Numero 3/2000
21. Kesäkuuta 2000

Päätoimittaja:

PJ Juha Suokas
Karjalankatu 10 a4
15140 Lahti

SISÄLTÖ:
1. Puheenjohtajan websana
2. Kerhon kuulumisia
4. Logokilpa
5. Osta/Myy/Vaihda/Varasta

1. Puheenjohtajan websana

Heti alkuun ikävär uutiset: jäsenmaksunsa on suorittanut vain kahdeksan (8!) jäsentä. Tässä vaiheessa tuo vastaa alkuperäistä tavoitetta, mutta n.20 kiinnostuneesta tuo on aika vaatimaton prosentti. Mukana ei ole esim. kovinkaan suuri prosentti perustajajäsenistä...

Tulen piakkoin poistamaan silmän postituslistoilta kaikki maksunsa laiminlyöneet jäsenet. Samoin tulen maksamaan SKSL:n jäsenmaksun vain jäsenmaksunsa suorittaneiden osalta. Tämä viesti koskee siis niitä joiden laskussa oli eräpäivä toukokuussa, sen jälkeen maksulapun saaneilla on vielä aikaa hoitaa jäsenmaksut kuntoon. Kuitenkin, jäsenmaksujen laiminlyönti on johtanut siihen, että saatamme joutua mm. lykkäämään yhdistyksen rekisteröintiä.

Toisena ikävänä uutisena on huomattava, että Silmän ensimmäiseen kuvailtaan saapui ainoastaan neljä jäsentä. Taso ei tuosta tippunut, mutta olisi ollut hauskaa nähdä paikalla hieman enemmän kasvoja - vaan minkäs sille voi. Kesän aikana tuskin järjestetään mitään isompaa johtuen tuon edellien tilaisuuden aikaansaamasta vaatimattomasta kiinnostuksesta. Eli, sitä saa mitä tilaa.

Niille "jäsenille" jotka eivät määräaikaan mennessä jäsenmaksuaan hoitaneet toivotan hallituksen puolesta tämän viestin myötä hyvää jatkoa ja kuvausilmoja. Silmässä jatkaville ihmisille: kuvaillaan kun tavataan!

Silmäillään kun tavataan,
Juha

P.s.Lähitulevaisuudessa ainakin osa Silmän jäsentiedotteesta tullaan saattamaan salattuun muotoon, jolloin sen pääsevät lukemaan vain maksaneet jäsenet. Muille jäävät vanhat numerot.

2. Kerhon kuulumisia

Lahden Kamerakerho ry. on puheenjohtajansa taholta ottanut yhteyttä allekirjoittaneeseen. Yhteydenoton aiheena oli mahdollinen yhteistyö. Kuten ehkä tiedätte, kyseinen kerho ei ole aikoihin toiminut aktiivisesti mutta on kuitenkin pitänyt yllä Lahden seudun viimeistä vapaaseen harrastuskäyttöön tarkoitettua pimiötä. Jäsenmäärän supistuessa ja aktiivien karistessa kerho on miettinyt lakkauttavansa kyseisen pimiön toiminnan. Ennen tätä yhdistys halusi kuitenkin tarjota meille mahdollisuutta tiloihin.

Tällä hetkellä olemme keskustelleet tilojen yhteiskäytön mahdollisuudesta ja tilanne näyttää todella lupaavalta. Kyseisistä tiloista Lahden Kamerakerho ry. maksaa Lahden kaupungille pienehköä vuokraa ja perii jäsenistöltään käyttömaksuja 10mk/ilta tai 30mk/viikonloppu. Meille on nyt ehdotettu vuokran jakamista jossain tietyssä suhteessa (käyttäjien, jäsenten tms. mukaan) ja kyseisen tilan yhteiskäyttöä. Tämä tarkoittaisi KAHTA pimiötä ja erillistä pientä kokous/kuvankatselutilaa.

Tilat sijaitsevat Kivimaalla, lyhyen pyöräilymatkan päässä keskustasta ja ovat kooltaan arviolta n.20-30 neliötä. Tiloissa on muistaakseni kolme suurennuskonetta, altaat, rajaimet, kehitystankit, valokuvauskirjasto, kuivauskaapit, valopöydät, diaprojektorit jne.jne. Henk.koht olisin valmis miltei maksamaan tuon vuokran vaikka omasta pussistani tuosta tilasta...Täytyy huomata että jos kyseisen tilan maksu jaettaisiin 50/50 maksaisi tila meille alle satasen kuussa - tuon summan voisimme alussa periä vaikka erillisenä pimiönkäyttömaksuna pimiötä käyttäviltä jäseniltä. Jos mukaan lähtisi vaikkapa 4-5 jäsentä, olisi maksu enää 20mk/kk pimiön käytöstä! Joka tapauksessa ehdotus tarkoittaisi toimitiloja ja pimötä Silmälle jo ensimmäisen toimintavuoden aikana!!!!

Epävirallisesti keskustelimme jopa yhdistysten mahdollisesta sulautumisesta joskus tulevaisuudessa. Mikäli tilanne säilyy samana kuin nyt, eli Silmän jäsenmäärä on alle kymmenen - voisin omana mielipiteenäni ehdottaa seuraavaa: jatkamme neuvotteluja Kamerakerhon kanssa tilojen yhteisvuokrasta ja jos/kun pääsemme sopimukseen päätämme kerhoilloista, pimiökoulutuksista yms. Kun pääsemme tähän vaiheeseen, koetamme tuoda yhdistystämme tunnetuksi ja yritämme saada jäsenmäärän vakiintumaan tasolle jolla rekisteröityminen on mahdollista. Koko tänä aikana pyrimme toimimaan Lahden Kamerakerhon kanssa läheisessä yhteistyössä. Mikäli molemmat yhdistykset niin haluavat, voidaan jossain hamassa tulevaisuudessa miettiä mahdollista Lahden Kamerakerhon ja Valokuvausyhdistys Silmän yhteisyhdistystä ja/tai jommankumman fuusioimista toiseen. Tässä vaiheessa keskustellaan kuitenkin vain TILOJEN yhteiskäytöstä ja eräänlaisesta sisar-yhdistys suhteesta, jossa toimimme erittäin hyvässä yhteishengessä ja yhdessä. Kommentteja tähän saa ja pitää lähettää...

4. Logokilpa

Kuvaillan yhteydessä oli tarkoitus miettiä myös yhdistyksen logoa. Yhtään ehdotusta ei paikalle tullut, joten lienee paikallaan että alamme kehittää ainoata tällä hetkellä olemassa olevaa ehdotusta eteenpäin. Laitan ehdotuksen tänne esille, heti kun saamme sen digitaaliseen muotoon.

6. Osta/Myy/Vaihda/Varasta

Myydään


Canon EOS50+BP50 2500,-
Canon EOS100 2200,-
Canon EF 50/1.8II 400,-
Canon 420EZ Salama 1100,-
Sigma 28-105/2.8-4 (EOSIIN) 1500,-
Sigma 70-210/2.8 (EOSIIN) 2700,-
Sigma TC1.4 (EOSIIN) 500,-

Petja Aaltoluoto
GSM:050-3481477
EMAIL:petja.aaltoluoto@iobox.fi


Nikon E100/2.8 700,-
Nikon E50/1.8 300,-
Nikon SB-24 1400,-
Sigma TC1.4 (Nikoniin) 700,-
Prestinox AF-diaprojektori 600,-

Juha Suokas
GSM:0400-970311
EMAIL:juha.suokas@vetovarjo.com