(Karvakorva 1/2003)

Terve miäheen!

Se on Nöhtä-mummulla alkanu taas verantakausi. Kun ilmat lämpeni niin siirryin pötköttelemään yöni verannan sohvalla. Siellä on mukavan vilposta. Eikä tarvi kuunnella noitten kuorsaamista.

Muutenkin veranta on ollu viimeaikoina kovassa käytössä. Viime perjantaina ku siellä oli likkoja rillijuhlia pitämässä, mä tein elämäni lyhkäsimmän karkureissun. Yks Milla tuli meille ja mä pääsin pienenä ja luiperina soljahtamaan ovesta ulos. Milla mun kaikki palstat lukeneena vanhana kennelkerholaisena oli tietysti aivan kauhuissaan. Mami rauhotteli sitä että kyllä Nöhtä parin tunnin sisään takasin tulee. No mä ovesta päästyäni rynnistin täysiä kallion laelle nuuskimaan ensimmäistä etappia. Mun vanha kirsu on edelleen hyvin tarkka ja haisto hyvinkin lähellä ihanan grillimakkaran tuoksun . No annoin makkaran tuoksun johdatella ja kuinka ollakkaan mä olin oman kotikodon verannalla. Ainoo vaan et makkaroiden ulottumattomissa koska ulkoverannalla jossa rilli sijaitsee on portti. Ja mä olin sen portin väärällä puolella. No mami sai mut sitten kätsysti napattua siitä kun olin makkaraekstaasissa vaan tuijottamassa sitä rilliä. Eli mun karkureissu kesti vaan tommottiset kymmenkunta minsaa ja se on kyllä enkat.

No sitten meillä oli toisetkin juhlat verannalla ku meijän Pertti täytti 10 vuotta ja mami pääs taas toteuttaan itteensä. Se tekas meille pienet koiranruokakakut jokaiselle ja laitto päälle kermaviiliä ja luutikut niinku tuuraamaan kynttilöitä.

Sitte meijät asetettiin pöydän ympärille ja räpsittiin valokuvia. Ja jos joku erehtyy luulemaan että niissä kuvissa on jotenkin lepposa tunnelma, ni väärässä on! Meijät on jäykistetty paikalleen uhkailuin ja lukemattomin kirosanoin. Päivänsankarikin nostettiin niskasta takasin tuolille kun se oli siitä kymmenennen kerran hypänny alas. No pieni toivonpilke meillä saattaa silmissä olla , että jossain vaiheessa pääsee kakkua pistään nahkapussiin. Niinku pääskin.

Mami laitto kuvaussession jälkeen lautaset lattialle ja meillä alko pileet. Hotk, hotk vaan me hotkot hotkotettiin!

Petrahan on muutenkin aika lertsana kun siitä tuli nuorisojulkkis. Juu, sitä haastateltiin yhen Monan, mamin ja Riinan kanssa nelosen Buusteriin Lahen näyttelyissä. Ne lätis kaverikoirahommeleita ja se juttu alko silleesti, että ne zoomas lehtikuvaa Pertin päästä ja Petralla oli sellanen stepanii forresteri -ilme, että - ai heit juu ruukki. Ja loppuzoomaus oli rikusta ja sillä sattu just valuun hirvee räkä huulesta.

Meijät kaverikoirathan palkittiin Lahessa isossa kehässä oikeen mitalein ja kunniakirjoin. Mä kerkesin kyllä vetäseen niitten palkintoseremonioitten aikana pienet tirsat!

Meillä ootetaan muutes perheen lisäystä. No EI TODELLAKAAN mitään ihmispentua vaan vihisellasta nimeltä Mönjä. Mönjän siemenet kylvettiin pari viikkoa sitte ja nyt jännätään että rupesko ne itämään. Mullekkin alkaa sitten syksyllä hirvee duuni, että millä mä saan sen opetettua yhtä mallikelposeks kun meiksi on. Mami kyllä sano että kun Mönjä syntyy, sille näytetään ekaks Perttiä Rikua ja Fannia ja sanotaan et sä olet länsigöötanmaanpystykorva joka ei sikaile eikä karkaa. " Ja mä tietty vinkkaan silmää niitten selän takana ja sanon et - kyllä mä penska sulle opetan oikeet otteet!

Sitä paitti ei noi jöötitkään aina niin pulmusia oo kun kuvitellaan. Yks kerta kun mami ja Ripa tuli himaan ni lattialla oli syötynä kahen kilon kissanruokapussi. Noihan oli vaan et - aijaa mummu on pistelly sitten vähän kisunruokaa, täytyy vissiin ostaa uutta , kunnes ne huomas Rikun. Riku muistutti erehdyttävästi vietnamilaista roikkovatsasikaa ja se puhis. Silloin ne tajus että Riinan pötsissä on ainakin aika iso osa sitä kissanmuonaa. Että jööttikin voi varastaa ruokaa. Hyvä ihme! Rikua sitten yrjötettiin ja se rupes pikkuhiljaa palaan oikeeseen kuosiinsa.

Jööteistä vielä sen verran että tämä meidän Fanni -vanukas kruunattiin viimeviikolla Dortmundissa maailmanvoittaja-jöötiks. Mutta ei oo pelkoa että se kihahtas sillä jotenkin hattuun koska suoraan sanottuna Vanun kuupassa tapahtuu silmien räpsymisen lisäks hyvin vähän, ettei se muista enää missään matkoilla ollensakkaan.

Se oli melki kaks viikkoa reissussa ja kun me lähti sitä hakeen kotiin tuolta Iittalasta, ni mami kyyneleet silmässä aatteli kuinka Fanni juoksee riemuiten maminsa syliin ja nuolee sen naaman ja on ikionnellinen jälleennäkemisestä. Ni kun ovi aukes juoksihan se Fanni, kauheeta vauhtia ohi mamista ja Ripasta. Ja vasta kun Fanni kutsuttiin luokse se tuli että - aijoo, tehän ootte ne tyypit kenen luona mä oon joskus aikasemmin asunnu. Ja taas se sujuvasti vaihto lauman toiseen kun lähdettiin kotia kohti. Mutta sellanenhan toi meijän höpsö Vanukas on. Koiramaailman Carmen Mäkinen.

Voi jestas tota meijän Nykästä, eli mamin siskon likkaa. Mami opetti sille yks kerta kuinka meille heitellään nakin paloja suoraan meijän suuhun. Nykänen innostu siitä aiheesta niin kovin että kun oli mummulla ja papalla hoidossa, se oli istuttannu ne soffalle ja heitelly niille vähän rusinoita. Mummu ja pappa oli ollu hiukkasen ihmeissään eikä ollu tajunnu ottaa rusinakoppeja.

Oisko se Nöhtän palsta taas niinku lähenemässä loppupistettäään. Oliskohan tässä vielä mitään mitä olis tullu tehtyä...ai joo söinhän mä ilmotustaululta kaikki hääkonvehdit vuodesta ysikaks lähtien ja voin sanoo että aika pahvilta maistu. Ainoostaan mamin ja Ripan hääkonvehdit jätin, koska mulla on sydän paikallaan.

Nöhtä

:: Takaisin Arkistoon :: Sivun alkuun ::