Huvin Jetta

» rotu shetlanninponi » rek. numero VH-37014
» sukupuoli tamma » koulutustaso koulutuksessa
» syntynyt 04.10.07,  (ikääntyminen) » painotus yleisratsu
» väri, merkit tummanpunarautias » omistaja Jessi
» säkäkorkeus 101cm » kasvattaja Sorel, Huvitus
* 04.03.2007 4-vuotias

Luonnetta

Huvin Jetta, joka tutummin Jettana tunnetaan, on shetlanninponimaisesti itsepäinen ponitamma. Jetta ei sovellu ihan kenelle tahansa hoitoponiksi, sillä tamman kanssa vaaditaan paljon kärsivällisyyttä. Uusia hoitajia Jetta yleensä hieman testailee, se saattaa hieman näykkäistä tai pitää kavionsa visusti maassa niitä putsatessa. Tammalle ei tässä vaiheessa kannata ruveta räyhäämään, sillä se vain saa sen tappelemaan enemmän vastaan. Päättäväinen käsittely toimii parhaiten Jetan kanssa. Tutun hoitajan kanssa ei ongelmia yleensä esiinny, ja Jetta tekee mitä pyydetään. Pesukarsinaan Jetta menee erittäin mielellään, tamma rakastaa vettä ja yleensä pesun jälkeen hoitaja on yhtä märkä kuin tamma itse. Varustaminen ei ole Jetan mieleen, ja suitsien kanssa voi tulla pienoisia ongelmia. Tamma ei millään ottaisi kuolaimia suuhunsa, vaan nostaa ja laskee päätään, ja tekee näin suitsimisesta vaikeaa. Satulointi sujuu ongelmitta, vaikka Jetta hieman luimii ja saattaa näykkäistäkin.

Jetta tulee erittäin hyvin toimeen muiden hevosten kanssa, ja se sopeutuu nopeasti uusiin laumoihin. Pientä mittelöä saattaa aluksi esiintyä, mutta tilanne rauhoittuu nopeasti. Jetta ei kuitenkaan suostu olemaan se arvojärjestyksen alin, vaan osaa pitää puolensa ja nostaa paikkaansa lauman arvojärjestyksessä. Jetta ei kovin mielellään tulisi ulkoa sisälle, sillä tamma rakastaa ulkoilua. Jos tamma saisi valita, se olisi 24/7 ulkona. Jettaa ei ole kovin helppoa saada laitumelta kiinni, sillä tamma todella osaa väistellä hoitajaa. Yleensä kannattaa viedä muut hevoset sisälle ensin, jolloin tamma ei kauheasti enää ulkona viihdy yksisteen. Silloin sen saa helposti kiinni, ja se kipittääkin talliin melkoista vauhtia. Taluttaessa Jetta ei ehkä ole se helpoin, sillä tamma saattaa talsia aluksi erittäin hitaasti, ja sitten pelästyä yhtäkkiä jotain olematonta, ja sännätä melkoista vauhtia eteenpäin.

Ratsastaessa Jetta on todella pirteä ja energinen. Tammalla riittää vauhtia ja energiaa vaikka mihin. Jetan kanssa ei voi kuitenkaan vaan hölkötellä ympäri kenttää, sillä tamma suorastaan vaatii kunnon työskentelyä. Laukannostoissa ja yleensäkin laukatessa ei raipan käyttö ole kovinkaan suotavaa, sillä tamma heittää muutaman korkean pukin, jos raippaa erehtyy käyttämään. Jetta ei ole mikään helpoin koulutettava, sillä tamman kanssa saa hioa samaa asiaa melko kauan ennen kuin se jää tamman mieleen. Jetan liikkeet ovat ratsastajalle todella mukavat, ja niistä saa myös kouluradalla melko hyviä pisteitä. Etenkin tamman lisätty ravi on todella lennokas. Jettaa ei ole aivan helppo saada kulkemaan peräänannossa, mutta siirtymiset ja monet taivuttelut saavat tamman lopulta polkemaan hyvin alle ja myötäämään niskastaan. Esteillä Jetta on vauhdikas, ja tamma hyppää erittäin hyvin. Harvoin sattuu kieltoja, sillä tamma ponkaisee esteen yli vaikka paikaltaan.

Sukutaulu

i. Rayen Sarpedo ii. Sacnite Vared evm iii. Sirvárt Vartan
iie. Eniel Chiela
ie. Conleth Nina iei. Conway Douglas
iee. Marlowe Nerissa evm
e. Sipulipussin Vilkutin ei. Ceacar Patric evm eii. Tweezers Boy
eie. Pitch-Black
ee. Camomillan Kukkaiskeiju evm eei. Choco Biscuit VLG
eee. Milkshake Girl

Isä Rayen Sarpedo on komea liinaharjainen shetlanninponiori, joka on tuotu ulkomailta. Ori on kilpaillut ahkerasti esteratsastuksessa, ja haalinut itselleen ison pinon sijoituksia. Orilla on Jetan lisäksi tällä hetkellä kaksi muuta jälkeläistä. Isänisä Sacnite Vared on komea voikko ori, jolla on paljon menestyneitä jälkeläisiä. Ori on kilpaillut paljon esteillä isommissakin luokissa, ja se on myös kantakirjattu I-palkinnolle. Isänemä Conleth Nina on rautiaanpäistärikkö, kuvankaunis shetlanninponitamma. Se on toiminut lähinnä valjakkoponinna, ja menestynyt lajissaan erittäin hyvin.

Jetan emä Sipulipussin Vilkutin on tummanrautias shetlanninponi, joka on kilpaillut menestyksekkäästi esteradoilla. Tammalla on mahtava hyppykapasiteetti, ja sillä on monia menestyneitä jälkeläisiä. Emänisä Ceacar Patric on tummanrautias, 99-senttinen shetlanninponiori, joka asuu tällä hetkellä Tukholmassa. Orilla on hieno rakenne, ja se onkin kiertänyt monissa näyttelykehissä. Orilla on rauhallinen luonne. Emänemä Camomillan Kukkaiskeiju on Suomessa asuva rautias shetlanninponitamma. Tammalla ei olla pahemmin kisattu, mutta se on toiminut lastenratsuna.

Kilpailukalenteri ja jälkeläiset

Jälkeläiset
Siitoskäyttöön huhtikuussa 2008

Ei jälkeläisiä.
Rangkinpisteet
» KRJ: 0 pistettä
» ERJ: 0 pistettä
» KERJ: 0 pistettä
Estekilpailut
- - - -
Koulukilpailut
- - - -
Kenttäkilpailut
- - - -
Näyttelyt
10.10.2007 Crowvalley Shetlands NJ / Varsat aikuiskuvilla (tuom. Maria A.) KUMA, JS
13.10.2007 Mörkölä NJ / varsat aikuiskuvilla (tuom. Nina S.) JS
Muut
- - - -


© AH

virtuaalihevonen
a sim game horse