(Karvakorva 1/2005)

Vihimummulasta päivää!

Se on kevät taas saapunu pohjolaan.

Täällä meillä on asiat ihan ennallaan. Meikämummu syö kaks kertaa päivässä plus yhen siankorvan niinkö ennenki, ryyppää vähän vettä (ojasta nyt ku se on sula) lenkkeilee pienen lenkin kolme kertaa päivässä, kaverikoirailee pari kertaa viikossa ja nukkuu loppu ajan . Ei kipuja, muhkuroita tosin aika paljon joka puolella, naamassaki. Mami sanoo mua noitten naamamottien takia pepe vilperiks. Ja mä laulan et – elämältä kaiken sain..

Mehän jouduttii pyytämään toimitukselta dedlainiin vähä lisäaikaa ku mami oli nähny mun kuolemasta enneunen muutama vuos sitte. Sen yks duunikaveri oli tullu meitä siinä unessa vastaan violetti kaapu päällä ja sanonu et se on vaihtanu alaa. Et se on ruvennu ennustamaan koirille tassuista. Mami oli sanonu sitte että hieno homma otas nöhtän käpäläkoipi ja ennusta sille. Joeli oli ennustanu ja sanonu et – 2.5.2005 se on sun kuolinpäiväs. Sitä päivää sit ootettiin tippa linssissä ja ku päivä koitti… mitään ei tapahtunnu. Ripa kävi ruokiksella mua kattomassaki ja raportoi mamille duuniin et elää se vielä aineski. Et se siitä ennustuksesta.

Mä en jaksais millään tehdä enää pahaa. Plättä-rinsessa ei vaan meinaa ymmärtää et se on mun manttelinperijä ja sen pitäs ruveta sikailemaan. Niin jumalattoman villi ku se onkin ni se ei suostu kolttosiin. Se väittää et ne on sen elämänkatsomusta vastaan. Voihan Venäjä! Ittepäinen se kyllä osaa olla. Mami oli pötköllään kattomassa telskua ja Plättä oli just hyppäämässä sen viereen ku mami sano et Hyvä plättis, hyppää tänne vaan! Plättähän joutu kääntyyn ilmassa ympäri ja häipyyn koko huoneesta. Eihän se ny viereen voi käskystä tulla.

Niinku pentukurssillaki. Sen yhen kerran ku noi on saanu luunsa sinne raahattua ni luoksetuloharjotuksessa mami oli kutsunu niin innokkaasti et kaikki muut oli kyl ollu tulossa vaan ei meijän Pläde. Se pistää suun mutruun ja sille tulee puhekupla pään päälle missä lukee ENPÄS!!!!!

Pyhä etanahan yrittää kovasti osallistua pahantekoon. Sen erityisalaa on roskapussit. Se reijjittää ne ja kaivaa sisustan lattialle. Mutta vanha koirahan sekin on . Ei se niin kauheesti jaksa sikailla että kyllä meijän toivo lepää edelleen tossa Plätässä jos se kummiski ryhdistäytyis. Tiijättekä olisko semmosta sikailukoulutusta olemassa? Me voitas etanan kanssa se sinne kyllä mieluusti viedä.

Mulla oli muuten synttäritki. Kolmannettoista sellaset. Mä juhlin aika pienimuotosesti tuolla Joksun pentunäytelmissä kun meijän vaava oli sinne ilmotettu. Mami oli tehny mahdottoman suuren kermakakun ja hommannu koirille lihapullia. Kyllähän niitä onnittelijoita pitkin päivää kävi ihan kiitettävästi. Aaltosen Uma kunnioitti mun sukujuuria ja toi mulle hienon silkkihuivin. Niinku Venäjän kansallispukuna pidettäväks juhlatilaisuuksissa. Mä näytin ihan maatuskalta se päällä.

Hei arvatkaa mitä? Mä sain fanipostia! Puijonsarven alalasteen 3 B lähetti mulle paksun kirjekuoren missä oli jokainen piirtäny kuvan ja kirjeitäkin oli kirjotettu. Siellä oli kuvattu siankorvat, makkarat ja elämän eliksiirikuolat ja pyhät etanat ja kaikki. Ette usko miten mieltä lämmitti. Mä olen ihan selkeesti nuorisoidoli!

Nonii, aika heittää heipat! Tovotaan viileetä vanhan koiran sydänystävällistä keliä ja kauniita kesäiltoja.

Mummu

:: Takaisin Arkistoon :: Sivun alkuun ::