Monen
ihmisen
mielikuva sanasta papukaija, sehän on varmaankin noin variksen
kokoinen, vihreä, puhuva ja hauska pelle.
Tällainen lintu saattaa löytyä jostakin
amazona –suvun lajista. Amatsonit elävät
Etelä ja Väli-Amerikassa, Meksikossa ja
edellä mainittuja alueita reunustavilla saarilla. Monelta
Karibianmeren saarelta löytyy oma, vain siellä
asustava amatsoninsa. Amatsonilajeja on 29 ja monella niistä
on useitakin alalajeja. Osa lajeista voi luonnossa vielä hyvin
ja osa on vaarassa kuolla sukupuuttoon.
Maailmalla suurissa lintupuistoissa kasvatetaan myös luonnossa
vaarantuneita ja harvinaisia lajeja. Näillä tarhassa
kasvaneilla linnuilla on menestyksellisesti vahvistettu ja jopa
palautettu joidenkin lajien luonnonkantoja.
Amatsonilajeista pienimpiä on 25cm pituinen
valko-otsa-amatsoni amazona albifrons.
Suurin amatsonilaji on 45cm
pituinen keisariamatsoni amazona
imperialis. Amatsonin papukaijat ovat
joitakin lajeja lukuun ottamatta vartaloltaan erisävyisten
vihreiden värien kirjomia papukaijoja.
Siniotsa-amatsonin
amazona aestiva aestiva
ja sen
alalaji keltasiipiamatsonin amazona
aestiva xanthopteryx on
Pohjois-Brasilia, Itä-Bolivia,
Baraguay ja Etelä-Argentiina. Se on amatsoniksi suuri, noin
37cm
pituinen ja painaa 350–500g.
Lajin kasvatus onnistuu maailmalla ja Suomessakin hyvin. Maailmalla on
kasvatuksen tuloksena tälle lajille tullut jopa joitakin
värimuunnoksia
Siniotsa-amatsoni on yksi suosituimmista lemmikkipapukaijoista
näyttävän
ulkonäkönsä, eloisuutensa ja
erinomaisen matkimiskykynsä ansiosta.
Siniotsa-amatsoni on hoikkavartaloinen ja sillä on
leveä
mutta lyhyehkö pyrstö. Nimensä mukaisesti
sen otsalta
löytyy sinistä ja silmien ympäriltä
keltaista.
Joillakin yksilöillä keltainen väritys on
vähäistä tai korvautunut kokonaan
sinisillä
höyhenillä. Nokka on tummanharmaa, lähes
musta.
Silmät ovat punaruskeat ja jalat harmahtavat. Vartalon
peittää vihreät tummareunaiset
höyhenet,
siivistä löytyy vihreää,
sinistä, punaista,
keltaista ja mustaa. Pyrstösulissa on punaista, tumman
vihreää ja kellertävän
vihreää. Koirasta
ei voi varmasti erottaa naaraasta ulkonäön
perusteella.
Ihmisiä viehättävä papukaijan
"puhuminen" on
linnuilla hyvin yksilöllistä ja kaikki
yksilöt
eivät välttämättä opi
koskaan toistamaan
sanoja. Kesy siniotsa ei yleensä vierasta vieraitakaan
ihmisiä, se haluaa mieluummin osallistua toimintaan ja
hakeekin
huomiota kaikilla mahdollisilla keinoilla.
Tämäkin laji saattaa ajoittain olla hyvin
äänekäs. Se sotkee
asuinympäristöään
ulosteilla, ruuantähteillä, untuvilla ja
pölyllä.
Sillä on myös omituinen tunkkainen ominaishaju.
Jos nämä asiat voi sietää saa
lajista mukavan
ihmiseen kiintyvän lemmikin, joka voi olla seuranasi
vuosikymmeniä.
Luonnossa siniotsa-amatsonin asuinalue on laaja, mutta paikoitellen
laji on vähentynyt rajusti liiallisen pyydystämisen
tai
elinalueen tuhoutumisen vuoksi.
Tätä luonnon ryöstämistä
ja tuhoamista ei
tulisi mielestäni tukea mitenkään ja siksi
mitään luonnosta pyydystettyä, tai
epämääräisen alkuperän
omaavaa lintuja ei
tulisi ostaa lemmikiksi.
Siniotsa-amatsonimme
DNA-testattu ja naaraspuoliseksi todettu Lorinka
tuli meille noin yhdeksänkuukauden ikäisenä
keväällä 2007. Se oli nähnyt ensimmäisen
kerran päivänvalon kesäkuun puolenvälin vaiheilla
2006.
Lorinka oli käsinkasvatettu ja meille tullessaan kesy,
erittäin vilkas, hyvin utelias ja sanavarastoa löytyi
neljän sanan verran. Sen lempipaikaksi oli muodostunut
kenentahansa ihmisen päänpäällinen.
Päänpäällä istuen se olisi
viihtynyt vaikka loputtoman kauan hiuksia sukien. Kukaan
meistä ei kuitenkaan halunnut kulkea jatkuvasti papukaija
päänsä päällä.
Tästä tavasta oli
päästävä eroon. Lorinka siis pois
päänpäältä. Seuraavaksi se
lensi jonnekin korkealle paikalle ja utelias kun on, niin
siellä sen piti kokeilla nokallaan jotain ulottuvillaan olevaa
asiaa. (Voiko sen syödä tai saisiko sen rikottua.)
Seurallinen lintu kun oli, Lorinka lensi kyllä kutsuttaessa
kiltisti takaisin ihmisen luokse, mutta tietenkin
päänpäälle istumaan.
Sieltä lintu taas kädelle jossa Lorinka ei kuitenkaan
viihtynyt, vaan se palasi taas lempipaikalleen tai lensi korkeuksiin
pahojaan tekemään.
Viikko tätä yhdessä ollessamme tauotonta
rumbaa tämän ylivilkkaan "ADHD" tapauksen kanssa, ja
minulla alkoi jo hymy hyytyä. Alkoi tuntua, että olin
tehnyt ison virheen hankkiessani tämän linnun.
Lorinkan lentokykyä oli pakko hiukan rajoittaa. Sopivasti
siipisulkia poikki niin että lento vielä onnistui,
mutta korkeuksiin se ei saanut noustuksi. Tällä
toimenpiteellä ongelmaksi koettu
käyttäytyminen melko nopeasti poistui. Onneksi
siipisulat ovat uusiutuva luonnonvara. Ja ei se Lorinkan meille
ottaminen ollut edes pieni virhe.
Nykyisin Lorinka on mukava lemmikki. Se on hyvin
käsiteltävissä. Ruokinta ei tuota ongelmia,
kun lähes kaikki tarjottu ravinto kelpaa. Nakertelun tarve
kohdistuu enimmäkseen sallittuihin asioihin ja sanavarastokin
on kasvanut muutamilla sanoilla. Lorinka hakeutuu ihmisten seuraan ja
halutessaan rapsutteluja ojentaa päänsä
sanoen kutikuti.
Vuonna 2008 Lorinkan lentotaito on siipisulkien vaihtumisen
myötä palautunut ennalleen. Taitoaan se
käyttää ahkerasti ja
lentääkin yleensä siihen huoneeseen
missä ihmisiä kulloinkin on. Lorinka
lentää lähes aina kaukaakin kutsuttaessa
ojennetulle kädelle ja hyvin usein myös kutsumatta
olkapäälle.
Vuoden 2007 kesänä Lorinka sai olla paljon vapaana
ulkona, nykyisin ulkoilu tapahtui häkissä tai
Lorinkan inhoamissa valjaissa.
Olisi mukavaa lennättää Lorinkaa ja katsella
myös muiden lemmikkilintujen lentelyä jossakin isossa
ja turvallisessa sisätilassa järjestetyssä
lennätystilaisuudessa.
"Puhuminen"
tuntuu olevan Lorinkalle melko helppoa. Opettamalla opetetut sanat
eivät selvästikään mene helposti
jakeluun, mutta
Lorinka nappaa kuulemiaan sanoja oman tahtonsa mukaan sanavarastoonsa.
Esimerkiksi, työpäivän jälkeen
vaimoni olisi
halunnut hieman levätä, mutta yleensä
kohtuullisen
hiljaisten Lorinkan ja Murun iltapäivän meteli sai
lopulta
vaimoni hermostumaan.
Hän säntäsi vihaisena sohvalta lintujen
luokse sanoen
"P**KELE, linnut...!!!" ja niin edelleen. Tämä
suurella
tunteella ja riittävällä vakuuttavuudella
tokaistu lause
sai hetken hiljaisuuden jälkeen Lorinkan suunnalta kuulumaan
"p**kele, p**kele".
Tätä opittua sanaa ei ole mitenkään
jälkeenpäin vahvistettu, eikä sitä
ole
tietääkseni Lorinka enää
käyttänyt.
Ravinnoksi
siniotsa-amatsonille ja harmaapapukaijalle sopii papukaijoille
tarkoitetut pelletit tai siemenseos. Lisäksi tulee tarjota
monipuolisesti hedelmiä, marjoja, vihanneksia, juureksia sekä
pähkinöitä. Idätetyt tai iduiksi kasvatetut
siemenet ovat erinomainen lisä linnun ruokavaliossa.
Myös erilaiset kotiruuat näyttävät kelpaavan.
Liiallista suolan ja turhan rasvan saantia tulee
välttää. Juotavaksi tulee aina olla raikasta vettä
tarjolla.
Kalkkia, vitamiineja ja hiekkaa tule myös olla tarjolla sopivin
välein. Kevyt suihkuttelu useitakin kertoja viikossa
pitää höyhenpuvun kunnossa ja vähentää
pölyhaittaa.
Häkin tulee olla riittävän iso ja linnun täytyy
saada olla myös häkin ulkopuolella kiipeilemässä ja
lentelemässä.
Lisäksi lintu tarvitsee joko sinun ja/tai toisen linnun seuraa.
Papukaijan pääkopalle sopivasti haasteellisia ongelmia
ratkaistavaksi ja nokalle sallittua tuhottavaa eli purtavaa, niin kaija
viihtyy kyllä.
