Kuvia Kreetalta 2
Copyright Juhani Viitanen. Kaikki oikeudet pidätetään.
       
Rantakivikkoa kuvattuna Fortezzan linnoituksen muurilta Rethymnonissa Vanha nainen hoitaa kissojaan Arkadin luostarissa. Hänet saattaa tavata kirkossa öljyä lisäämässä ja kynttilöitä sytyttämässä Arkadin luostarin muuriseinällä on kauniita oviaukkoja ja istutuksia Fortezzan linnoituksen muurin aukko Yksi Fortezzan linnoituksen muurin vartiotorneista. Näkymä länteen Hanian niemeä kohti

Rethymnonista Spilin suuntaan ajettaessa tie kääntyy Sfakiaan
Tällä maisematiellä on monia upeita kohtia. Tässä yksi niistä. Kapea kalliosola jonka läpi tie mutkittelee

Rethymnonissa oleva minareetti kertoo osaltaan Kreetan kulttuurisesta menneisyydestä. Yli 90% väestöstä kuuluu nykyisin kreikkalaiskatoliseen kirkkoon

Taverna Myllylaaksossa on todellinen keidas väsyneelle kulkijalle. (ks TOP 10) Satojen ja tuhansien vuosien ikäisiä oliivipuita on kreetalla paljon.
Kaikkiaan oliivipuita on noin 35 miljoonaa
Pikkukirkot on pystytetty usein onnettemuudessa menehtyneen muistoksi. Joskus myös liikennekatastrofista selviämisen muistoksi.
Yksinkertainen kauneus puhuttelee Kreetan kävijää. Erityisesti kovassa maassa kasvavat hedelmät ja juurekset ovat hienoja maultaan ja ulkonäöltään Ruokakulttuuri on täysin toisenlainen kuin Pohjoismaissa. Ruokaan suhtaudutaan kunnioittavasti ja se valmistetaan aina tuoreista aineksista Valtava tammi Amarin laakson suunnalla. Sen alittaminen on kokemus ja pysähtyminen ihailemaan lähes välttämättömyys Jokaisessa kylässä on taverna. Parhaat tavernat ovat aina paikallisten suosiossa. Kuva suurimman savenvalajien kylän Margeritan eräästä tavernasta Argirupouli (ks. top 10) on täynnä uomissa virtaavaa vettä joka valuu alas laajalla alueella jyrkkiä seinämiä pitkin ja kallioiden sisällä
Tie Hora Sfakioniin on näkymiltään Kreetan kauneimpia. Tie korvasi aikanaan vain yhden, solan kautta kulkeneen polun. Siksi viholliset pääsivät vain harvoin Sfakiaan. Tamariski on toiselta nimeltään suolapuu. Se elää rannoilla ja kiteyttää suolaa lehtien kärkiin. Tuoksu on mieto ja erikoinen, mutta miellyttävä Palmu Rethymnonin rannalla. Varsinaisia palmumetsikköjä on idän ja etelän rannoilla muutamassa kohdin. Eteläisen rannan tiet kulkevat erityisen jyrkillä rinteillä. Siksi myös patikoijat suosivat niitä. Molemmat rotkot päätyvät Sfakian rannoille, Libyanmeren äärelle. Kun vanhat rakennukset ja vanhat puut ja kasvit ovat rinnakkain, saadaan mieltäkiehtovia yksityiskohtia. Näkymissä on jotakin pysyvää.
Kaktus Keski-Kreetalla suuren tammipuun varjossa. Vehreissä laaksoissa saattaa olla läpipääsemätön, monipuolinen kasvusto joka kukkii pitkin kesää. Imbrosin rotkon läpi vaeltaneita kuljetetaan takaisin lähtöpisteeseen. Imbros on lyhyempi ja helpompi kuin Samaria, mutta maisemiltaan kaunis. Aaseja näkee Kreetan maaseudulla usein työtehtävissä. Ne ovat todellisia apureita vaikeapääsyisillä rinteillä.