Mustavalkoista tunnelmointia 

Heinolalaiset juuret omaava, kokoonpanoaan uusinut, Varjo tallaa omia synkkiä polkujaan myös kolmannella pitkäsoitollaan. Edeltävä Paratiisissa antoi jo osviittaa mihin suuntaan ryhmä on matkalla. Seesteinen ja maalaileva äänimaisema tulvii korvakäytäviin nyt entistä suorasukaisemmin.

Tunnelman luojina ryhmä on suorastaan mestarillinen. Hyvänä esimerkkinä Liftarin ensimmäiset rivit: ”oikealla autiot tehdashallit, vasemmalla moottoritie, yllä hehkuvat katuvalojen rihmastot, vilkkuvat raskaina tuulessa”. Biisi luo vahvan mustavalkoelokuvamaisen tunnelman. Meillä on räjähteitä on Varjon historian punk-vaikutteisin biisi, jonka olisi voinut  Musta Paraati levyttää Peilitalossa LP:lleen. Todella aggressiivinen purkaus.

Toinen menevä pala –YLEX:ssä soittoboikottiin joutunut- Tulva on edellislevyn Paniikin tapainen kerrasta päähän jäävä biisi , joka on tehty paljon ennen Aasian tsunami-katastrofia. Nyttemmin bändistä poistuneen basisti Kaide Luukkosen laulama Voiko yksi yö kaiken antaa? sopii illan viimeiseksi hitaaksi muuallakin kuin gootti-diskoissa.

Mielipuolisuutta hipova, jopa sielunvelimäisiin mittoihin kasvava, Luulen että minua seurataan voi koetella joidenkin Varjo-fanien lojaalisuutta. Rumpali Jari ”Kailis” Kailokarin hullun nauru biisin keskiosassa ansaitsee erikoismaininnan.  Näkymä ulos -instrumentaali päättää levyn surumielisesti. Eleettömästi soiva piano ja Antti Lautalan särisevä Ebow-kitara vangitsevat vastustamattomasti mukaansa.     

Veikeää levyssä on sen vinyylinomaisuus. A- ja B-puolen sisältävä CD-levy rahisee puoliskojen alussa ja jopa neulan laskeutuminen levylle ja nousu ylös kuuluvat! Varjolta ryhdikäs paluu takaisin elävien kirjoihin. Ehtihän edellisestä levystä kulua aikaa sentään kolme vuotta.  

Jouko Lehtinen

Varjo: Muistijälkiä. Futurecords 2006.



 

 




 
Varjo, Musitijälkiä

1. Muistiarpia
2. Tulva
3. Liftari
4. Meillä on räjähteitä
5. Kaikki on toisin
6. Voiko yksi yö kaiken antaa?
7. Luulen että minua seurataan
8. Vaellamme rakkauden soilla
9. Oman elämänsä vanki
10. Näkymä ulos

 

Painu valkkaamaan uusi artikkeli tästä

Heinola Rock United 2005

 

update: