn Cannons 2/1e |
|
4.11. |
Bloodpit, Incredible Nothing 5/4e |
|
18.11 |
Kosma,
Micro, Betoniteollisuus 2/1e |
|
2.12. |
HeRUn
ikärajattomat pikkujoulut 2/0e |
10.12
HERUN PIKKUJOULUT TUKKIJÄTKÄSSÄ JÄSENKORTILLA ILMAISEKSI SISÄÄN,
MUUT 5€
290905
Futis siirtyy sisätiloihin
Ensi viikosta alkaen
(ke 5.10.) FC HeRU:n futisvuoro siirtyy pelattavaksi Lyskan saliin
keskiviikoisin klo 20-21. Rahastuskäytäntö on sama kuin viime vuonna,
eli 1 € / kerta / hlö. KAIKKI FUTSALIN PARIIN!
290905
Nappulakengän pesjäiset Marjoniemen
herttuan linnassa
Ja nyt kun kohta
nappulakengät joutavat hetkeksi naulaan niin pitäähän ne pestä.
Perinteiset pesijäiset pidetään Marjoniemen ruhtinaskunnassa 22.10.
Lisätietoja tästä tarjoilee itse Marjoniemen Herttua - Lehtisen Jokke
numerossa 040 555 8834. Nyyttikestiperiaatteella mennään eli omat eväät
matkaan, Jokke vastaa siitä että saunassa on vähintään 120 astetta.
300805
Syksyn 2005 HeRU-KLUBIT
RAVINTOLA TUKKIJÄTKÄ K-18
|
3.9. |
Aapeli
ja Pepe, Down Brownie -20v |
|
17.9. |
La Sega
Del Canto, Vaarna ,www.vaarna.fi,
Pitkäperjantai |
|
1.10. |
Mikä!,
Silvercold, Pihka |
|
15.10. |
Billy
35vee: Bitch Alert, Down Brownie |
|
29.10. |
Viikate |
|
12.11. |
Hapan
Korppu, Boogie Healers |
|
25.11. |
Purenergy |
PLEISSI Ei Ikärajaa
| 7.10. |
Technicolor 7e
(tämä ei ole HeRUn järjestämä ilta) |
| 21.10 |
Punkkia Pleissillä
-ilta : The Knob, Aivolävistys |
| 4.11. |
Bloodpit, Incredible
Nothing |
| 2.12. |
HeRUn ikärajattomat
pikkujoulut |
230805
Heru voitti divari
hopeaa Rockfutiksen SM-kisoissa Vaasassa
FC HeRu taisteli
itselleen loistavan sijoituksen Rockfutiksen SM-kisoissa ollen
divaritason toiseksi paras joukkue. Jo avauspelissä lahtelaista Elämän
Palloa vastaan huokui HeRU:n riveissä selkeä itseluottamus ja
joukkuehenki. Lisäksi jo bussimatkalla aloitettu miesvartiointi tuotti
odotetun lopputuloksen: Elämän Pallo kaatui luvuin 2-0. Myös muut
alkusarjan pelit sujuivat mallikkaasti ja niinpä FC HeRU pääsi lopulta
loppuotteluun helsinkiläistä On the Rocksia vastaan puhtaalla pelillä.
Tiukassa loppuottelussa FC HeRu joutui pelaamaan lopun vajaalla
Kuosmasen otettua HYVIN kyseenalaisen punaisen, ja niinpä On The Rocksin
1-0 johto piti loppuun saakka.

Tältä näytti sarjataulukko ennen
loppuottelua
030805
Rockfutiksen SM-skabat
kutsuvat FC Heinola Rock Unitedia Vaasaan 20.-21.8.2005.
Nyt pyytäisinkin varmistuksia lähtijöille. Reissun hinta on
50e/henkilö sisältäen seuraavaa:
- bussikuljetus Heinola-Vaasa-Heinola
- majoitus Vaasassa, Hotel Fennossa (sis. iltasaunan lauantaina ja
aamupalan)
- ruokailun ottelupaikalla lauantaina
- osallistumismaksun turnaukseen
- vapaan pääsyn iltajuhlaan
Lähtö on perjantain ja lauantain välisenä yönä n. klo 02.00 ja Lahdesta
otetaan kyytiin Elämän Pallon joukkue. Paluu sunnuntaina sitten pelien
jälkeen. Otteluohjelmaa ja muuta infoa löytyy sivustolta
www.rockfutis.info
Ilmoittaudu mukaan Mikulle miku@pajularecords.com tai 0440 366 653.
SITOVAT ilmoittautumiset mahdollisimman pian, tämä siksi että joukkueen
koon ylittäessä 25 pelaajaa, on allekirjoittaneen tilattava ylimääräisiä
passeja ennakkoon Vaasasta.
030805
Kiitos kaikille Heinolan Valoissa
mukana olleille!
Iso kiitos
kaikille jotka olitte mukana Heinolan Valot -tapahtumassa. Ilman
talkooväkeä tai yleisöä valot eivät särehtisi. Palkkiona HeRU tarjoaa
kaikille työläisille jossain vaiheessa saunaa, ruokaa ja juomaa.
Valojen tiimoilta olisi vielä yksi pyyntö. Mikäli sinulla on hallussasi
valokuvia tapahtumasta, niin haluaisimme saada niitä käyttöön
nettisivuja varten. Ota toki yhteyttä sami.hannukka@itahame.fi.
050705
FC HeRU osallistuu rockfutiksen
SM-kilpailuihin
19.-21.8. Vaasassa järjestettävissä
rockfutiksen SM-kilpailuissa on ensikertaa mukana myös FC HeRU. Samassa
lohkossa HeRUn kanssa pelaa myös vanha ja tuttu vastustaja Elämän Pallo.
Lisätietoja SM-kisoista tarjoilee Miku.
|
|
Tulevia HeRU-tapahtumia:
pe 11.7. HeRU goes Iloinen; Chris Paton
pe 22.8. HeRU goes Iloinen; Jyrää Ennakko
pe 26.9 HeRU goes Iloinen; Pulp Music Show
la 30.9. HeRU goes Iloinen; Vähemmän Mukavat Miehet
pe 21.11. HeRU goes Iloinen
pe 13.12. HeRU goes Iloinen
|