II-divaripelit 2004/05Lakon kausi alkoi takkuisesti. Erilaisten työ- ja opiskeluesteiden sekä pikkuloukkaantumisten vuoksi ensimmäiset pelit pelattiin pienellä pelaajaringillä ja tuloksena olikin kaksi tappiota heti kärkeen. Suunta korjaantui onneksi nopeasti, seuraavat kolme peliä voitettiin. Kova puolustus oli Lakon tavaramerkki tällä kaudella. Tokihan väliin mahtui laiskanpulskeaa kruisailuakin, mutta parhaimmillaan tehtiin kyllä hyökkäjien olo jokseenkin tukalaksi. Peräti yhdeksän kertaa vastustaja jäi alle 70 pisteen. Kauden huipentuma oli kevätkierroksen paikallispeli Namikaa vastaan. Tasainen, kova vääntö, jossa molemmat joukkueet olivat kovalla intensiteetillä mukana. Salissa oli melkoinen meteli joukkueiden ja yleisön kannustaessa omiaan. Matsi kääntyi jatkoajalla meille ja kylläpä olikin mainiot fiilikset pukukopissa... Varsin tasaisessa sarjassa Lako sijoittui kolmanneksi. Ensimmäistä kertaa päästiin pokkaamaan aluemestaruussarjassa mitalit. Otteluohjelma:
Sarjataulukko: Miehet II-d Aluemestaruussarja/Kaakkoinen alue 2004-05 |