|
:: 2010 ::
2009
|
|
UUTISET |
|
|
|
1.1.2012
UUSI VUOSI JA UUDET KUJEET |
|
Aloitetaan kuitenkin edellisestä vuodesta, kun sivujen
päivittäminen jo taas jäänyt.
Marraskuun lopussa oli vielä vuoden viimeiset nome-tiimin
treenit. Treenit pidettiin Espoossa ja kouluttajana oli Tomi
Sarkkinen. Saran kanssa oltiin ryhmässä, missä tehtiin
ihan perustreeniä. Hannasin taas kerran, kun tehtiin
ryhmäjakoa ja menin helpompaan ryhmään. Jos mun uuden
vuoden lupaus olisi se, että en jatkuvasti aliarvioi mun
koirien taitoja ja itse yritän päästä pois
mukavuusalueelta. Ei me päästä ikinä eteenpäin, jos me
junnataan samoja asioita vuodesta toiseen. Harmitti kyllä
vietävästi jälkeen päin. Marraskuussa
Zofin tyttö Helmi tuli hoitoon pariksi viikoksi. Helmi
sopeutui laumaan hyvin ja käytiin Helmin kanssa
treenailemassa agilitya muutaman kerran. Helmi vaikutti
olevan melkoinen luonnonlahjakkuus, kun tuntui oppivan
esteet todella helposti :) Joulukuussa
oli sitten messarin vuoro. Saran olin ilmoittanut molemmille
päiville ja laitanpa tähän nyt muistutuksen itselleni,
että älä enää ilmoita koiria messariin :) No, ehkä
junnuihin joskus... Tuntui kyllä, että rahat meni
kankkulan kaivoon, varsinkin lauantaina. Arvostelut löytyy täältä. Joulupäivänä
hoitoon saapui Toivo ja pari viikkoa poitsun pitäisi olla
tyttöjen kovassa komennuksessa :)

Kertausta
viime vuodesta... Siran
kanssa ei korkattu näyttelyissä vetskuluokkaa. Olin sen
yhteen ilmoittanut, mutta peruin sen tuomarimuutoksen
vuoksi. Mejä-kokeetkin jäi Suomen osalta käymättä,
mutta Ruotsissa käytiin yksi koe ja toivotuin tuloksin.
Loppuvuodesta aloitettiin Siran kanssa rally-toko lähinnä
hömpöttely mielessä, mutta käytiin myös yhdessä
kokeessa. Laji tuntuu sopivan Siralle ja on tosi iloinen
treeneissä :) Zofin
kanssa otettiin keväällä urakaksi se vika serti ja
tulihan se sieltä, vihdoin ja viimein. Agissa jäi
kolmosluokan korkkaus, mun saamattomuuden vuoksi.
Loppuvuodesta Zofille löytyi lainakuski agiin, katsotaan
miten heidän yhteiset treenit sujuu :) Sara
sai vihdoin nomesta sen ALO1:sen, vaikka muuten nome-kausi
oli melkoinen pettymys. WT:ssä jäi AVO-luokka, juoksut ja
kokeiden ajankohdat ei sopineet yksiin. Muutamassa
näyttelyssä pyörähdettiin, alkuvuodesta hyvin tuloksin
ja loppuvuodesta ei niin hyvin tuloksin. Tokossa ollaan
treenailtu ei-niin ahkerasti, mutta edistytty kuitenkin.
Lisäksi muutama agikisa ja jopa yksi nolla-rata. Uusia
Höpöhäntiä ei tullut, vaikka yritystä oli.
Zofin Höpöjä olenkin nähnyt kivasti vuoden aikana ja
ollaan treenailtu yhdessä jonkin verran. Kaikki on pysynyt
terveenä ja kaikkien kanssa touhuillaan kaikkea mukavaa :) Hyvää
Uutta Vuotta!
|
|
13.11.2011 RALLY-TOKOA
JA NORMI-TOKOA |
|
Siran kanssa olla käyty muutaman kerran treenailemassa
rally-tokoa VAU:n
treeneissä. Treenit on mennyt hyvin ja Siralle alokasluokan
liikkeet onkin ollut yhtä liikettä lukuunottamatta
tuttuja. Jotain hyötyä siitä, että Sira on
"vanhan" koulukunnan tokoilija eli saksalainen
täysikäännös ja sivulle tulo kiertämällä oli tuttuja
:) Oma yhdistys järjesti viime viikonloppuna rally-toko
kisat ja pakkohan meidän oli mennä Siran kanssa
kokeilemaan. Hienostihan se rata meni ja pisteitä kertyi
99/100 ja sillä irtosi luokkavoitto :) Yksi piste meni
vinosta asennosta liikkeestä maahan menossa. Tänä
viikonloppuna oltiin Saran kanssa Katariina Kainulaisen
tokokoulutuksessa. Aloitettiin treenit paikalla makuulla.
Näitä ryhmäpaikkamakuita ei ollakaan pitkään aikaan
tehty. Hyvin kuunteli mua, vaikka oli käskyttäjä ja
asento pysyi myös koko ajan. Omassa osuudessa otettiin
ruutu ja kaukot. Ruudussa ongelmana on nyt ollut ennakointi.
Pysähtyy aivan ruutunauhan reunaan ja jos sen siitä
laittaa maahan on tassut helposti ulkopuolella. Tehtiin
ruutukujaa, jossa laitettiin varsinaisen ruudun taakse
lisää ruutuja. Ensin lähetettiin lelulle viimeisen ruudun
takarajalle pari kertaa. Seuraavaksi lelua ei laitettu ja
tarkoituksena pysäyttää se viimeiseen ruutuun. Sinne tuli
hieno stoppi. Sitten pieni kävely ulkona, jonka aikana muut
ruudut otettiin pois. Sitten lähetys siihen varsinaiseen
ruutuun. Siihen ruudun etureunaanhan se taas pysähtyi,
mutta pitää kokeilla tota konstia vielä omissa
treeneissä.
Ruudun korjaamista pitäisi myös harjoitella eli koiran
pitää osata hakeutua ruutuun myös sivulta, takaa ja
edestä. Eipä ole tuollaista treeniä tullut tehtyä.
Kaukoissa tuli todettua, että oikotietä onneen ei ole eli
pitää palata taaksepäin ja tehdä niitä asennon vaihtoja
paljon kotona. Murheena on se seisomasta maahan meno.
Lisäksi Sara ajattelee kaukoissa eteen, kun ne ajatukset
pitäisi olla taaksepäin. Tulipahan treenattavaa :) Saran
pentusuunnitelmatkin etenee pikku hiljaa ja toivottavasti
lähiaikoina olisi jo enemmän kerrottavaa :)
|
|
23.10.2011 |
|
Taas on viime päivityksestä vierähtänyt aikaa ja
kaikenlaista pientä on tapahtunut :) Hillan
kanssa käväistiin ryhmänäyttelyssä Savitaipaleella
syyskuun puolessa välissä. Hilla sai ERInomaisen ja SA:n.
Paras narttu kehässä sijoitus oli neljäs. Sara
päätti aloittaa juoksut syyskuussa kuukautta liian
aikaisin, joten meidän syksyn WT-kokeet oli sitten siinä.
Harmitti kyllä, varsinkin kun oman yhdistyksen koe jäi
välistä. Näin jälkeenpäin ajateltuna, oltaisiin Hauhon
kokeeseen voitu mennä, mutta ei voi aina tietää kuinka
kauan ne juoksut kestää. Mutta AVO-startti siirtyy siis
ensi vuoteen. Lokakuun
toinen viikonloppu vierähti Janakkalassa, kun päästiin
osallistumaan Redadict:in ja Siipiveikon
treeniviikonloppuun. Kouluttajina oli Anita Norrblum ja
Sanna Halgren. Saran kanssa oltiin Sannan ryhmässä.
Treenit onnistui juoksutuoksuisen Saran kanssa hyvin, eikä
onneksi häiritty ryhmän poikia :) Saatiin hyviä
treenivinkkejä. Treeneistä on kirjoitettu Rauhan
ja Tyynen treeniblogissa, joten en kirjoittele niistä
sen enempää. Eilen
Havu ja Hilla osallistui Tolleri- ja Kiharayhdistyksen
järjestämään MH-kuvaukseen Riihimäellä. Molempien
kuvaukset meni oikein kivasti. Tapahtumiin reagoidaan, mutta
niistä palaudutaan hyvin ja ei jäädä muistelemaan. Kuva
puhuu enemmän kuin tuhat sanaa, joten täältä
löytyy linkit molempien videoihin. Tyttöjen
kanssa ollaan touhuiltu kaikenlaista.
Siran kanssa ollaan käyty muutaman kerran
hömpöttelemässä rally-tokossa. Mulla on itselläni on
ollut melkoiset ennakkoluulot kyseistä lajia kohtaan, mutta
ainakin eläkeläisaktivointiin se sopii oikein hyvin :)
Rally-toko ei ole mitään tiukkapipoista touhua, mitä taas
toko välillä tuntuu olevan. Tiukentuuhan se arvostelu
tuossakin lajissa kun mennään ylempiin luokkiin. Zofin
kanssa ollaan treenattu agilitya, enemmän kylläkin
omatoimisesti. Lisäksi noutopuolella on pitänyt
treeniviikonlopun antia testata Zofiinkin :) Saran
kanssa ajattelin nyt syksyllä panostaa enemmän agilityyn
ja tokoon. Katsotaan kauan innostus kestää. Tokon puolella
on luvassa valmennuspäiviä n. kerran kuussa. Lisäksi
tietysti omatoimista treeniä. Jospa saataisiin ne
voi-luokan liikkeet kasaan.
Agilityssä siirryttiin lokakuun alussa halliin ja alkoi
talviryhmät. Saran kanssa treenaan ryhmässä ja
itsenäisesti. Vedän omaa ryhmää maanantaisin ja oma
treeniryhmä on torstaisin, joten tulee omiakin koiria
treenattua kaksi kertaa viikossa. Tänään
olin Saran kanssa Juha Oreniuksen koulutuksessa. Hyvä
koulutus ja saatiin hyvät treeniaiheet. Tossua käskettiin
laittamaan toisen eteen :) Lisäksi pitäisi vahvistaa
muutamaa ohjausmovea, jotta mä ehtisin ton nopsajalan
mukaan. Kovin pitkälle ei 22 esteen radalla päästy, kun
jo ensimmäiset kahdeksan estettä tuotti tarpeeksi
päänvaivaa.
|
|
15.9.2011 |
|
Elokuun lopussa startattiin
viimeisen kerran nomen ALO-luokassa Salossa tollerinomessa.
ALO-luokkia oli kaksi ja Sara starttasi Antti Nurmen ryhmässä.
Koe oli mielenkiintoinen, se oli jaettu kahdelle lammelle.
Ensimmäisellä pienellä lammella tuli ykkösmarkkeeraus
lammen toiseen reunaan, jonka jälkeen siirryttiin vartti
toiseen suuntaan ja vesiohjaus yliuittona.
Saralla ykkösessä ei ongelmaa, mutta palautti maan kautta.
Ohjauksessa painoi markkeerauspaikka ja ensimmäisellä lähetyksellä
lähti valumaan sitä kohti. Toisella lähetyksellä ui
suoraan lammen yli. Aina pitää pitää oma pää ekalla
yrityksellä :) Ohjausriistana oli sorsa ja sen otossa oli
ihme miettimistä. Syke ehti jo nousta pilviin, kunnes Sara
päätti sen napata matkaan. Sen
jälkeen siirryttiin toiselle lammelle, missä tehtiin ensin
kakkosmarkkeeraus. Maalle lensi vaakku ja veteen veneestä
lokki. Lopuksi
haku suopursun seassa. Saran kanssa siirryttiin rantaan
juuri parahiksi näkemään, kun venemies kippasi veneen
kanssa :) Koira kiinni ja
odottelemaan veneen rantautumista ja kuivaa venemiestä. Tästä
tulikin n. 20 minuutin tauko. Kun päästiin taas jatkamaan
koetta, niin eihän Sara nähnyt enää kuin veneen ja
katsoi tarkkaavaisesti, että mitä mielenkiintoista siellä
tällä kertaa tapahtuu ;) Niinpä maalle heitetty vaakku jäi
kokonaan näkemättä. Lokki tuli hyvin ja vaakkukin
haettiin ohjaten. Seuraavaksi
hakuun, mikä alkoi hyvin. Sara haki reippaasti vaakun ja pupun.
Sitten se eksyi ensimmäisen lammen päätyyn ja jouduin
kutsumaan sen takaisin. Sen jälkeen haku hyytyi
totaalisesti ja en saanut sitä enää lähtemään kunnolla
hakuun. Kyllä harmitti ja harmittaa se, että miten olen
onnistunut pilaamaan Saran haun noin totaalisesti. Vapaa
haku on kuitenkin ollut sen vahvuus. Selitys voi johtua siitä,
että nyt ollaan hinkattu paljon linjaa ja haun treenaaminen
on ollut todella vähissä. Vaikka muut osa-alueet meni ihan
hyvin, niin huonon haun vuoksi ei palkinnoille pääse :(
Aika tylsä lopetus ALO-uralle. Samaisessa
kokeessa Into ja Anna starttasivat Ossi Kähärän ryhmässä
ja tekivät hienoa työtä saaden toisen ALO1:sen!! Onnea! Syyskuun
ensimmäinen viikonloppu vierähti mejä-metsässä. Ei
tosin omien koirien kanssa, vaan lupauduin tekemään yhden
PM-jäljen. Siltä jäljeltä saatiin vieläpä Salpausselän
piirinmestari :)
Tämä onkin ollut hieman erilainen mejä-vuosi. Omien
koirien kanssa en ole startannut suomessa ollenkaan.
Katsotaan jos ensi vuonna sitten taas. Viime
lauantaina oli tollereiden nome-tiimin treenit Nurmijärvellä.
Kouluttajana oli Pauliina Ahola. Koulutuksessa ei ollut kuin
kuusi koirakkoa, joten saatiin oikein kunnon treenit.
Sara oli ollut vähän pienemmällä liikunnalla viikolla ja
se näkyikin koulutuksessa. Virtaa olisi ollut vaikka muille
jakaa ja meno haluja oli
hieman liikaa. Sara mm. karkasi muutaman kerran noutoon.
Kyllähän se tulee karjaisemalla takaisin, mutta... Kiva
oli kuitenkin nähdä, että jaksoi painaa koko koulutuksen
ajan ja noudot olivat molempiin suuntiin Saramaisen
vauhdikkaita.
Saran ryhmässä tehtiin markkeerauksia peltoon, missä oli
pystyyn kuivunutta heinää. Ensi ykkösiä, sitten kakkosia
ja lopuksi kolmosia
niin, että kolme rivissä ollutta koiraa haki ne
vuorotellen. Minä olin oikein tyytyväinen Saran
markkeerauksiin eli markkeerasi ne hyvin.
Sitten tehtiin kolme muistipaikkaa niin, että näkivät kun
sinne heiteltiin damit. Lähdettiin kävelemään rivissä
ja ensin lensi
tennispallo. Yksi lähetti koiran linjalle muistipaikalle ja
kun koira oli palauttanut damin, niin seuraava lähetti
koiran hakemaan palloa.
Tässä Saralla olikin hankaluuksia. Ei malttanut heinän
seasta etsiä palloa, niin intensiivisesti. Myöskään
linjat muistipaikoille eivät
olleet kovin helppoja, kun pitkän heinän seassa oli
matalamman heinän uraa, mikä vei koiran helposti mennessään.
Lopuksi tehtiin vielä
motivoitua linjaa mitä häiriköitiin markkeerauksilla ja
hajupaikalla. Sunnuntaina
olikin sitten P-H Nuuskujen toko-koe, mitä oltiin Reijan
kanssa järkkäilemässä. Koe oli vain ALO-AVO koe, kun päätettiin
aloittaa hieman helpommalla :) Koe meni oikein hyvin ja eiköhän
se rohkaissut ryhtymään tuohon toistekin :) Viikonloppuna
Anni ja Jedi kävivät Padasjoen taippareissa. Tällä
kertaa molemmille NOU0 ja ruutuun oli molemmilla leikki
loppunut. Harmillista, kun treeneissä on nähty molemmilta
oikein hieno työtä. Keväällä sitten uudelleen ;) Jedi
kävi myös sunnuntaina toko-kokeessa. Tulokseksi ALO3 ja
136,5p. Harmillisesti yksi liike meni nollille, mutta oikein
mukava aloitus
toko-uralle.
|
|
23.8.2011 |
|
Hilla kävi tänään
uusintaultrassa ja pentuja ei näkynyt edelleenkään.
Suunnitelmat syksyn osalta siis muuttuivat. No, ei me
jäädä murehtimaan :) Kyllä sitä touhua riittää ilman
pentujakin. Ehkäpä sitten vuoden päästä yritetään
uudelleen.
Helmi
ja Petra kävi sunnuntaina ensimmäisessä toko-kokeessa.
Tuloksena ALO3 ja pisteitä 136. Muutama liike meni
harmillisesti nollille, mutta mm. seuraaminen oli täysi
kymppi. Tästä on hyvä jatkaa!
|
|
20.8.2011 |
|
Tällä viikolla on tuettu paikallisten eläinlääkärien
toimintaa runsaalla kädellä :(
Hilla
kävi maanantaina tiineysultrassa ja tyhjältä näytti.
Tulevana tiistaina on uusintaultra, jolloin asia
varmistunee. Harmillista, mutta ei voi mitään.
Samalla reissulla Sira ja Zofi kävi rokotuksilla. Näytin
Siran kesäkuussa hieman lohjennutta poskihammasta
eläinlääkärille ja kauhukseni huomasin, että nyt
hampaasta puuttui jo melkein puolet. Varasinkin heti hampaan
poistoajan torstaille. Torstaina poistettiin lohjenneen
hampaan lisäksi kolme takahammasta, mitkä oli heilunut.
Nyt vaan toivotaan, että loput hampaat pysyy suussa.
|
|
12.8.2011 |
|
Aktiivinen kesäloma takana, mikäs
sen mukavampaa :)
Heinäkuussa
käytiin Saran kanssa Helsingissä KV näyttelyssä. Sara ei
ollutkaan käynyt suomessa näyttelyssä yli vuoteen. Sara
oli valioluokan toinen ja samalla PN2. Saran saama
vara-CACIB pitäisi muuttua ihan oikeaksi CACIB:ksi :)
Heinäkuun lopussa käytiin Saran kanssa oman yhdistyksen
nome-kokeessa Nastolassa. Arvoin osallistumista viime päiviin
asti, kun oli oma innostus ALO-luokkaan hukassa. Innostus
palasi kuitenkin ajoissa ja startattiin lauantaina.
Tuomarina oli Tobina Nyman. Koe oli hieman erilainen, missä
olen aikaisemmin ollut. Siirtymisiä oli paljon ja hakualue
oli kahdessa suunnassa, joten koe tuntui hieman
hajanaiselta. Aluksi otettiin hausta yksi riista, jonka jälkeen
oli linja maalla. Linja oli suht pitkä ja viistosti
rinteeseen ja hakualue vielä vieressä. Sen jälkeen
seurautus vesimarkkeerauspaikalle, missä yksi ykkönen
veteen. Siirtyminen takaisin hakualueelle ja lopuksi vielä
siirtyminen markkeerauspaikalle, missä yksi pitkä ykkönen
veteen.
Sara suoritti muut tehtävät moitteetta, mutta haku oli tökkivää
ja tuli muutaman kerran tyhjänä takaisin. Toi riistoja
kuitenkin 4/6, mutta se riitti vain ALO3 tulokseen.
Tuloksilla ei tässä kokeessa juhlittu, kun vain 4 koiraa
15 startanneesta sai tuloksen.
Elokuun alussa startattiin sitten kohti Ruotsia ja odotettua
TollarSpecialenia. Mukaan lähti Sira ja Sara. Tänä vuonna
se järjestettiin Sälenissä lähellä Norjan rajaa, joten
Tukholmasta kertyi ajomatkaa n. 400km. Meidän
matkaseurueeseen kuului 9 ihmistä ja 12 koiraa :)
Majoituspaikkana oli hieno mökki Sälenin
hiihtokeskuksessa, minne meidän porukka koirineen mahtui
hienosti. Mökin vierestä lähti Sälfjällen tunturi ja
sen huipulle tuli kavuttua peri kertaa. Maisemat oli hienot!
Perjantaina osallistuin Saran kanssa WT-kokeen AVO-luokkaan.
Tämä koe oli epävirallinen. Osallistujia AVO-luokassa oli
14. Rastit oli kivoja, mutta minusta suht helppoja. Matkat
ei ollut pitkiä, mutta merkkeerauksia ei nostettu heti ylös,
vaan tehtiin välissä jotain muuta. Sara suoriutui kaikilta
rasteilta hyvin, mutta parannettavaa kyllä jäi. Suoran
linjan meneminen tuntuu olevan aina vaan vaikeaa. Lauantain
palkintojen jaossa Sara palkittiin kahdelta rastilta
parhaana koirana :) Lisäksi Sara voitti koko AVOimen luokan
pisteillä 87/100.
ALO-luokassa Suomen lippua piti korkealla Jani ja Myrkky,
jotka voittivat luokan hienoilla pisteillä 97/100.
Perjantaina muu porukka osallistui tollauskokeisiin ja
oikein mukavalla menestyksellä, kun kaikki saivat tuloksen!
Mekin sitten ensi vuonna ;)
Lauantaina suuntasimme Siran kanssa mejäilemään Tisjönin
metsiin. Mejäilykavereina meillä oli Sanna ja Narri sekä
Janne, Nina ja Zico.
Jännitystä saimme kokea jo koepaikalle ajaessa, kun
onnettomien ajo-ohjeiden avulla yritimme suunnistaa
koepaikalle. Sovitussa paikassa ei ketään näkynyt ja
onnellisten sattumusten kautta selvisi tuomarin odottelevan
meitä n. 10km:n päässä sovitusta paikasta. Uusien
ajo-ohjeiden turvin suunnistimme paikalle. Iloksemme saimme
kuulla, että koko yön oli satanut reippaasti :/
Ensimmäisenä metsään lähti Janne ja Zico, toisena Sanna
ja Narri ja Siran kanssa oltiin viimeisiä. Siran jäljelle
siirtyessä tuomari kaasutti paikalta niin nopeasti, että
emme ehtineet perään, joten teimme taas hieman ylimääräistä
lenkkiä. Ruotsin kokeet on hieman erilailla järjestetty
kuin meillä suomessa :) Tuomari kuitenkin löytyi ja
Sirakin pääsi matkaan. Sanna lähti kävelemään meidän
perään, kun minun ruotsin kielen taito ei ole kovin
kehuttava.
Sira lähti hyvin matkaan, mutta ekan kulman jälkeen alkoi
pyöriminen. Tässä vaiheessa ohjaajan pulssi alkoi nousta,
mutta onneksi jatko löytyi. Seuraavalla kulmalla oli katko
(mökin kulmalla) ja se tuotti Siralle melkoista päänvaivaa.
Olin sitä harjoitellut hieman väärin. Melkoisen
rengastuksen jälkeen päästiin jatkamaan. Loppu meni
hyvin, mutta kaadolle päästyämme Sira alkoi pyörimään
ja oli selvästi hieman hämmentynyt kun kaatoa ei löydy,
vaikka jälki selvästi loppui. Kaato ei meinannut osua
minunkaan silmään, mutta onneksi aikamme siinä pyörittyä
se löytyi :) Pieni pätkä sorkkaa oli piilotettu pienen
kuusen taakse.
Suoritus ei ollut tyylipuhdas, mutta ykkönen kuitenkin ja
sen myötä Sirasta tulee SE JVA :) Yksi haave toteutettu :D
Myös Zico ja Narri onnistuivat jäljillä, joten paluumatka
sujui mukavissa merkeissä :)
Sunnuntaina oli vuorossa näyttely, mikä on myös epävirallinen.
Sara osallistui valioluokkaan ja Sira senioriluokkaan.
Kumpikin sai näyttelystä vain lämmintä kättä. Siran
valkoiset ei tuomari miellyttänyt ja Saralla olisi pitänyt
olla enemmän turkkia, luustoa ja takakulmauksia. Hmmmm, mitäköhän
koiraa se oli kattonut. No, mä en ainakaan toivo noista mitään
lisää, mutten voi olla harrastaminen vaikeaa ;) Nyt se
viime vuotinen harmittaa ehkä hintsusti enemmän ;)
Suomalaismenestystä saatiin näyttelyssäkin, kun Hillan
Viljo-sulhanen voitti käyttöluokan ja oli käyttöluokan
ROP. Viljo sai myös perjantaina tollauskokeesta AVO2
tuloksen. Onnea Minna ja Viljo!
Takaisin päin lähdettiin ajelemaan vasta maanantaina ja
kotona oltiin sitten tiistaina. Julma paluu arkeen
suoritettiin heti keskiviikkona, kun työt alkoi.
|

Tytöt
patsastelee ruusukkeiden kanssa :)
Sira SE JVA
Sara WT AVO-luokan voittaja, pistein 87/100.
|
|

Uudet
Ruotsin jälkivaliot rivissä.
Sanna & Narri, Niina & Sira, Janne & Zico
|
|

Sara ja
Sira Sjäfjälletin huipulla. |
|
|
20.7.2011 |
|
Heinäkuu on vietetty ahkerasti treenaillen nomea.
Alkukuusta oltiin Saran kanssa SNJ:n kesäleirillä.
Telttaseurana meillä oli Reija ja Kamu. Saran kanssa
treenailtiin AVO-ryhmässä ja tehtiin kaksi ja puoli
päivää treenejä rivissä, joten malttia tuli treenattua
kiitettävästi :) Yksi iltapäivä oltiin toko-ryhmässä
ja saatiin hyviä vinkkejä ruutuun ja luoksetulon
pysäytykseen. 10.
päivä startattiin Evon nome-kokeessa iltapäivä
ryhmässä. Koe alkoi haulla, josta piti saada ylös yksi
riista. Sara toi sieltä pupun. Sen jälkeen siirryttiin
ohjaukseen, mikä oli yliuitto/kahlaus leveän joen yli.
Sara teki tosi hienon linjan, yhdellä käskyllä suoraan
sorsalle :) Seuraavana oli kakkosmarkkeeraus lokeilla,
joista toinen tuli avoveteen ja toinen rantapusikkoon.
Niissä ei ongelmaa. Sitten takaisin hakuun. Sara toi
sieltä vielä fasun, lokin ja sorsan. Sen jälkeen
hyvästä yrityksestä huolimatta lisää riistaa ei
löytynyt. Vähän jännitti, että tuleeko tulokseksi taas
se kakkonen, kun ruutuun jäi vielä kaksi riistaa, mutta
onneksi Saran yritys riitti tuomarille ja vihdoinkin
päästiin sinne jäljelle. Jäljen Sara suoritti taattuun
tyyliinsä ja pupu löytyi. Joten vihdoinkin saatiin sen
ALO1! Pentuprojektikin
pyörähti taas käyntiin, kun Hilla aloitti juoksut
kesäkuun lopussa. Juoksut alkoi vähän aikaisemmin kun
piti, mutta ehdin saada Hillan CEA-tuloksen juuri sopivasti.
Viime viikonloppu olikin sitten melkoista rallia, kun samaan
ajankohtaa osui Hillan astutus ja Tollerbay-meeting. Onneksi
molemmat tapahtumat olivat samalla suunnalla :) Hilla siis
astutettiin onnistuneesti perjantaina ja sunnuntaina.
Saran kanssa käytiin treenailemassa Anninan opastuksessa
lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina tehtiin aamupäivä
pellolla malttitreeniä ja linjaa. Iltapäivä vietettiin
lammen reunalla ja tehtiin markkeerauksia. Sunnuntaina taas
lammen reunalla ja Saralle tehtiin vesilinjaa. Kiitos
Ninalle treffien järkkäilystä ja Anninalle koulutuksesta!
|
|
26.6.2011 |
|
Juhannus vietettiin totuttuun tapaan maalla ja tyttöjen
kanssa touhuttiin kaikkea mukavaa.
Sira ja Zofi viettikin edellisen viikon maalla lomaillen,
kun Sara oli mun kanssa kotona. Sarakin joutui olemaan ekan
kerran ihan yksin kotona :)
Saran kanssa ollaan nometettu aika ahkerasti ja ollaan
keskitytty vetisempiin tehtäviin. Maalta löydettiin kiva
järvi (tai olenhan mä tiennyt sen järven olemassa olosta,
mutta ei ole tullut aikaisemmin käytyä katsomassa sitä),
missä on hyvä lettoranta ja pitempää heinikkoa ja jopa
pienen pieni kaislikko. Olen nyt kahtena viikonloppuna
tehnyt samassa paikassa suht samanlaista treeniä, aina
vähän vaikeuttaen.
Toissa viikolla käytiin Saran kanssa BH-kokeessa
Orimattilassa. Mitään suunnitelmia ei pk-puolelle ole,
mutta BH-koe on tullut suoritettua Siran ja Zofin kanssa,
joten jatkettiin samaa rataa. Olkoon tämä meidän panos
tollereiden pk-harrastukselle :) Koe meni siis hyväksytysti
läpi.
Tällä viikolla vietettiin Saran kanssa laatuaikaa
kahdestaan ja vietettiin aika harrastuspainoitteinen viikko.
Maanantaina oltiin Tiia Vitikaisen agilitykoulutuksessa. Mä
olin itse ihan pihalla, joten koulutus ei mennyt ihan
putkeen.
Tiistaina jatkettiin agilityn parissa, kun oma agiyhdistys
järkkäsi möllikisat. Saran kanssa käytiin ykkösten
radalla ja tehtiin ihan kelpo rata vesisateessa ja ukkosen
paukkuessa :) Yksi rima tuli alas ja keppien sisäänmeno
meni pieleen, se meidän ikuinen ongelma.
Keskiviikkona oli sitten tokon vuoro ja epävirallinen
toko-cup Orimattilassa. Käytiin taas voivoittelemassa :)
Multa otettiin luulot pois jo heti alussa, kun seuraaminen
alkoi juoksulla. Juosten tehtiin sitten käännös oikeaan
ja täyskäännös. No, ei mennyt seuraaminen ihan putkeen.
Väljyyttä tuli ajoittain ja perusasennot alkoi mennä
vinoon loppua kohden. Liikkeestä istuminen oli taas ok.
Luoksetulossa eka pysäytys seisomaan ei onnistu
käsimerkillä eli se pitänee vaihtaa suulliseen käskyyn.
Ruudusta ei Saralla ollut hajuakaan :( Ruutunauha upposi
vähän ruohikkoon ja ei se sitä hahmottanut. Tehtiin ruutu
sitten lopuksi motivoidusti. Noutokin meni pieleen, kun
heitin kapulan vinoon ja palautuksessa lähti kiertämään
hyppyä. Metallissa jouduin kehottamaan. Tunnari oli hieno
:) Haisteli rauhassa ja toi omansa. Nyt tehtiin kaukotkin ja
on niissä vielä tekemistä, mut ei nyt mikään
katastrofi. Pisteiden perusteella saatiin just ja just tulos
:) Viikon
päästä lähdetään SNJ:n kesäleirille :)
|
|
12.6.2011 |
|
Tollerileiri viikonloppu taas takana. Tämä leiri vierähti
taas taippariryhmää vetäen. Omista koiruuksista mukaan
lähti vain Sara. Sira ja Zofi vietti viikonlopun
mökkeillen.
Kiitokset meidän mökkiseurueelle seurasta :) Saran
kanssa käytiin viime viikolla kokeilemassa voi-luokkaa
epävirallisissa toko-kisoissa. Osa liikkeitä on vielä
vaiheessa, mutta oli kiva tehdä pieni tilannekatsaus.
Seuraaminen pysyi hyvin kasassa, vaikka ohjaaja ei erota
vasenta oikeasta ja siitä 9½ :) Liikkeestä istuminen
täysi 10. Luoksetulossa eka pysäytys meni pitkäksi, mut
maahan meno oli ok. Ruudusta juoksi yli ja ohjaaja ei saanut
suustaan ulos kuin "oho" :) Hyppynouto oli ok ja
metallissa vähän autoin loppumatkasta. Tunnari meni
nollille, kun nosti eka väärää, mutta toi kuitenkin
oikean. Kaukoja ei otettu ollenkaan. Vire pysyi koko ajan
ylhäällä, vaikka palkkaa ei tullutkaan. Tunnarissa tosin
vire oli vähän turhankin korkealla. Tästä on hyvä
jatkaa treenejä. Pisteitä kertyi vain 166, mutta me ollaan
tyytyväisiä :) Zofin
Jedi-poika kävi taippareissa Padasjoella kesäkuun alussa.
Tällä kertaa tulokseksi NOU0, mutta ei ollenkaan huono
sellainen. Vesityö meni hienosti ja ruudusta toi kivasti
kolme vaakkua, mutta valitettavasti kauempaa ei nyt tällä
kertaa vaakkuja tullut. Anna
ja Into on ahkeroinut kesäkuussa useammassakin lajissa.
Kahdesta näyttelystä Into on saanut SERTin ja vara SERTin.
BH-kokeesta PAKK1 eli hyväksytty. Eilen oli vuorossa nome-B
koe Turun suunnalla ja tuloksena ALO2. Yleisvaikutelmana:
Hyvän riistan käsittelyn omaava ja hyvin tasapainoinen
koira, jolla epäonnea paikallistamistehtävässä.
|
|
28.5.2011 |
|
17.5 Kevät-pennut täytti 2-vuotta. Äkkiä se aika menee
:)
15.5
pidettiin pentujen kevät/synttäri -treffit Orimattilassa.
Ohjelmassa oli nomeilua Annina Nurmikiven johdolla. Paikalla
oli 5 Höpöhäntää ja lisäksi yksi
"ylimääräinen" tollo, Arttu :) Aiheena oli aina
niin tarpeellinen maltti ja lisäksi linjatreeniä. Päivä
oli oikein mukava, kiitos Anninalle hyvästä koulutuksesta!
Viime
viikonloppuna oli nome-kauden avaus Jämsässä. Startattiin
Saran kanssa lauantaina. Koe alkoi haulla, mistä haettiin
kaksi. Sen jälkeen kakkosmarkkeeraus lokeilla, mistä
toinen avoveteen ja toinen lutakon reunaan. Sitten ohjaus
maalla, missä sorsa. Lopuksi vielä hakuun.
Sara haki hausta ensin pupun ja vaakun. Markkeeraukset meni
ihan puihin :( Sara lähti jotenkin tosi löysästi matkaan
ja haki ekan, mutta tokalle mennessä eksyikin hakualueelle
ja toi sieltä vaakun. Matka jatkui kuitenkin ohjaukseen,
siinä ei ongelmaa. Lopuksi vielä hakuun ja toi sieltä
pari vaakkua ja fasun. Sara oli kaikkinensa vähän
vaisu/laiska, luultavasti (toivottavasti) juuri loppuneet
juoksut vaikutti asiaan. Tulokseksi ALO3.
Tänään
Konsti starttasi
taippareissa Nivalassa, tuomarina Tapio Sihvonen. Ja tulokseksi hienosti NOU1.
Onnittelut Anne-Mari ja Konsti!
Konstin
arvostelu:
-
Sosiaalinen
käyttäytyminen:
Suhtautuu
ystävällisesti toisiin koiriin ja ihmisiin.
-
Uimahalu:
Innokas uimari.
-
Hakuinto:
hakee nopeasti lähimmät linnut, sen jälkeen koira hakee
edelleen samaa lähialuetta. Lopuksi koira saadaan
etenemään kauemmaksi aluetta ja löytää riistaa.
Koiran vauhti säilyy samana koko tehtävän.
-
Noutohalu:
Ottaa lokit oma-aloitteisesti, miettii hieman
variksilla ja tarvitsee pienen avun kanilla.
-
Nouto-ote:
Hyvä, pehmeä.
-
Palauttaminen:
Lokit ohjaajalle käteen, varikset pääosin käteen, kani
ohjaajan läheisyyteen.
-
Reagointi
laukaukseen: Tarkkaavainen.
-
Itseluottamus
ja aloitekyky: Selvittää jäljen ja
osoittaa hyvää itseluottamusta.
-
Yhteistyö:
Hyvä
-
Yleisvaikutelma:
Hyvät taipumukset omaava innokas koira,
suorittaa päivän tehtävät mukavasti.
|
|
10.5.2011 |
|
Olen viettänyt viikon flunssan kourissa ja omat otukset on
toimittanut lähinnä sohvaperunan roolia. Sunnuntaina
vääntäydyin kuitenkin sen verran ulos, että tein Saralle
riistatreenin. Pakkasesta tuli kaivettua useampaa
tirppalajia ja muuten ei talven jäljiltä ongelmaa, mutta
fasusta ote oli tiukahko. Helmi
kävi lauantaina Uudenmaanohjuksessa ja keräsi hienon
pistesaaliin 54/66. Onnea Petra ja Helmi!
Into kävi starttaamassa
Vehmaalla nome-kokeessa ja nappasivat heti kauden ekasta
kokeesta ALO1:sen :) Mahtavaa! Onnea Anna ja Into! Inton
koepöytäkirja on luettavissa Annan
blogista. Meidän
piti Zofin kanssa startata viime torstaina ekoissa
kolmosluokan agikisoissa, mutta ei sitten päästy mun
flunssan takia :( Tuleehan noita kisoja, mutta nyt ne olisi
olleet tässä lähistöllä. Aloitin
viime viikolla Lahden ampumaseuran järkkäämän
haulikkokurssin. En ole ennen päässyt ampumaan haulikolla,
joten loistava paikka aloittaa, kun on kunnon opastusta
tarjolla. Pienen teorian jälkeen päästiin tositoimiin.
Ensin ammuttiin muutama laukaus tauluun ja olin jopa osunut
:) Sitten siirryttiin ampumaan kiekkoja skeet radalle.
Siihen loppuikin sitten osumiset... Huomenna jatketaan
harjoituksia ;)
|
|
22.4.2011 |
|
Onpa taas pitkä aika viime päivityksistä :/ "Suurimpana
uutisena" tietysti se, että se kolmas SERTi tuli
Zofille vihdoin ja viimein :) Olin ilmoittanut Zofin viiteen
näyttelyyn huhtikuussa ja tokasta näyttelystä Lohjalta se
sitten napsahti. SERTi tuli vielä täytenä yllätyksenä,
kun en ollut huomannut, että nartuista ei muut olleet
saaneet SA:ta. Tuomarina oli Paula Heikkinen-Lehkonen.
Edellisenä päivänä oli Hyvinkäällä ryhmänäyttely,
missä Zofi aloitti sertin metsästyksen. Siellä tuomarina
oli Raija Tammelin ja tuloksena oli ERI/1, SA, PN-3. Havu
esiintyi käyttöluokassa ja tuloksena EH.
Vein Zofin vielä Sipooseen näyttäytymään, kun olin sen
sinne ilmoittanut ja Zofin pojista Havu ja Jedi oli myös
ilmoitettu sinne. Jedi oli ensimmäisessä näyttelyssään
nuortenluokassa ja esiintyi ihan mukavasti, mutta pienessä
kehässä ei Jedi oikein mahtunut juoksemaan, Arvostelu oli
kuitenkin ihan mukava ja tuloksena EH. Havu oli
käyttöluokassa ja Havulle myös tulokseksi EH. Tuomarina
Riitta-Liisa Lehtonen.
Myös Konsti kävi näyttäytymässä Haapaveden
ryhmänäyttelyssä, tuomarina oli Raija Tammelin. Konstille
tulokseksi EH.
Tänään pyörähdin Havun kanssa kehässä Lahti KV:ssä.
Havu ei ollut enää parhaassa karvassaan ja tuomari oli
erittäin tiukka, joten Havun saamaan EH:ään oltiin
erittäin tyytyväisiä. Hilla
ja Helmi kävi starttaamassa Pirkan Damien yksilökisassa
2.4. Muuten siskokset suoriutuivat startistaan kunnialla,
mutta ohjaustehtävä tuotti vielä liikaa päänvaivaa :)
Helmin pistesaalis oli 54/80 ja Hillan 43/80. Maaliskuun
lopussa oltiin Saran kanssa Oravasaaressa nome-tiimin
treeneissä. Kouluttajana oli Pasi Pöppönen. Meidän
ryhmän treenit tehtiin porukassa ja aluksi walk up
-tyylisesti. Tämä meinasi olla vähän liikaa Saralle,
jonka kanssa on talven aikana tehty tosi vähän
noutojuttuja. Oli vähän turhan skarppina ja ääntäkin
meinasi tulla vähän. Mutta eiköhän se tästä taas
iloksi muutu :) Maaliskuun
lopussa käytiin Saran kanssa myös agikisoissa
Hyvinkäällä. Tavoitteena oli, että lähdössä
pysytään ja kyllähän seillä pysyttiin. Ekalta radalta
tuli hylly, kun sara ampaisi putkeen vähän väärässä kohtaa.
Toiselta radalta saatiin sitten eka nolla rata :) Tosin
pientä kämmiä oli keppien sisään menossa, mutta en
valita ;)
|
|
6.3.2011 |
|
Damitkin on kaivettu esiin talvitauon jälkeen ja pikku
hiljaa aloiteltu taas treenaaminen. Viime
viikonloppuna treenattiin Padasjoella tollereiden
nome-valmennustiimin kanssa. Kouluttajana oli Tomi Sarkkinen
Oulusta. Lauantaina Tomi koulutti P-H Nuuskujen porukkaa ja
sunnuntaina tollereita. Olin Padasjoella myös lauantaina,
mutta aika meni oikeastaan kyökin puolella. Koulutusta tuli
katseltua ikkunasta :)
Sunnuntaina osallistuin Saran kanssa. Aiheena oli ohjaukset.
Paljon tuli taas hyvää asiaa ja toivottavasti joku
kirjoittaisi ne omille kotisivuilleen ;) Sara pelitti ihan
mukavasti, vaikka talvitaukoa ollaankin vietetty. Lumiset
damit on vaan Saran mielestä niin yök. Nolotti aikalailla,
kun neiti sylkee dameja miten sattuu :/ No, onneksi ne
ei-lumiset damit pysyy suussa :) Eilen
olin Hillan kanssa Valkealassa ryhmänäyttelyssä.
Tuomarina oli Harry Tast. Hilla oli tämän tuomarin mieleen
liian kevyt, vaikka arvostelu muuten oli ihan kiva.
Tuloksena EH. Saman kohtalon koki myös Helmi, joka oli
samassa näyttelyssä. Helmin tuloksena H.
Hillan arvostelu. Tänään
pidettiin parin kuukauden tauon jälkeen Höpöhäntien
treenit. Paikalla oli Helmi, Toivo, Anni ja Into.
Treenattiin jäällä kauniissa auringon paisteessa ja
pienessä tuulen tuiverruksessa :) Treenattiin samoja
juttuja, kun viime viikonloppuna Sarkkisen treeneissä.
Hyvät treenit oli jo valmiina :) Kuvia treeneistä löytyy täältä.
|
|
21.2.2011 |
|
Huh, aikamoinen reissu takana :) Tammikuussa meidät Saran
kanssa houkuteltiin lähtemään Norjaan KV näyttelyyn ja
pienen mietinnän jälkeen päätin lähteä. Kiitos
Tiinalle mukaan houkuttelusta, eipä olisi varmaan muuten
tullut lähdettyä :) Kilometrejä autoon kertyi melkein
2000 :)
Lisäjännityksen reissuun toi, kun Sara aloitti karvan
lähdön jo tammikuun lopussa ja karvanlähtö vain kiihtyi
viimeisen viikon aikana. Onneksi kuitenkin housut ja häntä
pysyi ja muutenkin jäljellä oleva karva oli laadukasta. Matkaan
lähdettiin siis Tiinan ja Onnin kanssa Helsingistä torstai
iltana. Laivan kannella olikin hyvin lunta, joten Sara hoiti
sinne hyvin asiansa. Perjantai päivä menikin sitten auton
ratissa, kun auton nokka suunnattiin kohti Osloa. Oslossa
piti pysähtyä Stormbergin liikkeessä, kun olin ihastellut
yhtä siellä myytävää ulkoilupukua :) Oslosta jatkettiin
matkaa vielä Skieniin, missä oli meidän hotelli. Lauantaina
oli sitten näyttely Bø:ssa
n. 50km Skienistä. Tollereita oli ilmoitettu 20, joista
narttuja oli 12. Sara oli ainoa valioluokassa. Ensin
uroksissa Onni, joka voitti valioluokan, mutta harmillisesti
tuli sitten PU-kehässä toiseksi.
Nartuissa oli tosi kivan näköisiä koiria, joten jännitys
oli aikamoinen kehään mennessä. Mutta niin vaan tuomari
siirsi Saran ykköseksi ja niin sitten saatiin koko potti
kotiin viemisiksi :) Tuomari tuntui tykkäävän Sarasta
kovasti ja valitsi sen vielä ROP:ksi. Ryhmäkehässä
käytiin sitten kääntymässä :) Arvostelu Sunnuntai
vietettiin taas tien päällä ja kotona maanantai aamuna.
Rankka reissu, sekä neli-, että kaksijalkaisille, mutta
tosi hieno reissu. Norjassa ne maisemat on kyllä
henkeäsalpaavat.
|
|
13.2.2011 |
|
Alkuvuosi on ollut meillä yhtä synttärihumua, kun Sira
saavutti veteraani-iän tammikuun lopussa ja Zofi täytti
6-vuotta lauantaina. Mihin se aika rientää?
Saran
kanssa on alkuvuosi on keskitytty lähinnä tokon ja
agilityn treenaamiseen. Aloitettiin agilitykurssi
Korkeavireellä, missä päästään treenaamaan
lämpimässä hallissa keinonurmi pohjalla. Aika luksusta :)
Lisäksi treenataan tietysti omassa seurassa kisaavien
ryhmässä. Agilityn tehotreenit on tuottanut
jonkinnäköistä tulosta ja homma tuntuisi olevan taas
jollain tavalla hanskassa. Tässä linkki Youtubessa
olevaan videoon
. Ohjaaja kompuroi välillä jalkoihinsa :)
Tokon puolella voivoi-luokan liikkeet on työn alla. Tunnari
on hyvällä mallilla, mutta ruudun ja kaukojen kanssa
ollaan hieman pulassa. Muut liikkeet on myös ihan suht
hyvin hallussa.
Lisäksi ollaan käyty BH-kurssilla Orimattilassa
Hurtta-Hallilla. Kurssi kestää kuusi kertaa ja ollaan
ehkä vähän väärässä paikassa, koska muut harjoittelee
vasta ihan perusasioita, mutta alunperin meninkin tonne
hakemaan häiriötreeniä. Ja kiinnosti toi uusi halli,
lämmin sellainen :)
Nome-puolella on ollut aikalailla hiljaiseloa joulukuusta
lähtien. Muutamia pikkujuttuja ollaan tehty ja tänään
sitten kaivettiin vihdoin damit talvisäilöstä. Sara
pääsi tollereiden nome-valmennustiimiin ja ekat treenit
olisi parin viikon päästä, joten pitihän se testata,
että pilliä vielä kuunnellaan ja damit palautuu mulle
asti ;) Tämä lumen määrä on kyllä vienyt mun nomen
treenausinnon. Ei vaan keksi, että mitä tuolla hangessa
treenais. Sen linjan lisäksi... Zofi
on viettänyt alkuvuoden treenitaukoa, koska tiesin sen
aloittavan juoksut helmikuussa. Mutta maaliskuussa taas
aloitellaan ainakin agilityn parissa. Tammikuussa
mun piti viedä Sara Turku KV:hen, mutta viikkoa ennen
huomasin, että enhän mä ollutkaan ilmoittanut Saraa
sinne. Oli kyllä hyvin vahva mielikuva, että olisin
:)
Turussa kehässä pyörähti Into,
tuloksena KÄY ERI/1, SA. Hieno tulos nuorelta mieheltä :) Kevät
-pennuista Havu suoritti tammikuussa etsijäkoiraliiton
jatkokurssin loppukokeen. Loppuvuodesta myös Jedi suoritti
etsijäkoiraliiton alkeiskurssin loppukokeen.
Tarkkanenäistä porukkaa :) Eilinen
vierähti koulun penkillä, kun oli Tokon koetoimitsija
-kurssilla. Tarkoitus olisi syksyllä järkkäillä eka
toko-koe :)
|
|
14.1.2011 |
|
Kaikki kevät -pennut kävivät terveystutkimuksissa
loppuvuonna ja viimeisenkin tulokset saapuivat. Koko
kahdeksikolla on A-lonkat, terveet kyynärät ja polvet :)
Noilla kintuilla on hyvä harrastaa.
|
|
9.1.2011
Viime
vuotta ja vähän tulevaa... |
|
Viime vuosi...
Tyttöjen kanssa tuli
harrasteltua ihan kiitettävästi, vaikka pääpaino
koepuolella olikin Sarassa.
Sira kävi parissa mejä-kokeessa ja yhdessä näyttelyssä
Ruotsin puolella.
Zofin kanssa käytiin muutamissa agilitykisoissa ja saatiin
kakkosissa nousunollat kasaan ja seuraavat kisat onkin
sitten kolmosissa. Sitä viimeistä SERTiä yritettiin metsästää,
mutta saldoksi jäi pari vara-SERTiä.
Saran kanssa käytiin säätämässä useammassakin lajissa
:) WT:ssä tuli heti kauden aluksi ALO1. Nome:sta saatiin
pari ALO2:sta ja pari nollaa. Ykkönenkin oli lähellä,
mutta ei niin ei. Yhdessä mejä -kokeessa käytiin, mutta
nenä jäljesti kaikkea muuta kun verijälkeä :) Syksyllä
oli sitten tokon vuoro ja kahtena peräkkäisenä
viikonloppuna saatiin kolme AVO1:stä kasaan. Näyttelyt
suuntautui viime vuonna enemmän ulkomaille. Kesällä päästiin
ensimmäisen kerran Ruotsiin TollarSpecialeniin. Siellä
Sara voitti valioluokan, mutta harmillisesti
näyttely kesti niin pitkään, että ei ehditty jäämään
PN-kehään. Marraskuussa käytiin Viron puolella, josta
tuliaisina EE MVA.
Joulukuussa vielä ruotsin reissu, mistä PN-sijoitus, mutta
ei sitä haluttua SERTiä.
Ja
tietysti
vuosi kului seuratessa
Kevät-pentujen touhuja. Mukavan oloisia harrastuskoiria ja
ihanan aktiivisia ihmisiä :)
Sitten tämä vuosi...
Tässä kuussa Sira täyttää jo huimat 8-vuotta ja
tietysti pitää päästä korkkaamaan veteraaniluokka näytelmissä.
Ja katsotaan josko
kesällä olisi muutama mejä-koe.
Zofi jatkaa sen viimeisen SERTin metsästystä, kunhan
turkki on taas siinä kunnossa. Ja jossain vaiheessa
agilityssä sinne kolmosluokkaan kokeilemaan. Luultavasti
vasta keväämmällä, koska Zofilla pitäisi juoksut tulla
helmikuussa.
Sara treenailee tokossa voi-luokan liikkeitä, joten katsotaan
pääsisikö ihan kokeeseen asti. Wt:ssä täytyy käydä
AVO-luokkaa kokeilemassa ja nomessa jatketaan sen ALO-luokan
koluamista. Mejän osalta katsotaan keväällä, että mihin
suuntaan se nenä vie. Ja tietysti vähän agia päälle :)
Ja katsotaan tulisiko uusia höpöhäntiä tänä vuonna :)
Ja
sitten muita kuulumisia...
Hilla on ollut meillä taas juoksuevakossa joulusta asti.
Tänään taitaa olla kyllä kotiin lähdön aika :/
Saran kanssa käytiin eilen Hyvinkäällä agikisoissa.
Mokoma karkasi molemmilla radoilla lähdössä ja hylythän
niistä tuli, kun en ehtinyt mukaan ja suoritteli mitä
esteitä sattui eteen tulemaan. Ekan radan menin kuitenkin
loppuun ja siinä oli ihan hyviäkin pätkiä. Tokalla
radalla lopetin leikin siihen, kun karkasi uudelleen. Pistin
Saran samantien kiinni ja häkkiin miettimään tekosiaan.
Toivottavasti vähän raksutti. Olin kyllä toooosi pettynyt
Saraan, kun teki tollasen tempun :( Tiedetään ainakin
mitä treenataan.
Tänään aloitetaan BH-kurssi Orimattilassa uudessa
Hurttahallissa. Ilmoittauduin tonne mukaan oikeastaan sen
vuoksi, että saan Saralle häiriötreeniä tokoa ajatellen.
Mutta on se BH-kokeen suorittaminenkin ajatuksissa.
|
|
|
|
|
|
|
|