HÖPÖHÄNTIEN
ALKUTAIVAL
Pennut kasvavat
tottuen normaaleihin kodin ääniin, uusiin
ihmisiin, toisiin koiriin sekä autoiluun. Pennut
tutustuvat myös riistaan jo pentulaatikossa.
Pentuja käsitellään päivittäin ja ne saavat
liikkua vapaasti ja ulkoilla sään salliessa.
Luovutusikäiset
pennut ovat madotettuja, eläinlääkärin
tarkistamia, tunnistusmerkittyjä ja
pentutestattuja. Pennun mukana saa Tolleri-infon,
damin, pillin sekä info-paketin, mikä sisältää hoito ja
ruokinta -ohjeita. Liitän pennunostajat Suomen
Noutajakoirayhdistyksen ja Novascotiannoutajat
ry:n jäseniksi.
Pennut myydään
vain hyviin ja harrastaviin koteihin,
joissa ollaan kiinnostuneita myös rodunomaisista
harrastuksista. Pennun terveys tutkitaan (eli
kuvataan lonkat ja kyynärpäät, sekä tutkitaan
silmät ja mielellään myös polvet) noin 1½
vuoden iässä, jonka jälkeen palautan osan
pennun hinnasta. Toivon, että pennun ostajat
pitävät minuun yhteyttä jatkossakin Järjestän
pentuetapaamisia ja annan
koulutusapua.
Tolleri on
monipuolinen ja aktiivinen harrastuskoira, jolle
ei riitä pelkkä sohvaperunan rooli. Mieti
tarkkaan onko tolleri juuri sinulle sopiva rotu.
Lue myös pennun osto-opas. http://www.tolleri.net/yhdistys/pentu.php
KASVATUS
Tarkoituksenani on
kasvattaa pienimuotoisesti tollereita
kennelnimellä Höpöhännän. Olen käynyt
kasvattajan peruskurssin syksyllä 2005 ja
kennelnimi on minulle myönnetty 2006.
Ensimmäinen pentue syntyi 2009. Pyrkimyksenäni on kasvattaa terveitä ja
hyväluonteisia harrastuskoiria, jotka omaavat hyvät
taipumukset.
Käymiäni
kursseja: Agility koulutusohjaaja kurssi 2006, NOME-koetoimitsija kurssi
2008, MEJÄ-koevastaava kurssi 2009 ja
TOKO-koevastaava 2011.
Toimin aktiivisesti Päijät-Hämeen
Noutajakoirayhdistyksessä ja vedän
agilityryhmää Villähteen Agility-Urheilijoissa.
Yhdistykset
joissa olen jäsenenä:
Suomen Kennelliitto
Suomen Noutajakoirayhdistys
Novascotiannoutajat ry
Tollarklubben
Päijät-Hämeen Noutajakoirayhdistys