Hyvinkään katukoris 6.7.2002

Hyvinkään vuotuiseen katukoris turnaukseen osallistui LaKolta seuraavanlainen joukkue M.Hagas, Ikonen, Soppela ja Wiren.

LaKon joukkue pelasi alkulohkossa kahta joukkuetta vastaan, josta lohkon voittaja pääsi jatkoon. Ensimmäinen joukkue olisi normaalisti ollut aika helppo vastus, mutta aamun ensimmäinen peli oli LaKolle hankala. Vastustajan joukkue sisälsi yhden pitkän ja vanhemman kaverin muut olivat n. 178cm pitkiä. Alussa LaKo sai turpiinsa ollen jo 3 - 0 tappiolla, mutta siirtelemällä palloa lähelle koria alkoi LaKon nousu. Soppela härkänä nosti vahvasti palloa koriin ja Wiren taidokkaana baletti käännöksillään vei miehiä kuin pässiä narussa. LaKo vei lopuksi ottelun 15 - 12.

Toinen vastustaja oli LaKolle helppo vaikka pisteet eivät sitä näytäkkään. LaKo vei vastustajaa joka koriksen osa-alueella ja ottelu päättyi 15 - 11. Vastustaja sai lopussa kolmos hurmoksen päälle LaKon laiskotellessa puolustuksessa, mutta onneksi ryhdistäytyi lopussa ja rutisti voitto pisteet.

LaKo voitti oman lohkonsa ja meni jatkoon. Jatkosarjassa pelattiin yksinkertainen sarja kolmen lohkovoittajan kesken.

Ensimmäiseksi vastaan tuli nuoria jätkiä, jotka normaalisti LaKon porukka oli hoitanut helposti. Vastustaja oli alle 182cm ja ainoastaan yksi heistä oli nopea ja joka teki pääasiassa heidän pisteensä, mutta nyt tuli LaKolle huonoin peli turnauksessa ja se sattui ikävästi kaikille samaan aikaan. Heitot menivät harakoille niin kaukaa kuin läheltäkin. Vastustaja teki puolustuksen heikkouden ja todella hyvän tuurinsa ansiosta, asennosta kuin asennosta korin. Vastustaja pääsi jo 12 - 5 johtoon kunnes LaKon pojat heräsivät taistelemaan. Palloa siirrettiin korinalle, josta Mikko ja Henkka tekivät koreja. Kauempaa Marko naputti pisteitä nostaen LaKon jo 12 - 10 tilanteeseen. Tämä ei kuitenkaan riittänyt kun peliaika oli korkeintaan 15 minuuttia. Lahdessa taas pelattiin niin pitkään kuin pisteitä olisi 15 jommalla kummalla joukkueella. LaKon kirittyä peliäaikaa oli enää kaksi minuuttia. Vastustajan pitäessä palloa he pelasivat aikaa jolla he voittivat pelin. LaKo hävisi ottelun 14 - 12.

Viimeinen ottelu oli pelkkään pelailua kun LaKon voittanut joukkue oli voittanut kummatkin jatkosarjan peleistä ja samalla vieden koko turnauksen. LaKo voitti viimeisen matsin 15 - 4.

Toinen sija turnauksessa ei kuitenkaan tyydyttänyt LaKolaisia sillä näin helppoa turnausta ei ole aikaisemmin tullut vastaan, mutta sille ei mitään voinut että kaikilla oli huono päivä tappio matsin alussa. Mutta ei hätä ole tämän näköinen vielä on Kotkan turnaus ja tilanne voidaan korjata siellä...