Riistanhoitopiiri toivoo, että suurpetojen liikkumista seurataan ja niistä tehdyistä näkö tai jälkihavainnoista ilmoitetaan petoyhdysmiehille ( tiedot yhteydenotto sivulla ) metsästäjien varsinkin pitäisi olla tässä aktiivisia sillä tällöin saataisiin tärkeää tietoa lukumäärästä ja reviirin laajuudesta.
Riistapellot
ja haavat
Keinoruokinnassa on
käytetty viljaa, rehukaalia, rehurypsiä ja heinää
vuosittain runsaasti.
Tähän tarkoitukseen on ollut varattuna viidestä
kymmeneen riistapeltoa, jäniksiä varten on kaadettu haapoja.
Nuolukivet
Hirviä ja jäniksiä varten nuolukiviä on ryhdytty
käyttämään 1960-luvun lopulta lähtien. Eri
puolille seuran aluetta maastoon on jaettu kymmeneen paikkaan
kaksikymmentä nuolukiveä vuosittain. Viimevuosina vakituisten
paikkojen määrä on noussut kolmeenkymmeneen.
Pienpetopyynti
Pienpeto pyynnillä on pyritty rajoittamaan petokantoja ja siten
suojelemaan vesi-ja kanalintuja. Vuosittain on järjestetty
pienpeto-kilpailu ja sen tuloksena on poistettu noin sata pienpetoa
vuosittain seuran alueelta
Hirvikolariryhmä
Hirviseurueen jäsenistä osa on kuulunut seurojen
yhteiseen hirvikolari ryhmään. Ryhmä toimii aina
virkavallan alaisuudessa poistaen tieliikenteelle vaaralliset hirvet ja
hoitaa kolaritilanteissa loukkaantuneiden elikoiden jäljityksen ja
lopettamisen. Hirvikolari ryhmä teki ehdotuksen 2001 vuonna
hirviaitojen jatkamisesta 5 tiellä turvallisuuden parantamisen
nimissä. Ehdotus myös toteutettiin.
Riistakolmiolaskenta
Seuran alueella sijaitsee valtakunnallinen riistakantoja laskeva
kolmio. Kolmion sivu on neljä kilometriä ja se
kävellään kolmen henkilön rivinä ja lasketaan
riistakannat. Talvella suoritettiin myös talvilaskenta mutta
siitä on nykyisin luovuttu.