Järjestyksessään XVIII eli kahdeksastoista Old Timers Basketball Tournamentti on siirtynyt historiaan. LaKo jatkoi nousujohteisia esityksiään kolmannessa turnauksessaan etenemällä välieriin ollen alkulohkonsa toinen. Ensimmäisenä vuonnahan LaKo voitti yhden ottelun, toisena kaksi. Tänä vuonna siis voitettiin kaksi ja edettiin taistelemaan loppuottelupaikasta Espoon entisiä Mestisjyriä vastaan. Martti Sajantilan johtama Petäjä-joukkue kuitenkin voitti ensimmäisen puoliajan niin reilusti, että toisen puoliajan voittokaan ei finaalipaikkaa LaKolle tuonut. Parhaimmillaan käytiin viiden pisteen päässä espoolaisista, mutta hirvittävän kokoetunsa turvin rutinoitunut Petäjä niisti Lako:n väsyneet, mutta vauhdikkaat parkettien partaveitset 13:lla pisteellä.
LaKon pääsy loppuotteluun oli enemmän kuin lähellä. Lohkon voittajalle (KeloHalot) ei saapunut välierävastustajaa (Salo) ollenkaan. Salon miehet olivat aloittaneet nestetankkauksen hieman etuajassa, kun olivat luottaneet Orimattilan Jymyn häviävän viimeisen pelinsä. Niin sitä pitää.
Vuoden 2001 joukkueessa olivat mukana Ari Salonen, Petri Rajavuori, Juuso Taskinen, Heikki Suomalainen, Juha Behm, Harry Kanerva, Pekka Paavola ja Harri Tuuri.
LaKo - HKTIII 42 - 32
Ensimmäiseen otteluunsa LaKo saapui viidellä ja puolella miehellä. Tavoitevahvuus oli seitsemän ja puoli miestä, mutta Kanervan Harrylla oli heinänteko kesken ja Behmin Jussikin uhrautui auttelemaan Kanea. Heinäpuntit olivat sitten Sulkavalla uimassa, kun muu joukkue raatoi kentällä. Puolikas tulee siitä, että Harri Tuurilla oli vain toinen jalka pelikunnossa tässä turnauksessa.
------------------------- Pelaaja Pisteet ------------------------- Salonen 11 Rajavuori 19 Taskinen 10 Paavola 2 Suomalainen 4 ------------------------- YHT. 42
Banaani - LaKo 34 - 35
Uimaripoikien saavuttua riviin lähtökohta toiseen otteluun oli hieman parempi. Lähdettiin tietysti voittamaan ja nöyryyttävintähän se on tehdä LaKon omalla tyylillä: Päästetään ensin vastustaja 14 pistettä karkuun ja tullaan sitten rymistellen pisteen voittoon.
Savonlinnan omat Banaanit syöteltiin solmuun kun alkuun päästiin. LaKolaiset pelasivat tasaisesti ja kaikkien panos oli loistava. Uusittiin viime vuotinen voitto.
------------------------- Pelaaja Pisteet ------------------------- Salonen 3 Rajavuori 2 Taskinen 9 Paavola 2 Suomalainen 6 Behm 7 Kanerva 6 ------------------------- YHT. 35
KeloHalot - LaKo 39 - 32
Team Harley Davidson oli taas mukana: Kaappi ja sen kaverit. Allen -paidalla pelannut sentteri päätettiin ottaa oikein miehissä ja röyhkeimmät räppärit pantiin asialle: Behm ja Salonen pitivät Allenin pimennossa ja LaKo voitti taas 1. puoliajan yhdellä pisteellä kuten viime vuonnakin.
Toisen puoliajan LaKo aloitti vahvasti. Joukkueiden prosentit eivät olleet huikaisevia, mutta fiksulla syöttöpelillä pelattiin jo kahdeksan pisteen johto LaKolle. Sitten vastustajakin sai juonen päästä kiinni ja pystyi murtamaan LaKon oivallisen pelitaktiikan. Viime minuuttien aikana voitto valui seitsemän pisteen päähän.
------------------------- Pelaaja Pisteet ------------------------- Rajavuori 11 Taskinen 1 Paavola 2 Suomalainen 2 Behm 6 Kanerva 10 ------------------------- YHT. 32
Petäjä - LaKo 54 - 41
Alkuminuuteilla tuntui hieman siltä, että "On meillä takanamme loistava tulevaisuus". Osa heitoista osui jopa korirenkaaseen ja vastustajakin joutui pohtimaan pelillisiä tavoitteitaan uusiksi: "Yritetään pitää ne nollilla" kuului kentältä, kun peliä oli käyty viitisen minuuttia.Luontainen selviytymisvietti kuitenkin nosti päätään ja pakkohäviön edessä ollut LaKo alkoi nousta suostaan. Kirittiin viiden pisteen päähän ja vastustaja vaikutti hermostuneelta. Rajulla rutiinilla Petäjä jaksoi paremmin painaa loppupelin ja kuittasi voiton numeroin 54 - 41.
------------------------- Pelaaja Pisteet ------------------------- Rajavuori 8 Taskinen 2 Paavola 8 Suomalainen 7 Behm 3 Kanerva 9 Salonen 4 ------------------------- YHT. 41
---------------------------------------- Pelaaja Ott. Pisteet Piste ka. ---------------------------------------- Behm 3 16 5,3 *Kanerva 3 25 8,3 *Salonen 3 18 6,0 *Rajavuori 4 40 10,0 *Suomalainen 4 17 6,5 *Taskinen 4 22 5,5 *Paavola 4 14 3,5 ---------------------------------------- YHT. 4 152 38,0