III-divaripelit 2004/05

Lakon 2.joukkueen taival III-divarissa päättyi tällä kertaa sarjan 4.sijalle eli viime vuotisesta sijoituksesta jäätiin. Kauteen lähdettiin kyllä ilman menestyspaineita, mutta silti lopputulosta voisi pitää pienoisena pettymyksenä.

Kausi alkoi hyvin: ensimmäisestä 5 pelistä voitettiin 4, joista varsinkin Orimattilan Jymyn kukistaminen vieraskentällä viime sekunneilla oli makea voitto. Samoin KTP B:tä vastaan pelattu toinen ottelu oli tiukka vääntö, jossa voitto ratkesi viime sekunneilla. Pariin peliin jouduttiin lähtemään hieman vajailla miehityksillä, mutta kevättä ajatellen suunta näytti hyvältä.

Kauden jälkimmäinen puolisko kuitenkin oli syksyn pelikuva: jäljellä olleista 5 pelistä kyettiin voittamaan vain 1. Syksyyn verrattuna joukkueen peli ei ollut juurikaan kehittynyt ja kun poisjääntejä oli taas tärkeissäkin peleissä niin syksyllä voitetutkin joukkueet ottivat revanssit ja pisteensä takaisin.

Läpi kauden suurena puutteena näkyi isojen miesten puute: useissa otteluissa oltiin se lyhyempi osapuoli, mutta se on vain yksi tekijä kokonaisuudesta. Suurempana tekijänä oli tietynlainen joukkuepelin puute: varsinkin tiukemmissa matseissa peli sekosi herkästi molemmissa päissä kenttää ja silloinhan lopputulos on suhteellisen arvattavissa...

Toki kaudessa oli hyvääkin: peleihin oli aina riittävä määrä lähtijöitä, onnistumisiakin koettiin ja kausi kävi hyvästä treenistä itse vuoden päätavoitetta varten eli katukoriskautta... ;)

Kiitokset vielä lopuksi koko joukkueelle ja erityisesti vierasmatkojen kuskeille.
-Ippe

Otteluohjelma/jutut:





PvmOtteluAika ja paikkaTulos





26.10.2004 Lako II -- KTP B 19:30 Kivimaan koulu 80 - 51 (56 - 24)
12.11.2004 OrJy -- Lako II 19:30 Orimattilan urheilutalo 78 - 80 (26 - 38)
17.11.2004 Kouvot Coach -- Lako II 18:30 Mansikka-aho 115 - 82 (53 - 33)
4.12.2004 Lako II -- LrNMKY 14:30 Launeen koulu 105 - 50 (50 - 23)





12.1.2005 KTP B -- Lako II 19:00 Karhuvuori 95 - 97 (43 - 49)
19.1.2005 KTP II -- Lako II 19:00 Karhuvuori 81 - 61 (40 - 36)
22.1.2005 Lako II -- OrJy 14:30 Launeen koulu 78 - 99 (37 - 54)
12.2.2005 Lako II -- Kouvot Coach 14:30 Launeen koulu 56 - 88 (27 - 47)
26.2.2005 LrNMKY -- Lako II 14:30 Sammonlahden liikuntahalli 66 - 94 (27 - 47)
19.3.2005 Lako II -- KTP II 14:30 Launeen koulu 75 - 76 (42 - 45)

 

Sarjataulukko:
Miehet III-div/Kaakkoinen alue 2004-05
-----------------------------------------
Joukkue       O  V  T Koriero    Pisteet 
-----------------------------------------
Kouvot Coach 10 10  0 1057 -  560 20 
KTP II       10  7  3  824 -  725 14 
OrJy         10  6  4  859 -  850 12 
LaKo II      10  5  5  810 -  799 10 
KTP B        10  2  8  764 -  900  4 
LrNMKY       10  0 10  571 - 1051  0 
Kauden pelaajatilastot

 

 

Lakon 3-divarijoukkue 2004-05

Lakon 3-divarijoukkue 2004-05

Takana: Jussi Lehtinen, Jussi Jääskeläinen, Jukka Kröning, Heikki Suomalainen, Vesa Kiiskinen, Mikko Olkkonen
Edessä: Aki Rujala, Ilpo Heiskanen, Juha Mäkelä
Kuvasta puuttuvat: Jaakko Koivisto, Toni Aalto