(Karvakorva 2/2001)

Terveterve tässä todellakin on Nöhtä…

Mua voi sitten nykyään kutsua kartanon kamarineidiksi, kun me muutettiin keväällä tänne mamin kotitilalle, ihan vaan kilsan päähän edellisestä kodista.Komeesti on sopeuduttu ,ei siinä mitään .Meiksi sai tieteski oman huaneen yläkerrasta. Meillä oli muuttoapuna yks Senegalilainen frendimme nimeltä Pathe. Se vähän katto hitaasti, kun mulle roudattiin ylös ekaks sänky ja sitte YÖPÖYTÄ!! Se sano että niillä ei Afrikassa oo aina edes sänkyjä saatikka sitten koiralle yöpöytää…. Mut mähän en ookkaan mikään ihan tavallinen toope-koira ja sitä paitsi mihin se Pate oikeen kuvitteli mun laittavan pikkulikkojen kuvat, jos ei yöpöydälle..tä? Me laitettiin sitte vielä pisteeks iin päälle siankorvan kuva kehyksiin mun sängyn yläpuolelle. Kattokaas kun siankorva on mulle niinku jollekkin vaikka Elvis tai Ville Valo.

Mulla on siellä yläkerrassa vielä Alibi-hirvi kaverina. Se on sellanen jättiläis kokonen pehmohirvi. Se ristittiin Alibiksi kun maminmami luuli kerran et mä oon himassa ,kun Alibi pötkötti sohvalla ja mä olin luikahtannu lietsuun. Noitten hämmästys oli suuri, kun mä jolkottelin kyliltä kotsaan ja ne luuli että huilaan neitsyt-kammiossani. Hirvistä puheen ollen, mä ajoin yks kerta pellolla hirven vasaa takaa. Mami oli mua ettimässä ja törmäs kahteen leonbergiin emäntineen . Ne kehu, et se toinen on jo yheksän ja niin huippuvireessä. Ni mä porhalsin samalla miljoonaa niitten ohi sen vasan perässä. Suhaus vaan kävi ja mami pääs kehaseen että meijän ysivuotias kaahaa tuolla. Nyt kun ollaan Alibin kanssa päästy kavereiks oon luvannu etten hirviä enää jahtaa.

Mä olen muuten tän muuton myötä pikkasen muuttanu noita karkailureittejäni. Mä keskityn nyt enempi rantsuihin, kun ennnen pyörin tuolla sisämaassa.Ei sillä yhtä hyvät roskikset ja lintulaudat on löytyny kummastakin, mutta rantakarkailussa on se hyvä puoli et voi välillä pulahtaa uimaan pari vetoo koiraa.

Yhtenä iltana mä taas vähän niinku luikahdin karkuteille ja mami jäi mua ootteleen.Kun mua ei ruvennu kuuluun ja rantsuun päin kaahas ambulanssi sen pahat aavistukset rupes herään. No se lähti mua ettiin ja sen sydän meinas pysähtyä, kun se näki mut ja ambulanssisedät hoitamassa yhtä mummelia. Mami oli aivan varma, et mä oisin aiheuttannu tälle mummille sydärin. Tai et mä oisin muka kaatannu sen ja se olis satuttannu pollansa. Mun oma mami meinas ekaks häipyä paikalta ja kieltää tuntevansa mua. SIIS SIKA!
Se on kummiski sen verran vastuuntuntonen, et se tuli selvittämään askaa. No enhän mä mitään pahaa ollu tehny. Mähän olin vaan siinä ihan niinku auttamassa, hoitsuna. Eläinterapiaa, kato. Ambulanssisedät kerto ylpeelle mamille, että mä olin ollu oikeen ambulanssissakin. Ja mitä enempi mua yritettiin työntää pois, sitä enempi mä jungersin kohti sitä potilasta. Mullehan luvattiin jo Päikkäristä hoitsun paikka. Saisin oikeen valkosen hamosen ja hilkan, jossa on punanen risti. Voi että, toivottavasti se mummukka nyt saatiin kuntoon.

Sitten yhtenä toisena päivänä mä tein sellasen astutusreissun. Meijä sijotusnarttu Ani oli parhaassa juoksussa ja mamin piti lähtee sitä astuttaan Parikkalaan. Mä meinasin silloin, et turha sitä on niin jumalattoman kauas raahata, löytyyhän niitä sulhasia täältä lähempääkin. Joten ulos viuhahdus, hakeen Ani himasta ja kylille.. me oltiin siis aivan varmoja et nyt natsaa ja ootettiin ihania jööttileonperi-coctaileja. Harmi vaan mitään ei tullu.

Meille muuten ostettiin hellaan sellanen lasten turvasuojus kun mulle kävi pikku haaveri .Itseasiassa niin pikku, et meinas palaa koko pytinki. Noku mä olin ottamassa leipää keittiön kaapista hiukopalaks ja alastullessani pistin vahingossa hellan levyn kutoselle. Eihän siinä mitään mut kun multa putos se leivän paperipussi siihen levyn viereen. Oli se onni et mamin mami tulikäymään ja huomas tän vaaratilanteen. Muuten olis käyny aika pahasti.

Sellasta, noista elintarvikesikailuista ei paljon jaksa edes kirjottaa, kun se oli tässä kesällä niin jokapäivästä. Kun me asuttiin väliaikasesti yhdessä mamin mamin kanssa ja se ei meinannu millään muistaa tätä mun taipumusta. Aina sillä jäi jotain pientä naposteltavaa keittiöön. Ihmeen hyvin sen pinna kesti. No yhen kerran se tuli melkeen lankoja pitkin mamin korvaan kun mä olin saanu kellarin oven auki ja nykässy sen remonttimiehille tarkotetun kanaviillokin. Sehän oli oikeen uhannu tappaa mut. Mamikin oikeen säikähti.

Tämmöstä mun kesään kuulu eli ihan kivaa.Toivottavasti teillä on ollu kanssa ihan jees kesä.

SIKALIKASTA SYKSYÄ

Toivottaa Nöhtä

:: Takaisin Arkistoon :: Sivun alkuun ::