Lahdessa järjestettiin toista kertaa urheilupäivät, joissa oli erilajeja tarjolla. LAKO:lla oli myös viimevuonna joukkue Erkkilä, Ikonen ja BaLa:sta ???. Silloin LAKO:n joukkue voitti turnauksen leikitellen.
Tänävuonna LAKO:n puolesta katukoris turnauksessa pelasivat Janne Ikonen, Ossi Erkkilä ja Mikko Wiren, jotka olivat jälleen ennakko suosikkeja turnauksen voittajaksi. LAKO:n joukkueeseen piti tulla myös vahvistuksena Tom Gustaffson, mutta hän siirtyi oman luokkansa joukkueeseen.
Turnaus oli huomattavasti vaikeampi kuin edellisenä vuonna. Alku lohkossa LAKO voitti leikitellen vastustajansa, mutta välierissä tuli vaikeita otteluita. Ensin oli vastassa harrastelija joukkue, josta yksi oli toissavuonna pelannut Mikkelin 2.divisioonan joukkueessa. Ottelu oli todella tasainen ja varsinkin kun joka korista sai vain yhden pisteen ei LAKO voinut käyttää kolmenpisteen heittovoimaa. Ottelu oli melkoista vääntöä ja harrastelija porukka pelasi välillä todella kovaa. Ottelu päättyi LAKO:n 15 - 13 voittoon.
Seuraavaksi välierissä tuli Pajulahden opistosta joukkue, jossa yksi oli naisten maajoukkueen jäsen. Alku oli LAKO tahdissa menoa ja LAKO johti jo 10 - 3, kunnes LAKO rupesi lepsuilee. Pajulahti nousi jo parhaimmillaan 13 - 10 tilanteeseen, jolloin LAKO päätti piristäytyä ja ottaa tarvittavat 2.pistettä. Ottelu päättyi LAKO 15 - 11 voittoon.
Finaaleissa vastaan asettui Tom Gustaffsonin joukkue, joka oli aivan Gussen varassa. Joukkueessa kolme muuta olivat amatööri pelaajia. Ottelu oli todella tasainen. Gusse teki varmoja koreja ja erityisesti Gussen donkit olivat mahtavia. Siinä ei alle passannut mennä. LAKO puolestaan käytti vastustajan kahta muuta pelaajaa hyväkseen ja teki niiden edestä korit. LAKO ratkaisi ottelun parilla nopealla syötöllä, jolla se sai vapaaseen paikkaan siirrettyä pallon ja tehtyä helpon korin. Vaikka LAKO tekikin muutaman helpon korin peli oli todella vaikea kummallekin. Ottelu päättyi 16 - 14 LAKO:n voittoon.
Näin ollen LAKO otti toisen perättäisen Lahden ammattikorkeakoulujen katukoris turnauksen voiton.