|
Teret teille!
Kyllä meille kerkee muutamas kuukaudessa tapahtumaa, voi mopoäiti siunaa.
Meijän laumassa keretää puoles vuodes syntyä sekä kuolla ja kaikkea siltä
väliltä.
Mun elämän täytti kaks kuukautta lapset. Viimeks tätä kirjottaessani mä
olin just poksahtamaisillani ja sieltähän ne ipanat sitte ajallaan rupes
työntymään kohti päivänvaloa. Jos totta puhutaan, ni se avautumisvaihe ei
ollu mitään ihan kauheen kivaa aikaa. Jos ihmisäipsillä on varattu
keinutuoli ni mulla oli semmosia pikkuruisia mökkejä mihin mä menin
vimmatusti kaivamaan. Helpotti kyllä kummasti aina hetkeks. sit kun mä oli
yön harrastannu mökkikaivelua rupes aamulla tapahtumaan. Päivä oli muuten
27.5 eli täsmälleen vuos siitä kun Vihimummu Nöhtä siirty autuaammille
nuuskuttelumaille.
 Kätilöks oli tullu Satu, joka kovasti odotteli omaa Jorma
Ilmariaan sieltä
sekä lasten isän, Unton emäntä Sanna. Ja toi mun hysteerinen mamini
tietty. Muutenkin oli henkilökuntaa paikalla kiitettävästi. Hara the
jormailmarin isäntä huoltomiehenä ja tulevan jormailmarin menevä isoveli,
leonperi Seve oli synnytysosaston ylilääkäri. Ja ylilääkärin perässä
räpsytti rakastuneena ripsiään meijän kaunis Pluumu-neito. Jöötin pötkylät
halusivat olla tästä perhetapahtumasta niin erossa kun mahollista.
Ensin sieltä pullahti ulos Käpy. Tai ei siis todellakaan pullahtannu vaan
sitä vedettiin ja meiksi luputti hunajaa ja yritti työntää tota
pansarivaunun kokosta esikoista ulos. Kätilöillä kävi jo mielessä että
tapahtuukohan uudestisyntymisen ihme ja sieltä onkin Nöhtä palaamassa
takasin herkkuhinkin ääreen. Mut ei, mopsityttövauva sieltä tuli, aika
komeen kokonen vaan. Ja kiukkunen.
Loput kolme sit tulikin kun plussapallot.. plop Armi ..plop Jortsu ja plop
Freki.
Sit alko kahen kuukauden äiti pullantuoksuinen- urakka. Tissitystä, pyllyn
pyyhkimistä ja lämmitystä aluks ja sit kun mopojengi pääs jaloilleen alko
kaikenlaiset opetus ja leikitys hommat. Niille annettiin oikeen viralliset
nimetki. Noi hehku onnesta kun Raparperin kennelnimen alle synty 9 vuoden
odottelun jälkeen pennut. Mopseja kun sanotaan mopoiks niin mun vauvoista
tuli sit mopojengi. Käpy rekisteröitiin nimellä Raparperin Kesämopo ja se
oli jo heti alusta asti selvää et Käpy jää kotiin asumaan. Armista tuli
Raparperin Solikka ja silläkin oli jo koti valmiina Katjan, Rikun ja
Tinttu-mopon luona. Jorma Ilmarista tuli Raparperin Papatunturi ja se meni
ylilääkäri Seven pikkuveljeksi Satun ja Haran luo. Kolme oli tilattu mut
sitten saatiin bonus Freki josta tuli Raparperin Raisu. Freki muutti
Saaran ja Tapsan odotetuksi mopovauvelihauveliksi.
 Sit tuli aika täyteen et pentujen piti lähtee uusiin koteihin. Mami itki
silmät päästään. Mua se lähinnä helpotti kun kyllähän tommonen neljän
hengen mopojoukkue venyttää tissiä ja kuluttaa äipsää melko paljon.
Sen jälkeen kun noi kolme viikaria lähti mä olin ihan tööt. Kävyssäkin oli
tarpeeks hätistelemistä. Sekun luuli mua edelleen maitobaariks. Mä oisin
halunnu vaan aamusin nukkua vällyjen alla. Mami ylläriylläri huolestu ja
rupes antaan aamusin hunajaa niiku piristykseks. Mukavaahan se oli ja
hunajalla lähti hyvinkin mopo käyntiin.
Muutaman päivän päästä oltiinkin jo siinä pisteessä et avasin aamulla vaan
suukin auki sängyssä kun linnunpoikanen enkä suostunu nousemaan ilman
hunajalusikallista. Lääkäriinhän mut kiidätettiin verikokeisiin. Hyvät oli
arvot ja mun alhane verensokru todettiin kusetukseks ja hunajavirrat
loppu. Ei auttanu muuta ku palata omaks hulluks ittekseen.
Hulluudesta muuten tulikin mieleen et mut luonnetestattiin. Eikä muuten
nyt ihan
seinähulluks todettu. Tai ainaki pääsin sieltä lähtemään ihan
vapaasti kotiin. Ja
mamiki päästettiin vaik se näytti kieltämättä melkosen
hullulta. Se oli käyny
 edellisenä päivänä vähän laittamassa kirkasta
pinkkiä tukkaväriä ja kun koko
päivä sato ne valu kaikki sen naamalle sotamaalaukseks. Se ei ite tietty huomannu mitään, tohels vaan menemään.
Kyllä siinä oli kuulkaa tuomareilla naurussa pitelemistä. Mäkää en tienny
pimeessä huoneessa pelkäänkö enempi sit pimeetä vai mamin naamaa. Mut emmä
ny niin sekasin ollu et mä olisin semmosen viirunaaman luo menny.
Nyt meitä on kohdannu sitte suuri suru. Fanni-neiti, just vasta seittemän
vuotias siirty toissapäivän jööttienkeleiden haukkukuoroon.. Se meni ihan
yhtäkkiä. Viime viikolla vielä ajettiin tosiamme takaa lumihangessa ja nyt
sitä ei enää ole. Sille tuli joku ihme immunikato ja se kiidätettiin
tiputuksessa verensiirtoihin teholle Viikin eläinsairaalaan. Ei auttanu
mikää, Vanun oli tullu aika lähteä. Hitto ei kerinny ees hyvästelemään.
Multa jäi ainakin kysymättä siltä semmonen jutska et miks se niksutti koko
ajan? Se siis niksutteli hampaita yhteen aina jotain kangaspalaa vasten
jos se oli päällä oleva vaate ni joskus saatto jäädä vähän ihoki välii ja
silloin tuli huutoa. Mitä se ei onneks niksutellu vaa luputti. Nuoli
meijän mopojen nenävekit ja silmärähmät. Kukahan ne nyt hoitaa?
 Fannista on siis ehdottomasti vaan ihan pelkkää hyvää muisteltavaa. Toisin
on näistä kahesta kärttysästä mummosta Pertistä ja Riinasta. Ne varmaan on
täällä tosi pitkään ihan vaan jo sen takia et jööttienkelikuoro ei kerta
kaikkiaan halua niitä irvistelemään sinne jonnekkin.
Noh näihin hempeisiin tunnelmiin on hyvä päättää.
Hyvät ja herkulliset joulut kaikille !
Plättä
|
